Unelmia, unia ja utopistia haaveita (ei huhuja)

  • 1 590 428
  • 9 634

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Tottakai faneilla on lyhyt pinna. Moni on seurannut joukkuetta jo kauan ennen, kuin Vahalahtikaan on edes syntynyt. Fanit jää kun pelaajat tulee ja menee. Siinä ehtii nähdä matkan varrella monenmoista. Ja Lukon historian tuntien ilon hetket ovat olleet aika vähissä. En ihmettele siis pinnan lyhyttä yhtään. Eniten vituttaa seuran puolelta sellainen hiljainen möllöttäminen ja missään vaiheessa tätäkään alkukauden taaperrusta ei ole kukaan vaivautunut seuran puolesta kommentoimaan surkeaa menestystä "rahvaalle".

Siltikin tässä punnitaan nyt seuran palleja eikä fanien. Pystyykö organisaatio pitämään linjansa siitä huolimatta, että jokunen fani silloin tällöin raivoaa tai painetta tulee vaikka sponssien tai median suunnalta.

On aivan turhaa jälkeenkäänpäin jeesustella myöskään kiukutelleille faneille, jos Lukko jonain päivänä sattuisi voittamaan jotain suurempaa. Fanitus on henkilökohtainen asia ja sitä ei kenenkään pidä lähteä arvostelemaan.

Kyllähän tässä itseänikin harmittaa ainainen taaperrus. Nyt kuitenkin organisaatiota on viety oikeaan suuntaan. Nyt tarvitaan sitä malttia ja seurata rauhassa mihin tehdyt uudistukset johtaa. Muutoin ollaan pian samassa vanhassa meiningissä.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Kyllähän tässä itseänikin harmittaa ainainen taaperrus. Nyt kuitenkin organisaatiota on viety oikeaan suuntaan. Nyt tarvitaan sitä malttia ja seurata rauhassa mihin tehdyt uudistukset johtaa. Muutoin ollaan pian samassa vanhassa meiningissä.
Ehdottomasti pitää luottaa strategiaan, joka on luotu. Malttoa tarvitaan. Voitot ja hyvät suoritukset antavat tilaa hengittää.
 
Kynämestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Sitä tikulla silmään jne, mutta kelailin tossa VandeVelden maaleja viimekaudelta. Aivan helvetin kova jätkä oli tähän liigan ja sopisi edelleen Lukkoon kuin nenä päähän. Harmi, että lähti Sveitsiin.
 
Tibexe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Sitä tikulla silmään jne, mutta kelailin tossa VandeVelden maaleja viimekaudelta. Aivan helvetin kova jätkä oli tähän liigan ja sopisi edelleen Lukkoon kuin nenä päähän. Harmi, että lähti Sveitsiin.
Itsellä jäi VendeVelden Lukko-vierailusta sen verran myös tikku silmään, että tullut seurattua miten miehen kausi Itävallassa on lähtenyt käyntiin. 13 pistettä 17 ottelussa näyttää mies Salzburgissa nakuttaneen.
 
Dexu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva Suomen Mestari 2021
Tämän päiväisessä Länsi-Suomessa Virta perkaa vähän mennyttä syksyä ja mainitsee kaiken olevan tällä hetkellä paljon paremmin kuin viime syksynä, jollei huomioida sarjataulukkoa (viime vuonna neljäntenä maaottelutauolle mentäessä). Mainitsee myös Sahlstedtin tuoneen työrauhan ja hänen kanssaan Virta voi pallotella asioita ja tehdä ratkaisuja yhdessä.

Mainitsee myös nuorten pelaajien esiinmarssin, sekä ulkkareiden sopeutumisen liigaan. Kaikilla kolmella Aukilla, Danforthilla ja DeFaziolla on seuran optio ensikaudesta eli halutessaan Lukko voi pitää kaikki. Virta uskoo myös että tauon aikana on jotain kerrottavaa, kun parhaassa tapauksessa löydetään markkinoilta pelaaja tai kaksi. Mitään sateentekijää ei edes etsitä, vaan urheilullisia kavereita, jotka voisivat olla joukkueessa myös ensikaudella.
 
Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
Mä tekisin noille kaikille jatkot. Ja mahdollisuuksien mukaan 2-3 vuoden pahvit kaikille.

DeFazio ja Justin on takuuvarmoja suorittajia ja Aukissa on iso potentiaali Liigan kärkipään kiekolliseksi puolustajaksi.
Tuohon tarvis saada pakkipariksi joku Hal Gill tyyppinen oman maalin suojelija.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Sama, eli jatkoa vaan hetimmiten. Jouluna ainakin Danforthilla saattaa olla agentin kautta jo helvetisti kaikennäköistä lappua tarjolla, jos ei nyt jo ole.

Virta uskoo myös että tauon aikana on jotain kerrottavaa, kun parhaassa tapauksessa löydetään markkinoilta pelaaja tai kaksi. Mitään sateentekijää ei edes etsitä, vaan urheilullisia kavereita, jotka voisivat olla joukkueessa myös ensikaudella.
Tää on silleen kivasti sanottu, että F5 näppäin saattaa kulua/jäädä pohjaan monen kotona tai työpaikalla tämän viikon aikana.
 
Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Virta uskoo myös että tauon aikana on jotain kerrottavaa, kun parhaassa tapauksessa löydetään markkinoilta pelaaja tai kaksi. Mitään sateentekijää ei edes etsitä, vaan urheilullisia kavereita, jotka voisivat olla joukkueessa myös ensikaudella.
Tämä jatkaminen ensikaudella kun tuntuu olevan näiden uusien hankintojen pääpointti niin kenties kannattaisi odotella joukkueiden tyhjennysmyyntejä ja sitten iskeä kiinni niihin vapautuviin vonkaleisiin. Hyvällä ja osaavalla ostamisella saisi niitä sateentekijöitäkin kenties haalittua tyyliin vaikkapa tepsukoiden Palve, Budish yms.
 
Kyljys

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllähän viimeistään VandeVelden hankinta viime kaudella osoitti, että organisaatiolta osaamista pelaajakauppoihin liittyen löytyy. Täytyy vaan toivoa että tämä aika on käytetty tehokkaasti hyödyksi ja mahdolliset hankinnat istuisivat oikeasti Lukon pelitapaan.
 
Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Patrik Virta sai Slovan Bratislavasta lähtöpassit.

Olisi ihan mukava lisä Lukon jengiin. Turusta taustaa niin varmaan Kallelle tuttu pelaaja ja liigassa syntyi mukavasti tulosta.
 
Kynämestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Patrik Virta sai Slovan Bratislavasta lähtöpassit.

Olisi ihan mukava lisä Lukon jengiin. Turusta taustaa niin varmaan Kallelle tuttu pelaaja ja liigassa syntyi mukavasti tulosta.
Ehdottomasti! Ehdottelin tätä joskus aiemmin, mutta oli silloin joukkueensa kärkiäijiä ja ei kuulemma ollut lähdössä mihinkään. Nyt tilanne muuttui, joten Lukkoon vaan.
 
Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ehdottomasti! Ehdottelin tätä joskus aiemmin, mutta oli silloin joukkueensa kärkiäijiä ja ei kuulemma ollut lähdössä mihinkään. Nyt tilanne muuttui, joten Lukkoon vaan.

Sopisi siinäkin mielessä tuohon "auttaa meitä myös ensi kaudella" - suunnitelmaan, kun rahaa vapautuu ensi kaudeksi mukavasti budjettiin.

Kalliita sopimuksia päättyy keväällä, niin periaatteessa hyvälle pelaajalle voisi tarjota hyvän, "takapainotteisen" palkan,kun näistä kaikista Tukosen yms sopimuksista päästään lopullisesti eroon.

Edit: ja tässä haihattelussa siis lähdin liikkeelle ajatuksesta loppukausi+ensi kausi.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Näillä KHL:stä kesken kauden potkut saaneilla Suomalaisilla on tuo vero peikko niskassa. Virran lienee viisasta pysyä ulkomailla ainakin loppuvuosi.
 
Ralph

Jäsen
Turusta taustaa niin varmaan Kallelle tuttu pelaaja ja liigassa syntyi mukavasti tulosta.
Kolme vuotta tosiaan ehti Turussa pelata. Mutta jos Kallella tarkoitetaan Sahlstedtia, tutustuminen Virtaan tapahtuu helposti kun soittelee entiselle joukkuekaverilleen ja kysyy tämän pojan kuulumisia.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Näillä KHL:stä kesken kauden potkut saaneilla Suomalaisilla on tuo vero peikko niskassa. Virran lienee viisasta pysyä ulkomailla ainakin loppuvuosi.

Jep, Ruotsiin on näillä näkymin menossa. Ei kannata tulla maksamaan kovia veroja Suomeen.
 
domy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jep, Ruotsiin on näillä näkymin menossa. Ei kannata tulla maksamaan kovia veroja Suomeen.
Ihan kuriositeettina kysyisin, miksi Slovakiasta siirtyvällä tilanne olisi merkittävästi erilainen kuin vaikkapa Ruotsista tai Ruotsiin siirtyvällä? EU-maa kuitenkin kyseessä, vaikka KHL.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Ihan kuriositeettina kysyisin, miksi Slovakiasta siirtyvällä tilanne olisi merkittävästi erilainen kuin vaikkapa Ruotsista tai Ruotsiin siirtyvällä? EU-maa kuitenkin kyseessä, vaikka KHL.
Yli 6 kuukauden oleskelu verovuonna Suomessa aiheuttaa sen että verot on maksettava Suomeen. Lähtökohtaisesti Suomessa on kovempi tulovero aste kuin muissa KHL maissa. Jokerit kärsii tästä ongelmasta verrattuna muihin KHL joukkueisiin. Ruotsissa on myös kova pohjoismainen tuloverotus joka on verrattavissa Suomeen joten siirto sieltä tänne ei ole yhtä ongelmallinen kuin kevyemmin tuloja verottavassa maassa.
 
Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Oskar Osala siirtymässä Ouluun. Olisi tuo Lukkoon kelvannut.
Siinä on aina se toinen puoli pelaajan kannalta. Kolmekymppinen haluaa nostaa kannua. Todennäköisyys siihen Raumalla on melko pieni, joten valinta on aika helppo.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tottakai Osala menee Kärppiin, jos sieltä kysellään ja Osala haluaa Liigassa pelata. Vaikka Osala sanoo, että ei mene raha edellä mihinkään tällä hetkellä, niin kyllä Kärpät varmasti sen verran maksaa, että ei kieltäytyä pienen palkan takia Osalan ei tarvinnut. Ehkä joskus sitten tämän tason pelaajat valitsevat joskus Lukonkin, muunkin kuin rahan takia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös