Mainos

Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

  • 1 128 649
  • 6 877

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kuuntelen parhaillaa webinaaria Team Finland Talks: Kohti Ukrainan jälleenrakentamista.
Webinaarin mukaan Ukrainan markkinoille pääseminen vaatii pitkällistä lobbaamista ja sitä ainakin helpottaa paikallisen yhteistyökumppanin ja vientikonsultin apu.
Meikäläisen kioskilla ei moiseen ole resursseja ellei sitten jonkin isomman kyljessä, asiantuntemista saattaisi hyvinkin olla. Joka tapauksessa liikkeelle pitää lähteä nyt, eikä odotella sodan loppumista.

Tässä muutamia asiaan liittyviä linkkejä:

 
Suosikkijoukkue
HIFK
Päivälleen neljä vuotta sitten uutisoitiin, että televisiokoomikko Volodymyr Zelenskyi on voittanut Ukrainan presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen. Voisin kuvitella, että monet pitivät uutista kaikkien aikojen huonoimpana aprillipilana. Äänestys oli pidetty edellisenä päivänä, 31. maaliskuuta.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Toisaalta nämä puhdistukset pitää tehdä, parempi se kuin jättää virkaan.

Joo, siis ehdottoman positiivista, että koneisto heillä tässä mielessä toimii! Tätä puhdistamista vain riittää valtavasti ennen kuin ovat ns. aikuisten oikeasti kelpoisia mainittuihin kv-järjestöihin.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
EU- ja NATO-hakemuksia silmälläpitäen nämä uutiset ovat aika ikäviä, joskaan eivät yllättäviä. Pitkä on tie vielä sodan joskus päätyttyäkin, että kriteerit täyttyvät. Ukraine Supreme Court head held in corruption probe

Toisaalta nämä puhdistukset pitää tehdä, parempi se kuin jättää virkaan.
Jep, nimeomaan tässä vaiheessa hyviä uutisia. Osoittaa, että asioille tehdään jotain ja niissä edistytään.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ennen kuin Venäjän käsi väistyy kaikin tavoin Ukrainan yltä, korruptiota on hyvin haastavaa kitkeä. Vasta NATO:n jäsenenä korruptioon päästään käsiksi, kuten CCCP-alamaiset, nyt vapaat eurooppalaiset Viro, Latvia ja Liettua ovat osoittaneet.

Toki he tekivät valtavan suuren duunin jo ennen sitä vuotta 2004. Ukraina on siinä vasta alussa, ja sattuneesta syystä juuri nyt vähän hankalasti tehtävissäkin. Zelensky varmasti vie tätä ihan vilpittömästi eteenpäin, mutta jo lähtien hänen valintansa taustoista puhdistettavaa riittää valtavasti. Ei liene ihan lähivuosien asia EU-jäsenyys.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ukraina laajentaa merijalkaväkensä puolustushaaraksi maa-, ilma- ja merivoimien rinnalle. (Lisäksi on Wikipedian mukaan ilmahyökkäysjoukot, erikoisoperaatiojoukot ja alueelliset puolustusjoukot.) Armeijan muokkaaminen jatkunee tästä edeskin päin.

 

hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Lugos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mikä on Zelenskiyn suosio Ukrainassa tällä hetkellä? Eräs läheinen ukrainalainen sanoo, ettei häneen ole kovaa luottoa ja olisi epäsuosiossa. Itsellä ollut aivan toisenlainen käsitys asiasta.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Tässä olet oikeassa. On pelottavia merkkejä sen suhteen, että osa merkittävistä poliitikoista on voimakkaasti rähmällään Yhdysvaltojen suuntaan. Joku somessa ehtikin jo hauskasti tokaisemaan Stubbista, että hän on Yhdysvaltojen edustaja Suomen hallituksessa.
Lueskelin joutessani tämän ketjun viestejä vuodelta 2014, Venäjän vallattua Krimin. Tässä yksi, joka on joko erinomaisen kaukonäköinen tai suomettunut...
 

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Tanska investoi Ukrainaan ja sopii jo yhtä sun toista jälleenrakennusyhteistyötä. Missä Suomi? Sen lisäksi, että avustaminen on oikein, voi siinä samalla myös hyötyä. Suomella on loistava maine Ukrainassa ja nyt olisi hyvä aika lähentää myös kauppasuhteita tulevaisuutta ajatellen. Siinä voisi myös Suomessa sotaa paossa olevat olla hyödyksi ja työllistyä, sekä pitää yhteyttä entiseen kotimaahan niiltä osin, jotka asettuvat Suomeen. Ja Ukrainaan palaavissa olisi myös henkilöitä, joille kieli ja tapakulttuuri olisi tuttu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös