Mikähän biisi soi eilen juuri ennen Tepes Anthemia siinä alkushown yhteydessä? Tuli nimittäin sellainen sävelmä, että oon fiilistellyt sitä nyt yli vuorokauden, eikä sävelkorva meinaa antaa rauhaa ennen kuin sen viisun nimi selviää. Sanoisinko jopa, että biisi iski syvälle, ihan sinne torjuntatason alapuolelle.
Ja kun tuo mestariteos kerran painettiin räikkävehkeistä eetteriin, niin jopa negapetterit käänsivät katseensa hetkeksi pois kalapuikoistaan ja pistivät silmänsä kaupungin suurimpaan telkkariin. Näin omin silmin, että ainakin kymmenen ihmistä taputti sen jälkeen, mikä on täällä, aivan käsittämätön ilmiö. Taputtaminen kun on yleensä sallittua vasta siinä kohtaa, kun Tepeksellä sattuu menemään kiekko verkkoon – ja silloinkin se tehdään kunnon katkarapukatsomoissa lähinnä velvollisuudesta, ei puhtaasta tunteenpalosta.
Mutta nyt, biisin jälkeen, tuntui kuin koko halli olisi hetken ollut jossain tuntemattomassa tunnetilassa. Että kertokaa nyt äkkiä, mikä oli tämä maaginen teos, joka rikkoi kankean jarrujen tuijotuksen ja sai tämän jengin heräilemään kiekkokauteen.
Ja kun kerran Turun päivää vietetään, niin annetaan kiitosta sinne, mihin sitä liian harvoin tulee annettua. Kiitos Tepekselle ja koko henkilökunnalle upeasta kotiavauksesta, vaikka se kolmen pojon voitto jäikin taas kerran jonnekin Paimion ja Piikkiön väliselle korpitaipaleelle. Tunnelmaa oli kuitenkin vähintäänkin kohtuullisesti, ja se lasketaan näillä leveyksillä lähes voitoksi, tai ainakin moraaliseksi sellaiseksi.
Musiikista puheenollen, meillä on kusisessa Tepes-valtuustossa pistetty höyryt hyötykäyttöön ja valmisteilla on oma Spotify-soittolista. Se tulee olemaan täynnä kiekkokiimaa nostattavia säveliä, sellaisia kypsiä hedelmiä valmiina poimittaviksi, jotka iskevät suoraan sieluun ja tuovat edes hetken lohtua tähän orastavaan kiekkokiimaan. Idea lähti siitä, että tällä palstalla on enemmän tai vähemmän vängätty viime päivinä oikeista ja vääristä kiekkobiiseistä, niin lyödään nyt sitten omaakin lusikkaa tähänkin soppaan.
Nyt nautitaan tästä Turun päivän illasta ja otetaan ilo irti taivaalle hetki sitten paukutetuista veroäyreistä. Mutta hei, pysytään me kiekosta kiinnostuneet hyvät veljet ja arvon leidit nöyrinä, lyödään läpyt päälle ja koitetaan muistaa, että vaikka peli ei aina kulje, me ollaan silti täällä, turkulaisina – ylpeitä omasta ylpeydestämme ja siitä, että elämä on, no, elämää.
Avot ja eteenpäin!