Sain viimeinkin pääsykokeeni tulokset. Tulos ei yllättänyt: en päässyt sisään. Jäin alustavasta pisterajasta vähän toistakymmentä pistettä, mikä on jopa yllättävän hyvin siihen nähden, etten ehtinyt vastata kaikkiin kysymyksiin ja useampi tehtävä oli hätäisesti huitaistu.
En ala enempää ruotimaan omasta kokemuksestani, jottei keskustelu kääntyisi pois itse aiheesta.
Ote toisesta ketjusta:
Minä en ilmaisisi asiaa ihan noin kärkevästi, mutta pääpiirteittäin olen samoilla linjoilla.
Opintiellä tulee vasta ties mitä turhia asioita, ja mielenkiintoisenkin aineen koetta voidaan sabotoida pikkutarkoilla kysymyksillä. Näissä tapauksissa kysymys on sen punnitsemisesta, kenellä on viitseliäisyyttä painaa kaikki asiat kunnolla päähänsä. Jos jokin pieni kysymys (vaikkapa ”Minkä niminen on Kilimanjaron lakipiste?”) tuntuu täysin järjettömältä, pitää muistaa, että koko koe ei tosiaankaan koostu vastaavista tehtävistä. Kunhan asia on selvästi mainittu aineistossa, sen kysyminen on hyvä tapa saada jäävuoren huippu näkyviin.
Monissa pääsykokeissa (omassanikin) aikataulu on hyvin tiukka. Vaikka nyky-yhteiskunnan työelämässä tehokkuus on valttia, jotkut hitaammin luovat, älykkäät ihmiset voivat hukkua massaan. Eikö tämä ole yhtä lailla luovuuden tappamista kuin pikkutarkkaan pänttäämiseen piiskaaminenkin?
Tosissaan jollekin alalle mieliessään ihmisen on hallittava monet turhilta tuntuvat pikkunippelitkin. Urheiluliikkeen myyjäksi pääseminen ei kai vaadi uskomatonta koulutusta, mutta lounastunnilla yksin päivystäessään voi bodaukseen ja palloiluun keskittyvä keltanokkamyyjä joutua palvelemaan ratsastustarvikkeita etsivää tyttöäkin.
En ala enempää ruotimaan omasta kokemuksestani, jottei keskustelu kääntyisi pois itse aiheesta.
Ote toisesta ketjusta:
Viestin lähetti dude
Sanottakoon se vielä, että vaikka tätä "ulkoaopettelu"-järjestelmää on paljon kritisoitu, niin minä ainakin olen sen vankka puolestapuhuja. Ihminen osoittaa oikeasti olevansa kiinnostunut alasta, kun viitsii lukea kunnolla pääsykokeisiin ja se myös osoittaa tietynlaista asennoitumista siihen, mihin on pyrkimässä.
Olen sitä mieltä, että jokainen halutessaan pääsee yliopistoon, se on vain omasta motivaatiosta ja asenteesta kiinni. Se ratkaisee, ei mikään muu.
Minä en ilmaisisi asiaa ihan noin kärkevästi, mutta pääpiirteittäin olen samoilla linjoilla.
Opintiellä tulee vasta ties mitä turhia asioita, ja mielenkiintoisenkin aineen koetta voidaan sabotoida pikkutarkoilla kysymyksillä. Näissä tapauksissa kysymys on sen punnitsemisesta, kenellä on viitseliäisyyttä painaa kaikki asiat kunnolla päähänsä. Jos jokin pieni kysymys (vaikkapa ”Minkä niminen on Kilimanjaron lakipiste?”) tuntuu täysin järjettömältä, pitää muistaa, että koko koe ei tosiaankaan koostu vastaavista tehtävistä. Kunhan asia on selvästi mainittu aineistossa, sen kysyminen on hyvä tapa saada jäävuoren huippu näkyviin.
Monissa pääsykokeissa (omassanikin) aikataulu on hyvin tiukka. Vaikka nyky-yhteiskunnan työelämässä tehokkuus on valttia, jotkut hitaammin luovat, älykkäät ihmiset voivat hukkua massaan. Eikö tämä ole yhtä lailla luovuuden tappamista kuin pikkutarkkaan pänttäämiseen piiskaaminenkin?
Tosissaan jollekin alalle mieliessään ihmisen on hallittava monet turhilta tuntuvat pikkunippelitkin. Urheiluliikkeen myyjäksi pääseminen ei kai vaadi uskomatonta koulutusta, mutta lounastunnilla yksin päivystäessään voi bodaukseen ja palloiluun keskittyvä keltanokkamyyjä joutua palvelemaan ratsastustarvikkeita etsivää tyttöäkin.
Viimeksi muokattu: