Tuo sairaalan johtaminen ja hankinnat on mielenkiintoinen kuvio.
No on tosiaankin. Turha tuohon olisi tuoda kaikkea noihin(kin) tiukasti kytkeytyvää byrokratiaa, käsiä ikävästi sitovaa hankintalakia jne. Parempaa ja ennen kaikkea nopeatempoisempaa draamaa saadaan purkkiin, kun suoritetaan vanhaan tuttuun "laput silmillä" -tyyliin. Vaikka en kyllä tiedä, sitooko hankintalaki samalla lailla niin yksityistä, kuin julkistakin terveydenhuoltoa enkä tiedä, tai ainakaan muista sitäkään, että onko salkkarisairaala julkinen vai yksityinen laitos. Vaan mitäpä näistä, ehkäpä Kallen hankkimat leikkaussalihankinnat katsotaan kuuluvaksi johonkin pienhankintoihin, joiden kanssa kilpailuttaminen ei ole niin nökönnuukaa. Tai sitten tohtori Laitela on jo hoitanut kilpailuttamisen, luonnollisesti konsultoimatta mitälie turhanpäiväisiä hankintaosastoja ja muita tylsiä talousosaajia, voittajatarjoukseksi nousi Sambon nigerialaiskirje. Legit af.
Eihän tässä nyt katsojana osaa päättää kenen puolelle asettuisi, koska turvamiestarjoilija Kaukovaara ärsyttää ihan ensteks paljon, eikä hänelle voi toivoa onnistumista missään asiassa. Toisaalta moniongelmainen tohtori Laitela ärsyttää hänkin aivan älyttömästi, varsinkin kun mukaan yhtälöön otetaan vielä kaikkiin asioihin defaultina sekaantuva reppana-Ismo. En tiedä saatana.
Jotain sellaista voisin toivoa, että Sambo jäisi kiinni tuosta kusetuksestaan (Miki ja Joanna; saa suorittaa!) ja kusetus olisi niin vakavaa luokkaa, että Kaukovaaran pojalle tarjoiltaisiin pari vuotta ehdotonta lusittavaksi. Toki se pari vuotta kuluisi varmaankin puolikkaan tuotantokauden aikana, mutta päästäisiinpä tuosta nilkistä eroon edes hetkeksi. Kalle saisi kikkailujensa ansiosta kenkää duunistaan ja kaupan päälle menettäisi sekä luvan harjoittaa lääkärin ammattia, että laillistetun ammattihenkilön statuksensa. En kyllä tiedä voiko noista menettää vain toisen, mutta Salkkarien hengessä jätän tarttumatta pikkuseikkoihin. Tuon lisäksi oikeus määräisi Kallen maksamaan sairaalalle aivan saatanalliset korvaukset.
Itkettyään maailman epäreiluutta isänsä kera jonkun viikon päättää Kalle ryhdistäytyä sen minkä ryhdistäytymään pystyy ja ottaa vastaan Ismon tarjoaman puotipuksun vakanssin menestyvästä Delismosta. Vituiksihan se sitten äkkiä menee, kun kaiken maailman akinikkiset ja karitaalasmaat kuittailevan ex-lääkärille jatkuvalla syötöllä. Tätä ja peiliin katsomista Kalle ei kestä, joten hän päätyy ensin Delismon takahuoneeseen kippaamaan Hurjaa ja lopulta sillan alle myymään itseään sen mitä Lasolin juomiseltaan ehtii. Tämä on tietenkin liikaa Ismolle, joka päättää raapaista kioskinsa kaikki ässäarvat, koska on melko todennäköistä, että sieltä tulee hilloa jolla maksaa Kallen niskassa olevat miljuunakorvaukset ja vähän päälle. Onnetar on kuitenkin Ismon idioottivarmasta suunnitelmasta eri mieltä järjestäen niin, että Ismo ei saa voiton voittoa, ei pientä eikä isoa.
Ismo huomaa pään jääneen vetävän käteen, kaik on mänt, mikäs sitten eteen? Vakuutuspetospa hyvinkin tuumaa Ismo ja tuhopolttaa kioskinsa ensisijaisesti vakuutusrahojen toivossa, mutta ei sekään haittaa, että kaikki ne raavitut arvat palavat veikkauspöydän ja kioskin mukana. Mikäli salkkaripoliisissa olisi jotain keskivertoja ammattinsa edustajia, tuo saattaisi mennä läpi. Ismon kannalta ikävämpi homma, että mitään keskinkertaista keskivertoa siellä ei ole, vaan juttua tutkimaan laitetaan karhuista karhuimmat ja SWATeista SWATeimmat, eliittipoliisikaksikko Lumijoki & Kajander. Kuten arvata saattaa, pääsevät Miki ja Joanna heti Ismon jäljille. Tutkinta ei kestä edes yhtä työpäivää, koska Mikin huikatessa Ismolle "haluavansa esittää pari tarkentavaa kysymystä" paineensietokyvytön Ismo paskoo housuun ja huutoitkun säestämänä tunnustaa kaiken mitä tunnustettavissa on. Pikakelaus oikeussaliin, jossa tuomari julistaa Ismo Kalervo Laitelan syylliseksi törkeisiin vakuutuspetoksiin, tuhopolttoon ja yleiseen tissiposkisuuteen. Pikakelaus sellin ovelle, jossa vartija ilmoittaa tavaroitaan kantavalle Ismolle, että tässäpä tämä sinun seuraavien vuosien kotisi on, panehan viihtyen, kämppäkaverisi onkin jo malttamattomana odotellut. Ovi avataan, Ismo astuu ujosti sisälle. Itsensä jääkaappipakastimen kokoiseksi roinannut ja puntannut Kaukovaaran Sampo kohottautuu punkastaan arvioimaan uutta asuinkumppaniaan. Tunnistettuaan tulijan Sambon silmiin syttyy kiilto samalla, kun tavaramerkikseen muodostumaan ehtinyt pahisvirneeksi tarkoitettu, mutta oikeasti kantajastaan varsin vähä-älyisen kuvan maalaava vino irvistys leviää naamalleen. Sampo kampeutuu ylös punkastaan, tiputtautuu lattialle, kiskaisee venyttelyksi nelisenkymmentä yhden käden etunojapunnerrusta, virne naamalla vain levenee. Sambo suoristautuu seisomaan, kaivaa patjansa alta jotain ja heittää sen Ismolle. Ismo aavistaa mitä se on ja kun uskaltautuu tarkistamaan, huomaa hän olleensa oikeassa; Tummeliahan se.
Sininen ruutu, tunteisiiiiin, eikä kummastakaan hahmosta kuulla enää koskaan.
Niin joo, entäs Kalle sitten? Oikeastaan aivan sama, mutta koska hän ilman isäänsä on ihan jees tyyppi, niin sovitaan että Kalle ei marinoinut itseään hengiltä Lasolilla ja Sinolilla. Kalle on nykyään pysyvällä vesilinjalla ja ikuisesti kiitollinen hänet takaisin toimintakuntoon vieroittaneille Johannesveljille, joiden spurgunpelastuspaku hänet iltana eräänä sillan alta mukaansa poimi. Siellä Kalle elelee lahkossa onnellisena toimien porukan lääkintämiehenä, mikä melko helppo jobi onkin, Johannesveljet kun eivät usko lääketieteeseen eivätkä sen puolen muuhunkaan tieteeseen. Kalle ei ole ķuullut menneisyytensä ihmisistä mitään, eikä haluakaan kuulla. Kallen soppariin Johannesveljien kanssa kuuluu ehdoton pidättäytyminen kontaktista kaikkien paitsi muiden Veljien kanssa. Yksi poikkeus tähän kyllä jokin aika sitten tuli, kun eräs Johannesvelisisar juoksi lääkärinverstaalle huohottaen, että Kallen olisi heti riennettävä puhelimeen ja Kallehan riensi ehtimättä sen enempää asiaa miettimään. Päärakennuksen tupaan päästyään Kalle nosti luurin sanoen siihen nimensä. Alkuun puhelimesta kuului vain kohinaa, mutta sitten kohinasta alkoi erottua nyyhkimistä koko ajan voimistuen. Kalle yritti tiedustella soittajan asiaa, mutta sai vastaukseksi vain nyt jo nyyhkimisestä raa'aksi ulinaksi voimistunutta ääntä. Kalle menetti hermonsa tyhjänpäiväisenä mukuloiden pilasoittona pitämäänsä puheluun ja huudahti puhelimeen sulkevansa linjan NYT! Silloin puhelimesta kuului miehen ääni. Se tuli kuin haudan takaa, ohuena, tukahdutettuna ja väsyneenä, mutta silti jotenkin tuttuna: "Tu... tumm... tummeli on lop... loppu." Sitten linja yht'äkkiä hiljeni. "Taisi soittajalta loppua akku tai puheaika", pohti Kalle. Soittajalta, jonka ääni oli jostain tuttu.
