Mainos

Tyhmien kysymysten ketju

  • 1 896 066
  • 11 247

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Muistikuvieni mukaan Sakicin mailat bongattiin Espoossa juurikin tuolla (2000-luvun) työsulkukaudella.

Mukabongattiin, ei ne siellä ikinä olleet, kyseessä ole yhden käyttäjän päiväuni. Malkinin mailathan Espoossa onkin bongattu, Malkin tosin päätti loikata eikä saapunut paikalle.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Voisi olla myös ihmettelyketjussa, mutta kysytään nyt ennen kuin ihmetellään.

Paljonko opiskelija voi saada nykyään opintotukea ja asumislisiä maksimissaan?

Ihmetykseni ja kysymykseni kumpuaa tänään Keskisuomalaisessa uutisoidusta uutisesta, jota iltapäivälehdetkin ovat siteeranneet. Nuoria haluttaisiin siis palkata töihin määräajaksi työehtosopimuksia matalammilla palkoilla. Keskisuomalaisen paperiversiossa oli haastateltu kymmentä nuorta, jotka saivat kertoa millä rahalla lähtisivät väliaikaisesti töihin. Toimittajan mokaa tässä oli se, että haastattelua oli tehty mm. yliopistolla, joilla odotukset tulevasta palkkatasosta ovat luonnollisesti aika korkeat, mutta ihmettelen suuresti näiden nuorten maailmankuvaa. Vastauksien keskiarvo oli varmasti päälle 1500 euroa, useita vastauksia 2000-2300 euron haarukkaan. Itsekin olen opiskellut vielä euroaikaan ja olisin huutaen lähtenyt tonnin palkalla lyhyeen pestiin, koska se olisi tuplannut tulot ja siihen olisi todennäköisesti vielä saanut asumistukia päälle. Mutta 2300 euroa Jyväskylän seudulla! Ei ole montaa vuotta kun kansalaisen keskipalkka oli tuon alle ja nyt tämä pitäisi saada alle 20-vuotiaana. Osa vastaajista halusi 1500+ summia verojen jälkeen, joka vastannee tuota tasoa. Ihmettelen. Ja kysyn.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Voisi olla myös ihmettelyketjussa, mutta kysytään nyt ennen kuin ihmetellään.

Paljonko opiskelija voi saada nykyään opintotukea ja asumislisiä maksimissaan?

500 taitaa olla maksimi, ja kyllä melko utopistisia palkkatoiveita tuntui porukalla olevan. Lainaahan luonnollisesti voi tuohon päälle ottaa, ja jotenkin tuntuu siltä, että sillä nuo jutussa mainitut akateemikon alut taitavat itsensä elättää.
 
No kyllä minä sitten ihmettelenkin. Tai sitten ymmärrän tuon esityksen uudesta palkkamallista täysin väärin. Jos tällä pyritään ehkäisemään syrjäytymistä erityisesti kouluttamattomilla nuorilla, siihen riittää kyllä helvetin paljon vähemmän kuin 2000 euroa kuussa.

En siis ota kantaa uuden esityksen puolesta tai vastaan. Kyllähän tuo todennäköisesti ainakin meikäläisen toimialalla työllistymistä vaikeuttaisi kouluja käyneillä vähän vanhemmilla ihmisillä, koska yritysten kannattaisi palkata näitä nuoria. Paitsi jos maksavat 2000 e/kk.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla

Täytyy todella ihmetellä, kun esimerkiksi vasta valmistuneen lähihoitajan palkka on huomattavasti alle 2000 ja esim. minulla on kaikki ikälisät tuohon päälle, niin peruspalkka jää alle 2500. Eikö nykynuorilla ole minkään valtakunnan käsitystä, että missä mennään???? Alkopa vituttaa.
 
verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
Eikö nykynuorilla ole minkään valtakunnan käsitystä, että missä mennään???? Alkopa vituttaa.

Ei. Ne katselevat keskipalkkoja joltain alalta ja toteavat, että jos joku vähäpätöinen tk-lääkäri saa noin ja noin monta tonnia kuussa niin kyllähän minäkin nyt ainakin puolet siitä haluan. Kaikki palkkatilastot pitäisi kieltää tai ainakin asettaa salaisiksi, sillä sehän on fakta että niihin vaikuttaa palkansaajan kokemus, työpaikan sijainti, kokemus, työtehtävien haastavuus, kokemus, työvuodet, kokemus ja nimenomaan kokemus. Suoraan koulusta tullut tyyppi on täysi turhake eli riesa, se on sitten yksilöllistä miten nopeasti turhake muuttuu työnantajalleen hyödylliseksi.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Se on jo muutaman kuukauden ollut sellainen tilanne päällänsä, että paikallisissa ruokakaupoissa ei ole juuri koskaan Pepsi Max 2-packia, vaikka sellaisen hintalappu kyllä löytyy. Kaikenmaailman X-tra tai Pirkka kolaa on kyllä hyllyt täynnä, mutta Max monipakkaus on aina loppu. Yksittäisiä pulloja kyllä on, mutta ne on litrahinnaltaan melkein puolet kalliimpia kuin 2-pack. Muutenkin väittäisin, että monipakkausta myytäisiin litramääräisesti ja katteenakin paljon enemmän, jos sitä vain olisi.
Olen antanut useita palautteita kirjallisesti ja suullisesti, että perkele, mikä on, mutta ei ole auttanut.

Tyhmä kysymykseni kuitenkin kuuluu näin: Onko nerokasta, moraalisesti arveluttavaa, viherahoilua, vai pelkästään rikollista ottaa kotoa kauppaan mukaan sellainen 2-packin pahvilärpyke, asettaa siihen juomahyllyllä kaksi yksittäispulloa ja tepastella tämän kanssa kassalle? Ajattelin tänään näin toimia.
 
Kai-Sakari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panelian Raikas
Olen ehkä seksuaalisesti rajoittunut, mutta miten vedetään vittu päähän ja nauttiiko siitä joku/jokin eliö/elin?
 
Kai-Sakari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panelian Raikas
Se on jo muutaman kuukauden ollut sellainen tilanne päällänsä, että paikallisissa ruokakaupoissa ei ole juuri koskaan Pepsi Max 2-packia, vaikka sellaisen hintalappu kyllä löytyy. Kaikenmaailman X-tra tai Pirkka kolaa on kyllä hyllyt täynnä, mutta Max monipakkaus on aina loppu.

Vastaan, että kukaan ei halua juoda noin kammottavaa juomaa kaksipäkin verran.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vastaan, että kukaan ei halua juoda noin kammottavaa juomaa kaksipäkin verran.

No max on kuitenkin Suomen suosituin light, ja ainoa kola ylipäätään, joka ei ole joko äklömakea tai valmiiksi väljähtänyt. Toki kysymykseni voi laajentaa muihinkin 2-pack tuotteisiin. Miten on?
 
Kai-Sakari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panelian Raikas
No max on kuitenkin Suomen suosituin light, ja ainoa kola ylipäätään, joka ei ole joko äklömakea tai valmiiksi väljähtänyt. Toki kysymykseni voi laajentaa muihinkin 2-pack tuotteisiin. Miten on?

En halua ostaa vokaalia enkä laajentaa. Tunnustan tilastotappioni ja ihmisten huonon maun. Mitä seuraavaksi, alkoholiton olut?
 
Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara
Tyhmä kysymykseni kuitenkin kuuluu näin: Onko nerokasta, moraalisesti arveluttavaa, viherahoilua, vai pelkästään rikollista ottaa kotoa kauppaan mukaan sellainen 2-packin pahvilärpyke, asettaa siihen juomahyllyllä kaksi yksittäispulloa ja tepastella tämän kanssa kassalle? Ajattelin tänään näin toimia.

Tyhmään kysymykseen tyhmä vastaus: se on nerokasta. Toimi ihmeessä noin, luulisi toimivan. Mahtava idea. :D
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Kuinka humalassa pitää olla, että kykenee katsomaan Kärpät-HIFK matsin?
Sopivasti liikaa.

Minulla muuten olisi yksi ylimääräinen lippu, että jos sinne peliin ei lippuja enää saa, niin minulta saa, omakustannehintaan, koska en mustaan pörssiin muuta. Lippuja siis saa. Nätit neidot saavat muutakin, tosin tuleva avopuolisoni, Gunilla-lampaani, voisi suuttua vaan riskillä mennään, "jono pystyyn vaan, niin minä alan raakaamaan!". (joku urpo tosikko varmaan vittuilee tuosta lammasjutusta)
 
Laakamato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers (Jokerit)
En halua ostaa vokaalia enkä laajentaa. Tunnustan tilastotappioni ja ihmisten huonon maun. Mitä seuraavaksi, alkoholiton olut?

Sellainenkin on jo markkinoilla mutta en voi suositella. Perimätiedon mukaan alkoholittoman oluen juominen on ensimmäinen askel kohti pumpattavaa-barbaraa.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Jos KeuPa HT nousisikin Mestikseen, kuten mahdollisuuksien rajoissa on, niin mikä sille nimeksi? Tulisiko siitä JYP AMK vaiko peräti JYP amis?
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Kuinka yleisiä ovat Romanian/Bulgarian romaneiden ja somaleiden väliset avioliitot?
 
Kalalokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tyhmä kysymykseni kuitenkin kuuluu näin: Onko nerokasta, moraalisesti arveluttavaa, viherahoilua, vai pelkästään rikollista ottaa kotoa kauppaan mukaan sellainen 2-packin pahvilärpyke, asettaa siihen juomahyllyllä kaksi yksittäispulloa ja tepastella tämän kanssa kassalle? Ajattelin tänään näin toimia.
Olen kerran toiminut vähän samalla tavalla, mutta en ottanut sitä lärpykettä kotonta vaan vaihdoin kaupassa zero-pahvilappuun light-pullot (oli silloin vain yksittäisiä kappaleita lightia jäljellä), toimii!
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Kuinka yleisiä ovat Romanian/Bulgarian romaneiden ja somaleiden väliset avioliitot?
Veikkaan että yhtä yleisiä kuin ihmisen ja lampaan. Niitä ei ole yhtään, kun Pilvi ja Uleåburgerkin elävät vielä susiparina (sic).
 
Mehtänucco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kävin tuossa salilla n, 2h sitten. Nyt olisi sählyä luvassa tunnin päästä. Kysymys kuuluukin, että onko joku tietty aikaraja salin jälkeen, jolloin ei kannata mennä tyyliin pelaamaan sählyä tai muuta sen takia, että ei salitreenin hyödyt katoaisi? Salin jälkeen olen tankannut hyvin joten sekin voitaneen ottaa huomioon.
 
Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Kuinka paljon chat-juontajat saavat palkkaa? Turhaakin turhempi ammatti, aika perseestä jos siitä yli köyhyysrajan menevää palkkaa saa... BB-kisailijat ovat tietysti eri mieltä kanssani.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös