Mainos

Unitedin historia, nykyisyys ja tulevaisuus kriittisin silmin

  • 24 126
  • 84

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Esport ja Jussi voisi tosiaan olla kova kaksikko Espoolaisen huippu-urheilun kannalta. Salonoja ei ehkä ole se kaikkein helpoin kumppani, mutta kyllähän riidassa aina kaksi osapuolta (esim tuo harjoitushallin valitusrumba), joten pelkästään Salonojan syyttäminen on kapeakatseisuutta.

Talkoohengelle iso peukku täältäkin. Rauhan päälle toivon yhteistyötä. Tämän lisäksi väitteesi, ettei United kiinnostu sinua millään tavalla on kyllä vähän erikoinen. Olet täällä kuitenkin jatkuvasti kertomassa mielipiteitäsi milloin mistäkin asiasta. Face it, espoolainen kiekko ja United kiinnostaa sinua, vaikka et haluaisikaan. Tätä varten kutsunkin sinut katsomaan valitsemaasi Espoo Unitedin ottelua ottelua kanssani. Jotta periaatepäätöstä olisi hieman helpompi kiertää, lupaan maksaa sinun lippusi. Ei sitten tarvitse kiroilla sitä, että menit rahoittamaan Salonojan saatanallista projektia.

P.S. Tarjoan tuopin, jos kehut hallin valoja.

Heh,

Kyllähän riitelyyn aina tarvitaan useampi kuin yksi osapuoli. Jotkut yksilöt vaan riitelee enemmän ja useampaan suuntaan kuin toiset. Esportin ja Hongan kannattajien välinen vuoropuhelu esimerkiksi kuitenkin toimii hyvin ja on erittäin aktiivista, mikä auttaa paljonkin vaikeiden asioiden käsittelyä. Ei esimerkiksi ihan kaikki nielleet pureksimatta Esportin nimen liittämistä Honkaan, mutta asiat käytiin asiallisesti läpi. Ja aika pitkälti siellä Hongan kannattajajoukossa on samoja naamoja kuin Blueskannattajissa.

Ja totta kai espoolainen jääkiekko ja sitä kautta välttämättömästi myös United kiinnostaa sen verran, että täällä jaksaa edelleen käydä välillä lukemassa ketjuja. Todennäköisesti muutaman vuoden päästä kiinnostaa entistä enemmän, kun oma poika alkaa olla kiekkokouluiässä. Aika paljon kuitenkin saa vettä Gräsassa virrata, että aloittaisi jossain muualla kuin Granissa. Kiinnostus Unitedia kohtaan kuitenkin liittyy enemmän muihin kuin pelillisiin asioihin. Oli tuossa kuitenkin lähes kuukauden breikki tässä osiossa käymisestä, vaikka vapaata keskustelua seurasinkin. Tekisi hieman ilkeästi mieli sanoa, että eipä siinä ajassa tänne tainnut tulla kuin neljä uutta viestiä, että kauaa ei mennyt vanhojen viestien lukemiseen.

Unitedin pelejä en ole kuitenkaan katsonut alkukauden parin Fanseatin kautta osittain katsotun pelin lisäksi kuin muutamaan JA:n uutiseen likitettyjen lyhyiden klippien verran (esimerkiksi tuo veskarien tappelu ja tuo Summas-casen "hylätty" maali). Tekstiteeveestä (johon oikeasti puhelimessa hyviä ja nopeita appeja, voin suositella) olen tulokset katsonut, jos olen sattunut huomaamaan Mestiksessä pelatun, mutta siinä se. Kiitos kutsusta, mutta joudun valitettavasti kieltäytymään. Unitedin pelaaminen ei kiinnosta niin paljon, että jaksaisin areenalle lähteä repimään haavoja uudelleen auki. Unitedin peli, sen menestys tai oikeasti mikä tahansa Unitediin pelillisesti liittyvä on kuitenkin niin yhdentekevää - se ei vaan kiinnosta niin paljon, että jaksaisin pelejä katsoa edes vähän alusta. Kuitenkin sinne Liigaan menee siinä vaiheessa, kun muut kokevat seuran olevan valmis, ei noilla pelien tuloksillakaan ole mitään väliä (paitsi jos oikeasti olisi riskinä ollut putoaminen Suomi-sarjaan, sitten olisi ollut aika jännä tilanne kokonaisuuden kannalta). Vielä nyt tällä hetkellä vapaa-aika on niin kortilla, että mieluummin lähden rannalle ongelle tai vaikka tytärten kanssa pelaamaan Pokemon Go:a, jos mahdollisuus on.

P.S. En pysty kehumaan hallin valoja, koska en ole niitä itse päässyt näkemään. Ei minulla ole mitään kompetenssia sanoa niistä mitään. Liian kirkkaat ja kylmän sävyiset ne varmaan kuitenkin on ;)
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Oli tuossa kuitenkin lähes kuukauden breikki tässä osiossa käymisestä, vaikka vapaata keskustelua seurasinkin. Tekisi hieman ilkeästi mieli sanoa, että eipä siinä ajassa tänne tainnut tulla kuin neljä uutta viestiä, että kauaa ei mennyt vanhojen viestien lukemiseen.
Ehkäpä tämä taistelu tuulimyllyjä vastaan ei sitten ole saanut kovin suurta suosiota...
 
Physical Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Kylläpä ilahduttaa se into, jolla tuo n. kymmenvuotiaiden poikien porukka kannustaa EU:ta. Mahtavaa!

Näyttäisi lupaavasti, että katsomotoiminnan katoaminen tässä Blues - EU -muutoksessa jää paljon lyhytaikaisemmaksi ilmiöksi kuin Kiekko-Espoo - Blues -vaihdoksessa aikanaan.
 
Taitaa tappio ottaa aika koville, kun pitää lähteä provoamaan niitä, jotka eivät tähän uppoavaan laivaan lähtösatamassa astuneet.

Eteenpäin, sanoi Mannerheim.
 
Physical Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Taitaa tappio ottaa aika koville, kun pitää lähteä provoamaan niitä, jotka eivät tähän uppoavaan laivaan lähtösatamassa astuneet.

Ihan kyllä vilpittömän iloisena - jopa liikuttuneena - kirjoitin. Hetken mietin, mikä olisi sopiva ketju ja arvelin tämän olevan lähimpänä. En tiennyt, että tämä on yhden nimimerkin oma henkilökohtainen ketju, jossa positiivisten EU:hin liittyvien asioiden mainitseminen tulkitaan ao nimimerkin provoamiseksi.

Jotta en toistaisi virhettä, kysyisin varmuuden vuoksi, onko muitakin fyysisiä tai virtuaalisia paikkoja, joissa tulkitset positiivisten EU:hun liittyvien seikkojen esilletuomisen olevan itseesi kohdistuva provo?
 
No jos tämä ketju on jo otsikoitu kriittiseksi, tuo viesti oli lähinnä täysin väärässä ketjussa. Eikä tämä ole minun ketjuni kuitenkaan, kyllä tänne kaikki saa kirjoittaa. Ja minua saa haastaa, tosin asialla haastamiset lienee aika vähissä. Enkä ole ihan yksin tällä agendalla, tosin olen varmaan ainoa, joka enää jaksaa olla susihukkana lammaslauman kimpussa.

Ja edelleen - jos väität viestisi olleen jotain muuta kuin täydellisen pelillisen persraiskauksen aiheuttama pahan olon purkautuminen, olen suuresti yllättynyt. Sen verran vahvasti koko Blueskannattajien yhteisön rinnastit muutamaan alakoululaiseen, että uskottavuus tuossa on ihan nolla näin rationaalisesti.
 
Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
@Physical Edge Ne kundit kannustamassa (ja muutama tyttökin) ovat suurelta osin EPS:n junnuja. Pitkään olenkin ihmetellyt valtaisan junnuporukan vähäistä näkyvyyttä hallilla. Tuosta voi vielä kasvaa iso, positiivinen juttu.
 
Nick Brophy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Kriittinen ei muuten tarkoita samaa kuin kielteinen, mikä E:lle tiedoksi. Mutta voithan aina perustaa "Kielteinen EU-ketju" -tarinasopen. Itsellekin ensimmäisen erän järkytyksen jälkeen suurta iloa tuotti fanipäädyn karnevaalimeininki toisesta erästä alkaen ja toki reilusti piristynyt peli. Tänään tuo porukka on junnuja, parin vuoden päästä raavaita miehiä ja naisia. Tätä on hieno seurata.
 
Physical Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
No jos tämä ketju on jo otsikoitu kriittiseksi, tuo viesti oli lähinnä täysin väärässä ketjussa.

Ahaa, eli ketjuun saa kirjoittaa vain negatiivisia asioita. Hieno homma, voit vapaasti jatkaa mielenpahoittamistasi. Pidä hauskaa.

edelleen - jos väität viestisi olleen jotain muuta kuin täydellisen pelillisen persraiskauksen aiheuttama pahan olon purkautuminen, olen suuresti yllättynyt.

Voi kuule, vielä/enää ei sininen joukkue aiheuta noin suuria tunne-elämyksiä edesottamuksillaan kaukalossa, suuntaan tahi toiseen.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Kriittinen ei muuten tarkoita samaa kuin kielteinen, mikä E:lle tiedoksi. Mutta voithan aina perustaa "Kielteinen EU-ketju" -tarinasopen. Itsellekin ensimmäisen erän järkytyksen jälkeen suurta iloa tuotti fanipäädyn karnevaalimeininki toisesta erästä alkaen ja toki reilusti piristynyt peli. Tänään tuo porukka on junnuja, parin vuoden päästä raavaita miehiä ja naisia. Tätä on hieno seurata.

Kyllähän nyt itsekin näit tuon viestin ja sen sävyn. Siinä käytännössä todettiin ihan päin helvettiä menneen pelin jälkeen, että Blueskannattajien yhteisön tulee korvaamaan jokunen alakouluikäinen muutamassa vuodessa. Ihan rehellisesti - ottaisitko itse tuon jonain muuna kuin provona?

Ja kyllä te kaikki United-henkisetkin kaipaatte meitä ihan siinä samassa, missä me kaipaamme teitä. Meillä oli hieno yhteisö. Ei meistä kumpikaan olisi halunnut sitä repiä kahtia.
 
oka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen kiekko
Hei E, menisitkö sinne Bluesin hautausmaalle ja pysyisit siellä. Ei kukaan ole kiinnostunut sun melipiteistä.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Nyt E kyllä pahoitat mielesi aivan turhasta. Physical Edge kirjoitti edellisestä nimenvaihdoksesta, eli ajasta 90-luvun lopulla, ei missään nimessä että meno olisi nyt parempaa kuin viimeisten parin kauden aikana. Kyllähän oikeasti tuo katsomotoiminnan todella hyvä aika Espoossa oli ihan niiden viimeisten 2-3 vuoden mittaista. Tuo aika juuri tuolloin Blues -nimisen seuran alkuvuosina oli sitä että päädyssä istui yksi hattupää rummuttamassa ja vieressä oli muutama taputtaja.

Sinänsä pieni asiavirhe puhua nimenvaihdoksista monikossa, Kiekko-Espoo -nimi vaihdettiin Bluesiksi. Blues lakkasi olemasta, se ei vaihtanut nimeä.
 
Viimeksi muokattu:

Hei - pidän sinua erittäin asiakirjoittajana (toisin kuin jotain muita), mutta ihan oikeasti. Koetko itse, että tuo reagoimani viesti olisi ollut jotain muuta kuin provoa Blueskannattajien suuntaan? Ihan oikeasti? Nuo tuollaiset viestit vaan väheksyy nimen omaan sitä työtä, mitä täysin vapaaehtoisesti koko Blueskannattajien porukka teki viimeisten vuosien aikana - ja itse en edes ollut mitenkään aktiivina siinä mukana. Kunhan vaan edelleen jaksan arvostaa sitä. Olen itsekin käynyt aiemmat kasvukivut ja ollut mukana nostamassa sitä apatiaa ylöspäin silloin aikanaan.

Ja @oka , mulle on sun mielipiteet ihan vitun sama. Sä olet näyttänyt jo aiemmin, että perseesi on huorattu, että ei ole ehkä sulle oikea ketju. Ole vaan ylpeä hienosta vuosia jatkuneesta Unitedin junioritoiminnasta.
 
Physical Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Koetko itse, että tuo reagoimani viesti olisi ollut jotain muuta kuin provoa Blueskannattajien suuntaan? Ihan oikeasti? Nuo tuollaiset viestit vaan väheksyy nimen omaan sitä työtä, mitä täysin vapaaehtoisesti koko Blueskannattajien porukka teki viimeisten vuosien aikana

Josko vaikka hengittäisit välissä, ja katsoisit, mistä tämän vaahtoamisesi oikein aloitit.

Itseäni siteeraten: "Näyttäisi lupaavasti, että katsomotoiminnan katoaminen tässä Blues - EU -muutoksessa jää paljon lyhytaikaisemmaksi ilmiöksi kuin Kiekko-Espoo - Blues -vaihdoksessa aikanaan."

En ota mitään kantaa tässä tai muuallakaan Blueskannattajien viime vuosien toimintaan. Iloitsen siitä, että EU-katsomossa joku porukka harjoittaa aktiivista kannustamista. Kun alkukausi oli arvattavasti niin kovin kovin hiljaista.

Jos otat siitä itsellesi pahan mielen, niin peiliin katsominen voisi olla kova idea.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
@E Rauhotu nyt. Ja lue se viesti uudestaan josta hermostuit. Olen kirjoituksistasi päätellyt että olet ollut aika kauan katsomossa. Itse olen ollut jostakin vuodesta -94. Ihan oikeasti se aika kun seura oli vaihtanut nimensä K-Espoosta Bluesiksi oli katsomotoiminnassa sellaista aikaa että yhden käden sormillakin laskettava vieraskannattajagruppo saattoi usein ottaa helposti "hallin haltuun". Ei mielestäni ollut siinä mielessä kovin kohtuuton vertaus.
 
katekismus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, New York Rangers
Ihan vaan heijastellen omia fiiliksiä: Katsomossa on tosiaan ollut paikoitellen pirteämpi fiilis, kuin mitä joskus vuosituhannen alussa oli Bluesin vielä hakiessa tarinaansa. Ei mitään pois sen ajan meiningistä, hienoa, että jotkut jaksoivat luoda ääntä hiljaiseen areenaan. Samat sanat kuuluvat vaan myös nykyiselle porukalle. Propsit nuorille jäbille!
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Enkä ole ihan yksin tällä agendalla, tosin olen varmaan ainoa, joka enää jaksaa olla susihukkana lammaslauman kimpussa.

Erikoinen mielikuva, joskaan en epäile sen olevan juuri se mitä postiluukkupapaattipoikien päässä pyörii. Jos haluaa noita harhoja ruokkia niin ei siinä mitään, totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää ja se on se, että EU:n katsomotoiminta ei kalpene minkään Mestis-jengin rinnalla. Harmi tietysti, että viime vuosien kulmapöhinä katosi, mutta jos eivät halua mukaan tulla niin sitä päätöstä kunnioitettakoon. Sitten rakennetaan jotain uutta eikä jäädä itkemään menneiden perään.

Kuten sanoit, eteenpäin.
 
Kylläpä ilahduttaa se into, jolla tuo n. kymmenvuotiaiden poikien porukka kannustaa EU:ta. Mahtavaa!

Näyttäisi lupaavasti, että katsomotoiminnan katoaminen tässä Blues - EU -muutoksessa jää paljon lyhytaikaisemmaksi ilmiöksi kuin Kiekko-Espoo - Blues -vaihdoksessa aikanaan.

Koko pelin ajan äänekästä menoa ja pomppimista. Jopa 0-5 tilanteessa. Aivan loistavaa!
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
EU:n katsomotoiminta ei kalpene minkään Mestis-jengin rinnalla.

No heh, joillekin riittää apukoulun priimuksena oleminen. Ihan varmasti aivan totta, mutta vertailutaso nyt ei ole mitenkään ylivoimainen.

Olen kirjoituksistasi päätellyt että olet ollut aika kauan katsomossa. Itse olen ollut jostakin vuodesta -94. Ihan oikeasti se aika kun seura oli vaihtanut nimensä K-Espoosta Bluesiksi oli katsomotoiminnassa sellaista aikaa että yhden käden sormillakin laskettava vieraskannattajagruppo saattoi usein ottaa helposti "hallin haltuun". Ei mielestäni ollut siinä mielessä kovin kohtuuton vertaus.

No kyllähän minullekin on älähdetty täällä monesti, jos jonkun mielestä on väärässä ketjussa. Pistäkää oma positiivisten asioiden kultapossuketju vaan pystyyn.

Ja olet ihan oikeassa siinä, että espoolainen kannattajatoiminta oli aikamoisessa apatiassa Bluesin alkuaikoina, kun moni ei syttynyt enää joukkueelle kuten ennen. Myös kannattajatoiminnan muoto oli lähinnä se yksi julmetun iso rumpu ja kohtuu monotoninen "es-poo-bluus"-huuto. Pitää kuitenkin sanoa, että vaikka Matinkylässä kannatus oli kovaa, siellä jo pieni porukka näkyi ihan eri tavalla. Ei noita Blueskannattajien tapaisia kannattajia ollut määrällisesti lähellekään sitä, mitä nyt oli - tai edes tällaista kannattajakulttuuria, jolla näkäjään nyt on varaa pyyhkiä persettä. Joten kyllä se tiputus kannattajatoiminnassa on aivan järjettömän paljon suurempi ollut nyt - ja sen rakentaminen uudestaan on niin pitkä projekti, että todennäköisesti United ehtii kuolla pois ennen kuin ollaan entisellä tasolla.

Lapset (alle 15-vuotiaat) eivät muuten ole edes rikosoikeudellisesti vastuussa tekemisistään, joten jo lainkin silmissä eivät ole kykeneviä olemaan vastuussa tekemisistään. Kai sen häpeän tuntevat sitten, kun heille oikeasti nauretaan. Selkäänsä sietäisivät saada.
 
Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Iso peukku noille junnuille ja muillekin hyvästä kannustuksesta. Toivottavasti kukaan "aikuinen mies" ei suutu, kun kirjoitin noin tähän ketjuun. Espoolaisen edustuskiekkoilun pohjakosketus on takana ja hommat kehittyy positiiviseen suuntaan. Tämä on selkeästi aistittavissa hallilla. Myös monia tuttuja kasvoja on alkanut palaamaan katsomoon varsinkin näihin pudotuspeleihin.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
No heh, joillekin riittää apukoulun priimuksena oleminen. Ihan varmasti aivan totta, mutta vertailutaso nyt ei ole mitenkään ylivoimainen.
---
Lapset (alle 15-vuotiaat) eivät muuten ole edes rikosoikeudellisesti vastuussa tekemisistään, joten jo lainkin silmissä eivät ole kykeneviä olemaan vastuussa tekemisistään. Kai sen häpeän tuntevat sitten, kun heille oikeasti nauretaan. Selkäänsä sietäisivät saada.

Bluesille ja sen kannattajille naurettiin reilusti yli 10 vuotta. Vielä ensimmäisten chanttivuosien aikaan porukka herätti lähinnä hilpeyttä, etenkin vierasfaneissa. Ei siis mitään uutta siinä, että besserwisserit ja mielensäpahoittajat harmistuvat siitä kun jotkut yrittävät. Sama on eittämättä edessä EU:n tulevalla, vasta muodostumassa olevalla faniporukalla. Itse nostan hattua niille, jotka uutta toimintaa ovat käynnistämässä, puskista huutelijoita kyllä riittää kuten nyt nähdään.

Apukoulun priimuksista en tiedä, mutta Espoo on tällä hetkellä Mestis-seura. On siis luonnollista verrata toimintaa muihin Mestis-seuroihin.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Iso peukku noille junnuille ja muillekin hyvästä kannustuksesta. Toivottavasti kukaan "aikuinen mies" ei suutu, kun kirjoitin noin tähän ketjuun. Espoolaisen edustuskiekkoilun pohjakosketus on takana ja hommat kehittyy positiiviseen suuntaan. Tämä on selkeästi aistittavissa hallilla. Myös monia tuttuja kasvoja on alkanut palaamaan katsomoon varsinkin näihin pudotuspeleihin.

Samanlainen fiilis on ollut mielestäni aistittavissa. On ollut ihan hienoa nähdä Mestikseen varsin kelvolliset yleisömäärät ja jos tuota maltetaan tehdä nyt tällä kertaa fiksusti niin kun joskus aikanaan noustaan takaisin liigaan, voisi katsojamääriksi vakiintua se 4000-5000 sen Blegsun kolmen tonnin sijaan.

Faktahan on, että vain katsomossa toiminta Bluesin viimeisen 5 vuoden aikana oli edes jokseenkin hyväksyttävää.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Apukoulun priimuksista en tiedä, mutta Espoo on tällä hetkellä Mestis-seura. On siis luonnollista verrata toimintaa muihin Mestis-seuroihin.

En mä ensimmäisestä kappaleesta ole silleen eri mieltä. Bluesin alkuaikoina Bluesin kannattajia kuitenkin myös arvostettiin paljon, koska oli vierasreissuilla aikanaan kuulemma yleiseltä käytökseltään paras vierasporukka. Ja tästä oli 2003-04-kaudella oikeastaan kaikki muut liigaseurat samaa mieltä. Ja okei, porukka oli silloin keski-iältään varmaan ihan kärkipäätä - sekä myös yleiseltä fiilikseltään hyvin rauhallista. BB07 toi mukanaan paljon todella hienoa ja arvostettavaa, mutta myös näitä lieveilmiöitä.

Yleisesti vaan elämässä mennään siinä vertailuryhmässä, missä ollaan. Jos ollaan tyytyväisiä siitä, missä ollaan, kehitys pysähtyy. Se, jos on Mestiksen kärkeä, ei pitäisi riittää. Tiedän käsittääkseni ihan faktana, että joidenkin seurojen osalta Liigan sisällä United olisi täysin tervetullut tällaisenaan, mutta siellä myös on huoli siitä, saako United espoolaisia katsomoon. Tämä ei ole provoa vaan ihan inhorealistista faktaa. Liigaan ei haluta joukkuetta, jonka yleisökeskiarvo olisi parintuhannen luokkaa, koska se väistämättä vaikuttaisi negatiivisesti Liigan imagoon - ja sitä pidetään Unitedin osalta riskinä. Ja tähän ei tarvitse kuitata mitään Liigan muutenkin huonosta imagosta tms, tiedän tämän asian huolettavan siellä useampia tahoja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös