Ultimate Fighting Championship ja muut kamppailulajit

  • 922 772
  • 5 077

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Miten muut näkivät tuon Siver vs. Wiman -matsin? Voittiko oikea tyyppi?

Mielestäni voi sanoa ettei väärä kaveri voittanut, mutta ei toisenkaan voitto olisi ollut väärin. Ei voida puhua mitenkään siitä että ei olisi saatu voittajaa oikein, mutta toisaalta se riippuu vähän miten pisteytetään. Ainakin hyvä ettei yliarvostettu(tällä kertaa) sitä että YRITETÄÄN viedä kaveria mattoon. Joskus kun tuntuu että pelkkä takedownien yritys tai varsinkin se että saadaan kaveri mattoon selälleen sekunniksi tuo enemmän pisteitä kuin pystyssä täydellinen dominointi.

Omasta mielestäni Siver tuntui aktiivisemmalta(tilastot varmaan kertovat tästä toki enemmän) ekassa erässä ja vei sillä tuon erän. Samoin kolmannen. Koska voittajat ratkeavat erien perusteella, niin sitten vaikka sen yhden dominoisi miten vain(eli tässä toinen erä) niin silti voi hävitä. Itsehän olen jo pidempään miettinyt että paljon herkemmin annettaisiin se 10-8 tms. mutta ei kovin herkästi anneta. Tosin jossain ottelussa kyllä se annettiin(olikohan Nigerian kaverille), vaikka varsinaista "tyrmäystä" ei ollutkaan. Tätä pidin hyvin positiivisena asiana. Oli muuten omiin silmiin viihdyttävin matsikin. Oikein kunnon thai-klinikkaa.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Mielestäni voi sanoa ettei väärä kaveri voittanut, mutta ei toisenkaan voitto olisi ollut väärin. Ei voida puhua mitenkään siitä että ei olisi saatu voittajaa oikein, mutta toisaalta se riippuu vähän miten pisteytetään. Ainakin hyvä ettei yliarvostettu(tällä kertaa) sitä että YRITETÄÄN viedä kaveria mattoon. Joskus kun tuntuu että pelkkä takedownien yritys tai varsinkin se että saadaan kaveri mattoon selälleen sekunniksi tuo enemmän pisteitä kuin pystyssä täydellinen dominointi.

Itellä oli pienoinen edge Siverille matsissa. Eka erähän oli Siverin aika selvästi, toinen vastaavasti Wimanin, joku tosiaan olisi voinut tuosta antaa 10-8 erän Wimanille. Kolmas erä meni käsittääkseni osumien perusteella täysin selvästi Siverille, Wimanin keskittyessä takedowneihin ja lopussahan Siverillä oli vielä giljotiinikin. Wimanin ilmeestä päätellen tuomarit ryöväsivät häneltä voiton...

Tää oli taas niitä matseja mitkä ois pitäny kattoa ilman Roganin kommentointia. Jotenkin jäi vähän semmonen kuva tosta, että kuitenkin vähän oltiin enempi Wimanin puolella "selostuskopissa".

Dana White oli myös sitä mieltä, että Siver voitti....
 

Torspo82

Jäsen
Miten muut näkivät tuon Siver vs. Wiman -matsin? Voittiko oikea tyyppi?
Itse laitoin ensimmäisen ja kolmannen erän Siverille, joten ainakaan Wimanille en olisi pystynyt voittoa antamaan. Se on sitten tulkintakysymys, oliko toisen erän gnp tarpeeksi 10-8 erän antamiseen Wimanille. Ehkä oli, jolloin tuloksena olisi ollut tasuri. Toisaalta, kaikesta siitä verestä huolimatta lopetus ei ollut missään vaiheessa erityisen lähellä, joten ehkä se 10-9 oli oikea ratkaisu.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
UFC 133:n Main Eventiksi on useiden loukkaantumisten jälkeen varmistunut Evans vs Ortiz, mikä tarkoittaa sitä että Tito matsaa kahdessa peräkkäisessä PPV:ssä kuukauden välein.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
UFC 133:n Main Eventiksi on useiden loukkaantumisten jälkeen varmistunut Evans vs Ortiz, mikä tarkoittaa sitä että Tito matsaa kahdessa peräkkäisessä PPV:ssä kuukauden välein.

UFC 133 kyllä maincardiltaan aika heikko tai oikeastaan tosi. Mielenkiintoakin löytyy itselläni enemmän melkein undercardiin kuin mainiin. Onneksi parin viikon päästä Fedor ja Dan ottavat erää, varsinkin useampi muu ottelu tuossa kortissa kiinnostaa. Coenenkin aika paljon.

UFC:n pääotteluhan menee niin että kaksi väkisinmakaajaa(toinen on vielä valitettavan hyvä tässä) puskee toisiaan 3 erää ja sitten toinen voittaa. En edes tiedä kumman voittoa toivoisin, noh varmaan Evanssin, mutta kun sillä ei saa edes Titoa eläkkeelle(kai se taas saa hävitä 4-5 matsia putkeen), niin ei lohduta sekään kauheasti.
 

Beneway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Mario Lemieux, Jyp
UFC 133 kyllä maincardiltaan aika heikko tai oikeastaan tosi. Mielenkiintoakin löytyy itselläni enemmän melkein undercardiin kuin mainiin.

Vähän samat fiilikset. Tietenkin näin aloittelevana lajin seuraajana tuollaiset "legenda" matsit jollain tapaa kiinnostavat - kuten esim. juuri Ortizin kamppailu -, mutta kun on hyvin todennäköistä, ettei tuo mitään ihmeellistä katsojalleen tarjoa, niin on aika vaikea syttyä moiseen. Toivottavasti siellä nyt jotain sentään tapahtuisi.

Tietenkin myös hieman kiinnostaa miten Belfort ottelee Silvan frontkickin jäljiltä.

Matt Hamill vs. Alexander Gustafsson -matsi on varmasti myös katsottava. Kun tuolla ei suomalaisia ole, niin täytyy sitä sitten seurata tuota ainoaa(?) ruotsalaista. Matsi on siis vahvistettu UFC.comissa, muttei syystä tai toisesta näy vielä virallisella cardilla.

Undercardin matsaajista tuttu on ainoastaan Nam Phan, ja ainakin täällä toivotaan Phanille voittoa. Sen verran häijy oli hänen UFC-debyytin tuomaripäätös.
 
K

Kiekkokatsoja

Strikeforcen puolelta uutisia. Fedorin seuraava ottelu lähestyy. Tälläkertaa vastaan asettuu painoluokkaa alempana otellut, mutta kokenut Hendersson. Heidän tulevasta sovitusta ottelupainosta en tiedä mitään. Fedorilla saattaa painaa vanha sopimus strikeforceen, joka velvoittaa vielä ottelemaan. Mikä on hänen motivaatio, kun hävisi kaksi edellistä otteluaan?

Overeem jätti raskassarjalaisten turnauksen kesken. Syytä ja tulevaisuudensuunnitelmista en ole löytänyt tietoa. Barnett siirtyi turnauksen voittajasuosikiksi.

Jos muilla on täydentäviä tietoja, niin lisätkää toki.
 

Chintiki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk
Strikeforcen puolelta uutisia. Fedorin seuraava ottelu lähestyy. Tälläkertaa vastaan asettuu painoluokkaa alempana otellut, mutta kokenut Hendersson. Heidän tulevasta sovitusta ottelupainosta en tiedä mitään. Fedorilla saattaa painaa vanha sopimus strikeforceen, joka velvoittaa vielä ottelemaan. Mikä on hänen motivaatio, kun hävisi kaksi edellistä otteluaan?

Overeem jätti raskassarjalaisten turnauksen kesken. Syytä ja tulevaisuudensuunnitelmista en ole löytänyt tietoa. Barnett siirtyi turnauksen voittajasuosikiksi.

Jos muilla on täydentäviä tietoja, niin lisätkää toki.

Overeemilla on jalkavamma (tarkemmin varvas) eikä olisi ollut mielestään valmis syyskuussa oteltaviin turnauksen semifinaaleihin. Olisi ollut sanojensa mukaan ollut valmis ottelemaan lokakuussa, mutta Zuffa (i.e UFC) ei halunnut siirtää turnauksen päivämäärää eteenpäin. Spekulaatioiden mukaan näin tehtiin siksi että Zuffa haluaa että turnaus on mahdollisimman pian ohi jolloin se voi aloittaa siirtää Strikeforcen ottelijoita UFC:n rosteriin. Overeemin paikan ottaa entinen olympia-tason painija Daniel Cormier.
 

kerpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pride FC, Iron Maiden
Strikeforcen puolelta uutisia. Fedorin seuraava ottelu lähestyy. Tälläkertaa vastaan asettuu painoluokkaa alempana otellut, mutta kokenut Hendersson. Heidän tulevasta sovitusta ottelupainosta en tiedä mitään.
Ottelu on HW matsi.
Hendo on puhunut tulevansa kehään 206 paunaisena ja Fedorilla normipaino n. 230 paunaa.
 

Beneway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Mario Lemieux, Jyp
Jaa-a... Mitähän tässä nyt sitten sanoisi. Jälleen Fedor poistui oktagonista tappion saattelemana. Jos Silvaa vastaan pystyi huutelemaan ennenaikasen päätöksen perään, niin samaa voi tehdä myös tässä matsissa. No fakta on kuitenkin se, että olihan Fedor hetken varsin huonossa jamassa, joten ehkä tuo päätös oli ihan oikeutettu, vaikkei se tietenkään hääviltä maistu.

Kolmas tappio siis putkeen ja näin rookiena sanon, että kaikki noista on tullut vain ja ainoastaan oman huolimattomuuden takia. Werdumia vastaan höngittiin kimppuun unohtaen, että kaverihan saattaa taitaa BJJ:n salat. Silvaa vastaan heitettiin heti toisen erän alkuun sellainen all-in haymaker, että se oli helppo väistää, ja tuon jälkeenhän ei Fedor päässyt enää kertaakaan lyömään. Nyt taas höngittiin päälle eikä oltu varuillaan, ja sattuipa sitten omaan leukaan.

No en tiedä. Kaikesta tästä voi löyhkätä vahva selittelyn tuoksu, ja varmasti niin tekeekin, mutta en vain millään halua uskoa, etteikö Fedorilla olisi enää annettavaa MMA-maailmalle.

No, jos ei muuta niin nyt pääsemme taas odottelemaan Fedorin päätöksiä jatkosuunnitelmista. Tällä hetkellä status on perus; "It's god's will."
 
Viimeksi muokattu:
K

Kiekkokatsoja

Fedorin kolme viimeistä ottelua ovat olleet faneille, ja jopa vihamiehille yllätyksellisiä. Tyypillistä otteluille ovat olleet yksi Fedorin virhe, ja seurauksena tappio. Viimeisessä ottelussa ratkaiseva lyönti tuli seläntakaa korva-niska alueelle, joten sitä oli mahdoton nähdä. Ottelun keskeytys oli oikea ratkaisu, vaikkakin kaikki olisivat halunneet nähdä, että vieläkö Fedor siitä nousee. Tilannetta ennen Fedor haki voimakkaasti tyrmäysvoittoa, kun kerran tilaisuus siihen oli.

Jälkiviisaana todettuna, ottelu-ura olisi pitänyt lopettaa ajoissa. Saman virheen on tehnyt mm. Cro Cop.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Kieltämättä pienoinen yllätys Fedorin kolmas perättäinen tappio oli. Ei siksi, etteikö Hendosta olisi tyrmääjäksi, vaan siksi, että kuvittelin Fedorin ottelevan vahvuuksillaan ja ennen kaikkea painonsa mukana tuomalla edulla, mutta taas nähtiin höntyilyä ja headhunttausta, joka kasahti omaan leukaan.

Herb Deanin keskeytys on aiheuttanut paljon parranpärinää, mutta kyllähän Fedorilta on valot pois ensimmäisen iskun jälkeen, josta kyykähti naama edeltä kanveisiin. Hendon takominen ilmeisesti sitten herätti uudestaan, josta syystä siinä vaiheessa, kun Dean sai Hendon siirrettyä Fedorin päältä pois, vaikutti ennenaikaiselta lopetukselta. Mutta Dean lähti syöksymään väliin jo ensimmäisen iskun jälkeen, jolloin taju oli kankaalla. Ja Deanilla oli kuitenkin kaikista paras paikka arvioida tilannetta.
 

Rankkari

Jäsen
Fedorilla on vielä yksi sopimusottelu jäljellä strikeforceen. Se todennäköisesti jää hänen viimeiseksi. Ketähän vastaan se pitäisi/kannattaisi olla?

Kamppailut jäävät, ja koti-isän rooli alkaa pian.
 

Pantse67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues, Detroit Red Wings, ManU, UFC
UFC 133

Ensi yönä sitten taas UFC:tä pitkästä aikaa. Lähetykset alkavat Facebookissa yhdeltä ja ainakin Canal+ Sport 2 näyttää klo kolmesta alkaen suoraa kuvaa eli ilmeisesti sieltä tulee Hamillin ja Mendesin matsit ennen varsinaista päälähetystä. Itse odotan eniten Mike Pylen ja Waterboyn kohtaamista. Muut pääkortin ottelut ovat mielestäni enemmän tai vähemmän selviä. Toki undercardilla on myös pari mielenkiintoista ottelua kuten juuri Hamillin ja Gustafssonin kohtaaminen. Olisihan tuo melkoinen päänahka nuorelle ruotsalaiselle.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Kaiken kaikkiaan melko viihdyttävä tapahtuma, vaikka ennennäkemätön määrä loukkaantumisia korttia runtelikin ja PPV-lähetyksessä olikin vähän ennakkoon hoh-hoijaa-ottelijoita.

Rashad hoiti melko vakuuttavasti Titon, vaikka Ortizilla oli yksi kohtalaisen kireä giljotiini jo kiinnikin. Ei vaan meinaa enää half-guardista nykyään saada vastustajaa kuristettua, sen verran hyvin osaavat puolustaa. Tämän jälkeenpä Tito olikin aivan hapoilla ja loppu aikamoista pyristelyä. Tuomareista Dan Miragliottaa ei voi ainakaan syyttää liian aikaisista ottelun lopetuksista. Sen verran pitkään sai Evans paukuttaa Titon paksua kalloa. Sitten vaan jonoon odottamaan, että Jones vetää pataan, kunhan on ensin teurastanut Rampagen.

Jessepoju-Belfort näytti, kenelle kuuluvat edelleenkin lännen nopeimmat kädet ja pisti Sexyaman tajuttomaksi rumputulituksellaan. Rory McDonald näytti GNP:n mallia ja vaikutti muutenkin erittäin vakuuttavalta Pylea vastaan. Kauhugalleriaottelussa rintakarvat vs speedot nähdiin kanssa tylyä murjontaa matossa, kunhan Ebersole sai Hallmannin alleen.

Siihen vielä päälle Gustavssonin vakuuttava voitto Hamilista, niin eihän tuo eventti huonosti mennyt. 4/5 pääkortin otteluista ei kestänyt täyttä aikaa.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Tuomareista Dan Miragliottaa ei voi ainakaan syyttää liian aikaisista ottelun lopetuksista. Sen verran pitkään sai Evans paukuttaa Titon paksua kalloa. Sitten vaan jonoon odottamaan, että Jones vetää pataan, kunhan on ensin teurastanut Rampagen.

Noin sen pitääkin mennä main eventissä. Main eventissä on yleensä kuitenkin kaksi kovaa ja kokenutta ottelijaa vastakkain, joten ihan pienestä ei pidä matsia pistää poikki.

Mikään ei vituta enempää kuin liian nopea lopetus. Ortizhan näytti thumbs uppia Danille ja myllytys vain jatkui.

Edit: Pitää tuosta Gustafssonista vielä sen verta sanoa, että aika huikea esitys kaverilta. Tosin pitää myös ihmetellä mikä vaivaa Hamillia? Takedown -yritykset ovat olleet kahdessa edellisessä matsissa ainakin ihan ponnettomia.
 
Viimeksi muokattu:

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Joo, ei ollut tarkoitus valittaa tuomarista. Tuli vaan mieleen, että hätäisempi tuomari olisi lopettanut ottelun jo Evansin polvipotkun jälkeen, kun kaveri putosi kenttään. Dan antoi paukuttaa vielä ohimoon niin, ettei jäänyt mitään epäselvyyttä asiasta.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Joo, ei ollut tarkoitus valittaa tuomarista. Tuli vaan mieleen, että hätäisempi tuomari olisi lopettanut ottelun jo Evansin polvipotkun jälkeen, kun kaveri putosi kenttään. Dan antoi paukuttaa vielä ohimoon niin, ettei jäänyt mitään epäselvyyttä asiasta.

Kyllähän tuota jos vertaa vaikkapa tuohon Herb Deanin päätökseen Fedorin viimeisimmässä matsissa niin aika pitkään antoi Miragliotta Evansin takoa Titoa ennen kuin meni väliin. Mutta niin sen juuri pitääkin olla että odotetaan sen verran ettei tuloksesta jää ainakaan mitään jossiteltavaa (kuten Fedorin parista viime matsista on vähän jäänyt) mutta ei kuitenkaan anneta ihan loputtomiin takoa ja riskeerata näin ottelijoiden henkeä. Se on varmaan aika vaikeaa tuomarillekin katsoa että mikä on se oikea hetki mennä väliin, joskus tuomarit onnistuvat siinä hyvin mutta joskus tuo väliinmeno tapahtuu liian aikaisin.
 

Rankkari

Jäsen
Näin videonpätkän, missä oli kuvattuna, juuri tuomarin keskeytettyä Fedorin viimeisen ottelun. Siinä Fedor nousi ylös, ja jalat olivat aikalailla spagettia. Keskeytys oli oikea päätös.
 

Pantse67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues, Detroit Red Wings, ManU, UFC
Palautetta Canalille

Ensi viikonloppuna on sitten UFC on Versus 5. Siellä mielenkiintoisin ottelu on tietenkin Jim Miller vs. Ben Henderson.

Canalplus on näyttänyt näitä UFC -turnauksia ihan kiitettävästi verrattuna esim. Maxiin. Otteluiltojahan on kolmea tyyppiä: Nämä "normaalit" esim. UFC 133, sitten on Fight Nightit ja UFC on Versus. Max ei ole näyttänyt näitä Versuksia lainkaan eikä ihan kaikkia Fight Nightejakaan.

Nyt sitten myrkyn lyppäs, kun Canal ei meinaa näyttää ensi viikonlopun UFC on Versusta lainkaan (Max ei sitä tietenkään näytä). Itse katselen nämä turnaukset mieluiten aina telkkarista verrattuna huonolaatuiseen striimiin.

Tämä on selvä taka-askel ja pyydänkin kaikkia niitä, jotka matseja Canalilta seuraavat (ja miksei muitakin) laittamaan asiasta palautetta Canalille:

Ota yhteyttä ~ CANAL+


Taaksepäin ei nimittäin voi mennä!
 

Aapee79

Jäsen
Eipä kai niitä paskoja striimei tarvitse, ku aamul ottaa kunnon hdtv-torrentin... Toki ois kiva kattoo suorana, jos Canalilta näkys noi kaikki. Pannaas palautetta.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Joo, ei ollut tarkoitus valittaa tuomarista. Tuli vaan mieleen, että hätäisempi tuomari olisi lopettanut ottelun jo Evansin polvipotkun jälkeen, kun kaveri putosi kenttään. Dan antoi paukuttaa vielä ohimoon niin, ettei jäänyt mitään epäselvyyttä asiasta.

Juu ymmärsin kyllä, että et valittanut tuomarista.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Kroppa ainakin ollut jatkuvasti romuna. Meinasi lopettaa jo UFC 130:n jälkeen.
Eilen Hamill ilmoittanut pistävänsä hanskat lopullisesti naulaan.

Aika odotettu päätös, potkut olisi joka tapauksessa tullut kahden noinkin surkean ottelun jälkeen. En kyllä tiennyt, että Hamill on jo noin vanha. Toivottavasti saa kroppansa kuntoon...
 

Pantse67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues, Detroit Red Wings, ManU, UFC
Eipä kai niitä paskoja striimei tarvitse, ku aamul ottaa kunnon hdtv-torrentin... Toki ois kiva kattoo suorana, jos Canalilta näkys noi kaikki. Pannaas palautetta.

Canalplussan organisaatiosta saamani tiedon mukaan tuo UFC Live on Versus 5 tultaisiin sittenkin näyttämään livenä 15.8.2011, mutta lähetystä ei ole vielä saatu päivitettyä ohjelmatietoihin.

Edelleen Canalilla on saman lähteen mukaan oikeudet kaikkiin UFC:n otteluiltoihin vuoden 2013 loppuun asti.

Jään seuraamaan tilannetta...
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös