Mainos

URHOtv, siellä se lätkä on...

  • 3 656 748
  • 11 956

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Kuten tässä ketjussa on jo moneen kertaan todettu; Urho ei ole missään vaiheessa kertonut lähettävänsä finaaleja. Alusta asti on ollut selvää, että pelejä näkyy välierien ajan (varmaankin taas näytetään se peli mitä ei tule Nelosen maksukanavalta).

Kuluttajat ovat olleet kauden alkaessa (ja Urhoa tilatessaan) pitkälti siinä luulossa että loppupelit näkyvät ilmaiseksi Nelosella, koska näin on annettu ymmärtää. Ei ole kuitenkaan luvattu.

Näin minäkin asian olen ymmärtänyt, tai itselle se oli itsestäänselvyys kun Canal+ oikeudet siirtyivät, mutta täällä kuitenkin on sellaisia kirjoituksia ollut että ihmiset olisivat tulkinneet että nimenomaan Urho on jollain tavalla heille luvannut myös finaalit lähettää. En sitten tiedä mistä nämä tulkinnat kumpuavat.
 
LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Viime viikolla tuo uutisoitiin mm. täällä.
Maikkarin osalta nyt viime keväänä hyvältä näyttänyt urheilupaketti vaikuttaa enää korkeintaan keskinkertaiselta jos siltäkään suomalaisten kannalta.

Niin tietäälseni tämä Medge Consulting on ruotsalainen tv-oikeuksiin erikoistunut konsulttiyhtiö eli he möisivät oikeuksia eteenpäin.

Eli Canal ei ole vielä menettänyt niitä valjuoikeuksia.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Eipä viime vuosina liigafinaalit ole muutenkaan kauheasti kiinnostusta herättäneet, joten aika yhden tekevä kuka ne näyttää ja miten.

Väärin, esim 2008 Nelosen katsotuimpien ohjelmien Top viidessä on neljä SM liigafinaalia!

1. SM-liiga: 2. finaali Blues-Kärpät ma 7.4.2008 598.000
2. SM-liiga: 3. finaali Kärpät-Blues ke 9.4.2008 520.000
3. SM-liiga 4. finaali Blues-Kärpät to 10.4.2008 511.000
5. SM-liiga: 5. finaali Kärpät-Blues la 12.4.2008 498.000

Viimekevään luvut ovat vastaavia. Vuositilasto ei ole valmistunut, mutta kärjessä purskuttavat edelleen.

SM-liiga: 4. finaali Kärpät - JYP ti 14.4.2009 654 000
SM-liiga: 1. finaali JYP - Kärpät ke 8.4.2009 460 000
SM-liiga: 2. finaali Kärpät - JYP pe 10.4.2009 430 000
SM-liiga: 3. finaali JYP - Kärpät su 12.4.2009 378 000

lähde finpanel

EDIT: vähän kopypastevirheen korjailua
 
Viimeksi muokattu:

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Niin tietäälseni tämä Medge Consulting on ruotsalainen tv-oikeuksiin erikoistunut konsulttiyhtiö eli he möisivät oikeuksia eteenpäin.

Eli Canal ei ole vielä menettänyt niitä valjuoikeuksia.

Näinhän se menee, ellei tämä Medge ole perustamassa jotain uutta kanavaa itse niin silloin ei noilla oikeuksilla tee yhtään mitään ellei pysty jollekin niitä myymään kuka lähettää pelejä ulos.

Uutisessahan mainitaan että oikeuksia tavoitteli Medgen lisäksi Bonnier ja Modern Times Group, joka pienen googletuksen perusteella näkyisi olevan Viasatin taustalla.

Vaikea kuvitella ainakaan että Valioliigaa ei tulisi yhtään Canalilta tai Viasatilta.
 
Viimeksi muokattu:

forrest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Panthers, Canadiens
Näinhän se menee, ellei tämä Medge ole perustamassa jotain uutta kanavaa itse

Tuossa marmai.fi:n lainaamassa alkuperäislähteessä mainitaan, ettei joko yhden yhteispohjoismaisen tai neljän kansallisen Premier League Channelin perustaminen ole poissuljettu ajatus. "No comments", sanoin yhtiön edustaja kyselylle.
 
Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koko ajan on tiedetty ettei Urholla oikeuksia loppupeleihin ole.

Vaan kun ei ole tiedetty, eikä tätä kanavaa myytäessä myöskään kerrottu, eikä tietoa päivää ennen runkosarjan alkua ainakaan urhon sivuilla ollut. Itseasiassa nyt kun tarkemmin muistelen, niin en viimekaudellakaan tullut ajatelleeksi, että canalilla ei ole oikeuksia finaaleihin. Oli ihan ymmärettävää, että
samasta otteluste ei tehdä toista tuotantoa, kun yksi tulee jokatapauksessa ilmaiskanavalta.
 
J.Petke

Seuraa ilmoittelua. Koko ajan on toitotettu, että finaalit näytetään Nelosella yksinoikeudella.
 
-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ellei maailma kovasti muutu, niin nykyisen sopimuksen katketessa ollaan jännässä tilanteessa. Canal/MTV eivät voi osallistua tarjouskilpailuun liigan tv-oikeuksista

Aivan hyvin voi osallistua. Ei kilpailuviraston päätös yrityskaupan yhteydessä enää vaikuta mihinkään, Canalhan on jo täyttänyt ne sen kaupan ehdot.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Aivan hyvin voi osallistua. Ei kilpailuviraston päätös yrityskaupan yhteydessä enää vaikuta mihinkään, Canalhan on jo täyttänyt ne sen kaupan ehdot.
Toisaalta SM-liigan kannalta on vaan mahdollisimman hyvä pysyä mahdollisimman kaukana maikkarista kun siinä tapauksessa se tietää paluuta Hockey Night roskaan.
Sekä Canalin, että nykyisestä Urhon SM-liiga toteutuksesta olen kyllä valmis maksamaan mutta maikkarille en euroakaan maksa SM-liigasta kun siinä talossa ei "laatua osata tehdä ollenkaan.
 
Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Seuraa ilmoittelua. Koko ajan on toitotettu, että finaalit näytetään Nelosella yksinoikeudella.

Kumpi on ilmoittanut Urho vai Welho? Ainakaan minulle kanavan myynyt henkilö ei maininnut asiasta mitään. Sanoi vaan, että SM-liigan oikeudet ovat siirtyneet udelle kanavalle. Tämä "kokoajan" myös kiinostaa! Ei ainakaan minun silmiini osunut ennen runkosarjan alkua Nelosen mainontaa malliin "Näe finaalit yksinoikeudella Nelosella". Ilmeisesti olen vaan sokea, kun sitä kerran kokoajan toitotetaan.

Edit: Ylipäätään aika hassu tämä asenne, että myyjä, joka myy sen kuuluisan Venäläisen perseensuristimen, joka sitten ei mahdu eikä surise, voi vedota siihen, että meidän kilpailijathan on sanoneet, että tuotteemme on puutteelinen tai että kaikkihan tietää ettei nää toimi.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Kumpi on ilmoittanut Urho vai Welho? Ainakaan minulle kanavan myynyt henkilö ei maininnut asiasta mitään. Sanoi vaan, että SM-liigan oikeudet ovat siirtyneet udelle kanavalle. Tämä "kokoajan" myös kiinostaa! Ei ainakaan minun silmiini osunut ennen runkosarjan alkua Nelosen mainontaa malliin "Näe finaalit yksinoikeudella Nelosella". Ilmeisesti olen vaan sokea, kun sitä kerran kokoajan toitotetaan.
Mitä uutta ilmoittelua tuohon olisi tarvittu kun kokoajan on puhuttu nimenomaan siitä, että Canal+:n osuus SM-liigan tv-sopimuksesta siirtyi Urholle eikä Nelonen ole missään vaiheessa luopunut omasta osuudestaan?
Ainakin minulle olisi ollut suurempi yllätys jos Urho näyttäisi finaaleita tai välieriä siinä vaiheessa kun vain yksi sarja pyörii kuin se, että Urho ei niitä näytä.

"CANAL+-kanavat omistava C More Entertainment AB on nyt tehnyt sopimuksen URHOtv:n kanssa, jonka myötä aiemmin CANAL+ -kanavilla näkyneet SM-liigan tv-ottelut näkyvät ensi kaudesta alkaen seuraavat neljä vuotta maksullisella URHOtv-kanavalla. Nelosella näkyneet SM-liigaottelut puolestaan jatkavat Nelonen Median kanavilla."
Näin sanottiin SM-liigan sivuilla siinä vaiheessa kun Urhon sopimus julkaistiin.

Sinänsä mielenkiintoista, että tuossa vaiheessa nimenomaan puhuttiin vielä maksu-tv oikeuksien siirtymisestä.
Onko sitten Urhon mukaan tulon ehtona Nelosella ollut se, että hekin saavat siirtää osan lähetyksistä maksu-tv puolelle?
 
Viimeksi muokattu:

#76

Itse en ainekaan tuosta tiedotteesta saa irti mitään tuollaista. Nelosen edustaja jopa kertoo tiedottavansa myöhemmin uusista asioista koskien heidän urheilutarjontaansa. SM-liigan toimarin vastauksista päätellen he ovat olleet ennen kauden alkua tietoisia, että Nelonen suunnittelee siirtävänsä omat lähetyksensä maksukanavalle.

Urhon mainokset ovat olleet linjalla "näe enemmän kiekkoa kuin ikinä", mutta suoranaista valehtelua ei ole ainekaan minun silmiini osunut. Toki eivät ole avoimesti kertoneet aiemmin näyttävänsä pelit vain tiettyyn pisteeseen. Harvassa tietysti ovat millään alalla ne myyjät, jotka korostavat tuotteensa huonoja puolia. Kuten muissakin hankinnoissa osa ostajista on ollut tietoinen mahdollisista puutteista ja loput ymmärrettävästi kokevat tulleensa huijatuiksi. Kyseessä kuitenkin vajavaisin tiedoin tehty hankintapäätös.
 
No heti tuon edellä mainitun tiedotteen alussa todetaan näin
"CANAL+ tv-kanavia edustava C More Entertainment AB on myynyt jääkiekon SM-liigan maksu-tv-osuutta koskevat oikeudet Parsifal Sport Oy:lle, jonka omistama URHOtv aloittaa SM-liigan tv-lähetykset syksyllä 2009.".

Jotain muutoksia on siis varmasti tehty kesän aikana kun Nelonenkin on voinut siirtää näytettävät pelinsä maksu-tv:n puolelle.
 
Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Elikkäs ratkaisupelit,mukaanlukien finaalit näkyvät jatkossakin ilmaisella Urheilukanavalla. Alla linkki liigan sivuille tiedotteeseen. Mikä lie muuttanut nyt asian tuohon muotoon.?

http://http://www.sm-liiga.fi/arkisto/tiedotteet/sm-liigan-ratkaisupelit-myos-ilmaisella-urheilukanavalla.html

Olenko ainoa joka tulkitsee tuon hieman eri tavalla :
"4 Sport Pro -kanavan lisäksi SM-liigan Kuukauden pelit, semifinaalit ja finaalit näkyvät Nelonen Median ilmaisella Urheilukanavalla. Ottelut, jotka televisioidaan suorina lähetyksinä 4 Sport Pro -kanavalla, nähdään samana iltana Urheilukanavalla jälkilähetyksinä."

Itse käsitin tuosta uutisesta että 4 Sport Pron lisäksi tulee toinen matsi Urheilukanavalta ja sitten Ottelut, jotka televisioidaan suorina lähetyksinä 4 Sport Pro - kanavalla näytetään jälkilähetyksenä. Eli voit sitten katsoa 4 Sport Pron matsin jälkilähetyksenä heti Urheilukanavan matsin perään.

Kamerathan niillä on kaikissa halleissa. Vai onko jossain muualla selvitetty tämä selkeämmin?
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Olenko ainoa joka tulkitsee tuon hieman eri tavalla ....

Ihme on jos suorana tulee ilmaiseksi. Silloin tämä Nelonen Sport Pro -launch ei olisi kovin tehokas, juuri tällä tavalla ihmisiä "pakotetaan" maksukanaville.

Kyllä tuo lehdistötiedote kertoo omasta mielestäni sen mitä täällä on kirottu:
- Kuukauden pelit, semifinaalit ja finaalit tulee suorana Nelonen Sport Pro kanavalta.
- Sen lisäksi ne tulevat samana iltana jälkilähetyksenä Urheilukanavalta

Suomeksi, ilmaiseksi näkyy vain jälkilähetys Urheilukanavalta.

_
 
Viimeksi muokattu:

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
En tiedä selityksistä, mutta voin kertoa miten asia menee. Itselleni tämä on faktaa, mutta jokainen voi toki itse miettiä mihin uskoo. Minusta vain tuntuu, että täällä yritetään uskotella asioiden olevan paremmin kuin ne ovat.

UrhoTV näyttää runkosarjaa maksullisella kanavallaan niin pitkään, kun välieräpareja on kaksi jäljellä. Sen jälkeen Urhon suorat lähetykset loppuvat, niin netissä kuin maksu-TV:ssäkin.

Nelonen Sport Pro lähettää välieräpeleistä lähtien ottelut suorina lähetyksinä maksu-TV:n puolella. Niin kauan, kuin välieräpareja on käynnissä kaksi, toinen ottelu näytetään urholla ja toinen Nelonen sport pro:lla.

Nelonen Sport Pron ottelut näytetään jälkilähetyksinä Urheilukanavalla ja lähetys alkaa vasta suoran ottelulähetyksen päätyttyä. Todennäköisesti joskus 21-22 välisenä aikana. Toki suoran ottelun venyessä pitkälle jatkoerille, niin saattaa tulla "päällekkäin". Jälkilähetyksessä on siis vähintään se kahden tunnin viive suoraan lähetykseen.

Näin minä olen antanut asian itselleni ymmärtää, eikä mielestäni ole mitään syytä uskoa muuta.
 
-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
UrhoTV näyttää runkosarjaa maksullisella kanavallaan niin pitkään, kun välieräpareja on kaksi jäljellä. Sen jälkeen Urhon suorat lähetykset loppuvat, niin netissä kuin maksu-TV:ssäkin.

Urho kertoo tuosta netistä näin:

URHOtv näyttää kanavallaan SM-liigan runkosarjan ja puolivälierät kokonaisuudessaan sekä puolet välieräotteluista. Tämän lisäksi URHOtv:n web-palvelun kautta tilaajilla on mahdollisuus seurata myös mestaruuden ratkaisevan finaalisarjan tapahtumia.
Urho / ajankohtaista
 
Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Urho kertoo tuosta netistä näin:

"URHOtv näyttää kanavallaan SM-liigan runkosarjan ja puolivälierät kokonaisuudessaan sekä puolet välieräotteluista. Tämän lisäksi URHOtv:n web-palvelun kautta tilaajilla on mahdollisuus seurata myös mestaruuden ratkaisevan finaalisarjan tapahtumia. "

Urho / ajankohtaista

Voi seurata tapahtumia. Mutta tuskin sieltä mitään live-matsia tulee, ainoastaan parhaat palat...
 
-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Voi seurata tapahtumia. Mutta tuskin sieltä mitään live-matsia tulee, ainoastaan parhaat palat...
Niin, jos sanatarkasti niin ehkä noin, mutta URHOlla on kuitenkin melko valmis nettisysteemi. Aivan hyvin voi olla että se netti-pay-per-view toteutetaan juuri URHOn avulla. Pirustako noista ottaa selvää, siellä voisi tiedottaja hoitaa hommansa paremmin.

Nelosellakin oli joskun jotain maksullisia netissä, mutta onko enää?
 
huihai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En ole mistään aiemmin huomannut, mutta Urhon sivuilla on 8.12.2009 ilmoitettu: URHOtv:llä näkyy kaudella 2009-2010 enemmän SM-liigan otteluita kuin koskaan aikaisemmin. Nykyisestä kolme ottelua viikossa tahdista siirrytään ensi vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä 4-6 otteluun per viikko. Samaan aikaan sekä Korisliigan, että lentopallon SM-liigan lähetysmäärä nousee 1-2 otteluun per viikko. Jalkapallon Veikkausliigan ottelulähetykset alkavat URHOtv:llä huhtikuussa.

http://www.urhotv.fi/ajankohtaista.html
 
Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nykyisestä kolme ottelua viikossa tahdista siirrytään ensi vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä 4-6 otteluun per viikko.

Ohoh.

Oletettavasti nämä lähetysmäärien lisäykset eivät tietyn päätöksen takia ulotu antenniverkon puolelle, joten minä en tästä kostu mitään, vai kuinka?
 
J.Petke

Jäsen
Ohoh.

Oletettavasti nämä lähetysmäärien lisäykset eivät tietyn päätöksen takia ulotu antenniverkon puolelle, joten minä en tästä kostu mitään, vai kuinka?

Eikö siitä ollut puhetta, että Urho voisi saada lisäaikaa juuri vuodenvaihteen tienoilla. Että silloin olisi mahdollista siirtyä puolikkaasta luvasta kokonaiseen lupaan. Näin muistelisin.
 
Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eikö siitä ollut puhetta, että Urho voisi saada lisäaikaa juuri vuodenvaihteen tienoilla. Että silloin olisi mahdollista siirtyä puolikkaasta luvasta kokonaiseen lupaan. Näin muistelisin.

No tämähän kuulostaisi ihan saatanan hyvältä.

Jopa sen verran hyvältä että tämän Nelonen Sport Pro- paskan jälkeen en usko kyllä tuon toteutuvan, eiköhän tässä vielä keretä lanseerata joku Urho Pro- kanava jolta nämä ylimääräiset ottelut tulevat..
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
ENykyisestä kolme ottelua viikossa tahdista siirrytään ensi vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä 4-6 otteluun per viikko.
Voi voi kun pitäisi lukea noita aiempia viestejä, missä Urho haukuttiin maan rakoon. Urho on parasta, mitä sm-liigalle on moneen moneen vuoteen tapahtunut.

Vielä kun tulisi antenniverkkoon sitä lisäaikaa. Sormet ristissä odotan sitä heti alkuvuodesta, mutta sellainen kuva mulla on, että ensi kauteen menee. Sääli sinänsä.

Ei taida vielä(kään) näkyä noi netti-tv:n ottelut ulkomailla? Tapaninpäivän matsi olisi pakko nähdä ja antennin tavoittamattomissa olen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös