Mainos

Urut, kissat ja avaruuspoika – TPS:n ottelutapahtuma

  • 1 409 948
  • 6 902

-TMA-

Jäsen
Mulle kävi samoin, kun olin ajamassa takasisäänkäynnin vastakkaiselta portilta. Asiaa rahastajalta kysyin, ja sain asiallisen vastauksen: "joo se ilmane on tual hallin parkkipaikoil. Tää o messukeskukse parkkipaikka". Ajoin ympäri ja hallin p-paikalle, ilmaseks.

Niin, tuohan voi olla mahdollista... @hammerhill varmistan vielä, oliko kyse Gatorade Centerin pysäköintialueesta eikä Turun Messukeskuksen parkkialueesta? Muutaman kerran olen törmännyt vastaavaan palautteeseen vuosien varrella eli tosiaan Turun Messukeskus vastaa oman parkkialueensa rahastuksesta ja heillä maksu on tällä kaudella ollut koko ajan 6 euroa.

Ihan yleisenä huomiona tai toiveena TPS:n ottelutapahtumien ja myös Gatorade Centerin muiden tapahtumien osalta, kannattaa huomauttaa epäkohdista jo tapahtuman tapahtuman aikana esimerkiksi järjestyksenvalvojile. Saamme aina välillä jälkikäteen palautteita, että katsoja on kokenut istumapaikkansa huonoksi näköesteen tms. vuoksi ja tällöin emme enää hirveästi pysty asialle mitään tekemään. Tapahtumissa on yleensä aina tapahtumajärjestäjän (TPS jne) henkilökuntaa, jotka osaavat nämä tilanteet ratkaista asiakkaan kannalta hyvällä tavalla.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kyllä tuo Musta Hurma on toimiva slogan. Yhtymäkohtia seuran historiaa, mutta jonnet ei ehkä muista?

Runkosarjan katsojakeskiarvo oli muuten himpun verran pienempi kuin 2017-18. Tässä muuten näkyy se, että Heidi Ahon luulo siitä, että komea alkushow ja vippiravintolakatsomo tuo jengiä, oli täysin väärä.

Korvanappiini tuli aiemmin tietoa, että alkuvaloshow maksoi maltaita eikä ravintolaremppakaan ilmainen ollut.

Nyt on vaan niin, että se, mikä toimii Cheekillä ja musiikkimaailmassa, ei toimi jääkiekossa eikä ainakaan Turussa. Kyllähän puitteet ovat huipputasoa ruokavaihtoehtoineen, mutta kuinka kauan tätäkin jaksetaan rahoittaa?

Onko Aho sanonut jossain, että uusi alkushow tai ravintolakatsomo toisi vääjäämättä heti lisää katsojia? Alkushow ja katsomoravintola on varmasti ollut rahallisesti iso panostus, mutta tietoinen sellainen. Liigassakin on niin monta seuraa, jotka "makaa paikallaan" koko ajan, eikä mitään kehitystä ole havaittavissa. TPS haluaa olla totta kai urheilullisesti iso, mutta haluaa myös panostaa asiakkaiden viihtymiseen juurikin esimerkiksi visuaalisilla keinoilla (alkushow) tai tarjoamalla vaihtoehdon, jossa sen bissen voi juoda katsomossa peliä katsellessa.
Ahon palkkaaminen seuraan oli pelkästään positiivinen asia ja toivottavasti hän jatkaa tulevaisuudessakin seurassa. Eihän tämmöisiä panostuksia tehdä hetken mielijohteesta vaan kaiken taustalla on strategia miten seuraa viedään joka tasolle eteenpäin.
 
Viimeksi muokattu:

Negapetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onko mahdoton ajatus, että pysäköintimaksuissa siirryttäisiin 90-luvulta nykyaikaan ja käteisen sijaan maksettaisiin kännykällä tyyliin easy park? Jouhevoittaisi säätämistä etenkin ruuhkaisimmissa peleissä. Ainakin Hakametsän modernilla areenalla toimii näin.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura

Eikö tänään ole julkistamisessa jokin Seuran ATK-appi? Ihanteellisessa maailmassa parkkimaksuhommat olisi integroitu siihen.
 
hammerhill

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kupittaan TPS
Niin, tuohan voi olla mahdollista... @hammerhill varmistan vielä, oliko kyse Gatorade Centerin pysäköintialueesta eikä Turun Messukeskuksen parkkialueesta? Muutaman kerran olen törmännyt vastaavaan palautteeseen vuosien varrella eli tosiaan Turun Messukeskus vastaa oman parkkialueensa rahastuksesta ja heillä maksu on tällä kaudella ollut koko ajan 6 euroa.

Saavuin tossa äskön hiilikaivoksen liukuhihnalle ja nappasin auton tuulilasista biljetin mukaan, kun siinä näköjänä kieppui edelleen. P 6e Nro 35303 ja myyjänä HC TPS Turku. Eli tulin sisään siitä suoraan hallin edestä, halliin päin katsottaessa pääovien edustan oikealle puolelle lipputankojonoa, oisko ollut neljäs/viides rivi.

Kiitos muuten vastauksesta, ei tämä missään nimessä ole niin vakavaa - myyjä oli nuori mies. Oletan ettei varmaan joko muistanut tai ei ollut kukaan kertonut asiasta. Noin loppupeleissä mitätöntä asiaa oikein tee mieli setviä ns. paikanpäällä. Ketju vaan oli juuri sopivassa tilassa asiasta avautumiseen.

PS. Sitä voi tepsille sanoa, että jos biljetissä lukisi 6e käytetään TPS:n jääkiekkojuniorien tukemiseen, maksaisin sen vaikka tulisin kaksi tuntia ennen pelin alkua vapaaehtoisesti.
 
charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onko mahdoton ajatus, että pysäköintimaksuissa siirryttäisiin 90-luvulta nykyaikaan ja käteisen sijaan maksettaisiin kännykällä tyyliin easy park? Jouhevoittaisi säätämistä etenkin ruuhkaisimmissa peleissä. Ainakin Hakametsän modernilla areenalla toimii näin.

Tuo olisi aika ehdoton. Itsekään ei enää tule kannettua käteistä edes aina mukana, koska korttimaksu onnistuu 99% paikoista.
 
eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihmettelin vaan et mikä moinen mahtaa olla - noin viikko sitten. Huomasin sen viimeisen kotipelin lehtimainoksen yhteydessä.
Enkä varmasti ollut ainoa, jolle ei ihan auennut.

Idea on ihan ok, mutta tiedän että se ei oikein toimi. Niitä on koitettu aiemminkin, mutta turkulaiseen kiekkoyleisöön tuollainen ei oikein uppoa.
Varsinkin, kun suurin mainos oli facessa ja instassa. Pitäisi muistaa, että edelleen iso osa maksavaa yleisöä lukee sitä Turun Sanomaa.

Itse olisin ottanut väriksi valkoisen. Toimii tuossa hallissa mustaa paremmin. Jos siis lähtee toimimaan.

2010 se saatiin ihan ok lähtemään muistaakseni välierissä kun VMP jakoi valkoisia ja mustia t-paitoja. Se lieneekin ainoa tapa saada A-katsomon paremmat ihmiset pukemaan jotain muuta kuin Hugo Bossia päälle. Joku sponsori tuohon maksamaan paitoja tai tästä tulee pannukakku...
On kovin rohkeaa väittää tietävänsä ettei joku toimi, kun tämä ei ole vielä edes kunnolla alkanutkaan. Toki huonot ideat ovat huonoja ideoita, muttei tämä ”musta hurma” ole ideana yhtään sen huonompi/parempi kuin vastaavat. Itse komppaan muutamaa muuta käyttäjää, musta > valkoinen koska jälkimmäinen väri kulutettu siellä sun täällä.

Turun Sanomia luetaan, kyllä, mutta ihan vielä ei liikkuvaa kuvaa saa painettua lehteen. Itsekin sanoit lehdessä kuitenkin olleen mainoksen, että itselle ei aukea miten toisin asian olisi voinut hoitaa.

Odottelen itse maltilla miten saa tuulta alleen. Utopistista olettaa, että hurmos syntyy jo torstaina — hyvä jos koko HPK-sarjan aikana. Katsotaan nyt jos neljän parhaan joukkoon päästään ja yleisömäärä huitelee kymppitonnissa.
 
-TMA-

Jäsen
Tuo olisi aika ehdoton. Itsekään ei enää tule kannettua käteistä edes aina mukana, koska korttimaksu onnistuu 99% paikoista.

Myös @Pressiboxi :lle tiedoksi, että Twitterin perusteella TPS-sovelluksella voi parkin ainakin maksaa etukäteen jatkossa. Kortinlukijoita parkkialueella on myös pitänyt olla 3 kpl eli myös sen olisi pitänyt toimia. Tosin tästä tuli loppukaudesta palautetta, että oli ollut ongelmia. Pysäköintialue on ensimmäisiä suoria kohtaamisia asiakaspintaan ja tätä kautta se yksi merkityksellisimpiä onnistuneen asiakaskokemuksen kannalta. Toivottavasti tätä saadaan jatkossa viilattua sujuvammaksi ja lisäarvoa tuottavaksi tekijäksi.

Edit: linkki korjattu eli vanha meni virtuaalikierrokseen, mutta nyt kunnossa.
 
Viimeksi muokattu:

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
2010 se saatiin ihan ok lähtemään muistaakseni välierissä kun VMP jakoi valkoisia ja mustia t-paitoja. Se lieneekin ainoa tapa saada A-katsomon paremmat ihmiset pukemaan jotain muuta kuin Hugo Bossia päälle. Joku sponsori tuohon maksamaan paitoja tai tästä tulee pannukakku...

Tässä on myös se haaste, että yleisö pukeutuu mustiin/tummasävyisiin kledjuihin Suomessa joka tapauksessa. Eli katsomonäkymä ei välttämättä muutu juurikaan vaikka kamppis sinänsä onnistuisikin. Valkoisella värillä saisi tehot irti paremmin.
 
Hyzzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat

Olisihan se upeata jos esim B-pääty olisi kokonaan mustavalkoinen. Esim B1 musta, B2 valkoinen jne. Joskus kauan sitten taisi olla joku tempaus faneilta, valkoisia ja mustia lappuja? koko B-pääty täynnä?
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Olisihan se upeata jos esim B-pääty olisi kokonaan mustavalkoinen. Esim B1 musta, B2 valkoinen jne. Joskus kauan sitten taisi olla joku tempaus faneilta, valkoisia ja mustia lappuja? koko B-pääty täynnä?

Se olisi yksi ratkaisu. Mustaa ja valkoista. Kuulostaa jotenkin tutulta.
 
Hyzzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat
Varmasti on ollut hienompiakin mutta tämä löytyi nopealla googlauksella. Pahoittelut laadusta!
 
Liitteet

  • A7417D96-F276-4CBE-9630-C437BE1A7475.jpeg
    A7417D96-F276-4CBE-9630-C437BE1A7475.jpeg
    576,2 KB · kertaa luettu: 844

Jazzy76

Jäsen
Varmasti on ollut hienompiakin mutta tämä löytyi nopealla googlauksella. Pahoittelut laadusta!

Muistan tuon mosaiikit. Juteltiin matsin jälkeen noiden suunnittelijoiden kanssa, että olisi ollut selkeämpää tehdä yksi lohko mustaksi ja toinen valkeaksi jne. Koko hallin kiertäen olisi ollut makea.

Mitä tulee mustaan hurmaan, niin haastava väri on tuo musta (jos sitä väriksi voi sanoa). Valkoinen olisi tehokkaampi, sillä silloin idean tajuaa. Muita värejä ei oikein voi käyttää
 
Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Eikö tänään ole julkistamisessa jokin Seuran ATK-appi? Ihanteellisessa maailmassa parkkimaksuhommat olisi integroitu siihen.

Tuli ladattua appi puhelimeen ja siinä on heti etusivun oikeassa yläreunassa P-ikoni josta pääsee maksamaan pysäköinnin ja katsoin miltä näyttää niin siinä lukee myös, että pysäköinti on maksuton klo 17.30-18.00.
 
Lucic

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
On kovin rohkeaa väittää tietävänsä ettei joku toimi, kun tämä ei ole vielä edes kunnolla alkanutkaan. Toki huonot ideat ovat huonoja ideoita, muttei tämä ”musta hurma” ole ideana yhtään sen huonompi/parempi kuin vastaavat. Itse komppaan muutamaa muuta käyttäjää, musta > valkoinen koska jälkimmäinen väri kulutettu siellä sun täällä.
Ihan hoo-moilasena kysyn, että mistä väreistä täällä puhutaan? Itselle ei ole tullut vastaan mikä tämä Musta Hurma on, ja katsoin kotisivuilta aiheesta uutisen jossa puhuttiin lähinnä playoff-kausikorteista.

Linkki TPS:n kotisivujen uutiseen: http://hc.tps.fi/uutiset/ajankohtaista/musta-hurma-laskeutuu-turkuun/
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura

juhis82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,Detroit Red Wings,Kanada
Mä mietin tässä mihin ketjuun tämä sopisi. Moderaattorit voi siirtää jos näkee aiheelliseksi. Mutta olis kiva jos Tepsin peleissä kuulisi sen kannustuslaulun, jonka kuuli muutamia vuosia sitten. Siihen olis käytetty Amarilloon biisiä. En nyt muista miten se meni mutta oli kyllä tosi hieno. Se jäi pois jostain syystä
 
@eCiuj voisin olettaa että tiedät tämän, itsekkin olen tätä kaivannut!
 
Saksipotku

Olisiko ollut tuolloisen Amarillo-baarin mainos, jolla mainostettiin jälkipelejä? Kyseistä kuppilaa ei enää muutamaan vuoteen ole Turussa ollutkaan.
 
Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Mutta olis kiva jos Tepsin peleissä kuulisi sen kannustuslaulun, jonka kuuli muutamia vuosia sitten. Siihen olis käytetty Amarilloon biisiä. En nyt muista miten se meni mutta oli kyllä tosi hieno. Se jäi pois jostain syystä

@eCiuj voisin olettaa että tiedät tämän, itsekkin olen tätä kaivannut!

Vaikka en mainittu henkilö olekkaan niin Mutka on tainnut joka pelissä kauden aikana kyseisen biisin vetää vähintään kerran.

Alkuperäinen biisi on: "(Is This The Way To) Amarillo"

Sha la la la la la la la
Sha la la la la la la la
Sha la la la la la la la
Turun Palloseura

Olisiko ollut tuolloisen Amarillo-baarin mainos, jolla mainostettiin jälkipelejä? Kyseistä kuppilaa ei enää muutamaan vuoteen ole Turussa ollutkaan.

Biisillä ei ole mitään yhteyttä kyseisen baarin kanssa ja biisiä on vedetty ensimmäiset kerrat jo 1990-luvulla.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Biisillä ei ole mitään yhteyttä kyseisen baarin kanssa ja biisiä on vedetty ensimmäiset kerrat jo 1990-luvulla.
Eiköhän Saksari meinannut sitä ”syömään juomaan Amarilloon, siis pelin jälkeen Amarilloon” mainosjinkkua, joka on vanhempi kuin ”Forte - Yökerho aikuisille”.
 
juhis82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,Detroit Red Wings,Kanada
Okei. Täytyy ensi kerralla kuunnella sitten tarkemmin. Olen vaan ollut kuuro sitten kun en ole itse kuullut sitä.
 
Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Ennakkomyyntitilanne näyttää nyt siltä, että realistinen arvio yleisömääräksi on 4000-5000.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Ennakkomyyntitilanne näyttää nyt siltä, että realistinen arvio yleisömääräksi on 4000-5000.

Jos alle 5000 jäädään on se melkoisen nolo lukema pudotuspeleihin. Olkoonkin ensimmäinen ottelu ja vastassa "vain" HPK. Mutta, kuten sanoit, niin ennakkoon lippuja mennyt nihkeästi. Onhan tässä vielä aikaa, ja toivoa sopii, että myynti tässä vielä vilkastuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös