Blacklist jäi jossain puolivälin tienoilla tätä ekaa kautta kesken case of the week -tyylinsä vuoksi. Sitä yhtä ainoata koukkua, eli tämän superrikollisen ja häneen jollain tavalla liittyvän agentin välistä suhdetta, siellä jaksettiin antaumuksella piilotella, mutta muuta ei sitten tarjolla ollutkaan. Jos siis kiinnostaa jonkin oman snobbailevan godmodensa kehittäneen, maailmasta kaiken tietävän tv-antisankarin seikkailut, niin siitä vaan. Olisi toki mukava olla superrikollinen, jolla on rahaa kuin roskaa ja joka voi tehdä mitä vaan koska vaan ja missä ikinä haluaa, mutta hyvää sarjaa idea ei ole poikinut.
Revengen kevyt viihteellisyys kaatui jossain välissä totaalisen loppumattomaan kauniit ja rohkeat -tyyliseen saippuaan, eli siihen, ettei juoni periaatteessa etene millään tavalla koskaan mihinkään, vaan jatkoa pönkitetään erinäisin halpahintaisin kääntein. Tämä toki on kaikkien pelkkiin, vailla pohjustusta hatusta heitettyihin käänteisiin perustuvien sarjojen ongelma. Kun jollekin on kerrottu, ettei tämä olekaan tuon isä, niin sitten tulee oikea isä, joka kuitenkaan ei olekaan se oikea isä ja tuo oli oikea isä, ja se oikea isä onkin presidentti. Ja sitten pitää kostaa sille isälle, joka oli sen tuon isä ja sen presidentin isä. Sitten ei enää kiinnostanutkaan.
Fargoa olen katsonut, saa nähdä jaksanko loppuun asti. Pilotti tyhmine hahmoineen pitää sisällään sen Coenien elokuvan tunnelman, mutta seuraavien "syventävien" jaksojen aikana käy selväksi miksi elokuva juurikin oli oikein hyvä. Syy: se ei yrittänyt olla yhtään näennäisen simppeliä asetelmaansa enempää, vaan imi aineksistaan kaiken mahdollisen irti lakonisen mustan huumorin keinoin. Sarja sen sijaan lähtee eheähköstä pilotista ties minne koittaen venyttää sekä väkinäistä juonikuviota että elokuvan äkkivääriä elementtejä niin pitkälle, että niistä katoaa sekä tyylitaju että komedialliset aspektit hyvin nopeasti. Billy Bob Thornton toki osaa nämä roolit ja repliikkinsä ovat jatkuvasti riemastuttavia, mutta Martin Freeman vain raivostuttaa. Ja jos jo hän on raivostuttava, niin muita hahmoja lienee enää turha kommentoida.
Revengen kevyt viihteellisyys kaatui jossain välissä totaalisen loppumattomaan kauniit ja rohkeat -tyyliseen saippuaan, eli siihen, ettei juoni periaatteessa etene millään tavalla koskaan mihinkään, vaan jatkoa pönkitetään erinäisin halpahintaisin kääntein. Tämä toki on kaikkien pelkkiin, vailla pohjustusta hatusta heitettyihin käänteisiin perustuvien sarjojen ongelma. Kun jollekin on kerrottu, ettei tämä olekaan tuon isä, niin sitten tulee oikea isä, joka kuitenkaan ei olekaan se oikea isä ja tuo oli oikea isä, ja se oikea isä onkin presidentti. Ja sitten pitää kostaa sille isälle, joka oli sen tuon isä ja sen presidentin isä. Sitten ei enää kiinnostanutkaan.
Fargoa olen katsonut, saa nähdä jaksanko loppuun asti. Pilotti tyhmine hahmoineen pitää sisällään sen Coenien elokuvan tunnelman, mutta seuraavien "syventävien" jaksojen aikana käy selväksi miksi elokuva juurikin oli oikein hyvä. Syy: se ei yrittänyt olla yhtään näennäisen simppeliä asetelmaansa enempää, vaan imi aineksistaan kaiken mahdollisen irti lakonisen mustan huumorin keinoin. Sarja sen sijaan lähtee eheähköstä pilotista ties minne koittaen venyttää sekä väkinäistä juonikuviota että elokuvan äkkivääriä elementtejä niin pitkälle, että niistä katoaa sekä tyylitaju että komedialliset aspektit hyvin nopeasti. Billy Bob Thornton toki osaa nämä roolit ja repliikkinsä ovat jatkuvasti riemastuttavia, mutta Martin Freeman vain raivostuttaa. Ja jos jo hän on raivostuttava, niin muita hahmoja lienee enää turha kommentoida.