TV-sarjaketju

  • 2 378 423
  • 10 459

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Queen of Fucking Everything. Huikea sarja kotimaiseksi.
Sellainen fiilis, että kakkoskausi alkaa siitä kun Linda on kerännyt itselleen ympärille rikollisista oman jengin "turvamiehiä". Siitä sitten käyvät sotaa vankilasta vapautuvaa Börjeä vastaan. Tai sitten Linda on ottanut haltuun Börjen jengin. Seuraavalla kaudella poliisienkin on jo oltava kiinnostuneita Lindan bisneksistä, tai sitten ohjelman uskottavuus kärsii.

Tämähän on vähän niin kuin tällainen Suomen Breaking Bad.

Yllätyin sarjan lopetuksesta. Odotin, että kaikki menee jotenkin pieleen.

Börje kuvattiin aika isona tekijänä, joten tuollaiselta kaverilta suojautuminen kuulostaa aika vaikealta. Toki Lindalla on massia, mutta tuo oli minusta vähän hätiköity liikku.

Mutta oli kyllä todella hyvä sarja.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
ehkä ainoana vähän laajempaa sarja jälkeistä näkyvyyttä on Kaley Cuocolla parin hittisarjan osalta, eli The Flight Attendant ja Based on a True Story (josta toka kausi tullu?)
Cuocohan toimii myös ääninäyttelijänä Harley Quinn -animaatiosarjassa. Ihan hyvää settiä jos vaan sarjakuva-aiheiset ohjelmat kiinnostavat. Aikuisille tehty.

Niin se tosiaan tahtoo olla, että BBT:n kaltaisen jättimenestyksen jälkeen on aika vaikea päästä irti leimasta. Toki tilit täynnä rahaa ja roolisuoritukset tavoittavat jatkuvasti uusia katsojia.
 
F#21

Jäsen
Mä olin etukäteen epäileväinen tätä Queen of Fucking Everythingiä kohtaan, mutta ne luulot katosivat nopeasti. Mainio sarja ja varsinkin mahtavia hahmoja! Suosittelen muillekin!
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Naururaita-sitcomeista puhuttiin edellisellä sivulla. Parhaat naurut näistä ohjelmista saa, kun ottaa ne naurut pois (Big Bang Theory, Friends):
Varsinkin tuosta Rossin hahmosta tulee ihan maaninen sekopää ilman naururaitaa. Voisi heittää lähes sellaisenaan johonkin slasher-sarjaan murhaajaksi.

------

Itse aloitin tuossa joku päivä taaksepäin katsomaan The Pacificia. En silloin aikoinaan tätä sarjaa katsonut, mutta Maxistahan tuo löytyy. Band of Brothers on katsottu silloin aikoinaan n. 20 vuotta sitten, pitää katsoa se sitten muistin virkistykseksi tämän jälkeen.

Nopealla puraisulla laatudraamaa se on tämäkin, mutta ihan äkkiseltään heitetty perstuntuma sanoo että BoB on tätä parempi, vaikka siis erinomainen on myös tämä.
 
Aapee79

BoB on katsottu kymmenen kertaa, Pacific kahdesti ja toisella kerralla "eihän se niin paska voinut olla"- mielellä. Tässä omat pari riviäni noitten sarjojen välillä.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
BoB on katsottu kymmenen kertaa, Pacific kahdesti ja toisella kerralla "eihän se niin paska voinut olla"- mielellä. Tässä omat pari riviäni noitten sarjojen välillä.
Pacific vaikuttaa ekojen jaksojen otannalla vähän kevyemmältä sarjalta, sikälimikäli tällaiset sotasarjat nyt kevyitä voivat olla. IMDB:n arviot on mielestäni ihan linjassa, BoB taitaa olla 9,5 ja Pacific kouluarvosanalla siellä 8+ tuntumassa. En tarkkoja desimaaleja muista, mutta kutakuinkin noin.
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit

Ei se ihan BoB tasoa, ekalla katsonta kerralla oli pettymys johtuen luultavasti ylisuurista odotuksista. Myöhemmin katsonut sen useamman kerran läpi ja onhan se laatusarja. BoB lähde materiaali itsessään niin loistava ja oikeastaan kaikki toimii. Pacificiin tuotu enemmän ihmisuhdedraamaa, kun BoB taas dramatisointi easyn vaiheista sodassa.
 
Joo, eli sinänsä ihan järkevä peliliike itseltäni katsoa tämä Pacific ennen kuin pistän BoB uusintakierrokselle.
 
CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Joo, eli sinänsä ihan järkevä peliliike itseltäni katsoa tämä Pacific ennen kuin pistän BoB uusintakierrokselle.
Tuoteperheen uusin tulokas eli The Masters of the Air olisi tällä kaavalla mielestäni se aloitussarja. Oli ihan OK, mutta kun mittarina on Band of Brothers niin turpaanhan siinä tulee ja komeasti.

Masters of the Air löytyy ainakin Apple TV+ -palvelusta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös