Mainos

TV-sarja: Salatut elämät

  • 8 029 445
  • 24 898

Jerppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onpa ollu hyviä nämä kolme ensimmäistä jaksoa! Ja tänään varsinkin. Muisteloita Sepon ja Ullan vanhoista kuvioista Pihlajakadulla..

Ja sitten tuo loppu, nimittäin Sepon ja Ullan lopullinen lähtö Pihlajakadulta. Valehtelisin jos väittäisin etteikö olisi tullut pienehkö kyynel silmäkulmaan.
 
Boogy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kuvittelenko ainoastaan itse vai onko muutkin huomannut että uusimmissa jaksoissa valaistus päiväsaikaan näyttää aivan hirveältä Taalasmaiden luona?
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Nuo kolme jaksoa näytetty ilmeisesti yhtenä pidempänä jaksona isommalta kankaalta. Ei sillä, hieno kokonaisuus. Tekoon oli kyllä panostettu. Varsinkin Karia korostettiin tuossa hienosti, että jää nyt isännäksi melkeinpä koko sarjaan. Vähän pisti häiritsemään toki, ettei Sallaa haluttu enempää mukaan tuohon. Sinänsä ei haittaa, koska en hahmosta pidä, mutta eikö hän emäntä asunnossa olekaan.

Aki ja Miki -kuviokin sinänsä fiksusti toteutettu.
 
Laiskiainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, AC Oulu
Et kuvittele. Ihan samaa olen aprikoinut että mitä helvettiä.
Samaa ihmettelin itsekkin. Yksi mieleen tulleista vaihtoehdoista oli, että olisiko elokuvateatteria varten jostain syystä käytetty erilaista värimäärittelyä, mutta ei taida tuokaan selitys toimia kun osa kohtauksista vaikutti olevan värimaailmaltaan ihan tavallisia. Tunnustaa pitää myös, etten tiedä paljon mitään audiovisuaalisesta maailmasta, joten koko mahdollinen tarve valkokangasesitystä varten käytettävistä erilaisista säädöistä on täysin omaa maalikkon pohdintaa siitä näyttäisikö jotenkin omaan silmään "kylmemmät" värit paremmalta projektorin kautta välitettynä, ja kuten sanoin osa kohtauksista näytti kuitenkin tavallisilta
 
Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Epäilen vahvasti, että noissa Taalasmailla kuvatuissa kohtauksissa olleen ajatuksena jo se elokuvanäytös ja tästä syystä nuo kohtaukset ovat ristiriidassa muihin kohtauksiin verrattuna. Lisäksi tämä Ullan ja Sepon lähtö todennäköisesti kuvattiin aika lyhyessä ajanjaksossa, sekä myös mahdollisesti hieman lähempänä tuota elokuvanäytöstä.

Muut kohtaukset on taas kuvattu pitkin syksyä ja täten näyttävät enemmän siltä vanhalta ja tutulta Salkkareilta. Värimaailma siis omassa harhaisessa spekulaatiossa voi päivittyä näidenkin osalta kun mennään pidemmälle kevääseen.
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Eli siis leffan jälkeen seuraava jakso on siis tuo viime torstain jakso.

Olin siinä uskossa että maanantain jakso olis ollu jatkumoa silla
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, LA Kings, KiPa-90, Brittifutis yleisesti
Komeasti saateltiin seuralegendat Ulla&Seppo viimeisen kerran pois kotiareenalta. Paidanjäädytykset
-molempien täysin ansaitut- sai kyyneleet silmäkulmaan ja lähes liikuttumaan kun muisteli kuluneita vuosia ja niitä kaikkia legendaarisia hetkiä mitä he meille tarjosi lähes joka arki-ilta klo 19.30.

Salattujen Elämien kulta-ajan (1999-2007) kasvot ovat nyt lopullisesti poissa. Ismon järkyttävän pitkää eläkesopparia on vielä jokunen vuosi jäljellä ja nuorempi Taalasmaa ottanee nyt ihan virallisesti koko organisaation harteillensa. Itseoikeutetusti kapteenin C-kirjain rinnassa.

Ismon ja Sepon yhteisistä hetkistä olisi voinut myös olla jonkinlainen kollaasi tuohon lopetukseen. Tänään sitä taas havahtui ajatukseen että miten tärkeä tämä sarja on ollut koko elämänajan, vaikka taso viimeiset kymmenen vuotta on ollut täyttä skeidaa.

Ulla ja Seppo aloitti komeasti paidanjäädytykset. Ismo on itsestäänselvyys aikanaan. Sen jälkeen potentiaalisia ovat Lasse, Aaro ja parhaat vuotensa sarjalle antanut Jukka Salin. Kari myös itsestäänselvyys kun aikanaan luovuttaa areenan nuoremmille. Kallelakin uskomaton ura, mutta riittääkö taso ja kymmenen kautta välissä kävi kuitenkin muualla.
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Miten ylläoleva unohti Nikkisen?

Oman hallin kattoon nousisi myös Kuulan veljesten paidat. Sergei ja Sebastian kannatteli koko organisaatiota, kun seurajohto kaivoi Kristiina Pohjosen haudasta.

Myös Roinatan on ehdottomasti vähintään Hall of Fame -statuksen pelaaja.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Iltalehden sivuilla oli pari päivää sitten juttua 2000-luvun alussa suureen suosioon nousseista Salkkarit-kirjoista:

Ainakin parissa viestissä by @Nosebleed on pikaisen haun perusteella täälläkin noita kirjoja käsitelty ja mukana on pieni näytekin kirjasta Miia & Saku.

Vähän rupesi itseäkin Salkkareiden pitkän linjan seuraajana (alusta asti) kiinnostamaan nuo kirjat, kun niistä viisi ensimmäistä on kirjoittanut yksi sarjan alkuaikojen käsikirjoittajista Katri Manninen. Onko muilla palstalaisilla muistoja/kokemuksia noista kirjoista ja mitäpä piditte?

Ensisijainen kohderyhmä näille nuortenromaaneille lienee, noh nuoret, mutta saattaisivatpa ne jotain lisätaustaa tarjota sarjan kultavuosien juonikuvioihin liittyen neljääkymppiä lähestyvälle miehellekin.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Kyllä Kallellekin jäädytyksen soisin, palasi sentään kotikentälle pitkällä sopparilla.
Minä puolestani Sakulle. Ei toki mikään pitkän linjan seuralegenda (joskaan tulevan paluun mahdollisuutta esimerkiksi vanhoilla päivillä ei voida sulkea kokonaan pois), mutta kuitenkin kasvattiseurastaan rapakon taakse siirtynyt supertähti. Vähän kuten kaimapoika Tepsissä.

Ja olihan Salinin Sakukin tuossa yhdessä Salkkareiden kesäsarjassa mukana pari vuotta sitten, vähän kuten Koivun Sakun pikavisiitti työsulkukaudella keväällä 2005.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Alkaa pelinumerot loppua jos näin tiuhaan jäädytyksiä tulee.

Nykyrosterista ainoastaan Ismo ja Kari ansaitsevat paidan jäädytyksen. Kaikki kunnia näille nikkisille ja kalleille, mutta jos prime-vuosista iso osa vietetään muualla niin mitään asiaa hallin kattoon ei ole.
 
Jerppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nauratti kun Noelille ojennettiin kansio käteen, kun vaadittiin allekirjoitusta yhteen paperiin. No, kansio olikin tyhjä. :D Hyvähän siinä on allekirjoitusta rustailla.
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
"While Lasse kinda forgot about the salahuone."

JA ILMEISESTI MYÖS JOANNA!
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Iltalehden sivuilla oli pari päivää sitten juttua 2000-luvun alussa suureen suosioon nousseista Salkkarit-kirjoista:

Ainakin parissa viestissä by @Nosebleed on pikaisen haun perusteella täälläkin noita kirjoja käsitelty ja mukana on pieni näytekin kirjasta Miia & Saku.

Vähän rupesi itseäkin Salkkareiden pitkän linjan seuraajana (alusta asti) kiinnostamaan nuo kirjat, kun niistä viisi ensimmäistä on kirjoittanut yksi sarjan alkuaikojen käsikirjoittajista Katri Manninen. Onko muilla palstalaisilla muistoja/kokemuksia noista kirjoista ja mitäpä piditte?

Ensisijainen kohderyhmä näille nuortenromaaneille lienee, noh nuoret, mutta saattaisivatpa ne jotain lisätaustaa tarjota sarjan kultavuosien juonikuvioihin liittyen neljääkymppiä lähestyvälle miehellekin.

Kallen Inttivuosi ! Klassikko. Teininä vitsikkäästi hihitettiin Kallen Hinttivuodelle.

Mutta joo, muutama kappale näitä kirjoja löytyi sillon hyllystä ja tuo Kallen Inttivuosi oli mielestäni paras. Varmaan siksi, koska ne muut mitkä löytyi hyllystä, olivat lähinnä tytöille suunnattuja, eikä oikein iskenyt. Toki ei varmaan mikään salkkaritkirja ole täysin nuorelle pojalle suunnattu, eikä tuo Kalleenkaan kirja homoudesta ollut mikään suosikkiopus teinipoikien keskuudessa. Mutta ihan hyvä se silloin oli, se jotenkin toi hyvin Kallen hahmoon lisää syvyyttä, jos näin voi luonnehtia. Näin ainakin muistelisin.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Nykyrosterista ainoastaan Ismo ja Kari ansaitsevat paidan jäädytyksen. Kaikki kunnia näille nikkisille ja kalleille, mutta jos prime-vuosista iso osa vietetään muualla niin mitään asiaa hallin kattoon ei ole.
Tupaan korjaamaan nyt, kyllä insinöörimajuri Lasse Simo Sakari Sievinen on paitansa ansainnut kattoon. Tuli sarjan koulutetuksi mieheksi Jukka Salinin tilalle ja otti heti paikan kakkossentterinä Taalasmaan Sepon takana. Takuuvarmaa suorittamista kohta 17 vuotta vrt. vaikka Ismo tai Ulla.

Oma näkemys Salkkarit All Starsista (ei siis paitaa kattoon kaikille)

Ismo Laitela (A) - Seppo Taalasmaa (C) - Kari Taalasmaa
Jukka Salin - Lasse Sievinen - Ulla Taalasmaa (A)
Riku Jääskeläinen - Markus Ekholm - Janne Haukkala
Sebastian Vuorela - Aaro Vaalanne - Aki Nikkinen

Joonatan Sievinen - Jiri Viitamäki
Ossi Puolakka - Kalle Laitela
Maarit Salin - Isabella Holm

Onni "Tale" Taalasmaa
Jenni Vainio
 
Jonde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Jos miettii hahmojen pelimääriä uransa aikana, niin tässä alla IMDB:stä kopioitu TOP20-lista. Listaus ei sisällä kevätkauden 2024 pelejä ja myös osa loppuvuoden 2023 peleistä näyttäisi puuttuvan:

1. Ismo Laitela 3289 ottelua
2. Lasse Sievinen 1828
3. Kalle Laitela 1691
4. Seppo Taalasmaa 1586
5. Kari Taalasmaa 1530
6. Ulla Taalasmaa 1393
7. Jiri Viitamäki 1381
8. Aki Nikkinen 1320
9. Jenni Vainio 1272
10. Paula Sievinen 1147
11. Ossi Puolakka 1088
12. Sebastian Vuorela 1062
13. Tale Taalasmaa 1018
14. Joonatan Sievinen 996
15. Helena Kuula 994
16. Aaro Vaalanne 993
17. Peppi Puolakka 892
18. Elina Taalasmaa 868
19. Janne Haukkala 851
20. Eva Tamminen 795

Ismo on siis pelannut noin 70% kaikista 4524 pelatusta ottelusta. Kari tulee menemään ilman loukkaantumisia isänsä ohi kevään aikana ja nousee sijalle neljä. Tonnikerhoon on tainnut jo listasta poiketen siirtyä Joonatan ja Aarokin on aika lähellä. Lassella ottelu numero 2000 tullee vasta kaudella 2024-2025.

Ylempänä olevasta kokoonpanosta tuli mieleen, että Pasi Nurmisesta olisi voitu saada hyvä kakkosmokke, mutta yhden ottelu try-out ei aikoinaan pidempää sopimusta joukkueeseen tuonut.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Heh, Susu onnistuu kuulostamaan koston haluiselta Noelin suuntaan, mutta ainakin tämä katsoja kelaa ensimmäisenä, että viskan patut sitä pois saa sarjasta vieläkään. Hönkäilevä puhekin palasi vanhaan, kun saa uhmata muita.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
@Jonde siis mikä listaus tuo on? Ismo nimittäin on ainoa joka ei ole poistunut sarjasta koskaan hetkeksikään, eli kyllä hahmolla on alla kaikki 4524 jaksoa

Samoin onpa ihme juttu, jos Sepolla on enemmän jaksoja kasassa kuin Ullalla.. en kyllä sitä niele..
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat ja muut jotka eivät voita
@Jonde siis mikä listaus tuo on? Ismo nimittäin on ainoa joka ei ole poistunut sarjasta koskaan hetkeksikään, eli kyllä hahmolla on alla kaikki 4524 jaksoa

Samoin onpa ihme juttu, jos Sepolla on enemmän jaksoja kasassa kuin Ullalla.. en kyllä sitä niele..
Ei kai Ismoa ole näytetty jaksoista kuin n. 70 %:ssa? Sitä tuo kai tarkoittaa. Ollut mukana, mutta viltissä 30 % peleistä.

Mietin ketjukoostumuksia, mutta variaatioita on niin paljon, etten osaa laittaa järjestykseen. Pakkipari Ulla Taalasmaa - Helena Kuula pitäisi kyllä nähdä.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ei kai Ismoa ole näytetty jaksoista kuin n. 70 %:ssa? Sitä tuo kai tarkoittaa. Ollut mukana, mutta viltissä 30 % peleistä.
Ok.. no vahvistit sen mitä mietin, että tarkoittaako tuo että monessako jaksossa hahmo on siis näkynyt. Tuntui vain niin oudolta, että kuka sellaisetkin lukemat olisi ylipäätään edes laskenut :D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös