Mainos

Unelmia, unia ja utopistia haaveita (ei huhuja)

  • 1 787 375
  • 10 539

Sinkilä

Jäsen
Itse en usko myöskään hetkeäkään siihen, että Lukkoon tuolta tulisi muuta kuin Ikonen.
Sahlstedthan tuossa taisi lehdessä sen epäsuorasti jo kertoakin, ettei ole maksamassa sellaisia rahoja.
Samaan aikaan uskon myös, ettei Lukko noille pelaajille ole kovinkaan varteenotettava vaihtoehto.
Kellään ei ole Lukko-taustaa eikä sarjasijoitus ja joukkuekaan ole ihan niin kilpailukykyinen kuin muutamilla muilla tuossa.

Tätä ei nyt onneksi tarvitse kovinkaan kauaa odottaa.
 

Latzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei tule maksamaan yhdellekään pelaajalle 80k loppukaudesta mikä tuntuu olevan ainakin Pakarisen loppukauden palkka. Toisinsanoen vaikea on nähdä että mitään valmiita tähtiä Lukossa nähdään loppukaudeksi. Tämä on valittu linja ja mielestäni sillä mennään mikä on sovittu eikä ruveta kesken kauden muuttamaan strategiaa. Antaa muiden ostella puolijoukkueellisen verran uusia ukkoja Lukko ei tuohon lähde.
Ensin hillotaan koko kausi monta sataa tuhatta kassaan ja valitellaan, että kun markkinat on niin kuivat ja Masinit ja muut ei ole tarpeeksi hyviä meille. Sitten kun markkinoilla on ylitarjontaa maajoukkuetason pelaajista, niin sanotaan, että ei me mitään makseta, kun nehän vaatii työsuorituksistaan ihan rahaakin. Onneks saatiin sentään Jãnis houkuteltua meille sillä, että sanottiin, kuinka "meillä Raumalla saa sentään erkat seuran puolesta ja värinkin saat vielä valita ihan katalogista. Mestiksessä joutuisit ne erkatkin kustantamaan ite".
 

Sinkilä

Jäsen
Odotellaan nyt huominen alta pois ja arvioidaan sen jälkeen miten Kallen sanat ja teot kohtaa. Ja tosiaan onnistumisen mittaa lopulta sarjasijoitus. Jos Ikonen jää ainoaksi hankinnaksi niin Lukko lähtee mahdollisiin pleijareihin altavastaajana mutta siitä huolimatta kaikki on mahdollista.
Juuri näin.
Tässä kun katselee joukkueiden vahvistumista KHL-tason pelaajilla ja jopa valmentajilla ja samaan aikaan tutkitaan sarjataulukkoa niin tässä saa Lukko tosissaan pelata paikasta kuuden sakissa.
 

Sinkilä

Jäsen
Eikä se minua ainakaan tippaakaan ilahduta että kauden jälkeen kerrotaan kuinka paljon taas jäi rahaa sukanvarteen kun ei lähdetty hankkimaan pelaajia viime hetkillä.
Joo eikä tässä mitään sukan varteen jää.
Lukko Oy:n tilikausi on kalenterivuosi ja tappiota tulee joka vuosi, joka sitten suunnitellusti kuitataan konserniavustuksella.
Suoranaisesti ei siis mitään rahoja jää käytettäväksi ensi kaudelle ilman, että lähtökohtaisesti seura ”siirtää” sen korotuksena ensi vuoden konserniavustukseen.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.
Viime kauden joukkue oli niin nimekäs ja laadukas, etten usko sellaista Lukossa vähään aikaa nähtävän.

Tämän kauden joukkue lähti vajaana liikkeelle ja hieman vajaa se on vieläkin. Kallelle ei voi vielä arvosanaa antaa tästä kaudesta kuitenkaan. Tällä hetkellä en kiitettävää antaisi, mutta ei keskeneräistä työtä halua siis arvostella.

Toki tuntuu hieman inhottavalta, kun tuonne muille huhutaan ties mitä pelimanneja ja Lukkoon ei oikeastaan ketään pl. Ikonen. Siltikin viime kauden menestys toi sellaisen rauhan, etten jaksa barrikadeille nousta. Ei ole mitään tarvetta siihen. Hutkitaan sitten, jos sen aika tulee.
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eikös ne rahat mene hienoihin led-laitoihin? Tässä mitään urheilua tarvii ajatella, pääasia, että kulissit on kunnossa...
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ja sitä paitsi, olen sitä mieltä, että nykyinenkin rosteri Ikosella varustettuna riittää pitkälle, kunhan vaan kaikki ovat täydessä tikissä.
En minä mistään 0 peliä pelanneesta Haapalasta ainakaan housuihini kusisi.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olen vieläkin sitä mieltä, että Ikonen + Hännikäinen kuullostaisi ihan hyvältä kombinaatiolta.

Tietenkin harmittaa, kun Kärpät, Tappara ja IFK ovat panostamassa melkein all-in tähän kauteen, niin jäädään kyllä auttamatta materiaalilla kakkos/kolmoskoriin.

No, katsotaan jos Kalle jonkun jäniksen (ei Svanenbergs) vielä hatusta vetää huomenna. Pelkkä Ikonen olisi kyllä pettymys.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Oulun paikallislehden mukaan Junttila ja Sklenicka huomenna Kärppien kokoonpanoon. Ehkä joku sentterikin (O’Neill?).

Tapparaan Savinainen, Haapala ja Leskinen.

Anttila ilmeisesti Ilvekseen, mutta toki tekivät juuri myös pari omituista hankintaa.

Björninen Pelicansiin, TPS hankki kaksi venäläistä, jotka olisivat tännekin kelvannut. Friman HPK:hon. HIFK myös Jokerien perässä.

Kovia hankintoja jokaiselle vastustajalle. Kalle onnistui kaksi KHL:n täytepelaajaa Svanenbergsin ja Ikosen(?) hankkimaan. Kaksi maalia yhteensä tehtynä tälle kaudelle.

Haga on flopannut täysin ja Kalle ei edes etsi uutta sentteriä tilalle. Kärpät myi turhakkeensa pois ja hankki tilalle kaksi kovan luokan KHL-pelaajaa. Myös Kallelta odottaisin kovia liikkeitä menestyksen jahtaamiseen, mutta tällä hetkellä mennään pelkällä toivotaan toivotaan asenteella.

Pelkkä Ikonen (jos edes se) huomenna on valtava pettymys. Vituttaa.
 

Dani55

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä tässä pieni pelko on perseessä, että jäätiin nuolemaan näppejä. Ikosen lisäksi tosiaan tarvittaisiin kyllä joku kovempi seppä. No, huomisen jälkeen ei tarvi enää murehtia. Ihan helvetin hyvä kun alkaahan tää olla vähän rasittavaa.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Kalle Kossilan ottaisin Hännikäistä mieluummin.
Kyllä. Sentterille olisi iso tarve.

Nyman - Ilomäki - Pooley
Hakulinen - Kossila - Repo
Ikonen - Mattila - Skalicky
Petman - Kainulainen - Suni
Säkkinen/Ylitalo - Haga - Svanenbergs

En kyllä tajua, että mitä tuossa menetettäisiin. Haga vetää herneen nenään vai? Mun mielestä pahempi virhe dynamiikan kannalta olisi se, että Hagan kaltainen floppi on kokoonpanossa illasta toiseen.
 

Sinkilä

Jäsen
Kyllä. Sentterille olisi iso tarve.

Nyman - Ilomäki - Pooley
Hakulinen - Kossila - Repo
Ikonen - Mattila - Skalicky
Petman - Kainulainen - Suni
Säkkinen/Ylitalo - Haga - Svanenbergs

En kyllä tajua, että mitä tuossa menetettäisiin. Haga vetää herneen nenään vai? Mun mielestä pahempi virhe dynamiikan kannalta olisi se, että Hagan kaltainen floppi on kokoonpanossa illasta toiseen.
Ikonen käsittääkseni on alkuperäiseltä koulutukseltaan sentteri?

Teemu Turusen perässä on ollut jonkin lähteen mukaan kolme seuraa.
Varmasti IFK, HPK ainakin.
Tuskin IFK noita kaikkia voi ottaa jengiinsä, joten Turunen voisi olla myös yksi ihan mielenkiintoinen nimi.

Miikka Salomäki on myös edelleen vapaana. Olisi myös tällainen sentteri/laituri ja varmasti myös mahdollisuus ensi kauteenkin.
Fyysinen pelaaja myös.

Hännikäinen toki myös kelpaisi, ja voisi Veltsun yhteisen historiankin takia olla mahdollista jopa 1+1?
Vahvana pelaajana ja luistelijana olisi aika kiva palikka tuohon Skaldon toiselle laidalle.
 
Viimeksi muokattu:

Lösönen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Bill Armstrong
En kyllä tajua, että mitä tuossa menetettäisiin. Haga vetää herneen nenään vai? Mun mielestä pahempi virhe dynamiikan kannalta olisi se, että Hagan kaltainen floppi on kokoonpanossa illasta toiseen.
Mutta eihän se ole reilua meidän ECHL:stä tulleille pelaajille että KHL:ssä/olympialaisissa profiloituneet pelaajat nauttivat kovempaa kuukausiansiota. Kaikille sama kiinteä palkka tai ketään ei hankita.
 

ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ikonen käsittääkseni on alkuperäiseltä koulutukseltaan sentteri?

Teemu Turusen perässä on ollut jonkin lähteen mukaan kolme seuraa.
Varmasti IFK, HPK ainakin.
Tuskin IFK noita kaikkia voi ottaa jengiinsä, joten Turunen voisi olla myös yksi ihan mielenkiintoinen nimi.

Miikka Salomäki on myös edelleen vapaana. Olisi myös tällainen sentteri/laituri ja varmasti myös mahdollisuus ensi kauteenkin.
Fyysinen pelaaja myös.

Hännikäinen toki myös kelpaisi, ja voisi Veltsun yhteisen historiankin takia olla mahdollista jopa 1+1?
Vahvana pelaajana ja luistelijana olisi aika kiva palikka tuohon Skaldon toiselle laidalle.

En nyt tiedä, että onko jo ollut täällä, mutta vahvojen huhujen mukaan Miikka Salomäki olisi siirtymässä HIFK:n riveihin. Salomäen ura on ollut kyllä viime kaudet kohtuullista alamäkeä.

Joka tapauksessa tulossa on siirtorintamalla mielenkiintoiset kaksi viimeistä päivää. NLA ja DEL taitavat myös olla mahdollisia kohteita näille KHL-pelureille. Tiistaina klo 23.59 ollaan viisaampia, vaikka osa siirroista saatetaan julkistaa vasta keskiviikkona.
 

Sinkilä

Jäsen
En nyt tiedä, että onko jo ollut täällä, mutta vahvojen huhujen mukaan Miikka Salomäki olisi siirtymässä HIFK:n riveihin. Salomäen ura on ollut kyllä viime kaudet kohtuullista alamäkeä.

Joka tapauksessa tulossa on siirtorintamalla mielenkiintoiset kaksi viimeistä päivää. NLA ja DEL taitavat myös olla mahdollisia kohteita näille KHL-pelureille. Tiistaina klo 23.59 ollaan viisaampia, vaikka osa siirroista saatetaan julkistaa vasta keskiviikkona.
Joo onhan tuo IFK-huhu ollut esillä, mutta eiköhän se olisi jo julkaistu?
Ja tuskin IFK nyt viittä pelaajaa sinne enää hankkii.
Saattaa olla, että Salomäen kanssa jäätiin odottelemaan, kun tuli tieto Jokereiden tilanteesta.
 

Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
1.3.2022 klo 23.59 menee ikkuna kiinni.

Muistaakseni ennen oli sääntö, että pelaajan piti olla maassa ennen kun ikkuna menee kiinni.

Venäläispelaajia tuskin enään tulee, varsinkaan tämä kenen perässä oltiin.

Tyhjennysmyynnit on tehty pääasiassa jo liigassa.

Jokeripelaajia tulee Liigaan 8-10. Josta Lukolle varmaan se Ikonen. Myös Sveitsistä ja Saksasta voi pelaajia liikkua, sekä Tsekeistä kun tehdään tilaa KHL pelaajille.

Huomenna ja tiistaina tulee paljon siirtoja. Lukko saa Ikosen ja salainen toive olisi, että Kalle hakee hihasta vielä jonkun yllätyskortin, mutta luotto on vain Ikoseen. Parempi kun ei mitään tietysti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös