Ura, putki, uraputki - elämä putkessa

[Ramchester]

Tallinnasta selvittyäni, mutten selvittyäni, tulin miettineeksi miksi elämäni on vailla sisältöä tai sisältöä vailla. Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että vaikka olen tällä hetkellä kohtullisen äveriäs, vaikken nyt kuitenkaan mikään kroisos, olen hyvin päämäärätön persoona.

Ensin oli ala-aste, josta tiesi jo ensimmäisenä koulupäivänä, että seuraavaksi joutuu tappelemaan niiden yläasteen jätkien kanssa. Toisin sanoen edessä oli siis kuuden vuoden uraputki, jonka jälkeen panokset kasvoivat. Yläasteelle taapertaessa uraputki oli lyhentynyt jo puoleen ja suuri tulevaisuus vaikutti vahvasti tulevaisuuden haaveisiin. Ainakin silloin, kun ei tapellut nykyisin jo edesmenneitä narkkariluokkakavereita vastaan(RIP).

Sitten koitti tuo autuas kolmen vuoden ponnistus lukiossa vaikkei yläasteen OPO antanut kunnolla toivoa edes amiksen putkipuolelle pääsemisestä - haista itte ja lällällää sanoisi jokin lapsellisempi, mutta en minä, koska OPO:t eivät ole koskaan tienneet yhtään mitään.

Sitten kutsui pyhäkoulu eli SAINT. Vapaaehtoisena tietenkin ja mudassa ryömien kuin sika tunkiolla. Kuoleman ja elämän kysymys AUK vai tykärinä kotiin yhdeksän kuukauden kuluttua. Monenlaisten keplottelujen jälkeen pääsin tykärinä ulos pyhäkoulusta. Typerä päätös, mutta rakkaus on.

Tampere. Elämä on. Insinööri on vuosi ruotsin kieltä ja paperit käteen. Kiitos ja kat ny sano raumalainen.

Työ. Tampere on. Elämä on yrittämistä joten yritän. Ainoa asia mikä puuttuu on päämäärä mitä ei ole. Elä-mä on jaksoja ja ilman jaksoja ei ole elämää. Miksi elää, jos ei ole mitä odottaa, en kuitenkaan _missään_ tapauksessa halua kuolla, joten miten saada jotain mitä odottaaa, jos on kaikki mitä haluaa. Rahaa ei voi koskaan olla liikaa, paitsi silloin kun sitä on tarpeeksi.

Sekava. Olen. Yksin yksinäinen. Seurassa aina välillä, en kuitenkaan mikään Matti Nykänen.

Päämäärä - tuntematon. Mikä on elämän tarkoitus. Mitä tehdä, kun ei ole mitään putkea enää näkyvissä? Ei kai ainoa ainoa mahdollisisuus ole se jälkikasvu, jossa on kiinni seuraavat vähintään 18 vuotta, jos ei vaimo satu sikimään pyhästä hengestä, jolloin putki venyy jopa 30 vuoteen.

Kevyttä. Tallinna on kiva paikka ja siellä on kivaa. Kannattaa käydä useamminkin. Menen sikarille.

Rakkain terveisin,

Ohmi

 

[vision]

Päämäärä - tuntematon. Mikä on elämän tarkoitus.

Elä nopeasti - kuole nuorena - jätä hyvännäköinen ruumis. Eikös se suurinpiirtein noin mennyt? Ei elämän tarkoitusta voi määritellä sillä jokainen elää oman elämänsä sillä tyylillä josta pitää. Ei perhe ja punainen tupa ole maali joka pitää saavuttaa hinnalla millä hyvänsä. Eikä lapsia kannata tehdä sen takia,että muillakin on. Ihminen voi elää elämänsä onnellisena vaikka ei olisi muiden ihmisten kuin työtovereiden kanssa tekemisissä. Pääasia on se, että tykkää siitä mitä tekee.

Itse olin vielä muutama vuosi sitten siinä tilanteessa, että haaveilin isommasta roolista oman alan töissä esimiesasemaasa mutta sitten tajusin, että mitä järkeä siinä on polttaa itsensä loppuun alta 30v? Vaihdoin sitten kokonaan alaa enkä ole katunut hetkeäkään. Tuntuu todella hyvältä olla vain muurahainen isossa porukassa eikä vastuuta mistään.

Elämä on rutiinia johon viikonloput ja lomat tuovat piristystä noin lyhykäisyydessään sanottuna.

Loppuun sitaatti mainosta kappaleesta :

En etsi elämää suurempaa,
mä meen katsomaan,
mikä mua nurkan takana odottaa.
Ja mitä vastaanottaa saa, samaa taas:
ihmisiä kiireisiä,
ei tiedä minne kiire on.

En tahdo kiertää ympyrää,
samaa oravanpyörää,
en vaimoa, lapsia, asuntolainaa,
mä en vatsahaavaa saa milloinkaan.
Mä tahdon olla tulla mennä minne mua huvittaa.

Kahdeksasta neljään huutaa tyhjyyttään,
joka tyhjyydellään täyttääisi tyhjimmänkin pään.
Tahdon elää elämää vain päivän kerrallaan,
antaa muiden kieriskellä itsesäälissään.
Joo joo, mulla päämäärä turhan tärkeä¤:
en tahdo elää kellokorttielämää!

 

[duud]

Tallinnasta selvittyäni, mutten selvittyäni, tulin miettineeksi miksi elämäni on vailla sisältöä tai sisältöä vailla. Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että vaikka olen tällä hetkellä kohtullisen äveriäs, vaikken nyt kuitenkaan mikään kroisos, olen hyvin päämäärätön persoona.

Mä mietin aivan samanlaisia ajatuksia kuin sinullakin. En ole itsekään mikään rikas, enkä edes varakaskaan. Taloudellisesti mullakin menee tosi mukavasti, mutta siltikin tuntuu todella olevan oma elämäni ilman suuntaa ja haliua tehdä uusia juttuja.

Mä skippasin nuo muutamat vuodet ihan suosiolla, koska itsekin alan vasta tajuta ettei mun tarvitse ihan kaikessa olla mukana. . . Minulle ainakin on tärkeintä lasteni hyvinvointi ja heidän viihtymisensä kaikinpuolin. En osaa kuvitella enää koskaan kenenkään tulevan minun ja lasteni väliin. Meillä on jokin sellainen suhde, että se kestää kaiken mitä ulkopuolelta voikaan tulla. Paljon hyvää ja paljon pahaa olen saanut nähdä, mutta tyttäreni lämmintä halausa en koskaan mihinkään vaihtaisi. Uuden naisen saa anytime, mutta oman lapsen halausta ei saakaan ihan noin vain.

Sori, jos ja kun herkistelen...

Koitahan sä ohmi jörniä ja ridata, kyllä se elo siitä alkaa skulata. . .

-duud-

ps. miehen elo ei niin pirun helppoa olekaan, vaikka niin luulis!

 

[Sv veinikretski]

Olen vastannut monet kerrat kysymykseen miksi olen Tallinnassa, miksen ole Lontoossa tai Suomessa, olen tehnyt päätöksen omassa elämässäni, että olen siellä missä minulla on hyvä olla." Katu täyttyy askelista elämä on kuolemista," parempi elää silloin kun siihen on mahdollisuus, ei raha ja valta ole minun elämässäni ykkösiä, ykkönen on perhe ja hyvä olo. Turvallinen ja tasaisen varma toimeentulo, tosin taistelua se vaatii. Pelkistetysti voisi sanoa vanhan sannonnan,"tyytyväinen arkipäivä" ei kai paljon enempää voi ihminen elämältään vaatia.

Käytän omaa ammattitaitoani elämästä selviytymiseen, hankiakseni lapsilleni ja perheelleni ruokaa ja vaatteita, toki on tärkeää että pitää työstään, se on kuitenkin vain osa elämää. Jätän toisille uran luomisen ja nautin elämästä kohta satavasta ensilumesta ystävistä ja hyvästä konjakista. Unohdin kahvin.

 

[duud]

Olen vastannut monet kerrat kysymykseen miksi olen Tallinnassa, miksen ole Lontoossa tai Suomessa, olen tehnyt päätöksen omassa elämässäni, että olen siellä missä minulla on hyvä olla." Katu täyttyy askelista elämä on kuolemista," parempi elää silloin kun siihen on mahdollisuus, ei raha ja valta ole minun elämässäni ykkösiä, ykkönen on perhe ja hyvä olo. Turvallinen ja tasaisen varma toimeentulo, tosin taistelua se vaatii. Pelkistetysti voisi sanoa vanhan sannonnan,"tyytyväinen arkipäivä" ei kai paljon enempää voi ihminen elämältään vaatia.

Kirjottelin jo tuossa aikaisemmin pitkästi tähän Ohmin avaamaan ketjuun. Se tosin katosi bittiavaruutteenn. Voisin nyt toistaa saman...

Olen varmaan kertonut jo useita kertoja, että kahden teinin kanssa yritän elämää etenpäin viedä. Sen olen päättänyt, että ensin muksut maailmalle ja sitten itse lähden duuniin jonnekin kauas. Australiaan tai sitten Jenkkilään lämpimiin osavaltioihin. America on toisaalta koettu, joten Ausseihin sitten voisi lähteä, jos osaaminen riittää.

Voin aivan helposti tunnustaa olevani ihan tennari, kun en aiemmin ole omia toiveitani toteuttanut. Olen syntyisin pohjanmaalta ja pidän omistani huolta aina..

-duud-

 

[duud]

Tallinnasta selvittyäni, mutten selvittyäni, tulin miettineeksi miksi elämäni on vailla sisältöä tai sisältöä vailla. Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että vaikka olen tällä hetkellä kohtullisen äveriäs, vaikken nyt kuitenkaan mikään kroisos, olen hyvin päämäärätön persoona.

Mä mietin aivan samanlaisia ajatuksia kuin sinullakin. En ole itsekään mikään rikas, enkä edes varakaskaan. Taloudellisesti mullakin menee tosi mukavasti, mutta siltikin tuntuu todella olevan oma elämäni ilman suuntaa ja haliua tehdä uusia juttuja.

Mä skippasin nuo muutamat vuodet ihan suosiolla, koska itsekin alan vasta tajuta ettei mun tarvitse ihan kaikessa olla mukana. . . Minulle ainakin on tärkeintä lasteni hyvinvointi ja heidän viihtymisensä kaikinpuolin. En osaa kuvitella enää koskaan kenenkään tulevan minun ja lasteni väliin. Meillä on jokin sellainen suhde, että se kestää kaiken mitä ulkopuolelta voikaan tulla. Paljon hyvää ja paljon pahaa olen saanut nähdä, mutta tyttäreni lämmintä halausa en koskaan mihinkään vaihtaisi. Uuden naisen saa anytime, mutta oman lapsen halausta ei saakaan ihan noin vain.

Sori, jos ja kun herkistelen...

Koitahan sä ohmi jörniä ja ridata, kyllä se elo siitä alkaa skulata. . .

-duud-

ps. miehen elo ei niin pirun helppoa olekaan, vaikka niin luulis!

 

[Tobias]

Päämäärä - tuntematon. Mikä on elämän tarkoitus. Mitä tehdä, kun ei ole mitään putkea enää näkyvissä? Ei kai ainoa ainoa mahdollisisuus ole se jälkikasvu, jossa on kiinni seuraavat vähintään 18 vuotta, jos ei vaimo satu sikimään pyhästä hengestä, jolloin putki venyy jopa 30 vuoteen

Miksi elämälle tarvitsisi etsiä jotain tarkoitusta? Omalla elämälläni tuskin on mitään elämää suurempaa tarkoitusta, olen tasan tarkkaan yksi paskalortti muiden seassa mutta aion kyllä nauttia täysin siemauksin tästä ajasta mitä tällä boltsilla keikutaan. Se merkitsee omalla kohdallani mahdollisimman paljon työtä, seksiä, hengailua, matkustelua. Se on omasta mielestäni elämäni tarkoitus. Elää niinkuin parhaalta tuntuu. Missään vaiheessa ei ole tullut vitutuksia elämän "isoista kysymyksistä" tai muuta jonninjoutavaa jorinaa.

Saattaa näet olla, että joku runkkari tusauttaa luodin päähän tai muuten tapahtuu jotain vittumaista, kuten joutuu humalaisen paskiaisen tai säntillisen perheenisän yliajamaksi ja niin se vaan napsahtaa elämänlanka poikki. Siksipä, kliseisesti, kannattaa nauttia joka hetkestäja jättää jeesustelu elämän takoituksesta tyhmemmille. Senkun porskuttaa vaan niin pitkään kuin patterissa virtaa riittää. Toki omaa elämäänsä kannattaa puolustaa ja tarpeen mukaan raivata runkkarit tieltään, mutta ainahan kaikki paskat jutut saattaa kaikista varotoimista huolimatta sattua omalle kohdalle.

 

[Nännimäinen]

Töistä vuodeksi pois ja kotiin oman lapsen kasvua ihmettelemään. Siinä sisältöä vaikka muille jakaa. Toisaalta töissäkin on ihan kivaa ja koen tekemisilläni olevan laajempaakin merkitystä. Ei millään pahalla, mutta olen onnellinen.

 

[hanu]

Tallinnasta selvittyäni, mutten selvittyäni, tulin miettineeksi miksi elämäni on vailla sisältöä tai sisältöä vailla. Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että vaikka olen tällä hetkellä kohtullisen äveriäs, vaikken nyt kuitenkaan mikään kroisos, olen hyvin päämäärätön persoona.

"Kun olin aamukävelyllä Kaivopuiston rannassa, näin meressä punaisen reimarikorin. Se oli todennäköisesti irronnut varrestaan ja ajelehtinut omia aikojaan tuulen mukana rannalle. Päätin heti, että vien sen kotiin, mutta koska oli valoisaa, en uskaltanut ottaa sitä. Siispä odotin iltaa ja kun hämärä lankesi ohi puiston, lähdin rantaan. Harmikseni en lötänyt koria enää sieltä. Ajattelin kulkiessani rantaa pitkin, että joku muu oli löytänyt sen, mutta sitten huomasin, että allot olivat ajaneet sen hieman sivummaksi rantaan ja minun olikin helppo poimia se sieltä. Käärin reimarikorin takkiini ja kiikutin sen kotiin. Pesin sen vedellä ja tärpätillä ja tuossa se nyt hohkaa punaisena nurkassa. Kun minä katson sitä, minusta tuntuu, että olen merellä. Vesi, jota reimarista läiskyi takilleni, tuoksuu suolalta." (en valitettavasti muista kuka).

Minä kieltäydyin esimiestehtävistä (= tuplapalkasta), kun ex-pomo jäi sairaseläkkeelle. Pähkäilen mielummin verkkovikojen ja mikkisoftan ynnä iparin kummallisuuksien kanssa yhäkin kuin tappelen rahasta ja komentelen itseni kaltaisia nörttejä keskittymään mielenkiintoisten casejen sijasta oleellisiin. Myin omakotitalon, ostin pienen rivarikämpän järven rannasta. Erotuksella maksoin kaikki lainat pois ynnä kiertelimme emännän kanssa kuukauden NZ:ssa. Maanantaina pariksi viikoksi aurinkoon, autoa ei siis vieläkään tarvi vaihtaa.

Lapsenlapsi, nyt 8kk, oppinut juuri pistämään voileipäkeksejä videonauhuriin.

Elämä on!

Rakkain terveisin,

hanu

 

[Borgie]

Hyvä kirjoitus Ohmilta, itse en nyt tunne aiheelliseksi asiasta avautua, mutta samoilla linjoilla ja fiiliksillä mennään myös täällä, tuon päämäärättömyyden suhteen. Tarttis varmaan tehrä jotain, tähän mennessä olen, perinteiseen suomalaiseen tapaan, täyttänyt tyhjiön oluella, mutta sekään ei pidemmän päälle vie onnelaan. Tämä viikonloppu selvinpäin, pitkästä aikaa. Elämäni muuttaa suuntaa normaalista rutiinista joka tapauksessa lähiaikoina, pakonsanelemana, mutta tässä tapauksessa se taitaa olla vain hyväksi.