Mainos

Tyhmien kysymysten ketju

  • 1 895 922
  • 11 247

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Alleviivasin lainauksesta oleellisen osan. Eli millä tavalla kanava kevenee, kun käsitykseni laiva syrjäyttää tasan oman massansa verran vettä. Eli toisin sanoen laiva painaa täsmälleen saman määrän kuin sen syrjäyttämä vesi. Tällä tavalla homma käsitykseni mukaan kuitenkin toimii. Vai olenko nyt ymmärtänyt jotakin täysin väärin tässä?
Totta tosiaankin, olet oikeassa ja minä olin väärässä, eli en miettinyt huolella ihan loppuun asti. Kelluva laiva tietenkin syrjäyttää tasan painonsa verran vettä. Jos laiva on uponnut niin se syrjäyttää tilavuutensa verran vettä.
 

Txjokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Men in Blue ja muut oikeudenjakajat
Tuolla tavalla tätä nimenomaan ei voi kokeilla. Kyllähän sen nyt jo järkikin sanoo, että tuollaisessa kokeessa massa kasvaa. Edellinen tekstini perustui vähän erilaiseen skenaarioon, jossa tuon lautasen syrjäyttämä vesi poistuu vadista. Tässä tapauksessa vadin massa sisältöineen ei taasen muutu miksikään.

Onnistuisko se sitten, jos vati olisi ääriään myöten täynnä vettä? Silloin ylijäämävesi poistuisi vadista.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Ajattelitteko monikin FB-yleislakkoilija jättää huomenna heräämättä herätyskelloon ja jättää työnteon täysjärkisille?
 
Suosikkijoukkue
JYP
Renkaita vaihtaessa mieleeni pamahti, että vaihdetaanko paloautoihin talvirenkaat, vai ajaako ne ympäri vuoden samoilla? Kuinka paljon perus paloautolle tulee kilometrejä vuodessa?
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Tällainen kysymys on pyörinyt muutaman vuoden päässäni:

Yellowstonen kansallispuiston alla on tunnetusti supertulivuori, jonka on ennustettu purkautuvan jossain vaiheessa. Räjähtäessään tämä tulivuori saisi aikaan valtavaa tuhoa, kuten tiedetään.
Kysymykseni kuuluu: onko mitenkään mahdollista pienentää maankuoren alla tapahtuvaa paineenkertymistä niin, että (esim. tässä tapauksessa) ennakoitu purkautuminen vältettäisiin?
 

Ralph

Jäsen
Iltalehti: "HIFK-pakki suihkuun"

Eikö ne ole ennen suihkussa olleet?
 

J.Petke

Jäsen
Iltalehti: "HIFK-pakki suihkuun"

Eikö ne ole ennen suihkussa olleet?

Onks pakko mennä suihkuun jos ei tullut hiki? Nyt ilmeisesti tuli hiki.

Tyhmä kysymyksenä olen ihmetellyt, että missä vaiheessa Suomen lehdistöstä katosi ammattilaiset ja tilalle tulivat nämä copy-paste-miehet?
 

Muhkea

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL:n suomalaiset
Tyhmä kysymyksenä olen ihmetellyt, että missä vaiheessa Suomen lehdistöstä katosi ammattilaiset ja tilalle tulivat nämä copy-paste-miehet?

Samaan haluaisin vastauksen, mutta on myös todettava, että en koskaan muista Iltalehden uutisten olleen laadukkaita.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Tyhmä kysymyksenä olen ihmetellyt, että missä vaiheessa Suomen lehdistöstä katosi ammattilaiset ja tilalle tulivat nämä copy-paste-miehet?

Näissä suurimmissa lehdissä (ehkä Hesaria lukuunottamatta) sekä tietyissä medioissa (krhm, MTV3) on tapana antaa toimittajan titteli kaikille niille tyypeille, jotka ovat joskus joko käyttäneet kameraa, kysyneet yhden tai peräti kaksi kysymystä joltain merkittävältä tyypiltä, heiluvat Sedun baareissa ja jotka ovat olleet talossa tarpeeksi kauan.
Toimittaja-instituutio on kärsinyt valtavan imagotappion näiden wannabe-toimittajien ansiosta, jotka tekevät kärpäsestä härkäsen. Helvetin Jari Kupiainen on kenties paras esimerkki tästä. Toisena voisin mainita esim. Iltasanomien "toimittajan" Saulin, joka lässyttää Katja Utulan parina Kyttääjä-blogissa.
Kyllä Suomessa on yhä edelleen myös niitä piinkovia ammattitoimittajia, mutta he eivät työskentele pikkuisissa kaupunkilehdissä. Eikä heitä näy Seiskan uudenvuodenbileissä.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tällainen kysymys on pyörinyt muutaman vuoden päässäni:

Yellowstonen kansallispuiston alla on tunnetusti supertulivuori, jonka on ennustettu purkautuvan jossain vaiheessa. Räjähtäessään tämä tulivuori saisi aikaan valtavaa tuhoa, kuten tiedetään.
Kysymykseni kuuluu: onko mitenkään mahdollista pienentää maankuoren alla tapahtuvaa paineenkertymistä niin, että (esim. tässä tapauksessa) ennakoitu purkautuminen vältettäisiin?

Eikös siellä ole kuumia lähteitä yms. vulkaanista toimintaa, joka hieman vähentää painetta maankuoren alla. Käsittääkseni ihmisen rakentamilla järjestelmillä ei voida estää purkauksia. Mittauslaitteistoilla voidaan ennakoida purkauksen ajankohtaa ja evakuoinneilla yms. toimilla voidaan vähentää vahinkoja. Ne purkautuvat silloin kuin purkautuvat ja ihmisen on vain sopeuduttava seurauksiin. Tai kuoltava.
 

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Mille naurat juuri nyt? -ketjussa nimimerkki kananlento hekotteli case siffan "paljastumiselle". Mistä mahtaa olla kyse?
Itseäni naurattaa Siffa-Johtava analyytikko -yhteyden paljastuminen vihdoinkin. Ja kuten hyvään tarinaan kuuluu, niin saatiin looginen selitys kyseisen nimimerkin touhuille.
 

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Kuka loi maailman muslimien mielestä?
Allah, joka kristityssä maailmassa tunnetaan myös Jumalana. Kyseessä on vain arabialainen käännös samalle persoonalle. Islam tunnustaa siis samaa Jumalaa kuin kristityt. Opillisesti islam edustaa sen kannattajille Jumalan viimeistä sanaa, ja on täten siksi "oikea uskonto".

Mainittakoon, että Jeesus on islaminuskoisille täysin yhtä oikea henkilö kuin kristityillekin. Toki Jeesus on islamissa vain yksi sadoista profeetoista muiden joukossa Muhammedin ollessa se pyhin ja keskeisin.

Tämä ulkomuistista. Joku perehtyneempi täydentäköön.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Allah, joka kristityssä maailmassa tunnetaan myös Jumalana. Kyseessä on vain arabialainen käännös samalle persoonalle. Islam tunnustaa siis samaa Jumalaa kuin kristityt. Opillisesti islam edustaa sen kannattajille Jumalan viimeistä sanaa, ja on täten siksi "oikea uskonto".

Mainittakoon, että Jeesus on islaminuskoisille täysin yhtä oikea henkilö kuin kristityillekin. Toki Jeesus on islamissa vain yksi sadoista profeetoista muiden joukossa Muhammedin ollessa se pyhin ja keskeisin.

Ja mukaan on laskettava myös juutalaisuus. Nämä kolme, juutalaisuus, kristinusko ja islam, perustuvat samaan seemiläiseen perinteeseen ja jäljittävät alkuperänsä Abrahamiin.

Jotkut laskevat myös Jehovan todistajat ja mormonismin samaan perinteeseen kuuluvaksi.

vlad.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Opillisesti islam edustaa sen kannattajille Jumalan viimeistä sanaa, ja on täten siksi "oikea uskonto".

Ja tämä kaikki siis profeetta Muhammedin kautta. Koko Islam perustuu Mohammedin opetuksiin ja elämään, joka sitten kerättiin ja kirjoitettiiin koraaniksi. Muhammed kirjoitti muistiinpanoja elämänsä aikana ja hänen kuoltuaan näistä sitten koottiin koraani vuosisatojen kuluessa. Käsittääkseni muuten Muhammedin olemassaoloa pidetään ihan historiallisena faktana, joten siinä suuri ero jo kristinuskoon.
 

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Käsittääkseni muuten Muhammedin olemassaoloa pidetään ihan historiallisena faktana, joten siinä suuri ero jo kristinuskoon.
Vertaatko siis Jeesukseen? On näes kiistaton historiallinen fakta, että Jeesus-niminen heppu eleli ajanlaskumme alun tienoilla Lähi-Idässä opettaen ja saarnaten sekä kuollen lopulta ristillä. Oliko hän sitten Jumalan poika, tekikö vedestä viiniä ja kävelikö vetten päällä, ovat sitten uskon asioita, johon tiede ei tässä yhteydessä ota kantaa.

Jeesus ja Muhammed ovat siis todellisia historiaan kirjattuja henkilöitä kumpainenkin.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Vertaatko siis Jeesukseen? On näes kiistaton historiallinen fakta, että Jeesus-niminen heppu eleli ajanlaskumme alun tienoilla Lähi-Idässä opettaen ja saarnaten sekä kuollen lopulta ristillä.

Hmm, eipä muuten ole kiistaton fakta. Todisteet ovat itseasiassa juuri sen kannalla, ettei Jeesus-nimistä heppua, joka opetti ja saarnasi tms. teki mitä tekikään, ole ollut olemassa.

- Ainoat ns. maininnat löytyvät tietysti raamatusta. Esim. roomalaisten historioitsijoiden kirjoihin, tai teloitettujen rikollisten listoihin, ei ole kertaakaan mainittu Jeesus-nimisestä hepusta.

- Tosin Suetonius mainitsee Chrestus-nimisen henkilön aiheuttaneen hankaluuksia Roomassa, ei mitään suurempaa siis. Suetonius eli vuosina 70-140, about.

- Betlehem-nimistä kylää/kaupunkia ei ollut tuolloin kun Jeesuksen väitettiin syntyneen.

- Jos tutkit vaikka seuraavia (Jeesusta aikaisempia) myyttejä niin voipi löytyä samankaltaisuuksia Jessen kanssa, sattumaako?

Pyrgian Attis:
- Syntyi neitsyestä joulukuun 25:s.
- Uhrasi itsensä ihmiskunnan hyväksi.
- Seuraajat söivät leipää, "hänen ruumiinaan".
- Ristiinnaulittiin ja ylösnousi kolmen päivän jälkeen.

Dionysos/Bacchus
- Syntyi neitsyestä joulukuun 25:s.
- Kiertelevä "opettaja", joka teki ihmeitä.
- Ylösnousi maaliskuun 25:s, kuten Jeesus, Attis tms.
- Yksi ihmeistä oli mm. veden muuttaminen viiniksi.

Horus/Osiris

- Syntyi joulukuun 25:s, neitsyestä...
- Maallisen isän nimi oli Seb, (Joseph=Joosef)
- Kaksitoista opetuslasta.
- Käveli vetten päällä.
- Ristiinnaulittiin kahden varkaan väliin, nousi kuolleista kolmen päivän päästä.

Krishna

- Syntyi joulukuun 25:s, neitsyestä.
- Isä oli puuseppä.
- Syntymän aikaan taivaalla loisti suuri tähti.
- Ristiinnaulittiin ja nousi ylös kolmen päivän päästä.

Enemmänkin löytyy samankaltaisuuksia, tuossa vain pintaraapaisu. Siitä sitten miettimään miten historiallinen ja oikea henkilö Jeesus oli. Todisteita kun ei ole.
 

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Hmm, eipä muuten ole kiistaton fakta. Todisteet ovat itseasiassa juuri sen kannalla, ettei Jeesus-nimistä heppua, joka opetti ja saarnasi tms. teki mitä tekikään, ole ollut olemassa.
No jeesus soikoon. Sitten lukion opettajani paasasi omiaan, kun hän taas väitti suureen ääneen asian olevan toisin. Joten enpä rupea jessestä enempää kinaamaan, kun en ukon elämään ole sen enempää tutustunut. Mutta yhtä kaikki, tuo listasi on varsin mielenkiintoinen ja antaa mukavaa lisänäkökulmaa näihin asioihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös