Taisi harteikas hoitsu olla naisista kiinnostunut. Katseli käytävän päästä, kun Iida ja Jane imutteli. Eli eiköhän Iida saa nyt ahdistelijan kimppuunsa.
Koko tämä vahingonkorvauskuvio oli lähinnä koominen. Ensin annetaan ymmärtää, että kaveri on suurinpiirtein elinikäisessä velkavankeudessa häröiltyään Norjassa useammalla paikkakunnalla ja pistettyään ainakin yhden baarin remonttikuntoon ja siinä sivussa aiheuttanut tälle Mikko-tyypille vamman, joka johtaa pysyvään työkyvyttömyyteen (eläkettähän se odotteli, vaikka luulisi koodaamisen onnistuvan, vaikka jalka on vähän jäykkä). Tämä ratkaistiin yhdellä laittoman vapaaottelumatsin voittopalkkiolla. Jirille se taisi olla toinen tai kolmas ottelu ja Roinalle ensimmäinen. Varmaan noista staroista lyötiin vetoa niin paljon, että ottelun palkkiolla remppaa baarin tai pari ja maksaa korvaukset elinikäisestä vammasta.Joonatanin parin sadan rahahuolet hieman liioiteltuja.
Näin siinä todennäköisesti tulee käymään. Siis en spoilaa, vaan ihan arvauksena heitän tämän. Eli kostonhimoisella isä-Laitelella on vielä pesismaila tanassa, kun kyttäpartio rynnäköi sisään. Väärinkäsitys on valmis ja sitten jo viedään Donia poliisin pahnoille.Nyt on IP kusessa. Eiköhän skoudet pöllähdä paikalle ennen kuin Don ehtii luikkia haneen.
Näin siinä todennäköisesti tulee käymään. Siis en spoilaa, vaan ihan arvauksena heitän tämän. Eli kostonhimoisella isä-Laitelella on vielä pesismaila tanassa, kun kyttäpartio rynnäköi sisään. Väärinkäsitys on valmis ja sitten jo viedään Donia poliisin pahnoille.
Mikähän se jannu mahtoi olla, joka illalla meni asuntoon ja laittoi peppureiska Valtterin kylmäksi? Lieneekö sekin joku Kallen ex-hoito?
Se Mikko oli muuten varsin tragikoominen hahmo. Äijällä ei ole yhtään rahaa ja ihan vaan sormia napsauttamalla tekaisi pelin, jolla Roina meinaa tienata miljoonia. Luulisi jonkun vähän vaativammankin ATK-homman Mikolta luonnistuvan. Mutta ei, äijä ei viitsi tehdä mitään kun sitten ei tule enää sossusta rahaa. Muutenkin tuo oli kyllä varsin hauska hahmo.
Mielestäni tuo Mikko oli aika realistinen hahmo. Kyllä tuollaisia tapauksia on. Lahjoja löytyy, mutta uskoa itseensä ja halua/tahtoa taas ei löydy tarpeeksi. Mieluummin heittäytyy laakereilleen ja kerää tukia tekemättä mitään.Se Mikko oli muuten varsin tragikoominen hahmo. Äijällä ei ole yhtään rahaa ja ihan vaan sormia napsauttamalla tekaisi pelin, jolla Roina meinaa tienata miljoonia. Luulisi jonkun vähän vaativammankin ATK-homman Mikolta luonnistuvan. Mutta ei, äijä ei viitsi tehdä mitään kun sitten ei tule enää sossusta rahaa. Muutenkin tuo oli kyllä varsin hauska hahmo.
mutta onhan tämä nuorison ikäjuttu aivan naurettava. Sitten on huvittavaa, että -89 syntynyt näyttelijä esittää yläasteikäistä ja -87 ikäinen näyttelijä esittää hahmoa, joka nyt pitäisi kaiken järjen mukaan olla reippaasti kolmekymppinen.
Ei, vaan 1987 syntynyt esittää 1992 syntyneen äitiä. Larin näyttelijä on syntynyt 1989, mutta on toki tietysti sarjassa saman ikäinen kuin Elias, joten Cindy voisi sitten yhtä lailla olla hänenkin äitinsä, mitä ikään tulee.Ilmeisesti viittaat Eliakseen ja Cindyyn (Elias on muuten lukioikäinen), joka onkin absurdeinta mitä sarjassa on ikinä nähty: -87 syntynyt esittää -89(?) syntyneen äitiä!!
Näinhän se on.Joidenkin näyttelijöiden ja heidän esittämien roolihahmojen merkittävätkin ikäerot ei ole kyllä mikään Salkkareiden oma juttu vaan näitä nähdään ihan laatusarjoissa ja -elokuvissakin. Sen takia sitä kutsutaan näyttelemiseksi. Toki nämä "tarhaikäisestä teiniksi kesässä" -vanhenemiset tekevät esim. Eliaksen ja Cindyn välisen ikäeron epärealistiseksi.
Kalle(kin) on siis myös kirurgi, sen lisäksi että on yleislääkäri.. mahtavaa
Eikä muuten mennyt arvon tohtoreilta aivan kaikkien hygieniasäännösten mukaan käsien desinfiointi tuossa lopussa. Ja leikkaussaliin paineltiin kylmästi ilman mitään hanskoja, ai jai sentään ;)
Nyt kun supercop-Antti on jo ollut hyvän tovin Brysselissä, niin onhan se tietysti mahdollista, että poliisin mielestä pahoinpitelyssä käytetystä aseesta ei tarvitse löytyä jälkiä uhrin verestä ja/tai kudoksista. Melkoinen nero... ensin puhdistaa mailasta veret niin, ettei jää jälkeäkään ja sitten jättää aseensa rikospaikalle sormenjälkineen, joita ei tietenkään pyyhitty.Jotenkin arvas että Don Laitelalta jää tuo pesismaila rikospaikalle.
Onhan tämä sarja ihan älytön nykyään. Josko ensi syksynä jo keksisi arki-illoiksi järkevämpää tekemistä. Ei pitäisi ihan paha rasti olla.
Ismon sormenjäljet ovat ilmeisesti rekisterissä jostain syystä?
Ismon sormenjäljet ovat ilmeisesti rekisterissä jostain syystä?
Siitä vähän vanhaa kunnon meininkiä, baaritiskilläkin vain sauhutellaan.
Youtube: vanha salkkari-kohtaus
Cindyllä ja Roinalla näkyy olevan ainakin vähintään yksi kiintiöpano jaksoa kohden. Onneksi Ossi ja Heidi sentään etenevät vähän hitaammin. Huvittavaa tuo miespuolisten mustasukkaisuus ex-kumppaneista, mutta kai se sitten tietää, että tätä kuviota veivataan jatkossakin oikein kunnolla.Jotenkin alkoi rasittamaan jatkuva paneminen kimppoineen ja jatkuva parisuhdesekoilu.
Onhan tuo viime aikoina ollut melkoista poikkinaintia. Päälle vielä poikarakkautta ja kimppakivat, ja kun ei olla asiassa, niin siitä ainakin puhutaan.Kai huippusarjassa voisi vähän muutakin olla. Ainakin tuntuu, että nuo ovat lisääntyneet aivan tolkuttomasti.