Seuraavaksi pari sanaa parista kotimaisesta sarjasta, jotka ovat hiljattain olleet tapetilla.
Konflikti: Sain nyt hieman jälkijunassa katsottua Maikkarin Konflikti-sarjan ja hieman kahtiajakautuneet fiiliksethän siitä jäi. Idea oli sinänsä ihan bueno ja toteutuskin parhaimmillaan ihan toimiva, mutta kökköyksiäkin oli riittämiin. Tuommoinen konflikti on kyllä tässä maailmantilanteessa varsin uskottava, ajankohtainen ja puhutteleva skenaario. Sarjan sisälläkin etenkin poliitikkojen, ulkomaiden ja varusmiesten reaktiot olivat uskottavia - varmasti tositilanteessakin osa poliitikoista pitäisi pintansa ja osa suomettuisi alta aikayksikön, ulkomaat saattaisivat hyvinkin hylätä Suomen oman onnensa nojaan jonkin ontuvan tekosyyn nojalla ja varusmiehet olisivat todennäköisesti ihan hoomoilasena, jos kesken harjoituksen alkaisi pukata vihulaista taivaalta. Sen sijaan siiviilien suhtautuminen valloittajaan oli yliampuvan myötämielistä. Pääsääntöisesti oli kuitenkin siis ihan realistista menoa. Kuvauksissa käytetty aito puolustusvoimien kalusto takasi myös visuaalisen autenttisuuden.
Noin muuten en kuitenkaan ollut tyytyväinen toteutuksen tyyliin. Konflikti keskittyi oikeastaan tyystin toimintaan jättäen hahmojen syventämisen ja juonen kehittämisen sikseen. Action oli kyllä ihan näyttävää, mutta sen lopputulos ei liiemmin kiinnostanut, kun hahmot tuntuivat niin etäisiltä. Tuohan on muutenkin toimintaleffoille ja -sarjoille ominaista, mutta tässä tapauksessa hahmoja oli niin liiallinen määrä, että henkilökuvauksella ei ollut mitään onnistumisen edellytyksiä. Ainoastaan rouva presidentissä oli hieman aineksia, vaikka hän Marin-kopio olikin, mutta hänen henkensä ei missään vaiheessa ollutkaan vaakalaudalla, niin hänenkään puolestaan ei päässyt jännäämään. Lisäksi useimmilla henkilöillä oli juonihaarniska koko ajan visusti yllä ja ihmepelastumisia sateli kuin sieniä sateella, mikä oli myös omiaan laskemaan sarjan jännitystasoa. Eikä juonikaan ollut oikein mistään kotoisin. Siinä heiteltiin kyllä ties minkälaisia täkyjä ilmaan, mutta mitään kuviota ei sitten vietykään sen pidemmälle. Itse konfliktin taustatkin jäivät arvailujen varaan.
Mitä taas näyttelijöihin tulee, niin heidän sarallaan oli runsaasti hajontaa. Petelius vetää minusta aina hyvin niin komediallisissa kuin vakavammissakin rooleissa, ja esim. armeijallisissa sivuosissa häärineet Jukka Puotila ja Matti Ristinen pistivät myös parastaan. Presidentin näyttelijä oli mielestäni ihan ok. Nuorisokaartista suurin osa oli puolestaan taidoiltaan köykäisiä, ja Peter Franzen on sellainen onneton mutisija, ettei hänen puheestaan tahdo erottaa edes sanoja, äänensävyistä nyt sitten puhumattakaan.
Mutta ihan ok sarjan kaiken kaikkiaan, vaikkei mikään huippuhyvä. Uskoisin että tuota yritetään saada myös ulkomaalaiseen levitykseen - kansainvälisyys kun näkyi sarjassa selkeästi esimerkiksi alituisen englannin solkkaamisen muodossa. Onnistuuko tuo yritys - se jääkin sitten nähtäväksi. Jatkoa tämä sarja ei mielestäni kaipaa.
Queen of Fucking Everything: Pitihän tämäkin tietty katsastaa, kun sitä oli niin paljon kehuttu täällä ja muuallakin, vaikkakin juonen lähtökohdat vaikuttivat mielestäni paperilla tylsiltä. Keski-ikäinen nainen joutuu miehensä pettämänä taloudellisesti tyhjän päälle ja ajautuu sitten itse kyseenalaisten bisnesten pariin - ei kauhean vetävä idea mielestäni. Sarjan aloitus pääsi kuitenkin yllättämään positiivisesti, kun päähenkilön epätoivo ja sellainen hieman painajaismainen tunnelma oli onnistuttu vangitsemaan niin hyvin. Varsin pian juonikuviot ja kohtaukset alkoivat kuitenkin mennä niin yliampuviksi ja jopa surrealistisiksi, että oma mielenkiintoni laski, kun olen enemmän sellaisen maanläheisemmän lähestymistavan ystävä. Siitä huolimatta myönnettäköön, että tuossa oli kyllä oikein tehokasta tarinankerrontaa ja etenkin varsin toimivaa mustaa huumoria. Erityismaininta annettakoon myös näyttelijäsuorituksista. Laura Malmivaara ei aikoinaan tehnyt vaikutusta Kotikadun pappina, mutta sittemmin hänestä on näemmä kehkeytynyt mitä eläytymiskykyisin ja vivahteikkain näyttelijä. Kristo Salminen, joka muuten näyttää nykyään suorastaan häiritsevän paljon isältään, veti myös mainiosti sekopäisen huumepomonn roolinsa. Sivuosissakaan kukaan ei ollut mitenkään kökkö. Eli ihan noiden näyttelijöiden vuoksi jaksot jaksoi kyllä mieluusti katsella loppuun saakka. Itse lopetuksesta en tosin pitänyt, koska tietyt päähenkilön tekemät ratkaisut tuntuivat omaan makuuni vähän veemäisiltä. Ihan kelpo kausi silti noin kokonaisuutena ja jatkoakin lienee odotettavissa.