TV-sarjaketju

  • 2 211 603
  • 9 797

Wod

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tällä hetkellä seurannassa on How i met your mother, jonka taso on kyllä laskenut surullisesti ensimmäisestä viidestä kaudesta.
Tämä. Muistan kun aloitin katsomaan sarjaa ja tykitin juurikin sen 4-5 kautta ja kun uusia jaksoja ei tullut (tauko tai jotain muuta), niin innoissani katsoin alusta ekat kaudet. Nykyisistä kausista ei samaa voi sanoa. Edelleen tykkään sarjasta, mutta ei tulisi mieleenkään ihan heti katsoa uudestaan uusimpia kausia. Nytkin kun ohjelman uusia jaksoja katsoo tulee semmoinen "tämäkin pitää katsoa alta pois" fiilis, kun on jo alusta asti seurattua. Välillä toki ihan hyviä juttuja, mutta ei parhautta. Vielä yksi kausi ja saamme tämän sarjan pakettiin. Yksi lempparisarjoistani, mutta kaikki hyvähän loppuu aikanaan tai olisi pitänyt loppua.
 

Balrog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Erilliset saarekkeet
"Story matters here" pätee myös allekirjoittaneen kohdalla, eli olisko jollain heittää joitain jos ei pomminvarmoja niin ainakin hyviä sarja-ehdokkaita, joita voisi alkaa katsomaan em. lisäksi. Dexter, Sons of Anarchy ja Supernatural (vaikka onkin tullut jokunen kausi katsottua) on myös olleet siinä ja siinä, että alanko katsomaan, mutta on jotenkin vain jäänyt.

The Americans näin nopeasti ajateltuna.

AMC:n sarjat (no noin yleensä Breaking Bad, Mad Men, Hell on Wheels, The Killing sen TWD:n lisäksi) ja tietysti HBO sarjat (Wire, Generation Kill, Game of Thrones... etc).. Sleeper Cell, Justified. Eiköhän noista ainakin jotkut tärppää.

Arrowiin ei kannata mielestäni hukata aikaa ellei halua vain katsella hyvännäköisiä tyttöjä ruudulla.

Monia noista sarjoista voi muuten lainata kirjastosta ainakin Helsingissä.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tätä oli tässä ketjussa jo kehuttukin, mutta nostanpa nimen vielä esiin, eli Vikings. Todella autenttisen oloista menoa, hienosti kuvattu, tunnelmaa tämä onnistuu luomaan hienosti eikä juonikaan ole lainkaan pöllömpi. Kyseessä on siis History Channelin ensimmäinen käsikirjoitettu sarja ja pitää sanoa, että alku on todella lupaava. Viisi jaksoa siis nyt tullut ulos.
 

Crick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Sotkamon Jymy, Ducks ja FC Barcelona.
Vanhoista sitten ylivoimainen on Oz. Jos joku ei tätä sarjaa ole nähnyt, niin suosittelen korjaaman asian välittömästi.
Kaikkien aikojen paras! Ensimmäisellä kerralla ei vielä iskenyt, mutta sitten aloin katsomaan pari vuotta sitten uudestaan YLE:ltä ja iski eri tavalla. Kun ei jaksanut katsella yhtä jaksoa viikossa, niin tuli sitten hommattua boksina kaikki aika nopeasti. Parhaimmillaan taisi mennä sairaslomalla 8-10 jaksoa päivässä.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Tällä hetkellä katselussa menee Suomen tahtiin pyörien:
- Criminal Minds 8.kauden jaksoin
- Holmes NYC 1.kausi
- Homeland (Isänmaan puolesta) josta 2.kausi alkoi juuri
- Person of Interest (Kohde) 1.kausi
- The Following (Pahan jäljillä) 1.kausi

Sekä juuri C morella pyörimään alkanut:
- Game of Thrones 3.kausi

Näistä omat suosikkini on Criminal Minds sekä ns uutena tuttavuutena tänä vuonna Maikkarin ohjelmistoon tullut Homeland, josta jo se 1.kausi tuli juuri päätökseen ja maanantaina päästiin heti uuden kauden kimppuun.
 

Balrog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Erilliset saarekkeet
-Jimmy Fallon korvaa Jay Lenon The Tonight Show'un juontajana ensi vuonna:

"It’s official: NBC announced today that Jimmy Fallon will succeed Jay Leno on The Tonight Show.

Leno will wrap up 22 years of hosting the franchise in spring 2014, at the end of network’s coverage of the 2014 Winter Olympics. Fallon, who currently reigns at 12:30 a.m. with his Late Night, will then take over as the franchise’s sixth host.

As previously reported, The Tonight Show will return to its original home in 30 Rock in New York and will be executive-produced by Lorne Michaels (Saturday Night Live, 30 Rock). He replaces longtime EP Debbie Vickers.

It’s unclear who will take over Late Night, Fallon’s current show. An announcement is expected soon."

(...)NBC added in its announcement today that The Tonight Show has ranked No. 1 — ahead of its ABC and CBS — in 18-49 viewers and total viewers for each season since Leno’s return in March 2010 and for the 14 seasons before his departure in May 2009. During the current season, Tonight is consistently No. 1 versus his rivals, averaging a 0.8 rating, 3 share in adults 18-49 and 3.5 million viewers.

Fallon’s Late Night has ranked No. 1 in 18-49 versus the time period’s ABC and CBS competition each season since debuting in March of 2009.


Conan O'Brien onnitteli Fallonia, Conanin talk show on muuten saanut jatkoa vuoteen 2015 asti:

"On his TBS talk show Wednesday night, O’Brien congratulated Fallon and — without directly referencing Leno — noted the new host is “the perfect guy” for the iconic talk show.

“I want to congratulate Jimmy, that is a really fun gig,” O’Brien said, drawing laughs. “It is! … It’s a fun gig and you know what? Jimmy is the perfect guy to do it; he’s going to do a fantastic job. So congratulations Jimmy.”

O’Brien took over The Tonight Show from Leno three years ago, then exited NBC after the network wanted to return Leno to the 11:35 p.m. slot. Earlier this week O’Brien’s show Conan was renewed through 2015."
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Vallan Linnakkeen kolmas season alkaa nyt keskiviikona. Toka kausi siis päättyi nyt ma, ja sarja siirtyy maantaista keskiviikolle klo 21 yle fem.

Pohjoismaista laatudraama sellasen ystäville, nyt uusin jaksoin.
 

Aatelinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Glen Metropolit, New England Patriots
Onkos tämä viikko ollut jotenkin erikoinen jenkeissä, kun kaikki sarjat joita katson eivät ole ilmestyneet eetteriin tällä viikolla? (esim. Supernatural, Arrow, Grimm, TBBT...)
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Onkos tämä viikko ollut jotenkin erikoinen jenkeissä, kun kaikki sarjat joita katson eivät ole ilmestyneet eetteriin tällä viikolla? (esim. Supernatural, Arrow, Grimm, TBBT...)
Wiki listin mukaan Arrow ja Supernatural ilmestyy vasta 24.4, keväällä on tottunut näihin että tulee pari jaksoa, ja sitten taas lähes kuukausi taukoa ja sama homma uusiksi jne.
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Kahta tv-sarjaa tulee nyt seurattua: Newsroomia ja Rouva Varapresidenttiä. HBO:n sarjoja molemmat. Eihän nuo mitään toimintapläjäyksiä ole, mutta kuitenkin mielenkiintoista seurattavaa- etenkin Newsroom.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Newsroomin avausjakso oli mielenkiintoinen ja lupauksia herättävä mutta toisen jakson katsominen oli lähinnä kidutusta niinpä lopetin tuon sarjan seuraamisen.
Ainoa sarja jota juuri nyt seuraan on Vallan linnake.
 

ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Málaga Club de Fútbol, New York Islanders
Onko kukaan koskaan sattunut katsomaan sarjaa Diagnoosi Murha? (Diagnoosi: murha (TV Series 1993–2001) - IMDb) Nimensä perusteella niin tyhmä kuin olla voi, mutta oikeasti on helmi. Todella hyvä&koukuttava sarja. Harmi vain, että tätä ei enää näytetä edes uusintoina. Tietäisikö joku mistä saisi ostettua kaikki kaudet netistä luotettavasti? Kaupasta ostaisin jos vain jostain löytyisi...
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Newsroomia on tullut nyt Ylen tahtiin katseltua. Tai ekat pari Areenasta. Mutta ihan mielenkiintoinen sarja vaikuttaisi olevan, saa nähdä, mihin tuo tuosta kehittyy. Aluksi oli hiukan totuttelemista tuohon dialogin nopeuteen, mutta nopeasti siihenkin tottui.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Historialliset TV-sarja koukuttavat. Game of Thrones on ehdoton ykkönen ja se on minulle paras sarja ikinä ja koukuttaa niin pirusti. Spartacusta on tullut katsottua paljon. Eka tuotantokausi ja God of Arena olivat huikeata timanttia. Toisella tuotantokaudella taso laski perkeleesti ja nyt kun katsoin ekan jakson kolmatta tuotantokautta, niin oli kyllä niin surkea että en ole heti katsomassa lisä jaksoja. Aloitin nyt tuon Vikings sarjan katsomisen ja vaikuttaa pirun hyvältä. Meno vaikuttaa kyllä hienolta ja lisäksi pääosanesittäjä on kyllä hyvä!
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yhtenä pienenä vinkkinä heittäisin ilmoille sellaisen TV-sarjan, kuin Banshee. En nopealla silmäyksellä huomannut, että olisi täällä mainittu. Toimintaa, tissiä ja pilluakin vilahtelee. Tiettyä epäloogisuutta on, mutta aivot narikkaan meiningillä ja hyvä tulee, mutta ainakaan tässä sarjassa ei paljoa jahkailla, kuten niin monessa muussa.

Dexteriä tullut vaimon kanssa katseltua nyt lähes tuotantokausi /viikko tahdilla ja nyt kutonen saatu päätökseen. Taso laskee mielestäni, kuin lehmän häntä. Sarja on erittäin ennalta-arvatta. Nyt on ollut tapana aina tuontantokausi päättää aikamoiseen cliffhangeriin, mutta ei se paljoakaan pelasta. No vaimon mieliksi katsellaan loppuun asti. Montako tuotantokautta tätä oikeasti joutuu katsomaan? Yksi epäloogisuus, joka silmään pistää, niin Dexter omalta työkoneeltaan katselee rikosrekistejä ja muita tietoja henkilöistä, joita aikoo murhata. Ei kauhean suurta etsivän työtä vaadi, että jäisi kiinni jo pelkästään rekisteriselailujensa takia. Dexterillä muutenkin mukamas poliisin opettama koodi, jota noudattaa. Sitten jätetään sormenjälkiä sinne tänne, liikutaan naamioitumattomana paikoissa, joissa todennäköisesti on kameroita yms. yms. yms. Pienet asiat riepoo. Tätä sarjaa ei kuitenkaan ole tehty huumorimielessä.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Wipeout Suomi? Mainostuksessa olisi voinut mainita, että kyseessä on kylläkin yhteistuotanto Venäjän, Ukrainan ja Boratzanin kanssa. Aikansa elänyt ohjelma kokonaisuudessaan ja tuo ei ainakaan lisää ohjelman kiinnostuvuutta.

Kuitenkin ehkä karmeinta tavaraa mitä itse olen mielestäni telkkarista vähään aikaan nähnyt on Rekonstrukio. Aikamoisen huonosti leikattu ja teknisesti huonosti toteutettu kokonaisuus. Esim JJ Lehto casen jaksossa kaverit istuivat sohvalla ja animaatio pyöri tv:ssä heidän takanaan - hyvin näkyi katsojille. Kiusallista katsottavaa, seuraavaksi tulee varmaan jakso jossa testaavat sen, että pystyikö Ike ja Tuksu oikeasti lähettämään toisilleen tekstiviestejä. Ei ihme, että tämä hirvityksen esittäminen siirtyi 1½ vuotta, koska kanava vaati sen uudelleen leikkaamista tms. Ensimmäinen vedos on ilmeisesti ollut vieläkin pysäyttävämpi kokonaisuus.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Hämmästyttävää, miten niin loistava sarja, kuin Spartacus ekalla tuotantokaudella oli, on muuttunut surkeaksi tekeleeksi.

Ihan scheissea tätä nykyä, vaikka ensimmäinen kausi oli timanttinen!
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Hämmästyttävää, miten niin loistava sarja, kuin Spartacus ekalla tuotantokaudella oli, on muuttunut surkeaksi tekeleeksi.

Ihan scheissea tätä nykyä, vaikka ensimmäinen kausi oli timanttinen!

Oli se välikausikin mielestäni ihan hyvä. Kolmas kausi oli ihan ok. Pahiten tunnelmaa vie kahden hyvän näyttelijän lähteminen sarjasta. No kuten kaikki tietää niin pääosan esittäjä otti ja kuoli. Tämä tilalle tullut heppu ei omaa sellaista karismaa, mitä tuo rooli vaatisi. Aina jotenkin epäuskottava fiilis tulee, kun hän johtaa porukkaa. Myös Naevian näyttelijän vaihtuminen oli iso takapakki. Siihen päälle se, että kolmas kausi ei näytä enään yhtä intohimoisesti tehdyltä. Mutta on se katsomisen arvoista silti.

Itselleni tuli sattumalta Netflixissä (vahinkohipaisu padilla ja ajattelin sitten jakson katsoa) vastaan tanskalainen komediasarja Klovn (kyllä nolottaa). Sarjahan ei mikään uunituore ole, että moni tämän varmaan tietääkin, mutta itselleni ihan uusi tuttavuus. Jos tykkää Ricky Gervaisin Officesta niin tälle kannattaa antaa mahdollisuus.
 

Crueman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man Utd, Los Angeles Lakers
Dexteriä tullut vaimon kanssa katseltua nyt lähes tuotantokausi /viikko tahdilla ja nyt kutonen saatu päätökseen. Taso laskee mielestäni, kuin lehmän häntä. Sarja on erittäin ennalta-arvatta. Nyt on ollut tapana aina tuontantokausi päättää aikamoiseen cliffhangeriin, mutta ei se paljoakaan pelasta. No vaimon mieliksi katsellaan loppuun asti. Montako tuotantokautta tätä oikeasti joutuu katsomaan?
Kahdeksas kausi tulee olemaan viimeinen.

Mielestäni 7. oli selkeää parannusta edellisiin, joten ei kannata vielä heittää kirvestä kaivoon.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Kahdeksas kausi tulee olemaan viimeinen.

Mielestäni 7. oli selkeää parannusta edellisiin, joten ei kannata vielä heittää kirvestä kaivoon.

Kyllä. Itse Dexin "suurkuluttajana" olin huolissani sarjan tasosta 5-6-kausilla. Onneksi 7.kausi oli taas parempaa ja Dexteristähän tavallaan paljastuu koko ajan uusia puolia.

Toivottavasti 8.kausi tosiaan tulee olemaan viimeinen. Tämähän aikanaan tiedotettiin varmana, mutta tällä hetkellä tuottajat ovat pyörtäneet päätään ja takaporttia sarjan jatkolle pidetään sittenkin auki.

Tämä viimeinen kausi muuten alkaa jo aiemmin, kuin oli suunniteltu, eli ihan muutaman kuukauden päästä!!
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Spartacuksen ongelma on ollut alusta asti epätasaisuus käsikirjoituksessa. Toki pääosan esittäjän vaihtuminen vei sitten vielä lisää hohtoa sarjasta, "uusi" kaveri kun ei todellakaan ole yhtä karismaattinen Andy Whitfield. Andyn "I am Spartacus" kun lähtee hieman paremmin kuin uudelta kaverilta.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Hämmästyttävää, miten niin loistava sarja, kuin Spartacus ekalla tuotantokaudella oli, on muuttunut surkeaksi tekeleeksi.

Ihan scheissea tätä nykyä, vaikka ensimmäinen kausi oli timanttinen!

Ensimmäinen kausi oli todellakin timanttinen. Whitfield oli loistava Spartacus ja Grixus oli vielä mies silloin. Itse asiassa sarjan kiinnostavammat jutut liittyivät Batiatuksen talon tapahtumiin ja kieroiluihin. Spartacus halusi kostaa muijansa kohtalon ja onnistui siinä. Sen Glaberin kuoleman kun olisi vielä saanut siihen ekaan tuotantokauteen tungettua, niin siinä olisi ollut paikka pistää sarja pakettiin. Joo Spartacus sai haluamansa, eli koston, niin mitä sitten? Nyt halutaankin tappaa kaikki roomalaiset ja se on nyt se kantava ja ohut juttu. Lisäksi uusi Spartacus on ihan mikki hiiri ja vielä paska näyttelijä. Grixus ihmettelee silmät ja suu ammollaan muijansa touhuja, perkele siinä muijassakin on enemmän miestä kuin Grisussa nykyään. Verta ja panemista riittää edelleen, mutta nyt se on pääjuttuja, eli homma ei oikein toimi. Kieroilu ja politikointi on minimissä ja se on sääli. Tosiaan se Gods of Arena oli myös loistava minikausi. Gannicus on ainut hyvä jätkä jäljellä, kun Peter Mensah lähti sarjasta.

Hyvä esimerkki sarjasta, joka jatkui ihan liian pitkään. Eka kausi, Gods of Arena ja satunnaiset pätkä toiselta tuotantokaudelta oli hyviä, mutta nykyään sarja on iltalehtimäisesti "seksiverivau!".
 
Viimeksi muokattu:

Balrog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Erilliset saarekkeet
Supernaturaliin tulee vieras takavuosilta:


"Supernatural is getting a visit from an old love.

Taylor Cole (The Glades) will reprise her role as Sarah Blake, the art gallery owner Sam clicked with in Season 1 (!) — and she’s “not going to be the only blast from the past”(...) “The reappearance of old friends is somewhat related to the trials, and not in a very good way,” teases the EP.

Cole sarjan kuvauksissa viime lauantaina: https://twitter.com/TaylorCole/status/323116762805706752/photo/1

Spoilereita Dexterin kahdeksannesta kaudesta:

"For those who thought Deb’s murderous turn in last season’s Dexter finale would help bond the Lieutenant to her Dark Passenger-bro, you’re in for a killer surprise.

The following promo for the Showtime drama’s eighth and possibly final season (bowing June 30 at 9/8c) reveals two things: 1) Deb is in full-tilt regret mode in the wake of Laguerta’s death, and 2) She’s most definitely blaming her beloved Dex."

"Yvonne Strahovski is officially returning to Dexter for the show’s eighth season.

The actress is set to reprise her role in a multi-episode arc this summer as Hannah McKay, the gorgeous killer florist. Last season, Hannah became Dexter’s twisted love interest and a major thorn in his side. When we last saw her in the seventh season finale, Hannah had escaped from prison, and Dex was seemingly lucky to get away from her. “We both knew it would come to this, one of us dead or behind bars,” Dexter said. With Hannah returning, we suspect this time one of them (or both?) won’t escape so easily."
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Ajattelin nyt kehua vielä tuota The Vikings sarjaa. Suosittelen kaikille jotka historiallisista sarjoista tykkää. Sarjan on luonut Michael Hirst joka on myös luonut sarjan nimeltä Tudors. Mitä pidemmälle tätä on seurannut, niin sitä paremmalta tuntuu. Pääosaesittäjä Travis Fimmel on mielestäni loistava Ragnar Lothbrokina. Välillä tulee mieleen, että onko Ragnar oikeasti helvetin fiksu, mutta aivan selkeästi ainakin perkeleen hullu ja mitään pelkäämätön, joka antaa kohtalonsa paikallisten jumalten käsiin aika useasti. Tunnetuin näyttelijöistä on esim. Usual Suspects elokuvasta tuttu Gabriel Byrne , joka esittää häikäilemätöntä viikinkipäällikköä Earl Haraldsonia. Myös tosiaan suomalaista väriäkin näkyy ruudussa kun Jouko Ahola esittää viikinkiä nimeltä Kauko. Ruotsalainen Gustaf "Stellanin poika" Skarsgård näyttelee hullua veneenrakentaja Flokia, on aika mielenkiintoinen hahmo myös tämä. :)

Sarjassa on näkynyt muutama pieni juttu mikä ärsyttää esim. kielisekoiluja, kun norskit tulee englantilaisten kanssa aika hyvin toimeen. Aluksi myös ärsytti kun viikingit puhelevat englantia murtaen, mutta nykyään olen alkanut tykkäämään siitä, sopii ainakin Fimmelin suuhun tuo norskiaksentti. Muuten meno tuntuu aika autenttiselta, hieno meininki kyllä viikingeillä, tykkään pirusti. Seksiä ja verta on jonkin verran, mutta sillä ei onneksi mässäillä. Hienoa swinger meininkiä viikingeiltä noin muuten, kun pyydetään kaveria mukaan vaimon kanssa makoilemaan. :)

Eka jakso keräsi jenkkien puolella yli 6 miljoonaa katsojaa, muuten on ollut siinä 4,5 miljoonan paikkeilla katsojamäärä, tosin 6. jakso keräsi vain 3.3 miljoonaa katsojaa. Nyt on tullut 7 jaksoa ja ensimmäistä tuotantokautta on pari jaksoa jäljellä. Toinen kausi on jo varmistettu ja se tulee ensi vuoden puolella.

Hyvä sarja ja suosittelen kaikkia kokeilemaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös