Urheilijan klinikka

[pokki]

Mielessäni on ollut jo pitkään avata aiheelle ihan oma ketjunsa. Urheilijan taipaleella tulee ylä- ja alamäkiä, joita sitten omassa päässään koittaa analysoida, jotta ongelmasta pääsisi eroon. Koska maalinteko on vaikeaa, liikeradat ovat hukassa, ponnistuksesta ei saa kaikkea irti tai muuten meno on vain tahmeaa.

Tämän ketjun idea onkin kerätä Jatkoajan urheilijat yhden ketjun alle, jossa voi tilittää urheilullisia ongelmiaan ja sitä kautta sitten saada, muilta "alan miehiltä" tai miksei muiltakin, uusia näkökulmia.

Itse pelaan salibandya ja kolme vuotta pelaamisessa oli jonkinlainen klikki, eikä homma tuntunut niin hyvältä, kun olisi pitänyt. Pitkään asiaa pohdin itsekseni ja monia juttuja tuli kokeiltua, mutta ratkaisun asiaan löysin ihan sattumalta. Eräällä kaudella joukkueessamme vallitsi aika orjallinenkin pelitapa, jossa jokaisen pelaajan liikeradat oltiin ennalta tauluun piirretty. Lopulta huomasin, että tarvitsen pelaajana "raiteet". Pelasin parhaan kauteni ja kehityin. Sen lisäksi tiedän nykypäivänäkin, että soveltamalla en ole parhaimmillani. Tarvitsen ennalta sovittuja liikeratoja, jos haluan saada itsestäni kaiken irti.

Nykyään painin loukkaantumishuolen kanssa. Viime kauden lopulla nilkka kääntyi ympäri ja huono onnea oli rutosti matkassa. Rusto repesi, eikä sitä pysty korjaamaan. Lääkärit suosittelevat lopettamaan pelaamisen nivelrikon uhalla.

Tulen todennäköisesti jatkamaan pelaamistani silläkin uhalla, että nilkkani on sökö kymmenen vuoden päästä. Eipähän tarvitse sitten ainakaan missään vaiheessa sanoa, että mitä jos...
Tässä asiassa on vastakkain järki ja sydän. Nuorena miehenä on vaikea pysyä paikoillaan ja kun nelivuotiaasta on pelaillut mailan kanssa, on siitä kaikesta vaikeaa päästää irti. Eipä siinä, siltikin oma halu pelaamiseen on mennyt edelle ja nyt vaan vahvistetaan nilkkaa ja toivotaan, että se kestää seuraavan kauden rasituksen.

Avaan ketjun, vaikka voi olla ettei samanlaisia ongelmia täällä monellakaan ole. Urheilijan filosofia on kuitenkin mielenkiintoinen aihe. Ainakin minä haluaisin kuulla ulkopuolisia näkökulmia em. asioihin.

 

[pokki]

Kai olet ollut fysioterapeutin puheilla nilkkasi tiimoilta? Hyvä fysioterapeutti osaa neuvoa sinulle yksilöllisiä harjoitteita ja mahdollisimman edullisia liikeratoja, joiden avulla saat vahvistettua nilkkaa oikealla tavalla ja pienennettyä nivelrikon riskiä. Erillinen nilkkatuki lienee myös tarpeen.

Itse asiassa en, koska vasen nilkkani on mennyt useaan kertaan ympäri ennen tuota kovan onnen vasenta nilkkaa, joten olen fysioterapeutilla ollut aiemmin. "Ufo" on hommattu Fysiolinesta ja sillä nyt sitten kovasti yritän nilkkaa vahvistaa. Tuo itse pelaaminenhan nopeuttaa nivelrikkoa joka tapauksessa, mutta vahvistaminen on tärkeää lähinnä siksi, ettei nilkka kääntyisi uudelleen. Jokainen uusi muljahdus nopeuttaa nivelrikkoa entisestään.

Nilkkatuen hommaaminenkin on ihan huulilla kyllä. Sittenpähän on molemmat nilkat tuettuina. Lääkäreiden mielipide on tosin se, että jos nilkkatuki on oikeasti tukeva ja estää nilkan kääntymisen, se estää myös pelaamisen. Apu siis tulee ennemminkin korvien väliin. Se kyllä sopii minulle, jos sillä vaan nuo muljahdukset saa estettyä.

 

[Kuvernööri]

Luulenpa että hyvin moni urheilija kuulee jo nuorella iällä suosituksen lopettaa. Itselleni lääkäri suositteli joskus 16-17-kesäisenä fudiksen ja salibandyn "vaihtamista" uintiin, kun polvet ei muka kestä. Hehheh.

95% näistä lääkärien varoituksista on täyttä paskaa, virkansa puolesta sanottuja. Vedä vaan oman fiiliksen mukaan, kerro koutsille tilanteesta avoimesti ja älä ota mitään riskejä - jos nilkkaa aristaa, otat huilia.

Edit: ja nilkkahan on kaikista ruumiinosista helpoimmin tuettavissa, erityisesti salibandyssä.

 

[JWill]

Itsellänikin mennyt nilkka korista pelatessa aikoinaan todella pahasti. Kyselin sitten lääkäriltä, että pitäisikö nilkkatukea alkaa käyttämää. Sanoi siihen, että ei suosittele tuen käyttämistä koska nilkka jää silloin heikoksi, eikä pääse vahvistumaan + jalan liikeradat kaventuvat. En sitten käyttänyt ja ihan ok on mennyt nyt 7 vuotta. Välillä muljahtaa vähän pahemmin, mutta enintään viikon levolla on tähän asti pärjätty yhtä kertaa lukuunottamatta.

Salibandya olen nyt pelaillut nelosdivarissa jonkun kauden, kun kolmosesta tipahdettiin. Ihan hyvin pärjännyt, vaikka kunto on rapissut ja painoa tullut rapiat 10kg näiden kahden vuoden aikana lisää. Nyt sitten mentiin nousemaan kolmoseen takaisin ja vähän vedenjakajalla ollaan. Omat kokemukset sieltä edelliseltä kerralta ovat sen suuntaisia, että nykykunnolla (joka siis ei ole todellakaan kehuttava) en viitsi sinne lähteä räpeltämään. Ja kun pelityyliltäni en ole mikään "maestro" tai "kultaranne", niin tuolla liikkuvuudella ja fyysisyydellä pitäisi pakin paikalla niitä puutteita kompensoida. Vähän kahden vaiheilla jaksaako sitä itseään kesällä rääkätä sen verran, että pysyy vauhdissa mukana ja ennen kaikkea on HYÖDYKSI omalle tiimilleen. Jaloissa ei jaksa lähteä sinne pyörimään. Pari viikkoa on nyt kuntoiltu ja vielä ihan motivoitunut olo on, toivottavasti innostus jatkuu vielä sittenkin kun kesätyöt alkavat. Niin ja ne MM-kisat...

 

[Mats Bedö]

Jenkkifudiksessa meni muinoin nilkka todella pahasti ympari ja se leikattiin (laakarin kysyttya mun mielipidetta) hetimmiten Kirralla. Sen jalkeen se on ollut kun uusi. Ei haitannut triathlonissa eika nyt puolimaratoneja ym juostessa/treenatessa. Noh, joskus se vihloo hetken aikaa baut 10 mailin jalkeen, mutta se menee ohi varsin nopeasti.

Ainakin itse olen ikionnellinen, etta se nimenomaan leikattiin heti kuntoon. Meinaan samoissa kekkereissa (jefu) meni oikean kaden keskisormi poikki myos ja sita ei koskaan leikattu. Siihen "laakari" suositti vain tukea kuudeksi viikoksi. Noh, se on edelleen vinossa ja sarkee aina silloin talloin. Keilaaminen piti lopettaa juuri sen takia...

 

[Cassu]

Valmistun kohta urheiluhierojaksi ja olen ykkösen jalisjoukkueen hieroja ja voin sanoa, että järki käteen! Tiedän itse olevani huono esimerkki, sillä sain muutama vuosi sitten kuulantyönnössä polvilumpion pois paikaltaan ja kuntoutus on loppuikäistä. Siihen jäi heittolajit, koska kiertoliike polviin on erittäin huono. Koskaan polveni ei varmastikaan ole täysin normaali, mutta sitä ei kannata itse pahentaa. Pokki ja kaikki muutkin, asiakkaistani suurin osa on niitä, jotka eivät ajoissa huolehdi omasta terveydestään vaan tulevat hierojalle vasta sitten kun on liian myöhäitä. Älkää tehkö samaa virhettä vaan pitäkää järki mukana. Rakkaus lajiin voi olla suuri, mutta kymmenen vuoden kuluttua voi asiat olla paljon huonommin. Eiköhän jokaisen ole tarkoituis elää täällä mahdollisimman pitkään, joten miksi aiheuttaa itselleen tahallaan kivulias vanhuus?

 

[Master God]

Itselläni meni polvi rikki tuossa 1,5 vuotta sitten sählypeleissä. Kierukka poikki, eturistiside osittain repeytynyt ja sivusiteessä pieniä vaurioita. Minulle tähystyksen tehnyt ortopedi sanoi, että et sitten käytä mitään tukia ja harrastat kaikkea liikuntaa, mitä vain pystyy. Jos polvi tulee kipeäksi, niin buranaa vaan huuleen ja menoksi. En tosin ole / ollut mikään aktiiviurheilija, joten en tiedä onko heillä sitten jotkut eri ohjeet.

Pari kertaa tuo on sitten kiertynyt ikävästi tuon ko. tapahtuman jälkeen mm. kössiä pelatessa ja kerran Meskussa. Siitä seurauksena polven turpoaminen noin 1,5 kertaiseksi viikon ajaksi, mutta Ibumaxilla siitä on selvitty.

Tämä kyseinen ortopedi on käsittääkseni joltinenkin asiantuntija polvien suhteen, ja hoitelee Hämeenlinnassa mm. Pallokerhon pelaajien polvivammat, joten mistään puoskarista ei liene kyse.

 

[pokki]

Rakkaus lajiin voi olla suuri, mutta kymmenen vuoden kuluttua voi asiat olla paljon huonommin. Eiköhän jokaisen ole tarkoituis elää täällä mahdollisimman pitkään, joten miksi aiheuttaa itselleen tahallaan kivulias vanhuus?

Tämähän on juurikin se ajatus, jonka kanssa sitä sitten tulee helposti painittua. Miten mahdollinen pelaaminen vaikuttaa lapsen kanssa telmimiseen ja jaksamiseen tai miten se vaikuttaa vanhuuteen.

Siltikin ainakin minulla sydän vie järkeä enemmän. Minä vihaan jossittelua, joten en halua sitä sitten myöhemmin tehdä ja miettiä olisinko sittenkin pystynyt. Totta kai järki pitää pitää matkassa. Jos ajan kanssa käy selväksi, että pelaaminen on yksinkertaisesti liian kivuliasta, on se pakon edessä lopetettava. Helppoa se ei tule olemaan, mutta joskus kai se on kuitenkin edessä.

Hmm, näyttää muuten olevan tuo loukkaantuminen urheilijan pahin riesa. Kukaan ei ole ainakaan vielä tunnustanut potevansa pienempien ongelmien kanssa.

 

[JWill]

Hmm, näyttää muuten olevan tuo loukkaantuminen urheilijan pahin riesa. Kukaan ei ole ainakaan vielä tunnustanut potevansa pienempien ongelmien kanssa.

Nähtävästi kirjoitukseni eivät ole lukemisen arvoisia... xD

 

[Nahkaparturi]

Suuremmilta vammoilta on vältytty, vaikka melkoisen säännöllisesti olen urheillut (yleisurheilu, fudis, lätkä nuorempana sekä tennis ja hiihto + muu kuntoilu viime vuosina) runsaat kolmekymmentä vuotta. Pitkälti yli kolmekymppiseksi kaikenlainen lihashuolto oli olematonta, kunnes alaselkä 'meni' muutaman kerran vuodessa. Työpaikan fysioterapeutti pisti sitten venyttelemään. Hän kertoi, että kun takareidet jumiutuvat, niin seuraavaksi alkaa alaselkä oireilla. En ole mikään esimerkillinen venyttelijä vieläkään, mutta nykyisin pyrin joka treenin jälkeen sellaiseen kymmenen minuutin venyttelyyn ja selkäoireita ei ole ollut pariin vuoteen.

Lenkkeilyä olen vähentänyt, sillä siinä on joskus ilmaantunut omituinen vaiva/vamma. Usean kilometrin jälkeen pohkeeseen on tullut kumma kramppi. Juoksu loppuu siihen paikkaan ja normaali kävelykin on hankalaa. Oiretta on hiukan hankala kuvata, mutta suurinpiirtein sellaiselta tuntuu, että joku olisi potkaissut voimalla pohkeeseen terävällä kengänkärjellä. Ei särkyä, mutta painon ollessa pohkeella tuntuu kipua. Parantuminen kestää pari viikkoa. Joskus olen lähtenyt liikkeelle, kun pohje on ollut melkein terve; pieni ponnistus ja se menee uudestaan kramppiin samantien. Ja taas parin viikon toipuminen. Onko jolla kulla samanlaista ongelmaa? Edellisestä krampista on pian vuosi, sillä nykyään venyttelen pohkeitakin ennen ja jälkeen treenin.

 

[HABS #11]

Luulenpa että hyvin moni urheilija kuulee jo nuorella iällä suosituksen lopettaa. Itselleni lääkäri suositteli joskus 16-17-kesäisenä fudiksen ja salibandyn "vaihtamista" uintiin, kun polvet ei muka kestä. Hehheh.

95% näistä lääkärien varoituksista on täyttä paskaa, virkansa puolesta sanottuja. Vedä vaan oman fiiliksen mukaan, kerro koutsille tilanteesta avoimesti ja älä ota mitään riskejä - jos nilkkaa aristaa, otat huilia.

Edit: ja nilkkahan on kaikista ruumiinosista helpoimmin tuettavissa, erityisesti salibandyssä.

Perus terveyskeskus lääkäri opiskelee urheilulääketiedettä koko opiskelu ajalla tasan nolla tuntia. Jokainen voi tästä miettiä miten paljon terveyskeskuksen päivystävällä kandilal on kokemusta urheiluvammoista. Luulen että suurin osa näistä tavallisista lääkäreistä määrää urheilukieltoa ja suosittelee urheilun lopettamista "ihan vaan varmuudenvuoksi".
Nilkan kanssa hyvä apuväline on tasapainolauta. Sillä harjoittelu parantaa liikkuvuutta ja vahvistaa nilkan pieniä lihaksia.

Itse olen hajoittanut polven aikuis iällä kun aloitin judon harjoittelun uudestaan. Minulla oli about 10 vuoden tauko aktiivisemmassa urheilussa ja se oli varmasti suurin syyllinen polven hajoamiseen. Aikuisiällä uudelleen aloitetussa liikuntaharrastuksessa on vaaransa. Lihaskunto ei ole samassa kunnossa kuin hermolihasjärjestelmä ja se lisää loukkaantumisriskiä.

 

[pokki]

Salibandya olen nyt pelaillut nelosdivarissa jonkun kauden, kun kolmosesta tipahdettiin. Ihan hyvin pärjännyt, vaikka kunto on rapissut ja painoa tullut rapiat 10kg näiden kahden vuoden aikana lisää. Nyt sitten mentiin nousemaan kolmoseen takaisin ja vähän vedenjakajalla ollaan. Omat kokemukset sieltä edelliseltä kerralta ovat sen suuntaisia, että nykykunnolla (joka siis ei ole todellakaan kehuttava) en viitsi sinne lähteä räpeltämään. Ja kun pelityyliltäni en ole mikään "maestro" tai "kultaranne", niin tuolla liikkuvuudella ja fyysisyydellä pitäisi pakin paikalla niitä puutteita kompensoida. Vähän kahden vaiheilla jaksaako sitä itseään kesällä rääkätä sen verran, että pysyy vauhdissa mukana ja ennen kaikkea on HYÖDYKSI omalle tiimilleen. Jaloissa ei jaksa lähteä sinne pyörimään. Pari viikkoa on nyt kuntoiltu ja vielä ihan motivoitunut olo on, toivottavasti innostus jatkuu vielä sittenkin kun kesätyöt alkavat. Niin ja ne MM-kisat...

Oho, anteeksi vaan. Olen tulossa sokeaksi.

Harjoittelu ei aina ole kivaa ja useimmiten kesällä se on ihan pelkkää paskaduunia, josta korjaa hedelmät sitten talven aikana. En ole ikinä ollut mikään himotreenaaja, mutta pikku hiljaa sitä on oppinut sen tärkeyden. Kolmonen on jo kieltämättä sitä tasoa, johon olisi hyvä olla jotain pohjilla.

Kesätreenit ovat oma lukunsa myös sen takia, että niitä on aina vaikea aloittaa. Kauden jälkeinen suvantovaihe tekee aina hyvää ja sen lopettaminen on juuri siksi oikeinkin vittumaista. Lohdutukseksi voin kuitenkin sanoa, että hetken kovaa treenattuaan sitä ei oikein osaa edes lopettaa. Siihen jää mukavasti rytmi päälle. Kun jaksat treenata ensimmäisen kuukauden, jaksat myös loput kesästä.

Lopulta kaikki lähtee kuitenkin juurikin siitä motivaatiostasi. Jos motivaatiota ei ole, niin tuskin pystyt treenaamaan niin, että siitä sitten lopulta on paljoakaan hyötyä. Eli silloin tehokkuus helposti kärsii. Jos motivaatiota on, niin ota itseäsi kerran niskaperse-otteella kiinni ja raahaa ruhosi pururadalle tai ota yhteys johonkin paikkakuntasi joukkueista ja mene heidän mukaan treenaamaan. Siitä se sitten lähtee.

Jos motivaatio on huono, niin ainahan voi sitten panostaa sijoittumiseen ihan viimeisenä keinona. Salibandyssa puolustaja ei niinkään tarvitse nopeutta, jos osaa sijoittua oikein. Pienen kentän takia juoksumatkat ovat lyhyitä, joten usein et kuitenkaan joudu takaa-ajo tilanteeseen.

Äläkä missään nimessä unohda kaiken treenin keskellä venyttelyä. Kymmenen minuuttia minimissään jokaisen treenikerran jälkeen riittänee. Tämähän pätee yhtälailla amatööriurheiluunkin.

 

[pokki]

Lenkkeilyä olen vähentänyt, sillä siinä on joskus ilmaantunut omituinen vaiva/vamma. Usean kilometrin jälkeen pohkeeseen on tullut kumma kramppi. Juoksu loppuu siihen paikkaan ja normaali kävelykin on hankalaa. Oiretta on hiukan hankala kuvata, mutta suurinpiirtein sellaiselta tuntuu, että joku olisi potkaissut voimalla pohkeeseen terävällä kengänkärjellä. Ei särkyä, mutta painon ollessa pohkeella tuntuu kipua. Parantuminen kestää pari viikkoa. Joskus olen lähtenyt liikkeelle, kun pohje on ollut melkein terve; pieni ponnistus ja se menee uudestaan kramppiin samantien. Ja taas parin viikon toipuminen. Onko jolla kulla samanlaista ongelmaa? Edellisestä krampista on pian vuosi, sillä nykyään venyttelen pohkeitakin ennen ja jälkeen treenin.

Aahh, kramppi. Mikäpä sen hauskempaa. Kerronpa tarinan lämpimikseni. Oltiin tulossa joukkueen kanssa Vaasasta pelimatkalta ja poikettiin huoltoasemalle syömään. Ruoka tilattiin ja sitä sitten nälissään odoteltiin. Kun lopulta ruoka tupsahti eteeni, oikean jalan pohje ja takareisi kramppasivat samanaikaisesti. Siinä sitten makasin lattialla jalka pystyssä ja katselin, kun muut söivät ruokani pois. Silloin ei naurattanut, mutta jälkeenpäin mieleeni maalautuva kuva aiheuttaa kieltämättä pientä hymynkaretta naamalla.

Venyttely on tietysti aivan ensisijainen ja varmasti paras ehkäisy. Jos noin herkästi kramppaa, venyttelisin sinuna joka ilta pohkeita riippumatta siitä treenaatko. Vaikka siinä töllöä katsellessa on hyvää aikaa tehdä lihashuoltoa.

Itselläni vaiva oli myös sitkeä, mutta hävisi lopulta, kun kaveri kertoi magnesium-sinkki-tabletista. Tätä valmistetta saa ostettua apteekista, hyvinvointiliikkeistä ja luontaistuoteliikkeistä. Pari nappia kun popsit aamulla ja illalla, loistavat krampit poissaolollaan. Enkä ole ainoa, joka on saanut avun tätä kautta.

Kokeilemisen arvoinen juttu, ehdottomasti.

 

[JWill]

Kesätreenit ovat oma lukunsa myös sen takia, että niitä on aina vaikea aloittaa. Kauden jälkeinen suvantovaihe tekee aina hyvää ja sen lopettaminen on juuri siksi oikeinkin vittumaista. Lohdutukseksi voin kuitenkin sanoa, että hetken kovaa treenattuaan sitä ei oikein osaa edes lopettaa. Siihen jää mukavasti rytmi päälle. Kun jaksat treenata ensimmäisen kuukauden, jaksat myös loput kesästä.

Toivottavasti. Pitää vain löytää aikaa töiden ja futiksen välillä. Yksi asia, jonka olen kokenut erittäin auttavaksi on se, että saa kaverin mukaan sinne juoksulenkille. Yksin puurtaminen on vähän tylsää, mutta kaverin kun saa mukaan niin jaksaa paljon paremmin. Tosin panostin kyllä vuoden taitteessa mp3-soittimeen, joten nyt saa tien päälle musiikkia kaveriksi. Sitä kannettavaa cd-soitinta ei taskuun saanut mahdutettua ja ipodiin saa paremmat valikoimat musaa mukaan. Toinen asia, jonka uskon auttavan on harjoittelun monipuolistaminen. Käyn juoksemisen ja pienimuotoisen lihaskuntoharjoittelun lisäksi pelaamassa kerran viikossa säbää ja toisen kerran koripalloa. Vielä kun löytäisi jonkun kivan fudishöntsyporukan täältä niin asiat olisivat oikein mallillaan. Entisellä paikkakunnallani puitteet kavereiden ja monipuolisten palloiluporukoiden osalta olivat paremmin kunnossa. Ehkäpä osasyy fyysisen kuntoni "romahtamiseen" löytyvätkin näistä sosiaalisista seikoista.

Lopulta kaikki lähtee kuitenkin juurikin siitä motivaatiostasi... Jos motivaatio on huono, niin ainahan voi sitten panostaa sijoittumiseen ihan viimeisenä keinona.

Kyllähän iän karttuessa alkaa veri vetämään yhä enemmän höntsypelailun puoleen. Mutta eiköhän sitä vielä pariksi vuodeksi riitä ja jos ei niin voin aina syyttää ulkoisia tekijöitä siitä!

Sijoittumiseen on panostettu viimeiset pari kautta yhä enemmän. Kohta se alkaa olemaan jo tasoa kukkupallo päätyyn-mokelle seuranpitoa-korkea polviasento ja laukauksen blokkaus-kukkupallo päätyyn-... ;)

 

[Daniela]

Kahdestakymmenestä elinvuodestani vain kolme ensimmäistä olivat täysin "urheiluvapaita". Sen jälkeen on tullut urheiltua aktiivisesti ja välillä jopa yliaktiivisesti, pääasiassa telinevoimistelua ja juoksua. Mitään suurempia vammoja ei kumma kyllä ole sattunut (lihashuollosta ei ole ikinä tullut lintsailtua - ehkä siksi?), mutta vasen polvi on viime vuosina hieman vihoitellut. Kivut ovat mitä luultavimmin peruja telinevoimisteluajoilta, jolloin onnistuin varmaan kerran kuukaudessa vääntämään polven ylitaipuneeksi. Jääpusseilla ja parin päivän levolla on näistä ongelmista onneksi selvitty.

Noita polvivaivoja enemmän risoo kylläkin vasemman reiden iliotibialis-juosteen hankautuminen reisiluuta vasten. Meni useita vuosia ennenkuin tajusin, että polven ulkosyrjällä juostessa tuntuva viiltävä kipu johtuu liian tiukan akillesjänteen aiheuttamasta nilkan ylipronaatiosta. Juoksutossuihin teetettiin ylipronaatiota korjaavat pohjalliset, ja homma korjaantuikin lähestulkoon kokonaan niillä. Kävin varmuuden vuoksi vielä hakemassa ortopedilta vähän vinkkejä niin juoksutekniikkaan kuin it-juosteen venyttämiseenkin.

Habsin kanssa olen yhtä mieltä siitä, ettei terveyskeskuksen lääkäreiden diagnooseja kannata välttämättä kovin tosissaan ottaa, muttei välttämättä aivan täysin dissatakaan. Sattuu niitä mokia nimittäin paremmissakin piireissä; muuan Tapio Kallio teki viidessä minuutissa diagnoosin, jonka mukaan polveni ulompi nivelkierukka olisi täysin hajalla. Magneettikuvat olivat kuitenkin täysin siistit (pientä luunsirua lukuunottamatta...), minkä jälkeen it-juosteen kireyttä vasta alettiinkin epäillä.

 

[Nshr]

Perkeleen polvet

Itselläni on ollut uran aikana yksi pahempi vamma. Molemmat polvet olivat yksinkertaisesti rikki yli kauden, jonka takia lopettaminenkin oli lähellä. Lajinani on siis koripallo, jota pelaan A-pojissa/miesten 1. divarissa.

Polvet sain kuntoon fysioterapeutin kautta, kun hän määräsi allekirjoittaneelle erilaisia venytyksiä yms. Lyhyellä ajalla tulokset eivät vielä näkynteet, mutta muutaman kuukauden jälkeen pelaaminen jälleen maistui, kun itsensä pystyi laittamaan 100%:sti likoon.

 

[JWill]

Sen jälkeen on tullut urheiltua aktiivisesti ja välillä jopa yliaktiivisesti, pääasiassa telinevoimistelua ja juoksua.

Luulisi, että telinevoimistelijoilla on paljon vammoja kun ne liikkeet ja asennot ovat niin uskomattomia. Varsinkin puomilla tehtävät liikkeet loksauttavat joskus leuat auki... 10 senttimetriä leveä!

 

[Nahkaparturi]

Itse olen hajoittanut polven aikuis iällä kun aloitin judon harjoittelun uudestaan. Minulla oli about 10 vuoden tauko aktiivisemmassa urheilussa ja se oli varmasti suurin syyllinen polven hajoamiseen. Aikuisiällä uudelleen aloitetussa liikuntaharrastuksessa on vaaransa. Lihaskunto ei ole samassa kunnossa kuin hermolihasjärjestelmä ja se lisää loukkaantumisriskiä.

Juuri näin. Ehkäpä olen välttynyt isommilta vammoilta, koska urheilu ja liikunta on aina ollut säännöllistä. Toisin kävi kaverilleni joka kilpaili kauan sitten mailapelikisoissa. Sittemmin lopetti ne touhut ja viime kesänä viidentoista vuoden paussin jälkeen otti erän mökkisulkista. Jatkoi suoraan siitä mihin aikoinaan jäi ja naps nauskis, akillesjänne poikki. Eli, pitkien taukojen jälkeen varoen liikkeelle.

 

[Daniela]

Luulisi, että telinevoimistelijoilla on paljon vammoja kun ne liikkeet ja asennot ovat niin uskomattomia. Varsinkin puomilla tehtävät liikkeet loksauttavat joskus leuat auki... 10 senttimetriä leveä!

Mutta eiväthän aloittelevat seiväshyppääjätkään käsittääkseni heti yritä 5m ylitystä ;) Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, että esim. puomilla suoritettavat simppeleiltäkin näyttävät voltit vaativat onnistuakseen lähemmäs sata toistoa per harjoitus, mikä tekee lähestulkoon tuhat toistoa viikossa.

Mutta kai sitä on ollut onnea matkassa, kun ei ole mitään vakavampaa sattunut vaikka puomilta ja nojapuilta onkin välillä pää edellä tultu alas.

 

[pokki]

Toivottavasti. Pitää vain löytää aikaa töiden ja futiksen välillä. Yksi asia, jonka olen kokenut erittäin auttavaksi on se, että saa kaverin mukaan sinne juoksulenkille. Yksin puurtaminen on vähän tylsää, mutta kaverin kun saa mukaan niin jaksaa paljon paremmin. Tosin panostin kyllä vuoden taitteessa mp3-soittimeen, joten nyt saa tien päälle musiikkia kaveriksi. Sitä kannettavaa cd-soitinta ei taskuun saanut mahdutettua ja ipodiin saa paremmat valikoimat musaa mukaan. Toinen asia, jonka uskon auttavan on harjoittelun monipuolistaminen. Käyn juoksemisen ja pienimuotoisen lihaskuntoharjoittelun lisäksi pelaamassa kerran viikossa säbää ja toisen kerran koripalloa. Vielä kun löytäisi jonkun kivan fudishöntsyporukan täältä niin asiat olisivat oikein mallillaan. Entisellä paikkakunnallani puitteet kavereiden ja monipuolisten palloiluporukoiden osalta olivat paremmin kunnossa. Ehkäpä osasyy fyysisen kuntoni "romahtamiseen" löytyvätkin näistä sosiaalisista seikoista.

Juuri näin. Yksin treenaaminen on kyllä niin syvältä, ettei sanat riitä kuvailemaan. Pururata, vesikeli ja lenkki. Siinä koetellaan vitutuskynnystä toden teolla, joten tuo kaverin mukaan ottaminen on kyllä paras ratkaisu kaikista. Sen vuoksi jonkun joukkueen mukana treenaamistakin kannattaa harkita vakavasti. Kaiken lisäksi treenisi tulisi olemaan lähempänä oikeanlaista, kun joku (kunto)valmentaja on ennalta kesätreenaamisen suunnitellut. Saatpahan vielä kaiken kukkuraksi uusia kavereita.

Monipuolistaminen on myös jees. Itse pyrin myös kesätreenaamisessa käymään välillä myös pelailemassa pallopelejä, ettei se jatkuva juokseminen ottaisi niin paljon korvien välistä. Sitähän (korvien väliä) se treenaminen lopulta eniten koettelee.

 

[JWill]

Sen vuoksi jonkun joukkueen mukana treenaamistakin kannattaa harkita vakavasti. Kaiken lisäksi treenisi tulisi olemaan lähempänä oikeanlaista, kun joku (kunto)valmentaja on ennalta kesätreenaamisen suunnitellut. Saatpahan vielä kaiken kukkuraksi uusia kavereita.

Kyllähän se jengin mukana treenaaminen tietenkin helpoin ja tehokkain ratkaisu varmasti olisi. Mutta pääsen kyllä tarvittavaan kuntoon kolmosta varten, jos vain jaksan aktiivisesti koko kesän liikkua. Junnuikäisenä viimeksi tullut tiimin kanssa treenattua ja olihan sitä silloin aikamoisessa juoksukunnossa kaudella. 25 minsaa pelissä ja 3 peliä päivässä tuntunu missään ja jaksoi vielä ravata päästä päähän koko pelin ajan. No ne ajat ovat menneet... Ja pelillisesti ei enää tässä iässä paljoa ole tehtävissä. Kyllä ne taidot on opittu mitä opittavissa on. Pitää vain huolehtia siitä, että pelaa vahvuuksillaan ja välttää heikoilla osa-alueilla kikkailemista. Ainoa asia, joka minulla on jäänyt harmittamaan on se, että sinnikkäistä yrityksistä huolimatta en koskaan oppinut laukomaan suoraan syötöstä edes tyydyttävästi.

 

[Miksu00]

Perhana, tää ketju avettu eilen, ja kuinkas ollakkaan, eilen illalla sit just mulla meni jalka, vielä ei tietoa vamman laadusta, lekurille tuossa puolilta päivin, joten sit ollan viisampia. Aika kipeä on oikean polven ympäristö ja jalkaa ei saa suoraks eikä koukkuu, tosin 90asteen kulmassa jalassa ei oo kipua, mutta suoralla jalalla ei kävely onnistu.

Jalkapallossa tämä eilen meni, vaikka jalkapallo onkin vain tuollainen pienempi harrastus, salibandyä tulee pelattua 3-divarissa ja maalissa, joten toivottavasti ei oo kauheen huonossa hapessa tää polvi..polvet nyt kuitenkin on suht kovilla maalivahdeilla..

Tää on vasta ensimmäinen vähän pahempi damage meikäläisen urheilu uralla, vaikka nyt en diagnoosia vielä tiedäkkään. Junnuna lätkässä tuli kova tälli lonkkaan, jonka seurauksena joku lihaskalvo sai pientä osumaa, tosin oli hemmetin kipeä ja silloinkin kävely oli heikompaa kuin 90-vee mummoilla..Pikkurilli on murtunut jalkapallossa ja pikkurilli on aika uniikin näköinen vieläkin, luutui vissiin vähän erilailla kuin piti, vaikka lääkärinä olikin erään urheilujoukkueen silloinen lääkäri..

Taitaa nyt sitten siirtyä salibandy kauden avaus eteenpäin, vaikka yleensä olenkin hoitanut kesätreenin itse, tosin tällä viikolla juuri meinasin mennä joukkueen kanssa treenaamaan, mutta sekin siirtyy nyt sitten eteenpäin..

 

[Mosabacka]

Noita polvivaivoja enemmän risoo kylläkin vasemman reiden iliotibialis-juosteen hankautuminen reisiluuta vasten. Meni useita vuosia ennenkuin tajusin, että polven ulkosyrjällä juostessa tuntuva viiltävä kipu johtuu liian tiukan akillesjänteen aiheuttamasta nilkan ylipronaatiosta. Juoksutossuihin teetettiin ylipronaatiota korjaavat pohjalliset, ja homma korjaantuikin lähestulkoon kokonaan niillä. Kävin varmuuden vuoksi vielä hakemassa ortopedilta vähän vinkkejä niin juoksutekniikkaan kuin it-juosteen venyttämiseenkin.

Venyttely ja nimenomaan oikeat venytykset ovat normikuntoilijan elinehto. Itselleni IT-jänteen (onko se sama kuin tämä it-juoste?) ja takareisien monipuoliset venytykset ovat tuoneet helpotusta sekä polven että alaselän ja peffan alueen jomotuksiin. Myös rintarangan liikkuvuuden lisääminen oli minulle aivan uutta, josta on apua sählynpelaamisen aiheuttamiin selkäkipuihin. Selkäkivut ja rajuihin suunnanvaihtoihin perustuva salibandy eivät sovi kovin hyvin yhteen, jos samalla ei tee selän tukilihaksiston kuntojumppaa ja erillisiä venyttelyjä. Huolimatta siitä, että jumppaaminen ja venyttely jos mitkä, tuntuvat typerältä touhulta. Niitä ei mielletä miehisiksi urheilumuodoiksi, mutta pakon sanelemana olen oppinut huoltamaan kehoani.

Tiedän, että perusongelmanani alaraajaongelmissa on jalkapöydän holvin laskeutuminen, ylipronaatioksi sitä voi kai myös kutsua. Pitäisi ilmeisesti hommata jalan virheliikettä korjaavat pohjalliset, jos päätän vielä aloittaa uudelleen maratonharjoittelun. Viimeksi homma kariutui 9 kk harjoittelun jälkeen polvikipuihin.

Välillä sitä vain miettii, että minusta ei ainakaan olisi kokopäiväiseksi urheilijaksi, sillä jos kuntoilemalla olen näin usein rikki, niin kuinka hajalla olisin ammattiurheilijana?

 

[Rocco]

Oltiin tulossa joukkueen kanssa Vaasasta pelimatkalta ja poikettiin huoltoasemalle syömään.

Mitäs teit hattutempun... ja nappasit parhaan pelaajan palkinnon... Kosto on suloinen!

 

[JAgE]

Luulenpa että hyvin moni urheilija kuulee jo nuorella iällä suosituksen lopettaa. Itselleni lääkäri suositteli joskus 16-17-kesäisenä fudiksen ja salibandyn "vaihtamista" uintiin, kun polvet ei muka kestä. Hehheh.

95% näistä lääkärien varoituksista on täyttä paskaa, virkansa puolesta sanottuja. Vedä vaan oman fiiliksen mukaan, kerro koutsille tilanteesta avoimesti ja älä ota mitään riskejä - jos nilkkaa aristaa, otat huilia.

Edit: ja nilkkahan on kaikista ruumiinosista helpoimmin tuettavissa, erityisesti salibandyssä.

Mulle ortopedi suositteli lajin vaihtamista golfiin. Tuolloin takana oli jo yksi julkisella puolella tehty jalkaleikkaus, joka tehtiin enemmän tai vähemmän vasemmalla kädellä. Tämä kyseinen ortopedi ei suostunut myöntämään leikkauksessa olleen mitään vikaa, joten hän väitti, ettei sivullekirjoittaneen jaloista pelivehkeitä saa.

Siinä sitten kävin intin ja muutin opiskelujen takia toiseen kaupunkiin, jossa menin asiansa paljon paremmin osaavalle yksityiselle ortopedille. Tälle ortopedille riitti kymmenen sekunnin vilkaisu leikkausarpiin, kun hän jo totesi, että leikkaus on ollut suoraan sanottuna perseestä. Saman tien nimi leikkausjonoon, ja parisen kuukautta myöhemmin operaatioon. Eikä edes maksanut mitään, kun kaupunki, jossa olin asunut vasta pari kuukautta, suostui maksamaan leikkauksen (kuulemma reilut 10 000 markkaa per jalka).

Tämän viimeisimmän leikkauksen jälkeen molemmat jalat on ollu pääpiirteissään hyvässä kunnossa. Leikkauksen maksanutta kaupunkia kiitin muuttamalla sieltä pois..