Niin siis esim eilisessä yleisöäänet meni 50-50 raatiäänien kanssa. 8 maata antaa äänet, ja jokainen 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2 ja 1 pistettä. Eli yksi maa antaa yhteensä jakoon 58 pistettä. Näin ollen jaossa on 8x58 eli 464 pistettä raatiäänissä. Näin ollen tuo sama pistemäärä oli yleisöäänissä jaossa niiden suhteessa annettujen äänien mukaan.
Umk ssa tuo suhde olisi ollut 25-75, joten yleisöääniä olisi ollut kolminkertainen määrä. Siksi tuo Vikmanin ja Käärijän valtava pistemäärä Umk ssa on mahdollinen, muttei Ruotsissa.
Ei kun se on sen takia mahdollinen, että Suomessa yleisöpinnat lasketaan eri tavalla, eli ne tulee suoraan ääniosuudesta (toki myös painotus eri, mutta se ei tässä ole merkityksellinen). Suoraan ääniosuudella voi Suomessa saada vaikka kaikki yleisöpinnat, jos muut eivät saa ääniä, mutta Mellossa on ikäryhmät jotka rajaavat sen maksimin. Mellossakin näkyy olevan ennen vuotta 2019 sama systeemi jakauman suhteen.
Yleisöäänet ei siis mene Mellossa suhteessa annettujen äänien mukaan, vaan menee kahdeksassa eri ikäryhmässä niiden ikäryhmien sisällä annetun järjestyksen mukaan.