Roger Moore
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tämä tosiaan haiskahtaa vähän sille, että Heiskanen oltaisiin kaivettu vähän hätävarana tuohon piinaajan paikalle. Varmasti on yritetty kehitellä jotain vähän suurempaa kuviota, mutta joko kässäritiimin kädettömyys tuli taas esille tai sitten ketään kovaa staraa ei saatu näyttelemään piinaajaa (tai molemmat), joten tyydyttiin Aku Laitisen esittämään Heiskaseen. Laitinenhan on Radio Novan juontajia, joten on tavallaan jo valmiiksi firman miehiä.Heiskasella täytyi olla aika kolea ja kaukainen suhde omaan äitiinsä, eli Korppiin. Kuulathan ottivat yhteen aika tiheällä aikavälillä aikoinaan molempien kanssa, mutta mitään linkkiä Korpilla ja Heiskasella ei tietenkään ollut.
Ihan hauska hahmohan tuo Heiskanen on, mutta olisin silti toivonut jotain vähän hienompaa. Vaikka sitten oikeasti sellaista, että Heiskanen tiukkana alamaailman koviksena olisi jeesannut Kuulien klaania. Nyt jäi vähän halpa maku.
Naurattaa toki sekin, että Heiskanen oli alunperin sarjassa sellainen pikkurikollinen ja vieläpä melkoisen tumpelo sellainen, niin nyt siitä on yhtäkkiä tullut sellainen nero joka pyörittää Kuulien klaanin täysin solmuun.
Niin ja tosiaan ihmetyttää myös tuo Helenan kädettömyys tässä keississä. Heiskanenkin kehui Hellua "kovaksi luuksi" aikanaan, niin nyt on ihmeellisen avuton. Luulisi että vanha kunnon mafiamummo olisi saanut jonkun pikkunilkin hoidettua ihan vasemmalla kädellä, mutta nyt on kyllä ihan jäässä. Olisi kannattanut soitella Olvaigorille ja kysellä vähän vinkkejä.