Mainos

TV-sarja: Salatut elämät

  • 8 030 101
  • 24 898

heskey #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, NyR 95-99
Tyhmäkin osaa jo arvata, että tämä Anni on Aeron äiti tai täti. Sen verran hypisteli tuota medaljonkiaan jakson aikana. Liekö sitten Heli se, joka tuon saa selville? Eihän se voi olla laittamatta nenäänsä Annin asioihin.

Joo. Selittää myös sen että miksi tämä Anni on niin kiinnostunut Severistä. Melkoinen paukku tästä sitten saadaankin aikaan. Anni hirttää koko Sievisten perheen ja kesän jälkeen aikuistunut Severi lähtee etsimään tätä hullua mammaa.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Itse olen pohtinut, että Elsan kaupalta Ismon sattumalta löytymät rahat saattaisivat olla niitä pankkiryöstörahoja. En ole niin pitkälle saanut pohdittua, miten ne Elsan kauppaan olisivat voineet joutua. Kummallisen hyvin tuo Mikael sinne kaupalle osasi tulla ja hyvin on viihtynyt siellä jo useamman kerran.
Ei Mikael ole mihinkään Elsan kaupalle tullut. Siis kaupalle, joka on kuollut ja kuopattu jo ajat sitten. Mikael on tullut är-kioskille, jonka sattumoisin tämä pankkiryöstön osapuoli on vain myöhemmin ostanut. Kauppa ei liity asiaan yhtään mitenkään, kaupan omistaja voi liittyä.


Joo. Selittää myös sen että miksi tämä Anni on niin kiinnostunut Severistä. Melkoinen paukku tästä sitten saadaankin aikaan. Anni hirttää koko Sievisten perheen ja kesän jälkeen aikuistunut Severi lähtee etsimään tätä hullua mammaa.
Tämä tuskin on mikään paukku, koska se, että Anni on aaron ja eeron äiti, on ollut ilmiselvää jo viikkojen ajan.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Tuo jakson kokonaisuus on kyllä kovimmillekin skeptikoille osoittautunut "ihailtavaksi" mitä tulee vaikka näyttelijäsuorituksiin. Tai ylipäätään sisältöön...

Jos nyt sorrun vähän spekulointiin... Minulla on pieni kutina, että tuossahan voi Isabella päästä kuin koira veräjästä. Jospa hän saakin kumottua tappo-tunnustuksensa Sepon kirjeen avulla? Toivon toki, että juttu ratkeaa niin kuin sen pitää, ja ettei Seppo tavallaan jää syylliseksi, mutta tuo pikkiriikkinen mahdollisuuskin on.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Oli aika friikki toi loppu tuossa katsomon pidemmässä versiossa. Mut eiköhän ismolta joku viidakkoveitsi löydy taskusta jolla sit katkotaan naru ja seppo rykii vähän, juo lasin vettä ja on bäck in business.

Itsekin veikkaan että Seppo ikuisena tunarina ei ole osannut hirttää itseään "kunnolla"(eli niska murtuu tiputuksessa), vaan on jäänyt killumaan köyden varaan tukehtumaan ja nyt Ismo saves the day.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Kyllä tuollaisesta pudotuksesta tavallisesti henki lähtee niskan murtuessa mutta ilmeisesti Seppo Teräsniska selviää kuitenkin. Ihan hyvä ettei noin suosittu hahmo poistu vielä sarjasta.
 

Fernando

Jäsen
Suosikkijoukkue
los serranos
Taisin tuossa jo kommentoidakin Sebin kohtaloa, mutta jälleen on sen verran tuhahdettava aiheesta, että seuralla ei ole varaa pelata joukkueen johtotähteä tässä vaiheessa ulos kun on alkamassa kevään ratkaisupelit. Muutenkin tulevan kauden joukkueen rakentaminen olisi näillä näkymin floppi mikäli jouduttaisiin ykköstähti Sebi korvata jollain Don "hasbeen" Laitelalla.

Ps. Tahtoisin Ismolta kevään ratkaisupeleissä sellaista ilmettä kun hänellä oli uransa alkuvaiheessa kun astui mukaan Pihlajakadun seuraan. Siinä vietäisiin Mikaelkin tässä tapauksessa kahville Mooseen.
 

Crick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Sotkamon Jymy, Ducks ja FC Barcelona.
Varoituksen sana spoilerista. Sisältää maanantain jaksosta juttua. Lukeminen siis täysin omalla vastuulla!

Elossahan Sepi on ja sairaalassa makaa. Lopussa tunnustaa vielä Helenalle, että ajoi Marian yli ja tähän siniset. Toisaalla taas Cindy kiukuttelee Matleenalle, joten vauvanvaihto-operaatio alkaa nostaa vahvasti päätään.
 

tiikeri

Jäsen
Paskalööpeistä sai taas hyvät naurut asian tiimoilta:

"28-vuotias poikani itki hysteerisesti".

Voi hyvä jumala sentään, toivottavasti kaveri sai nyt tarvitsemaansa apua toipuakseen tästä valtavasti shokista.

Seppohan on koko sarjan tuki ja selkäranka, joten eiköhän tuo tuosta vielä tokene.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ihan hyvin toteutettu koko episodi, eikä tuota Kosken suorittamista voi kuin kehua. Director's cut Luun raivokkaasta huudosta oli vuorostaan erinomaista komediaa.

Itsestäänselvää toki, että Seppo selviää. Ei ole ilmeisesti sarjan historian itsarit koskaan onnistuneet. Kristot ja jotkut lahkolaiset nyt kuitenkin niin sivuporukkaa.

Arvatenkin Seppo vetää taas yhden sairaalasetin. Muutaman kerran on tuokin hahmo siellä sydäreiden takia maannut. Silloin muuten ensimmäisen sydärin jälkeen oli se sairaalaympäristö aika karu ja erilainen. Siitähän on se yksi aika paljon nähty clippi missä Ismo istuu siinä vierellä ja Seppo pohtii nimenomaan positiiviisella tavalla elämän hienoutta sen kohtauksensa jäljiltä.

Hankala pitää Sepon lapsia ulkona tästä kuviosta, jos isä on löydetty narun jatkeena. Karilla voi tehdä tiukkaa tulla savannilta, mutta Lellun on pakko ilmestyä paikalle. Vanhan ajan Ullakin ryntäisi sängyn äärelle, mutta tällä kertaa ei tietenkään tule. Oonankin pitäisi helposti tulla papan tueksi.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Director's cut Luun raivokkaasta huudosta oli vuorostaan erinomaista komediaa.

Ei liene liikaa spoilausta kertoa, että maanantain jakso alkaa tuolla kohtauksella. Eli Director's cut oli pelkkää kusetusta, miten alas voi edes mainostelevisio vajota?
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Ei liene liikaa spoilausta kertoa, että maanantain jakso alkaa tuolla kohtauksella. Eli Director's cut oli pelkkää kusetusta, miten alas voi edes mainostelevisio vajota?

Kannattaa varoa, tässä ketjussa ollaan tunnetusti kovin herkkänahkaisia spoilereiden suhteen. ;)

Aiheeseen liittyen, Heli saisi lähtee samantien takaisin sinne mistä tulikin, Katri saa tietyin varauksin jäädä.
 

Ukkomauseri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Paskalööpeistä sai taas hyvät naurut asian tiimoilta:

"28-vuotias poikani itki hysteerisesti".

Voi hyvä jumala sentään, toivottavasti kaveri sai nyt tarvitsemaansa apua toipuakseen tästä valtavasti shokista.

Please, vähän jeesiä tänne, onhan nyt edes joku oikeesti samaa mieltä mun kanssa, että nyt on onnistuttu taas Iltalehteä trollaamaan oikein kunnolla?
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Please, vähän jeesiä tänne, onhan nyt edes joku oikeesti samaa mieltä mun kanssa, että nyt on onnistuttu taas Iltalehteä trollaamaan oikein kunnolla?

Ollaan, ollaan. Voit viettää aivan rauhallista pääsiäistä. Ei toimittajat mitään jumalia ole, nekin saadaan menemään helppoon.

Sekin tulee mieleen olisiko joku toimittaja asiasta täysin tietoisena silti laittanut tuon, koska tietää ihmisten reaktion.
 

Ukkomauseri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ollaan, ollaan. Voit viettää aivan rauhallista pääsiäistä. Ei toimittajat mitään jumalia ole, nekin saadaan menemään helppoon.

Sekin tulee mieleen olisiko joku toimittaja asiasta täysin tietoisena silti laittanut tuon, koska tietää ihmisten reaktion.

Huh, tuli jo hieman hätääntynyt olo, kun luki Facebookista "kavereiden" keskustelua aiheesta ja sama jatkui täällä. Pernaveikko= Arsi Piispanen?
 

Nick Neim

Jäsen
Kyllä se siitä. Viikon päästä tuntuu jo varmasti paremmalta.

Idiootti on idiootti, kusipää ei sentään tarvitse olla.

Jos tuntee jonkinlaista mielihyvää toisten ilonpilaamisesta, on kusipää. Pitänee toivotella sinnepäin voimia, kerta asia ei sulle avaudu.
 

Timppa25

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itselleni ei tuota tuskaa, jos saan tietää jotain spoileja seuraamastani TV-sarjasta. Sitä en vaan voi ymmärtää, en millään voi ymmärtää, että tältä pallolta löytyy niin idiootteja ihmisiä että pilaavat toisten iloa tahallaan. Toivon koko sydämestäni että kyseiset henkilöt ovat alle 15-vuotiaita, tai omaavat jonkin pahan päävamman. Muuten en voi ymmärtää.

No, ainakin täältä löytyy sellaisia henkilöitä jotka saavat lauantaityydytystä näistäkin valituksista. Se on ihan kiva. Onnea heillekin.
 

AJTSS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars, TPS

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Odottaako joku vielä tällä palstalla nykyaikana, että näitä ei kukaan spoilaa? Tämähän on lähtenyt aivan käsistä.

Minä katson jaksot etukäteen ja en niin pahoillani ole, jos joku jotain paljastaa. Kaikki ei kuitenkaan niin ajattele ja on selvä juttu, että jossain vaiheessa joku dorka sen haluaa pilata. Tällä palstalla on vaan yksinkertaisesti niin paljon kirjoittajia, että tältä ei voi enää välttyä.

Osa laittaa ne paljastukset spoiler-tagilla piiloon, ja osa ei sitten laita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös