Ultimate Fighting Championship ja muut kamppailulajit

  • 925 240
  • 5 077

Durden

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mitä Machida sitten teki tuossa ottelussa, että olisi ollut selvä voittaja, kuten annat ymmärtää? Pystymatsi oli hänelle tyypillistä countereiden odottelua (lukuunottamatta sitä yhtä hyvää hyökkäävää comboa) ilman selkeää hallintaa. Kaksi ensimmäistä erää oli pystyssä tasaista ottelua ja Davis napsi kummankin erän lopussa alasviennit ja sai siellä iskuja sisään. Nuo erät olisi voitu tuomita kummin päin tahansa ja molemmille on argumenttinsa. Itse olen vain tyytyväinen, että Machida sai vihdoin nenilleen tuon tylsän ottelutyylinsä ansiosta. Kyttäämistä ja odottelua ja miehen ottelut ovat usein juuri tämänkaltaisia. Taitava iskijä Machida kyllä on, mutta itseäni on alkanut ärsyttää tuo riskien minimointi.

Mitä Davis teki sitten ottelussa? Machida odotti vastaiskupaikkoja ja Davis ei taas uskaltanut hyökätä, eli minusta molemmat kyttäilivät. Pystyssä Machida sai sentään iskuja perille, eikä pelkästään suojiin. Minusta UFCssä annetaan liikaa painoarvoa alasvienneille, enemmän pitäisi kiinnittää huomiota siihen, että tapahtuuko siellä matossa mitään. Nyt parilla tontiin heitolla voi voittaa matsin. Machidaa rokotettiin tahallaan hänen ottelutyylistään, vaikka Davis ei esittänyt mitään kummallista itsekään. Minusta UFChen mahtuu erilaisia taistelijoita, kuten Machida. Toki Dragon olisi voinut myllyttää pari ensimmäisessä erässä nähtyä hyökkäyskomboa lisää, niin lopputulos olisi voinut olla toinen.

Jos Davis ikinä pääsee Jonesia vastaan, mitä suuresti epäilen, niin en millään usko että hän pystysi tekemään ottelussa yhtään mitään. Machida sentään piti pystyssä ottelun tasaisena, ja näkisin mielelläni uusinnan hänen ja Jonesin kanssa. Noh, tämä tuomio pakottaa Mahidan olemaan aktiivisempi jatkossa, mikä lienee ainoa positiivinen asia päätöksessä.
 

Aln

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itse nään ongelmana enemmänkin pisteytyksen. Tai sen, ettei uskalleta käyttää 10-10 eriä.

Ton olis helposti voinu tuomita: 1. erä 10-10, 2. erä Davisille 10-9 ja kolmas Machidalle 10-9. Eli tasan. Ei revanssia. Rankingissa alempi nousee jopa toisen kantaan (toki riippuen miten muut äijät samassa divarissa on vedelly). Eipä tossa oikeen voi sanoa kumpi on parempi niin suhteessa Davis olis ollu tasurillakin parempi, koska on rankingissa alempana.

Sitten etitään molemmille uudet vastukset jne.

Lisäks ongelmana on tietysti, että komissio määrää tuomarit. Siellä voi olla mitä Heikkejä vaan. Eli tarvis vähän niinkun ammattituomarit tähän(kin) lajiin.

Toinen ongelma lajilla on tietysti, että mestaruusmatseihin pääsee puhumalla. Tai sitten saa uusintaottelua heti hävittyään (ymmärrän kyllä tapaukset esim. Machida - Shogun). Mutta en edes tätä, että Silva saa heti uuden mahiksen. Uus 1. haastaja vaan mestaruusotteluun ja Silva ottaa 2. haastajaa vastaan ja siitä voittaja sitten mestaruusotteluun. Puhumattakaan tapaus Sonnenista.

Niin kauan kun nää pari kohtaa on lapsenkengissään (tai sitten raha määrää) niin tätä lajia ei voi pitää huippu-urheiluna. Vaikka aivan helvetin kovia sällejä ovatkin.

Kyllä säännöistä vissiin löytyy: "effective defense", ja siis Machida torju 8 alasvientiä. Lisäks ton pitäs auttaa "octagon control"-säännössä. Koska mielestäni sillon hallitsee kehää kun toinen ei saa maihin.

Hassuintahan tässä on, että tää oli pitkästä aikaa Machidalta matsi jossa paino pystyssä kuitenkin enemmän eteenpäin kun taaksepäin. Toki kyttäili countereita ainakin puolet iskujenvaihdoista, mutta kai tosta pitäis silti octagon controllia saada.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Itse nään ongelmana enemmänkin pisteytyksen. Tai sen, ettei uskalleta käyttää 10-10 eriä.

Tätä olen ihmetellyt vuosia. Miksi erässä pitäisi aina löytää voittaja, jos siinä ei selvästi sellaista ole? En tajua tätä ollenkaan. Nyt käytännössä siis jos homma menee niin että kaksi erää menee suht tasaisesti, mutta aivan vähän ottelijalle A, mutta yksi erä menisi täysin murskaavasti ottelijalle B, niin ottelija A voittaisi. Mikä on mielestäni täysin typerää. Toki jos sitten puhutaan vähän isommista eroista ja toinen selvästi erän voittaa, niin ok, mutta se onkin eri asia.
 

Aln

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tätä olen ihmetellyt vuosia. Miksi erässä pitäisi aina löytää voittaja, jos siinä ei selvästi sellaista ole? En tajua tätä ollenkaan. Nyt käytännössä siis jos homma menee niin että kaksi erää menee suht tasaisesti, mutta aivan vähän ottelijalle A, mutta yksi erä menisi täysin murskaavasti ottelijalle B, niin ottelija A voittaisi. Mikä on mielestäni täysin typerää. Toki jos sitten puhutaan vähän isommista eroista ja toinen selvästi erän voittaa, niin ok, mutta se onkin eri asia.

Joo, ja tietysti 10-8 eriä ei käytetä kun semmossista missä toiselle meinaa tulla monesti nukkumatti kylään. Ongelmanahan on siinä, että tulee liikaa tasureita. Kun pisteytetään kolme/viisi erää 10-9 niin ei tule tasuria ollenkaan. Mutta se sais sitten olla oikeasti se "ten point must"-systeemi, ettei olisi muuta vaihtoehtoa.

Kaipa tuo juontaa juurensa siitä, että muistaakseni vuosia sitten Dana on paljon kritisoinu tasureita. Pelkää, että tasurit on tylsiä matseja ja fanit ei sulata tasureita. Ja suurimmalle osalle faneistahan Dana on Jumala.

Siitä se kai on lähtösin. Ja jotenkin lajin luonteelle ei organisaatioiden/fanien/ottelijoiden mielestä kuulu tasapelit. Omasta mielestä tyhmää, koska monesti esim. lätkässä/futiksessa ne nollanollatkin voi olla todella viihdyttäviä matseja.
 
Viimeksi muokattu:

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Mitä Davis teki sitten ottelussa?

Ei hirveästi hänkään, jonka takia mainitsinkin, että ensimmäiset pari erää olisi voinut mennä kummalle tahansa. Tämän takia vain ihmettelin, kun pidit tuomiota oikeusmurhana ja matsi olisi ehdottomasti kuulunut Machidalle. Matsi oli käytännössä tasuri, kuten täälläkin on mainittu ja siitä syystä ei ihmetytä matsin lopputulos. Se kun olisi voinut olla kummin päin tahansa.

Sanottakoon vielä se, että itsekin luulin matsin menneen Machidalle, koska pystyssä hän sai hieman enemmän aikaan. Tuomarit kuitenkin arvottivat alasviennit korkeammalle kuin pystyssä aikaansaadut vahingot ja se ei ole mitenkään poikkeuksellista.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Itse en tunne UFC:n pisteytystä tarkemmin, mutta jos ajatellaan painin kannalta niin eikös painissakin pisteitä saa heitoista, alasvienneistä jne. Ei niiden torjunnoista.

Paitsi, että UFC:ssä pisteytetään myös Octagon controllia. Ja mitä se on, jos ei octagon controllia, kun estät painijaa viemästä matsia mattoon?
 
Suurin ongelma on se, että alasvienneistä saa "pisteitä" huomattavasti enemmän kuin niiden torjumisesta. Minun mielestä jokaisen sprawlin pitäisi olla alasviennin arvoinen. Täten jatkuvaa polvissa roikkumista ei tapahtuisi ja alasviennit tarvisi huolella suunnitella.

Yksinkertaista, mutta ei näköjään helppoa toteuttaa näin.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Katsoin uudestaan Machida-Davis ottelun. Machida hävisi omaa huolimattomuuttaan ottelun, kun antoi Davisin viedä itsensä mattoon 1. ja 2. erän lopuilla. Kolmannessa erässä Machida oli tarkempi ja puolusti kaikki Davisin alleviennit. Pystyssä Machida voitti kaikki kolme erää. UFC:n sääntöjen mukaan ilmeisesti Davisin 2-1 voitto oli oikein, vaikka ei saanut aikaan mitään muuta kuin nuo 1. ja 2. erän loppujen alleviennit.
 
Suurin ongelma on se, että alasvienneistä saa "pisteitä" huomattavasti enemmän kuin niiden torjumisesta. Minun mielestä jokaisen sprawlin pitäisi olla alasviennin arvoinen. Täten jatkuvaa polvissa roikkumista ei tapahtuisi ja alasviennit tarvisi huolella suunnitella.

Yksinkertaista, mutta ei näköjään helppoa toteuttaa näin.

Ainakin sen saa kuulostamaan yksinkertaiselta, mutta itseä ainakin tuossa (kärjistetyttä?) versiossa mietityttää se, että etenkin nämä paini vs. karatethainyrkkeilijä -ottelut menisivät vielä tylsemmiksi, kun epäonnistunut alasvienti voi tarkoittaa koko ottelun häviötä. Itselle oli suuri yllätys tuo Machidan pistetappio, mutta itsellä oli molemmille yksi erä ja sitten yksi niin ja näin. Harvoin kannatan tasureita, mutta tällä kertaa kumpikaan ei ansainnut voittoa, toisaalta tasaisen passiiviselle Machidalle aivan oikein hävitä ottelu.

Seuraava UFC-tapahtuma onkin jo ensi viikon viikonloppuna ja katsottavaa sieltä löytyy ainakin Shogun Ruan (painoluokassaan haastaja #8) ja Chael Sonnenin (keskisarjassa #9) ottelun lisäksi, kun Bigfoot Silvalle edellisen ottelunsa hävinnyt Alistair Overeem (#5) kohtaa Travis Brownen (#8) sekä jälleen kohti titteliottelua pyrkivä Urijah Faber (#2) kohtaa Yuri Alcantran.
 

Orbus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt putosin kärryiltä. Eikös nimenomaan se maahanvienti ole jo jotain, ilman että siellä tekee mitään?
_

Joo anteeksi, esitin ajatusvirran aika epäselvästi. Kärrystä pudottamisesta en halua pojoa ; ) .
Eli puhuin enemmänkin otteluihin viihdyttävyydestä yleiseti, kun tuosta Machida-Davis matsista, joka oli tiukka ottelu ja uskoin Davisin voitoon ottelun päätyttyä, juurikin UFC:n sääntöjen takia. Omasta mielestäni nykyinen pisteytys syö UFC viihdyttävyydestä, alasvientejä arvostetaan liian paljon, jos siellä ei saa mitään aikaan. Eli en pidä alasvientiä itsessään kovin ihmeellisenä saavutuksena, jos kohde hyppää samantien pystyyn ilman yhtään osumaa ja jatkaa pystyssä dominointia.
 

Aln

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Katsoin uudestaan Machida-Davis ottelun. Machida hävisi omaa huolimattomuuttaan ottelun, kun antoi Davisin viedä itsensä mattoon 1. ja 2. erän lopuilla. Kolmannessa erässä Machida oli tarkempi ja puolusti kaikki Davisin alleviennit. Pystyssä Machida voitti kaikki kolme erää. UFC:n sääntöjen mukaan ilmeisesti Davisin 2-1 voitto oli oikein, vaikka ei saanut aikaan mitään muuta kuin nuo 1. ja 2. erän loppujen alleviennit.

En kyllä menis sanomaan näinkään:

Unified rules:
Judges shall use a sliding scale and recognize the length of time the fighters are either standing or on the ground, as follows:
if the mixed martial artists spent a majority of a round on the canvas, then:
Effective grappling is weighed first; and
Effective striking is then weighed

If the mixed martial artists spent a majority of a round standing, then:
Effective striking is weighed first; and
Effective grappling is then weighed

EDIT: näitä samanlaisia matseja, joissa painijyrä saa enemmän turpaan pystyssä kun matossa itse annettua iskua (niiden muutamien alasvientien aikana) nähtiin pari kolme vuotta sitten oikeen urakalla. Ja alasviennit ratkas sillon turhan paljon, luulin että näistä päivistä oltas menty eteenpäin.

Tossa kumpikaan ei ansainnu voittoa, ja tasurin pystyy pisteyttään joten miks ei?
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Eli puhuin enemmänkin otteluihin viihdyttävyydestä yleiseti, kun tuosta Machida-Davis matsista, joka oli tiukka ottelu ja uskoin Davisin voitoon ottelun päätyttyä, juurikin UFC:n sääntöjen takia. Omasta mielestäni nykyinen pisteytys syö UFC viihdyttävyydestä, alasvientejä arvostetaan liian paljon, jos siellä ei saa mitään aikaan. Eli en pidä alasvientiä itsessään kovin ihmeellisenä saavutuksena, jos kohde hyppää samantien pystyyn ilman yhtään osumaa ja jatkaa pystyssä dominointia.

Ymmärrän pointtisi viihdyttävyydestä, KKtig myös kirjoitteli alasvientien arvostuksesta. Toki moni katsoisi mielummin pystyottelua missä nenäturpoaa tai hienoja mattolukotuksia. Tässä ehkä tulee se UFC:n suurin ongelma eli koko alkuasetelma kääntyy sitä itseään vastaan eli kun eri lajit kohtaa niin miten löytää yhteinen pisteytys. En ole erityisesti painin ystävä mutta kiistatta siitä suunnasta katsottuna alasvienti on kaikki kaikessa niin molskilla kuin saman hepun tekemänä kehässä/octagonissa, torjumiset kuuluvat lajiin kuin lajiin eikä niitä sen enempää pisteytetä verrattuna itse suoritukseen torjutko alasviennin tai lyönnin. Miksi siis painijat eivät saisi käyttää vahvuttaan pisteiden tekemiseen, en usko että tähän tulee isoa muutosta pisteytyksen suhteen ja mun mielestä ei tarvitsekaan. Jos painija ottaa pisteet alasviennillä niin "lyöjän" tulee ottaa ne lyönneillä näin karkeasti eikä puolustamalla vastustajan hyökkäyksiä. Tulee kehittää ottelustrategiaa siten painojoita vastaan että saa tehtyä myös itse hyökkäyksiä tai countereita vastapalloon.

Tämä menee jo kärjistettynä huumorin puolelle mutta tässä muistuksena Ludvig Borgan UFC visiitti missä tuttu painija näyttää alasviennin tehokkuuden:) Ja Randya seuranneet näki myös paljon painijan octagon controllia kehän laitaa vasten.
Tony Halme vs Randy Couture

Linkki Riemurasia koska YouTubessa tätä ei ollut
_
 
Viimeksi muokattu:

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Tämä menee jo kärjistettynä huumorin puolelle mutta tässä muistuksena Ludvig Borgan UFC visiitti missä tuttu painija näyttää alasviennin tehokkuuden:) Ja Randya seuranneet näki myös paljon painijan octagon controllia kehän laitaa vasten.
Tony Halme vs Randy Couture

Linkki Riemurasia koska YouTubessa tätä ei ollut
_

Ennen otteluahan Halmeen valmentaja oli vielä sanonut että "mitä vaan teetkin niin älä juokse täysiä kohti, se vastustajasi on huippupainija".

Mitä taas tulee itse ketjuun, niin mielestäni alasviennin torjumista voi verrata siihen että lyöt vastalyönnin/potkun tai matossa teet reversalin. Niistäkin saat pisteitä, niin ihan yhtä hyvin voisi sitten pisteyttää sen että jos kaveri A yrittää kymmenen kertaa viedä mattoon ja kerran onnistuu, niin noista 9 sprawlista se toinen kaveri saisi enemmän pisteitä tuomareiden kirjoissa kuin tämä yksi sankari yhdestä onnistuneesta. Vähintään sitten voisi hommaa edelleen muuttaa enemmän siihen että jos viet mattoon ja et tee mitään, niin nostetaan ylös. Muutama vuosi sitten kun näitä varsinkin oli paljon missä vaan maattiin sitten 4minsaa päällä. Nykyisin tosin ei enää ehkä ihan niin paljoa.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Vähintään sitten voisi hommaa edelleen muuttaa enemmän siihen että jos viet mattoon ja et tee mitään, niin nostetaan ylös. Muutama vuosi sitten kun näitä varsinkin oli paljon missä vaan maattiin sitten 4minsaa päällä. Nykyisin tosin ei enää ehkä ihan niin paljoa.

Mun mielestä tähän on tullut viime vuosien aikana muutosta, oliko se Aldo-Zombie matsi viime viikonlopulta kun Herb Dean oli yllättävän nopeasti niitä kulmakahnauksia/jumitusta katkaisemassa ja ottelijat keskelle.
Tämä on tosiaan hyvä suuntaus ja edellisiin viitaten jos se painija ei matossa muuta tee kuin makaa päällä niin tietty saman tien ylös, puhuin nimenomaan alasviennistä suorituksena enkä niinkään aikaa kellosta vievänä "octagon controllina".

_
 

Rankkari

Jäsen
Hyviä havaintoja ja kommentteja kyseisestä ottelusta. Toivottavasti Dana saa asioihin/sääntöihin muutoksia, ja lisäksi antaa Lyotolle tappiosta huolimatta mahdollisuuden päästä vyöotteluun seuraavalla parilla tasokkaalla voitolla. Pystyssä Machida sai Jonesia vastaan hyviä osumia perille, ja näinollen voisi haastaa Jonesin parhaiten.. tällähetkellä.
 

Jopetus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
UFC 164

Kova ilta tänään vauhdissa UFC:ssä. Ja pääkortti on vasta aluillaan. Nimellisesti on Silvan matsin jälkeen ollu hiljaisempaa kun pitkään aikaan, mutta monta hyvää matsia on nähty tänään. Ja lisäksi n. viikon sisään on 3 UFC-iltaa joissa kaikissa on tarjolla laatumatseja.

Suomessakin on kamppailtu, ja ainakin Amirkhani vs. Simola sai näkyvyyttä kamppailupiireissä.

Toivotaan vielä tähän loppumatseihin tiukkoja vääntöjä, ja tietysti Guidalle paluuta Full-Contact otteluun. Ehkä myös huikeata re-matchiä Henderssonin ja Pettiksen välille.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
On ollut kylla hyvia matseja. Toivottavasti Pettis pistaa Bendon paivaunille niin ilta olisi suht taydellinen.
 

Jopetus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Guida otti tänään jo osaa otteluun, ja tietysti vähän hävisikin. Ei ne Jacksonin ottelijatkaan aina pärjää, onneksi!

Seuraavaksi odotan että Mir saa kunnon selkäsaunan ja lopettaa. Ja tietysti useimmista poiketen toivon, että Benson voittaa vakuuttavalla tavalla ja vastustajiksi nostetaan vihdoinkin uusia ukkoja koko lajin lahjaikkaimmista urheilijoista. Ja päästään eroon näistä jatkuvista uusintaotteluista. Ja tietysti Benson sen ansaitsee myöskin sen vuoksi, että lähetti kaikkien aikojen tylsimmän mestarin Frankie Edgarin kääpiösarjoihin.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
toivon, että Benson voittaa vakuuttavalla tavalla

Mina toivon etta joulupukki olisi olemassa. Kumpikaan naista ei tule tapahtumaan. Bendo on ollut viela Frankietakin tylsempi, ja kaiken lisaksi havisi sen kahden tylsimyksen toisen matsin selvasti. Frankiella on sentaan urallaan muutama KO. Vaikka Bendo saisi 25 minuuttia aikaa hakata liikkumatonta vastustajaa, se vastustaja olisi edelleen tajuissaan.

Jeesushopinat, villahattu sisatiloissa, hammastikku, JATKUVA hiusten korjailu....niista hiuksista vittuun koko jate.

Kohta alkaa matsi, toivotaan etta Pettis pistaa Bendon uskon koetukselle.

EDIT: Kelpaa tamakin! Hieno subi Pettisilta!
 
Viimeksi muokattu:

Jopetus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Kohta alkaa matsi, toivotaan etta Pettis pistaa Bendon uskon koetukselle.

EDIT: Kelpaa tamakin! Hieno subi Pettisilta!

Kyllä, tämäkin kelpaa. Kunhan Dana ei vaan tarjoa uusintaa!

Eri mieltä tosin siitä Edgarin matsista, mun mielestä koskettelemalla vastustajaa ei pitäisi saada pisteitä. No, se siitä, myönnän että Edgar on erittäin kovakuntoinen ja tarjoaa viihdyttäviä matseja niille jotka sellaisesta pitää. Ja tykkäsin mäkin esim. Edgar-Maynard 2 -matsista, joka tosin ratkesi siihen että Maynard löi (taas) itsensä ulos.
 

Nicotsein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Pittsburgh Penguins (Geno <3)
Huhheijjaa, tekipähän gutaa tuo Pettiksen voitto, ja millä tavalla! Odotin juurikin tuollaista nyhväämistä mitä Benson harrasti tuon alkuerän, mutta onneks odotukset joskus menee vituiksi. WAR PETTIS!

Henderson oli sentään hiukset laittanu tällä kertaa kiinni, mutta eipä tuo näemmä auttanut.

Seuraava mitä odottaa innolla onkin jo se hetki kun Bones tiputtaa hurrin.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Seuraava mitä odottaa innolla onkin jo se hetki kun Bones tiputtaa hurrin.

Voitto nyt on lahes itsestaanselva mutta ei Bones ketaan pudota. TKO on mahdollinen mutta vaikuttaa silta ettei silla ole kykya tyrmata ketaan suoraan.
 

Nicotsein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Pittsburgh Penguins (Geno <3)
Voitto nyt on lahes itsestaanselva mutta ei Bones ketaan pudota. TKO on mahdollinen mutta vaikuttaa silta ettei silla ole kykya tyrmata ketaan suoraan.

Ehkäpä tarkoitin sitä että Jones tiputtaa hurrin pilvilinnasta nimeltä "voin voittaa ufc:n LHW vyön" ? :)

Selvää Se ainakin on ettei tuo ottelu kestä täyttä viittä erää, tai näin ainakin mun mielestä. Jones ei ole tyyliltään mikään headhuntteri joten siinäkin voi olla yksi syy miksei KO:ta hirveästi Bonesilta nähdä. Siltikin taitavin kaveri käyttämään reachiaan UFC:ssä ja en usko että svedu löytää siihen lääkkeitä. Tuntuu siltä ettei Jonesille oikein löydy ketään kunnon vastustajaa tällä hetkellä, mies on sen verran eri tasolla kuin muut ottelijat. Mutta antaa poikien yrittää!
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Eri mieltä tosin siitä Edgarin matsista, mun mielestä koskettelemalla vastustajaa ei pitäisi saada pisteitä.

No sitten Bendo vs Edgar matsit olisivat aina 0-0 tasureita pisteiden suhteen. Edgar on sentaan UFC urallaan saanut matseja lopetettua ja jopa tyrmannyt. Bendo ehka nayttaa silta etta se saa jotain aikaiseksi mutta ei se riita etta Rogan selittaa kuinka sen jalkapotkut sattuu. Ei ne ole ketaan hidastaneet tahan paivaan mennessa, vaikka joka kerta niista on puhuttu etta varmaan hidastavat.

Bendo on Edgariakin tylsempi ja toivottavasti sita ei tarvitse enaa nahda mestaruusottelussa. Havisi toisen matsin Edgarille, ja havisi myos Melendezille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös