Ulkoa opettelu – erottaako jyvät akanoista vai tappaako luovuuden?

[Miguel]

Sain viimeinkin pääsykokeeni tulokset. Tulos ei yllättänyt: en päässyt sisään. Jäin alustavasta pisterajasta vähän toistakymmentä pistettä, mikä on jopa yllättävän hyvin siihen nähden, etten ehtinyt vastata kaikkiin kysymyksiin ja useampi tehtävä oli hätäisesti huitaistu.

En ala enempää ruotimaan omasta kokemuksestani, jottei keskustelu kääntyisi pois itse aiheesta.

Ote toisesta ketjusta:

Viestin lähetti dude
Sanottakoon se vielä, että vaikka tätä "ulkoaopettelu"-järjestelmää on paljon kritisoitu, niin minä ainakin olen sen vankka puolestapuhuja. Ihminen osoittaa oikeasti olevansa kiinnostunut alasta, kun viitsii lukea kunnolla pääsykokeisiin ja se myös osoittaa tietynlaista asennoitumista siihen, mihin on pyrkimässä.

Olen sitä mieltä, että jokainen halutessaan pääsee yliopistoon, se on vain omasta motivaatiosta ja asenteesta kiinni. Se ratkaisee, ei mikään muu.

Minä en ilmaisisi asiaa ihan noin kärkevästi, mutta pääpiirteittäin olen samoilla linjoilla.

Opintiellä tulee vasta ties mitä turhia asioita, ja mielenkiintoisenkin aineen koetta voidaan sabotoida pikkutarkoilla kysymyksillä. Näissä tapauksissa kysymys on sen punnitsemisesta, kenellä on viitseliäisyyttä painaa kaikki asiat kunnolla päähänsä. Jos jokin pieni kysymys (vaikkapa ”Minkä niminen on Kilimanjaron lakipiste?”) tuntuu täysin järjettömältä, pitää muistaa, että koko koe ei tosiaankaan koostu vastaavista tehtävistä. Kunhan asia on selvästi mainittu aineistossa, sen kysyminen on hyvä tapa saada jäävuoren huippu näkyviin.

Monissa pääsykokeissa (omassanikin) aikataulu on hyvin tiukka. Vaikka nyky-yhteiskunnan työelämässä tehokkuus on valttia, jotkut hitaammin luovat, älykkäät ihmiset voivat hukkua massaan. Eikö tämä ole yhtä lailla luovuuden tappamista kuin pikkutarkkaan pänttäämiseen piiskaaminenkin?

Tosissaan jollekin alalle mieliessään ihmisen on hallittava monet turhilta tuntuvat pikkunippelitkin. Urheiluliikkeen myyjäksi pääseminen ei kai vaadi uskomatonta koulutusta, mutta lounastunnilla yksin päivystäessään voi bodaukseen ja palloiluun keskittyvä keltanokkamyyjä joutua palvelemaan ratsastustarvikkeita etsivää tyttöäkin.

 

[Remppu]

Hmm.... imo ei kannata antaa liikaa merkitystä pääsykokeissa pänttäämiselle. Se nyt vain on niin, että on pitänyt keksiä jokin keino, millä erottaa motivoituneemmat tarjokkaat massasta. Täällä on päädytty tähän. Kun aikoinaan itse pyrin opinahjoon (mistä muuten en ikinä valmistunut), oppikirjojen asiat tuli toki osata ulkoa, mutta vähintään yhtä tärkeätä oli osata rakentaa vastaus oikein. Eli, vaikka vastaaja omasi kaiken saatavilla olevan tiedon aiheesta, mutta ei osannut rakentaa vastausta oikein (tyyliin: määritelmät, vastausosa, esimerkki), ei läpipääsystä ollut käytännössä toivoa.

Se on sitten eri asia, jos itse opiskeluissakin (perusopintojen jälkeenkin) eteenpäin pääsee vain ulkoluvulla - silloin opinnoista käteen jäävä hyöty lienee varsin pieni. Tämähän ei tosin niitä haittaa, jotka puskevat läpi muutamassa vuodessa päämääränään vain ja ainoastaan saada ne kuuluisat paperit käteen - joilla saa sitten jatkossa vähän kavereita enemmän käteen.

 

[BeniL]

Ulkoaluvussa on hyvät puolensa, tuleepahan ainakin motivaation testattua. Tämä on erittäin tärkeää myöhempien opintojen kannalta.

Huonojakin puolia on, mutta mikä olisi parempi systeemi?
arvonta?
- epäreilua

soveltuvuuskokeet?
jenkkityyliset älykkyyskokeet sinänsä ok, motivaatio puolen testaus tosin jää heikommaksi

paremmat ja laaja-alaisemmat pääsykoe kysymykset?
soveltavat kysymykset tuottavat lukuisia ongelmia.
Oikeusvarmuuden on oltava ehdotonta. Jokainen vähänkin tulkinnanvarainen vastaus ja pisteytys aiheuttaa rutinaa. Itse jäin ensimmäisellä kerralla yrittäessäni 1,5 pisteen päähän ja tappelin hallinto oikeuteen asti paiaksta aurinkoon. Itse nettosin puoli pistettä ja asiamieheni hieman enemmän..

soveltaviin kysymyksiin on myös vaikeampi valmistautua, lisää tarvetta ja markkinarakoa kalliille valmennuskursseille (köyhät kyykkyyn)

yo-kokeiden painoarvo ylös
joillakin aloilla toimisi suhteellisen hyvin (alat joita opiskellaan lukiossa)

Nyky systeemin suurin ongelma ovat turhat välivuodet, sinänsä systeemi kyllä mielestäni toimii ihan hyvin. Itse olen ehtinyt jo valmennuskursseilla opettaakiin ja muutamia poikkeuksia lukuunottamatta sisään pääsivät juuri ne opiskelijat, joilta sitä odotin.

BeniL

ps. Tsemppiä seuraavalle kierrokselle. Ja muista, että voittajat eivät valmistautuessaan usko sattumaan

 

[Kuvernööri]

Mielenkiintoinen aihe ja minua koskettava alani takia.

Itse olen täysin eri mieltä pilkunnussimiskysymysten hyödyllisyydestä. Olisi täysin naurettavaa testata "aitoa kiinnostusta" tällaisilla kysymyksillä. Jos joku hakee yliopistoon jollekin alalle ja tulevaisuudessa odottaa n. 6 vuoden opinnot, niin totta helvetissä se tyyppi sinne haluaa, jos läpäisee essee- tai soveltuvuuskokeet, eli on valmistautunut niihin hyvin. Itse halusin aikoinaan tosissaan liikuntatieteelliseen, mutta pyrkiminen jäi yhteen kertaan juuri tällaisten kysymysten takia. Pahin esimerkki oli "kuinka monta verihiutaletta on kuutiosenttimetrissä verta". Totesin, että on liian iso riski yrittää kerran vuodessa tällaisen lottorivin täyttöä, ja päädyin siten hieman erilaiselle opetusalalle. Muutenkin pääsykokeet ovat yleinen keskustelunaihe meikäläisen opinahjossa, ja myös professorien mielipide tuntuu olevan se, että pilkunnussimiskysymykset ovat enemmänkin huonosti laaditun kokeen merkki, kuin motivaation selvittäminen.

Omaan kouluuni pääsykokeissa oli laaja esseekoe, haastattelu ja soveltuvuuskoe. Ylivoimaisesti monipuolisin ja miellyttävin pääsykoe mistä tiedän. Ja hyvää opiskelijamateriaalia on tuntunut mestaan sisään pääsevän.

Itse koen edelleen olevani hieman väärällä alalla, mutta parempi näin, kuin että yrittäisin yhä liikuntatieteelliseen pänttäämällä jotain pikkutietoa puhelinluetteloa muistuttavista kirjoista. Varmasti liikuntatieteelliseen pääsi todella hyvin kirjan opetelleita henkilöitä, mutta luonteeltaan ja soveltuvuudeltaan he voivat olla vaikka minkälaisia suhareita. Sitä kun ei voi määrittää sen ruutuun laitetun rastin perusteella.

Suomessa ollaan aika pahasti hakoteillä useiden pääsykokeiden ja linjausten kanssa (ellei niitä tee opetusministeriö), sanon ma.

 

[juba]

Paras systeemi olisi tietenkin se, että ei annettaisi mitään määrättyjä tenttikirjoja vaan aihealue olisi tyyliin Historia, Fysiikka, Oikeustiede ja mitä muita niitä onkaan. Tällöin täytyisi käyttää koko elämän aikana saatuja tietoja ja niiden soveltamistaitoa.
Ulkoa oppimisessa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta joskus se sulkee pois ne persoonat jotka olisivat käyttökelpoisimpia alalle pois.

 

[Analyytikko_]

Pääsykokeessa, josta itse pääsin läpi, oli mm. aukkotäydennystehtävä, josta oli lukion kielikokeiden tapaan jätetty sana pois. Tämän jos muisti sai pisteen, väärästä vastauksesta lähti piste ja jos jätti tyhjäksi kys. kohdan sai siitä kohdasta nolla pistettä. Eli tämän kysymyksen kohdalla osaaminen perustui täysin ulkoa opetteluun, mutta kun oli useamman kuukauden kirjoja tankannut, niin aika nopeasti tehtävä oli täytetty ja nopeudella voitti aikaa muiden tehtävien tekemiseen. ELI sanalla sanoen lukeminen kannattaa aina.

Nyt pari vuotta opiskelleena ymmärtää, miksi se yhden kevään lukeminen kannatti, motivaatio alaa kohtaan tuli aika tehokkaasti selvitettyä. Samaa, joskin hieman erityyppistä lukemista, on edessä kaksiverroin yliopiston kys. tiedekunnassa. Joka kerta kun lukeminen hyydyttää, voi vain todeta: "itse tänne halusit, joten lue". Mikään pakko ei ole lukea, mutta jos haluaa valmistua, niin on luettava ja unohdettava turhat marinat. Mielestäni kyse on itsekurista, ja siitä mitä elämällään haluaa tehdä. Uskoisin, että lähes kuka tahansa pääsee mihin tahansa opiskelupaikkaan, kunhan vain viitsii nähdä asian eteen vaivaa.

Viestiin seuraa jatkoa, kunhan kerkeän.

 

[Kuvernööri]

Tässä ketjussa on jo pari kertaa esiintynyt lausahdus siitä, että kuka vain voi päästä haluamaansa opiskelupaikkaan jos oikeasti haluaa ja näkee vaivaa sen eteen. Olen osittain samaa mieltä, suurimmaksi osaksi en.

Kysymys on enimmäkseen lahjakkuudesta ja ominaisuuksista, jotka ovat täysin yksilöllisiä asioita. Kaikki ihmiset eivät ole yhtä lahjakkaita esim. ulkoaopettelussa. Joku voi tähän todeta uudestaan, että se on vain viitsimisestä kiinni, mutta on tieteellinen fakta, ettei näin ole. Pidän edelleen tiukasti kiinni näkökulmastani, jonka mukaan huonosti laadittu pääsykoe voi estää kyvykkään opiskelijamateriaalin läpipääsyn. Se on kuitenkin selvää, että jos oikeasti haluaa ja on motivoitunut, sekä omaa kykyjä pääsykoe-tyyppiseen rypistykseen ja lukemiseen, mahdollisuudet ovat erittäin hyvät juuri sen aidon halun kautta. Tiedän kuitenkin tapauksia, jotka esimerkiksi omaan kouluuni ovat pyrkineet lähemmäs kymmenen kertaa, eivätkä vieläkään ole päässeet sisään. Tässä tapauksessa luulisi, ettei motivaatio ole ainakaan esteenä.

Olisin minäkin halunnut fudiksessa huipulle ja treenasin nuorempana ihan tosissaan. Mutta vaikka olisin käyttänyt kaiken aikani pallon potkimiseen ja pomputteluun, en varmasti pelaisi tällä hetkellä Zidanen tutkaparina Real Madridissa. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että en ollut tarpeeksi lahjakas.

Kovalla harjoittelulla/pänttäämisellä/työllä saa varmasti hyviä tuloksia ja kehitystä aikaan. Mutta lahjakkuus määrittää sen, kuinka hyväksi voi todellisuudessa kehittyä, ja lahjakkaille harjoittelu tuottaa myös kaikkein parhaita kehitystuloksia.

 

[timosusi]

Viestin lähetti Analyytikko_
Uskoisin, että lähes kuka tahansa pääsee mihin tahansa opiskelupaikkaan, kunhan vain viitsii nähdä asian eteen vaivaa.

Itse uskoisin melkin samaa.
Ja pelkään sitä, koskapa likimain kaikilla aloilla läheskään kaikkien kyvyt eivät riitä alan kunnolliseen sisäistämiseen. On tuskin alojen ja koko yhteiskunnan etu mikäli korkeimmista opinahjoista valmistuu paljon kumileimasimia. Kun Suomeen on väkisin rakennettu amk-järjestelmä, niin se voisi sitten hyvin toimia broilerihautomona. Yliopistot kuitenkin voisivat keskittyä muokkaamaan laadusta entistäkin laadukkaampaa.
Eli siis mielestäni yliopistotason pääsykokeiden pitäisi mitata ko. alan kokonaisvaltaista hallintaa, jolloin sisäistämiskykyä ja omaa ajattelua omaavat hakijat olisivat nykyistä vahvemmilla. Pakko kokeisiin olisi kuitenkin lukea - mutta ei haukionkala -meiningillä - joten motivaatiotakin tulisi testattua. Lukematta jos pääsee sisään, niin silloin kyse on jo niin lahjakkaasta henkilöstä että kannattaa ottaa sisään vaikka olisi vähän laiskempikin.
Toki, kuten keskustelussa todettu on, tarkastaminen muuttuu työläämmäksi ja alttiimmaksi tarkastajan mielivallasta, mutta Suomen alhaisella korruptiotasolla uskoisin kokonaistuloksen olevan nykyistä paremman tutkintojen laadun parantuessa, vaikka tutkintoajat sitten vähän pitenisivätkin.

 

[Analyytikko_]

jatkoa edelliseen viestiini:

Eräs professori mainitsi luentonsa aluksi pääsykokeen olevan enemmänkin sietokoe, testaa hakijoiden "selkärankaa" lukemansa materiaalin suhteen. Pelkkä ulkoaopettelu ei vie kokeesta läpi, jos ei ymmärrä mihin luetut/ulkoaopetellut asiat liittyvät, kyllä niitä asioita joutuu soveltamaan myös joissakin koetehtävissä. Osa tehtävistä taas perustuu muistamiseen, jossa tietysti hyvästä muistista on suuri apu. Mutta onko sellaista pääsykoetta edes olemassa, joka olisi kaikille pyrkijöille aivan täysin tasavertainen?

Nykyinen koemalli ei välttämättä ole paras mahdollinen, mutta se täyttää tehtävänsä, karsii hakijoista osan pois. Mielestäni pääsykoe on raaka, mutta sinällään oikeudenmukainen tapa sisäänpääsijöiden valitsemiseksi. Millään muulla kuin sillä, mitä osaat ei ole merkitystä. Toki koetilanne on monelle äärimmäisen stressaava, mutta tuskin mahdottoman moni itseään enää siinä tilanteessa pelaa ulos.

Ihan näin ajatuksena tuli mieleen, että mites esim. haastattelut joidenkin opinahjojen kokeissa. Millä varmistetaan se, että haastattelijat ovat päteviä ja ovat aivan joka tilanteessa ehdottoman objektiivisia, mikään ulkopuolinen( haastateltavan ulkonäkö, lävistykset, ääni etc.) eivät vaikuta haastattelijan antamaan arvioon hakijasta.