Varmaan kun UFOT taas ollut enemmän julkisuudessa niin hyvin taas ruokkii näitä juttuja, taitaa muutenkin havaintojen määrä mennä aika pitkälle sen mukaan miten tv:ssä tullut eri ufo ohjelmia ja leffoja. Se mikä myös mulla näissä tullut mieleen että miksiköhän havainnot osuu suurimmaksi osaksi jenkkeihin kun vaikka Venäjä, kiina, Intia ym.. suunalla luulisi olevan populaa ja kameraa havaintoja ottamaan. Vai eikö nuo vain ylitä uutiskynnystä jos tuolta suunalta tulee lähde?
Meinaat, että ne random kyläläisten huutelut jostain Siperiasta ylipäänsä ylittäisi uutiskynnyksen länsimediassa?
USA:ssa tuota kulttuuria ovat luoneet jo ihan pilotit, niin sotilas kuin siviilipilotit. Havaintoja on myös aika paljon Etelä-Amerikasta omien muistikuvien mukaan, mutta noiden lukeminen/löytäminen vaatii oikeasti jo etsimistä ja työtä, koska ei länsimedia noita lähde raportoimaan kovin suurella innolla. Briteissä ja Benelux maissa on myös muistaakseni ihan merkittäviä havaintoja. Olikohan Belgiassa se sama "kolmiohavainto" mikä on Phoenix Lights -ilmiön taustalla.
Yksi selitys on myös USA:n edistyneempi teknologia ja lukuisat eri testivehkeet joista ei muulle maailmalle hiiskuta. Siihen päälle myös tuo pidempi historia noiden erilaisten havaintojen kanssa isojalasta lähtien. Niillä on saanut julkisuutta ja ehkä jopa elannon.
Toki äkkiseltään en muista, että onko muista maista tullut vastaavanlaista kuvaa näistä tunnistamattomista lentovehkeistä, kuten USA:n sotilaspiloteilta. Brasseilta ehkä, mutta siitä on pitkä aika.
Toki historiallisesti havaintoja on joka puolelta maailmaa. Viittauksia löytyy niin historian kirjoituksista, taiteesta kuin kalliomaalauksista. Ilmiön tarkempi tutkiminen on vaan jäänyt History Channelin "huuhaaohjelmistolle" jolloin sitä ei kovin moni katso ja tutkimuskin on vähän niin ja näin. Toki myös paljon yksittäisille internet -huutelijoille ja muille ufokirjallisuutta julkaiseville tahoille.