Ukrainan sodan kiihdyttämät lieveilmiöt – pakolaiskriisi, ihmiskauppa, russofobia & rasismi

  • 89 185
  • 547

rpeez

Jäsen
Mistä luulet tämän johtuvan?

Minä arvelen että täysin samasta syystä kuin keskustelun puute Israelin ihmisoikeusrikkomuksista. Saadaan Davidin linko aikanaan niin suut suppuun. Ymmärrän täysin että asiaintila on tämä mutta uussuomettuminen on realismia ihan samoin kuin Neuvostoliiton myötäily aikanaan.
Minusta ei ole kyse uussuomettumisesta ukrainalaisten kohdalla vaan sympatiasta hieman hankalan asian kohdalla. Ei ole kovin paljon halua alkaa pökkimään ihmisryhmää, joka on kohdannut katastrofin. Mielestäni kyllä yksilöitä voisi hieman pökkiä jos asiat on menossa suuntaan mitä kerroit ylempänä.

Israelin kohdalla en oikein ymmärrä sanaa suomettuminen, koska on kyse vapaaehtoisesta käyttäytymisestä.

Aikanaan suomettuminen ei ollut vapaaehtoista idän naapurin kanssa.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Minusta ei ole kyse uussuomettumisesta ukrainalaisten kohdalla vaan sympatiasta hieman hankalan asian kohdalla. Ei ole kovin paljon halua alkaa pökkimään ihmisryhmää, joka on kohdannut katastrofin. Mielestäni kyllä yksilöitä voisi hieman pökkiä jos asiat on menossa suuntaan mitä kerroit ylempänä.
Vuonna 2022 mediat tekivät paljon juttuja ukrainalaisten asettumisesta Suomeen ja varmaan joku saattaa muistaa, että itse olin tuolloin ihmeissäni, miksi loppujen lopuksi yllättävän harva ukrainalainen halusi tulla Suomeen, verrattuna lukuisiin muihin Euroopan maihin.

Tilanne on toki jo normalisoitunut, eikä Ukrainan sodankaan tapahtumat vyöry samalla tavalla koko ajan silmillemme, mikäli emme niitä tietoisesti seuraa.

Huomioiden yleisen maahanmuuttokriittisen pohjavireen Suomessa, olen edelleen tyytyväinen siihen kuitenkin, etteivät ukrainalaiset ole suomalaisten taholta kokeneet ainakaan laajamittaista syrjintää, tai edes nenän nyrpistelyä.
 
Lugos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Oma tytärpuoleni on ukrainlainen ja käy yläastetta. Hän kertoo, ettei koulussa, edes omassa luokassa kukaan hakua keskustella hänen kanssaan. Ainoat kontaktit koulussa ovat toiset ukrainalaiset. Teini-ikä on vähän hankalaa aikaa muutenkin, mutta yllätyin itse siitä, miten meidän kantisten nuoret sulkevat ulkopuolelle. Kuvittelin, että nuoremmat sukupolvet ovat jo avoimia.

Suomea hän kuitenkin oppii koulussa, mutta kuten muissa ketjuissa opiskelun haasteista puhuttu, niin haastavaa se on. Oman tyttäreni kanssa sitten enemmän suomea puhuu ja saa ns.vuorovaikutuksessa oppia.
Harmittavan usein huomaan itse puhuvani hänen kanssaan enemmän englantia.
 
Lugos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Puolisoni kertoi, että eräs samalla kielikurssilla oleva ukrainalainen on kerrostalossaan ainut maahanmuuttaja. Hän asuu siellä vanhempiensa kanssa. Heidän polkupyöränsä renkaita puhkotaan, parveekkeelle heitetään roskia, oven alta työnnetään ties mitä. Ja tuo viesti on ollut rappukäytävän taululla nyt jo viikon ajan. Tämä kuvaa hyvin sitä, että vaikka olisi vain yksi kusipää, niin usein me muut katsotaan vain vierestä ja annetaan tälle hyväksyntämme.
 
Liitteet

  • IMG-20241010-WA0001.jpg
    IMG-20241010-WA0001.jpg
    42,7 KB · kertaa luettu: 202

rpeez

Jäsen
Puolisoni kertoi, että eräs samalla kielikurssilla oleva ukrainalainen on kerrostalossaan ainut maahanmuuttaja. Hän asuu siellä vanhempiensa kanssa. Heidän polkupyöränsä renkaita puhkotaan, parveekkeelle heitetään roskia, oven alta työnnetään ties mitä. Ja tuo viesti on ollut rappukäytävän taululla nyt jo viikon ajan. Tämä kuvaa hyvin sitä, että vaikka olisi vain yksi kusipää, niin usein me muut katsotaan vain vierestä ja annetaan tälle hyväksyntämme.

Laittakaa siihen "Terve, emme ole venäläisiä vaan ukrainalaisia". Ja sitten lappu roskiin muutaman päivän päästä.

En ole kyllä kuullut mitään vastaavia ukrainalaisia kohtaan kohdistetusta haitasta muualta, onko tuo jotenkin raumalainen ilmiö? Tosin en henkilökohtaisesti tunne yhtään ukrainalaista, mutta siltikin.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Käsittämätöntä ja surullista. Siis kun lapun kirjoittajalla selvästi on antipatioita venäläisiä kohtaan, voisi hänen suhtautuvan lähtökohtaisesti suhtautuvan sankarillista puolustussotaansa käyviin ukrainalaisiin lähtökohtaisen myönteisesti. Tokihan kyse voi olla yleisesti kaikkia ulkomaalaisia inhoavasta rasistista.

Voihan toki olla, että kyseinen ukrainalaisperhe puhuu kotikielenään venäjää, kuten monet ihan etniset ukrainalaiset tekevät, sillä ukrainan kielen ja venäjän kielen kyllä toisistaan harjaantunut korva erottaa. Joka tapauksessa hyvin vastenmielinen teko tältä naapurilta.

Toivottavasti tämänkaltaiset tapaukset eivät ala yleistymään. Huomioiden miten Suomessa yleisesti maahanmuuttoon suhtaudutaan vähintään varauksella, ovat ukrainalaiset toivotettu hyvin lämpimästi tervetulleiksi ja toivon tämän jatkuvan.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Laittakaa siihen "Terve, emme ole venäläisiä vaan ukrainalaisia". Ja sitten lappu roskiin muutaman päivän päästä.

En ole kyllä kuullut mitään vastaavia ukrainalaisia kohtaan kohdistetusta haitasta muualta, onko tuo jotenkin raumalainen ilmiö? Tosin en henkilökohtaisesti tunne yhtään ukrainalaista, mutta siltikin.
Mistä me tiedetään, miten paljon tällaista on, jos kukaan ei puhu näistä. Me ollaan tälläkin palstalla omassa kuplassamme.

Tuosta ”Ukraina-väsymyksestä” Euroopassa on puhuttu, vaikka Suomessa se ei ilmeisesti ole vielä kovin levinnyt.

Mitä pidempään sota jatkuu ja mitä enemmän suomalaiset kokevat, että heiltä leikataan ja heillä menee huonommin niin joillekin se tarkoittaa varmasti sitä, että katkeroidutaan ja koetaan, että tuonkin tänne tulleen takia minulla on vähemmän.

Ihminen ei lopulta yleensä ajattele kuin itseään ja läheisimpiään. Toisilta ylevät aatteet karsiutuvat vain paljon nopeammin ja helpommin kuin toisilta, kun omassa elämässä on vastoinkäymisiä. Lähes kaikilla meillä kuitenkin on taipumus itsekeskeisyyteen.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuosta ”Ukraina-väsymyksestä” Euroopassa on puhuttu, vaikka Suomessa se ei ilmeisesti ole vielä kovin levinnyt.

Mitä pidempään sota jatkuu ja mitä enemmän suomalaiset kokevat, että heiltä leikataan ja heillä menee huonommin niin joillekin se tarkoittaa varmasti sitä, että katkeroidutaan ja koetaan, että tuonkin tänne tulleen takia minulla on vähemmän.
Isossa kuvassa Ukrainan mahdollisimman nopean voiton näen kyllä koituvan ihan suomalaisten omaksi taloudelliseksikin eduksi. Länteen integroitunut vahva Ukraina tarjoaa Suomelle ja suomalaisille yrityksille monia mahdollisuuksia ja sodan loppumisen odotan vääjäämättä heijastuvan Euroopan talouteen ja talouskasvuun muutenkin positiivisesti, mikä tarkoittaa myös Suomelle hyvää. Jos talous lähtee kunnolla kasvukäyrälle, tarkoittaa se vähemmän leikkauksia, vähemmän veronkorotuksia, parempia palveluita jne.
 
Viimeksi muokattu:

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Isossa kuvassa Ukrainan mahdollisimman nopea voiton näen kyllä koituvan ihan suomalaisten omaksi taloudelliseksikin eduksi. Länteen integroitunut vahva Ukraina tarjoaa Suomelle ja suomalaisille yrityksille monia mahdollisuuksia ja sodan loppumisen odotan vääjäämättä heijastuvan Euroopan talouteen ja talouskasvuun muutenkin positiivisesti, mikä tarkoittaa myös Suomelle hyvää. Jos talous lähtee kunnolla kasvukäyrälle, tarkoittaa se vähemmän leikkauksia, vähemmän veronkorotuksia, parempia palveluita jne.
Toki me sen tiedämme, mutta kiinnostaako se katkeroitunutta ihmistä, joka kokee, että hänestä ei kukaan piittaa ja häneltä viedään kaikki riippumatta siitä, onko se totta. Ihmisen oma kokemus on ratkaisevin kasvualusta rasismille ja vihalle muita kohtaan.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Voihan toki olla, että kyseinen ukrainalaisperhe puhuu kotikielenään venäjää, kuten monet ihan etniset ukrainalaiset tekevät, sillä ukrainan kielen ja venäjän kielen kyllä toisistaan harjaantunut korva erottaa. Joka tapauksessa hyvin vastenmielinen teko tältä naapurilta.
Veikkaan että ihminen joka kirjoittaa tuollaisia lappuja ei erota venäjää ja ukrainaa toisistaan tai ole edes tietoinen niiden eroista. Kehuskelee ehkä jossain että taas on niitä "naapurissa asuavia ryssiä kiusattu" ja sitten naureskelee päälle.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Veikkaan että ihminen joka kirjoittaa tuollaisia lappuja ei erota venäjää ja ukrainaa toisistaan tai ole edes tietoinen niiden eroista. Kehuskelee ehkä jossain että taas on niitä "naapurissa asuavia ryssiä kiusattu" ja sitten naureskelee päälle.
Joku on häirinnyt hänen rauhaansa niin haukut saattaisi saada loppujen lopuksi kuka tahansa esim. Möttösen lapsiperhe. Näissä lappuja laittavissa on kaikenlaisia sekopäitä.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Se tuossa asiassa tuntuu erittäin kurjalta, että lapun ovat varmasti myös muutkin asukkaat huomanneet, mutta antaneet siinä olla.
Aika suomalaista "mind your own business"-kulttuuria tämä. Monenmoisia tylyjä "heippalappuja" omassakin rappukäytävässä bongannut vuosien aikana, mutta laput silmillä menen ohi, kuin Koffin kylmäveriset.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pitkästä aikaa Yleltä juttua maahamme asettuneiden kymmenien tuhansien ukrainalaisten elämästä Suomessa. Ukrainalaisten työllistymisestä on ollut kyllä juttuja, mutta moni heistä on ryhtynyt Suomessa opiskelemaan. Hieno asia, olivat sitten suunnitteilla palata pian Ukrainaan, tai jäädä pidemmäksi aikaa Suomeen.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suomalaiset mediat ovat kovin mielellään kirjoitelleet juttuja suomenvenäläisten tilanteesta, usein ymmärtäväisellä narratiivilla. Erittäin positiivista pitkästä aikaa nähdä juttu Suomeen asettuneista kymmenistä tuhansista ukrainalaisista ja heidän arjestaan.

Mikäli sota Ukrainassa tulee päättymään Ukrainan kannalta erittäin julmaan lopputulokseen, en tosiaan ihmettelisi, vaikka todella moni Suomeen asettunut haluaisi jäädä tänne pysyvästi, etenkin jos vanha kotiseutu on jäänyt Venäjän miehitysvallan alle.

Ukraina tarvitsee jälleenrakennukseen jokaisen kynnelle kykenevän käsiparin, mutta pitäisin yhtä lailla erittäin valitettavana, mikäli Suomi avoimesti patistaisi täällä jo pidemmän aikaa asuneita ja integroituneita ukrainalaisia lähtemään. Toistaiseksihan he ovat täällä kirjaimellisen "tilapäisesti", mutta mielestäni Ukrainasta lähteneiden tilapäisen suojelun voisi jo korvata heille myönnettävällä pysyvällä oleskeluluvalla, mistä sitten halutessaan voi riittävän asumisajan jälkeen hakea myös Suomen kansalaisuutta.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aika mielenkiintoinen ja ehkä kyseenalainenkin narratiivi Hesarin tämänpäiväisessä jutussa. Varmasti Venäjään jossain määrin edelleen myönteisesti suhtautuvia ukrainalaisia Suomessakin on, mutta en jaksa uskoa, että he edes esim. linja-autoa täyttäisivät. Ukrainan ja Venäjän kulttuurillisia yhteyksiäkin monet tuntuvat mielestäni ylikorostavan. -Vääjäämättähän Venäjän pitkä sortovalta Ukrainassa on jättänyt edelleenkin näkyvät jäljet maahan, mutta niin on Puolaan, Baltian maihin ja Suomeenkin, mutta ei se silti tee ukrainalaisista ja venäläisistä mitenkään läheisiä, ainakaan 2000-luvun realiteetissa.

Vaikka siis taajaan etsimällä jokin "Venäjä-mielinen" ukrainalainen voisikin löytyä, löytyy häntä kohtaan moninkertainen määrä lähtökohtaisen kielteisesti Venäjään suhtautuvia ja Ukrainan 100% länsi-integraatiota kannattavia.
 
Odotinkin, että tämä hieman mielialaa laskeva artikkeli putkahtaa esiin. Ukrainalaisten kommenteista ei kyllä saa ihan noin positiivista kuvaa kuin sinulla, antavat ymmärtää lukumäärän olevan kyllä enemmän. Itse ehkä ostan sen siinä mielessä, että Suomeen on varmaan tullut nimenomaan itä Ukrainan osista porukkaa enemmän kuin länsiosista.
Kliimaksi oli kertomus pakolaisesta Suomessa, joka toivoo Putinin voittoa ja että Suomikin otetaan sitten samaan syssyyn.
Vastapainoksi sitten aina maininta, ettemme me tietenkään täällä kahvilassa/kerhossa/you_name_it, mutta kyllä noita on.

Oma fiilis on ettei savua ilman tulta.
 
Toki juurikin Itä- ja Kaakkois-Ukrainasta kotoisin olevat ovat korostuneet Ukrainasta ulkomaillekin paenneiden joukossa, sillä juuri ne alueethan ovat joutuneet Venäjän hirviömäisen miehitysvallan alle, tai ovat rintamalinjojen välittömässä läheisyydessä. Pommituksista huolimatta juuri Länsi-Ukrainassa on sodan aikanakin eletty suhteellisen tavallisesti, eikä esim. Lvivistä ja Tsernivtsistä ole samaan tapaan lähdetty ulkomaille.

Toisin kuin Venäjällä, Ukrainassahan on ollut täysi sananvapaus vuodesta 1991 lähtien, joten vääjäämättäkin konsensuksesta poikkeavasti vallitsevaan geopoliittiseen realiteettiin suhtautuvia sieltä löytyy ja löytyy myös ulkomaille paenneiden joukosta, joskin Venäjän voittoa oikeasti toivovien määrän haluan uskoa olevan hyvin mitätön ja verrattavissa omien sotavuosiemme neuvostomielisten marginaaliseen joukkoon. Hyvin ristiriitaistahan se on lähteä henkensä pitimiksi ulkomaille asti Venäjän hyökkäystä pakoon ja samanaikaisesti toivoa saman maan voittoa omasta isänmaastasi. Venäjän tavoitteena kun on, tai ainakin vielä keväällä 2022 oli ukrainalaisuuden itsessään tuhoaminen.

Myönnän olleeni myös itse osaltani väärässä. Vielä 2010-luvulla luulin ukrainalaisilla olevan todellisuutta syvemmät kulttuurilliset siteet Venäjälle, mutta kielisukulaisuudesta huolimattahan se ei todellisuudessa pidä paikkansa. Paljon enemmän yhteistä ukrainalaisilla on esim. puolalaisten ja myös meidän suomalaisten kanssa, mitä venäläisten. "Venäläisyys" on tullut Ukrainaan aina pakolla ja miekalla / pyssyllä ja ylhäältä käsin pakotettuna, vähän niin kuin tänne Suomeenkin 1809-1917, sekä lukuisat silmittömän julmuuden miehityskaudet sitä ennen.
 
Viimeksi muokattu:

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuo ukrainalaisten ja venäläisten välinen kielisukulaisuuskin on nähdäkseni vähän niin ja näin oleva asia. Virallisesti ukraina toki lasketaan kuuluvaksi itäslaavilaisiin kieliin, siinä missä venäjä ja myös ukrainaa kirjoitetaan kyrillisillä aakkosilla. Käytännön tasolla ukraina kuitenkin muistuttaa enempi esim. puolan kieltä ja tämänhän huomaa erityisesti puhuttua ukrainaa kuuntelemalla.

Venäjän vaikutusta ukrainan kieleen ei tietenkään voi kiistää, mutta syy siihen on ollut sama, mitä Ukraina-Venäjä "naapurisuhteissa" muutenkin. Kyse ollut hyvin yksipuolisesta asetelmasta, missä Venäjä on ollut sortaja ja Ukrainan kansa sorrettu.

Systemaattiset venäläistämistoimethan Ukrainassa pääsivät etenemään esim. Suomeen ja Puolaan verrattuna pitkälle ja niiden seurauksena tätä nykyäkin moni ihan etnisesti ukrainalainenkin puhuu äidinkielenään venäjää. Minkäänlaista "yhteistä säveltä", eikä edes mitään näennäisesti toimivaa isäntä ja renki -asetelmaa maiden välillä ei ole ollut. Me suomalaiset olemme maksaneet kammottavan hinnan Venäjän pahuudesta, mutta ukrainalaisten osa on ollut vielä monin verroin karumpi.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset alisuorittajat
Odotinkin, että tämä hieman mielialaa laskeva artikkeli putkahtaa esiin. Ukrainalaisten kommenteista ei kyllä saa ihan noin positiivista kuvaa kuin sinulla, antavat ymmärtää lukumäärän olevan kyllä enemmän. Itse ehkä ostan sen siinä mielessä, että Suomeen on varmaan tullut nimenomaan itä Ukrainan osista porukkaa enemmän kuin länsiosista.
Kliimaksi oli kertomus pakolaisesta Suomessa, joka toivoo Putinin voittoa ja että Suomikin otetaan sitten samaan syssyyn.
Vastapainoksi sitten aina maininta, ettemme me tietenkään täällä kahvilassa/kerhossa/you_name_it, mutta kyllä noita on.

Oma fiilis on ettei savua ilman tulta.
Sanotaan nyt vaikka näin, että todellisuus Ukrainasta ja ukrainalaisista on huomattavasti monisävyisempi kuin tuo. Ukraina ei ole kansakuntana erityisen yhtenäinen, mutta ei se ero niinkään tule suhtautumisessa Venäjään, vaan muissa kysymyksissä. Itäisen Ukrainan alueelta lähteneet ihmiset kyllä yleisesti tuntevat olevansa ukrainalaisia ja kokevat vastenmielisyyttä hyökkääjävaltiota kohtaan, mutta samalla omaavat aika erilaisen identiteetin kuin jossain Lvivin suunnalla elävät ihmiset. Ja oma tuntuma on, että täysimittaisen hyökkäyssodan alkamisvuonna -22 yhtenäisyys Ukrainassa oli hyvin suurta, mutta sodan pitkittyessä ristiriidat ovat kasvaneet. Jo ennen sotaa kyteneet poliittiset kiistat, uskonnolliset kysymykset, kieli, suhtautuminen asepalvelusta vältteleviin miehiin (joiden lukumäärä on erittäin suuri) - ristiriitoja on hyvin paljon.
 
skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuo ukrainalaisten ja venäläisten välinen kielisukulaisuuskin on nähdäkseni vähän niin ja näin oleva asia. Virallisesti ukraina toki lasketaan kuuluvaksi itäslaavilaisiin kieliin, siinä missä venäjä ja myös ukrainaa kirjoitetaan kyrillisillä aakkosilla. Käytännön tasolla ukraina kuitenkin muistuttaa enempi esim. puolan kieltä ja tämänhän huomaa erityisesti puhuttua ukrainaa kuuntelemalla.

Venäjän vaikutusta ukrainan kieleen ei tietenkään voi kiistää, mutta syy siihen on ollut sama, mitä Ukraina-Venäjä "naapurisuhteissa" muutenkin. Kyse ollut hyvin yksipuolisesta asetelmasta, missä Venäjä on ollut sortaja ja Ukrainan kansa sorrettu.

Systemaattiset venäläistämistoimethan Ukrainassa pääsivät etenemään esim. Suomeen ja Puolaan verrattuna pitkälle ja niiden seurauksena tätä nykyäkin moni ihan etnisesti ukrainalainenkin puhuu äidinkielenään venäjää. Minkäänlaista "yhteistä säveltä", eikä edes mitään näennäisesti toimivaa isäntä ja renki -asetelmaa maiden välillä ei ole ollut. Me suomalaiset olemme maksaneet kammottavan hinnan Venäjän pahuudesta, mutta ukrainalaisten osa on ollut vielä monin verroin karumpi.

Tämä on kyllä oikeasti sellaista soopaa kuin vain voi olla. Joku kielitieteilijä voi varmaan tämän hypoteesin varmentaa.

Voin lyödä vaikka vetoa ettet kuule eroa jos ukrainalainen sinulle puhuu onko kyseessä ukrainaa, venäjää vai puolaa. Ihan sama jos jonkun muun kielinen kuulee vaikka viroa ja suomea osaamatta kieltä itse sen paremmin.

Sun pitää oikeasti osata jotakin noista kielistä sitten ihan oikeasti jos meinaat että erotat puhutun kielen. Ukrainalaisten käyttämä "epävirallinen" kieli on täysin virallisen ukrainan kielestä eroavaa jo ihan sillä että monet lauseet ja sanonnat ovat sekoitus kummastakin kielestä.

Ihmisten käyttämästä puhekielestä ei oikeasti voi mitenkään mitään alistamista saada aikaiseksi, vaan tietenkin ajan saatossa kielet ovat keskenään sekoittuneet ihan ymmärrettävistä syistä. Pelkästään se että Ukraina on aikanaan kuulunut Neuvostoliittoon ei ole ainoa asia jolla tuota sekoittumista voi selittää.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Voin lyödä vaikka vetoa ettet kuule eroa jos ukrainalainen sinulle puhuu onko kyseessä ukrainaa, venäjää vai puolaa. Ihan sama jos jonkun muun kielinen kuulee vaikka viroa ja suomea osaamatta kieltä itse sen paremmin.

Sun pitää oikeasti osata jotakin noista kielistä sitten ihan oikeasti jos meinaat että erotat puhutun kielen. Ukrainalaisten käyttämä "epävirallinen" kieli on täysin virallisen ukrainan kielestä eroavaa jo ihan sillä että monet lauseet ja sanonnat ovat sekoitus kummastakin kielestä.
Kyllä erot ainakin omasta mielestä ovat ihan harjaantuneella korvalla kuultavissa, vaikken ukrainaa tai venäjää yksittäisiä sanoja ja fraaseja enempää osaakaan. Puola taasen sitten venäjästä hyvin kaukana. Vähän kuin vertaisi espanjaa ja ranskaa keskenään.

Se toki on totta, että Ukrainassa päivittäisenä puhekielenä monilla on kielten sekadialekti surzyk.

Vaikka kielet ennen kaikkea arkipäivän työkaluja ovatkin, ovat ne läpi historian olleet myös politiikkaa ja Ukraina on joutunut kokemaan poikkeuksellista oppressiota.
 
Viimeksi muokattu:

Byvajet

Jäsen
Jos suomalainen tahtoo päämäärätietoisesti oppia viroa, se käy hyvin nopeasti, vaikka äkkiseltään viro vaikuttaa vaikealta ymmärtää yksittäisiä sanoja ja perusääntämystä lukuun ottamatta. Nopea oppiminen vaatii kuitenkin pänttäämistä ja muodollisia menetelmiä.

Käsitykseni ukrainan ja venäjän suhteesta on samankaltainen, mutta oletan, että lähtökohtaisesti venäläinen ymmärtää ukrainaa enemmän kuin suomalainen viroa.

Venäläiset pystyvät ymmärtämään jonkin verran jopa puolaa, eikä se itsellenikään täysin vieraalta näytä, vaikka oma venäjäni on opiskeltua venäjää eikä omaksuttua venäjää.

Olin kerran italian kielikurssilla, jolla oli espanjalaisia. He oppivat asiat ihan supernopeasti. Nettitiedon mukaan ukraina ja venäjä ovat lähempänä toisiaan kuin italia ja espanja, joten venäläisten ja ukrainalaisten lienee helppo oppia toistensa kielet.

Lähellä toisiaan oleviakaan kieliä ei kuitenkaan opi nopeimmin luonnonmenetelmällä, vaan ne vaativat muodollisia opintoja. Itse opiskelin joskus yliopistossa viroa. Äkkiä se rupesi avautumaan, kun hoksasi, että tavallaan kysymyksessä on sama järjestelmä vähän erilaisilla sanoilla ja merkintätavoilla. Varsinaista uutta ei tarvinnut oppia. Täytyi vain päivittää jo valmiiksi osattua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös