Mainos

UMK15 / Euroviisut 2015

  • 114 751
  • 847

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hevillä ei hävitä...ok, se aika taisi mennä jo. Biisiin oli kerätty kliseitä ja selkeästi lähetty tekemään "voittoviisua". Lopputulos oli mitä oli.

Noh, Kurikalla ei hävitä Wienissä?

Ei tuo Blomin kappale mikään kummoinen ollut, joten lopputulema sen suhteen oli odotettu. Ei silti voi valittaa, oma suosikkini voitti lopulta aika ylivoimaisesti. Pelotti kyllä, että kuinka käy, tuo Satin Circus oli paskaa, ja paska valitettavasti saavuttaa kuulijansa. Sen huomasi noiden kansalaisraatien tuloksistakin.
 

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Se on sellanen homma, että jatkossa melko tekemätön paikka kaikilla muilla osallistujilla, jos sekaan karsintoihin sattuu vaikka nyt esimerkin vuoksi joku kehitysvammainen tai muuten elämässään haastettu tapaus.

Teet ensin perkeleen hyvän biisin, kunnes kuulet karsinnoissa olevan mukana talidomideista koottu poikabändi, jonka jälkeen voitkin luopua kisasta samantien kun tiedät että ei niitä vastaan pärjää oli sitten minkälainen biisi tahansa.

Jotenkin nimittäin uskon, että ihan pelkkä musiikki tai esitys tässä Pertti Kurikan nimipäivissä ei voittoon siivittänyt.

Toisaalta tässä skabassa ei ollut yhtään kappaletta, joka olisi musiikillisten ansioiden vuoksi ansainnut voiton. Yhdistämällä tuon Kimmon laulutaidot Satin Circuksen poppiin ja hyväntuulisuuteen niin oltaisiin voitu olla lähellä, mutta nyt kerran kaikki biisit alusta loppuun kuunnelleena ei tuolla musiikillisesti oikeasti hyviä esityksiä ollut yhtään.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Teet ensin perkeleen hyvän biisin, kunnes kuulet karsinnoissa olevan mukana talidomideista koottu poikabändi, jonka jälkeen voitkin luopua kisasta samantien kun tiedät että ei niitä vastaan pärjää oli sitten minkälainen biisi tahansa.

Jotenkin nimittäin uskon, että ihan pelkkä musiikki tai esitys tässä Pertti Kurikan nimipäivissä ei voittoon siivittänyt.

Tavallaan nyt on tosiaan se tilanne, että Suomella on sellainen veto jota ei kerta kaikkiaan voi lyödä laudalta ellei jollain maalla ole edustajana se kissanpentu joka soittaa ksylofonia :D tuo kappalehan on edelleen aivan hirveä, etenkin kun miettii että Pertti Kurikalla on useita oikeasti hyviäkin biisejä.. mutta nyt jos koskaan tässä ei ole biisistä kyse

On todella mielenkiintoista nähdä lopputulema, ja etenkin jos menestystä tulee niin vedotaanko säälipisteisiin sun muihin. Edelleen en itse halua uskoa että sellaisia Suomi nyt saisi, eivätkä heput itsekään varmasti sellaisia edes halua
 

Byvajet

Jäsen
On todella mielenkiintoista nähdä lopputulema, ja etenkin jos menestystä tulee niin vedotaanko säälipisteisiin sun muihin.

Euroopan euroviisufanit saattavat olla keskimääräistä avarakatseisempia, mutta monissa Euroopan maissa PKN tulee herättämään inhoa. Kaikkialla suhtautuminen vammaisiin ei ole samanlaista kuin Suomessa.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Eniten tässä seuraavaksi jännittää ensi viikon Sohvaperunat.
 

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Onnea voittajille mutta faktahan on se, että jos kyseessä ei olisi ollut kehitysvammaisia niin tuota biisiä ei oltaisi valittu edes finaaleihin.

Toisaalta viisut ei ole edes mikään musiikillinen kilpailu, joten eiköhän kehitysvammaiset sovi hyvin parrakkaan "naisen" jatkoksi.
 

Hockey 24/7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Fights and Fighters
Se on sellanen homma, että jatkossa melko tekemätön paikka kaikilla muilla osallistujilla, jos sekaan karsintoihin sattuu vaikka nyt esimerkin vuoksi joku kehitysvammainen tai muuten elämässään haastettu tapaus.

Teet ensin perkeleen hyvän biisin, kunnes kuulet karsinnoissa olevan mukana talidomideista koottu poikabändi, jonka jälkeen voitkin luopua kisasta samantien kun tiedät että ei niitä vastaan pärjää oli sitten minkälainen biisi tahansa.

Jotenkin nimittäin uskon, että ihan pelkkä musiikki tai esitys tässä Pertti Kurikan nimipäivissä ei voittoon siivittänyt.

Muuten ihan ok, että lähtevät kisoihin, tuli vaan mieleen tuollainen muiden kannalta. Saattaa arki vähän kevääksi muuttua viisupyörityksessä.


Mahtavaa että pääsivät. Asenteella ja Punkilla loppuun asti.
Onhan kiekossakin epäreilua se jos kasaa hirveen tähtinnipun miljardilla, ja sitten tulee joku svidun SaiPa ja vetää tunteella ja fiiliksellä vasemmalta ohi. Ja olisin Punki biisiä äänestänyt tekijästä huolimatta.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Ja Pertti Kurikka menee Wieniin! Aina pitää voittaa!
Katsoin euroviisuja ensimmäisen kerran kymmeniin vuosiin kun Lordi oli kisoissa ja nyt sen jälkeen seuraavan kerran kun PKN oli näissä karsinnoissa. Molemmilla kerroilla kannatti katsoa.

Lusin ja kasvoin ihmisenä sivarissa kehitysvammaisten parissa vuosikymmeniä sitten. Minusta Suomi viisuvalinnallaan viestittää, että Suomessa arvostetaan kaikkia kansalaisia. Luulenpa, että PKN tulee myös itse kisoissa saamaan enemmän ääniä kuin muut nyt karsinnoissa olleet tyhjänpäiväiset kappaleet olisivat saaneet.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Eli säälipisteillä lähdetään sitten yrittämään voittoa, hävettää olla suomalainen. Musiikin kanssa tällä ei ollut mitään tekemistä. Angelo De Nilen biisi oli ylivoimaisesti paras.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
PKN finaaliin, joten taas joutuu katsomaan Euroviisut. Aiemmin on tullut katsottua Lordin ja Teräsbetonin takia viisut. Muuten tuo fossiilikilpailu ei kiinnosta vaginankaan vertaa. Menkää päätyyn asti PKN!
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Jotenkin nimittäin uskon, että ihan pelkkä musiikki tai esitys tässä Pertti Kurikan nimipäivissä ei voittoon siivittänyt.

Ei niin, vaan kansan suosio. Aivan kuten Kokoomuksella nelisen vuotta sitten. Silloinkin olisi ollut valittavana parempia vaihtoehtoja.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Katsoin euroviisuja ensimmäisen kerran kymmeniin vuosiin kun Lordi oli kisoissa ja nyt sen jälkeen seuraavan kerran kun PKN oli näissä karsinnoissa. Molemmilla kerroilla kannatti katsoa.

Lusin ja kasvoin ihmisenä sivarissa kehitysvammaisten parissa vuosikymmeniä sitten. Minusta Suomi viisuvalinnallaan viestittää, että Suomessa arvostetaan kaikkia kansalaisia. Luulenpa, että PKN tulee myös itse kisoissa saamaan enemmän ääniä kuin muut nyt karsinnoissa olleet tyhjänpäiväiset kappaleet olisivat saaneet.
Niin. Hiukan kaksijakoiset fiilikset mulla tavallaan - tykkäsin paljon työstä kehitysvammaisten kanssa, mutta joku tuossa vähän tökkii silti (varmaan se, että biisi oikeasti aika heikko). Toisaalta hemmetin hieno asia! Ja jos miettii, niin noista artisteista PKN varmaan nauttii eniten tuosta reissusta. :)
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Eli säälipisteillä lähdetään sitten yrittämään voittoa, hävettää olla suomalainen. Musiikin kanssa tällä ei ollut mitään tekemistä. Angelo De Nilen biisi oli ylivoimaisesti paras.
Juu ja ne stanan jenkkifutarigladiaattorit siellä taustalla tönöttivät niinkuin paska pakkasessa. Blom on hyvä laulaja, mutta tämä kokonaisuus oli perseestä ja syvältä.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lordin voitettua Suomen karsinnat 2006 taisi ensireaktiot olla sitä luokkaa, että pitääkö sinne mennä häpäisemään koko valtakunnan maine tällaisella friikkisirkuksella. Nyt PKN:n taustaryhmän pitää tehdä ennakkotyöt huolella ja laatia strategia niin, että jätkät selviävät kunnialla tulevasta mediamyllytyksessä. Ja vaikka biisi itsessään on suoraan sanottuna kuraa, niin hyvällä markkinoinnilla Pertti ja kumppanit tulevat olemaan erittäin vahvoilla tässä skabassa. Joka siis ei ole enää moniin vuosiin ollut laulukilpailu siinä merkityksessä kuin se on alunperin ehkä ollut.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Seuraako joku Euroviisuja ihan tosissaan?
Samaa ihmettelen, kun yhdelle jos toisellekin tuntui nyt tulevan yllätyksenä että Viisut on muuta kuin oikeasti hyvää musiikkia.
 

Byvajet

Jäsen
Joka siis ei ole enää moniin vuosiin ollut laulukilpailu siinä merkityksessä kuin se on alunperin ehkä ollut.

Aina voittajabiisi on ollut hyvä. Ei se tietenkään kaikkien mieleen ole, mutta esimerkiksi viime vuonna kuului ehdottomasti parhaisiin. Friikkisirkus hyvän biisin päälle voi toimia, mutta pelkkä friikkisirkus ei.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Onnea voittajille mutta faktahan on se, että jos kyseessä ei olisi ollut kehitysvammaisia niin tuota biisiä ei oltaisi valittu edes finaaleihin.

Toisaalta viisut ei ole edes mikään musiikillinen kilpailu, joten eiköhän kehitysvammaiset sovi hyvin parrakkaan "naisen" jatkoksi.

Radiosta kuuluva parrakkaan naisen biisi mielestäni hyvä, söpösti mahtipontinen.
Bond-melodiaksihan tuota on kuvailtu ja luultavasti laadukkaan algoritmin säveltämä.

Minusta on kiva kuunnella 60-luvun ranskankielisiä euroviisukappaleita, muutamia italo- ja spanski-biisejä myös.
Niiden melodiat kestävät kummasti aikaa. Taidan on olla kyllä outo, kumma heppu.
Kokeilkaa tekin joskus ajasta jälkeen jäämistä, se on virkistävää. Kunhan ei rupea myöhästelemään
 

peksa

Jäsen
Kaikkien JA:laisten kanssa otan vedon vastaan. Syön hatullisen(varioituna) jos PKN menee Wienissä finaaliin mutta kuittaan x-määrän mikäli ei mene. YV:nä haasteet
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös