Pohjimmiltaan tarvitaan hyvä, tarttuva tai muuten mieleen jäävä ja hyvin tuotettu biisi ja sille uskottava ja mieluummin näyttävä esittäjä. Jos näihin skaboihin olisi muunlainen hopealuoti keksitty, niin se resepti olisi nopsaan kopioitu, tehty paremmin ja yleisö jo kyllästynyt seuraavaan vuoteen mennessä. Silti joka kerta joku aina yrittää menestyä edellisen vuoden voittajalla. Omaperäisyyskin on plussaa siksi, että jos mennään voimaballadilla niin mukana on luultavasti puolen tusinaa muuta samanlaista joista ei jää välttämättä kuin se paras mieleen, tai vaihtoehtoisesti se, jossa keikutaan tolpan nokassa.
Sen paremmin Lordi kuin Conchita Wurst ei olisi voittanut pelkillä maskeilla ja partaisella naisella ilman hyvää kappaletta. Saara Aallonkaan menestymättömyys ei johtunut naamasta vaan tylsästä keskinkertaisesta musiikista. Mitään "laitetaan nimekäs artisti niin se kerää pisteitä" ei kannata kuvitellakaan. Suurin osa ei sitä kumminkaan tunnista. Vaikka lädit laittaisivat Ed Sheeranin (jaa kenet?) esittäjäksi, niin se ei menestystä takaa.