TV-sarja: Salatut elämät

  • 8 041 020
  • 24 901

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Jotenkin semmoinen käry on, että Kallen brasilialainen tutkintotodistus ei välttämättä lähempää tarkastelua kestä.

Muutenkin jätkä on sen oloinen, että pyörtyy kimeästi kirkuen verta nähdessään. Tai ehkäpä ylilääkäri ei Salkkareissa joudu näkemäänkään verta?
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Kyllähän tätä on ollut todella rasittavaa katsoa. Ykköstykki Hautalaa pidetään jostain kumman syystä koirankopissa ja jo vuosia sitten parhaat päivänsä nähnyt Laitela jatkaa tutulla ruikuttamislinjallaan. Täysin turha hahmo nykyisin. Ei toi nykyinen ole edes varjoa siitä vanhasta Laitelasta.

Kaksinaismoralismia on aina ollut salkkareissa, mutta kyllähän toi Eliaksen touhu menee salkkareidenkin mittapuulla yli. Lisäksi Tale on täysin hukassa ilman Hautalaa ja jopa Osteri-Ossin taso on laskenut todella huonolle tasolle. Lihaksien mukana taisi lähteä kokonaan miehisyys, koska entinen Osteri olisi vetänyt rehdisti Sergein kaltaista resupekkaa turpaan eikä vaivautuisi tekemään mitään naisellisia juonia. Koko Sievisten klaanikin on ollut pettymys ja Roinataninkin raget ovat jäänneet todella vähiin. Myös Aarokin on ollut täydellinen pettymys kun antaa sossu-mutsinsa pilata hänen huolella tehdyt suunnitelmansa.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Myös Polvarin kyvyttömyys laskea edes alusta vähän 1+1, kun sarjan katalimman naisen ympärillä on koko ajan jotakin pientä epäselvää. Erikoista, koska muutenhan tuolla noita sherlokkeja riittää. Yleensä aletaan epäilemään täysin marginaalisista vihjeistä.

Todella huvittava se Laiteloilla vallinnut surkuttelukohtaus. Ismo ja Liisa huokailevat ja ähisevät kilpaa. Donin dramaattiset kuiskailut toivat varmaankin voiton.

Ehkä Elias ja Lari kuitenkin lopulta paljastuvat jollain kunnon skandaalilla. Edelleen, tuplapaljastuminen Iidan ja Sebun silmien alla olisi varmaan se näyttävin.

Ei Paulalla mitään turhaa kiirettä ollut vastaamisen suhteen. Voisihan tuossa olettaa, että aika into piukassa toivotaan ja odotetaan, jos joku soittaisi tietoja Severistä. Poliisi tai joku.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Salkkareissa ei kyllä montaa asiaa enää puutu tuosta "näin ei kuulu toimia" -listasta. Heidi pelannut pikalottoa... Onkos pikavippejä vielä sarjassa suosittukaan? Nuorten varat ulosotossa jne.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Miksi Ossi edes on riippuvainen tuosta Amandan tarjoilijan pestistä? Eikös hän kuitenkin omista sen kuntosalin? Luulisi että sillä saa perheensä elätettyä.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Salkkareissa ei kyllä montaa asiaa enää puutu tuosta "näin ei kuulu toimia" -listasta. Heidi pelannut pikalottoa... Onkos pikavippejä vielä sarjassa suosittukaan? Nuorten varat ulosotossa jne.

Täytyihän Heidille jostain saada rahat Vilnan-reissun lippuihin.
 

Crick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Sotkamon Jymy, Ducks ja FC Barcelona.
Oho. Hätäpuhelua alettiin miettimään lopulta. Onkos Cindy ja Elias muuten olleet pitkään aikaan missään tekemisissä? Noidenhan piti olla hyviä kavereita.
 

Crick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Sotkamon Jymy, Ducks ja FC Barcelona.
Vaiko ihan samaa perhettä, äiti ja lapsi?
No toki, mutta silloinhan Elias sanoi, että ei oikein pysty ajattelemaan Cindyä aitinä, joten ovat vain hyviä kavereita. Viime aikoina eivät ole tainneet edes moikata missään, vaikka samassa rapussa asuvat.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joo ei todellakaan mitään mainitsemisen arvoista.

Kerettiläiset. Kyseessä on sarjahistoriaa ja niin sanottu "first". Sitä ei tässä tekeleessä enää montaa kertaa tapahdu. 13 vuotta takana ja naiset uskaltavat irtautua mummoudestaan.

Aaron vyyhdin soisi menevän vähitellen isommille vaihteille.
 

JjZz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit. Sympatiat kaikille paskoille.
Miksi Ossi edes on riippuvainen tuosta Amandan tarjoilijan pestistä? Eikös hän kuitenkin omista sen kuntosalin? Luulisi että sillä saa perheensä elätettyä.

Onhan tuossa sarjassa yrittäjää, lääkäriä ja poliisia, ja kaikki asuvat jossain kerrostalokaksiossa, osalla vieläpä kämppiksiä. Eli tuossa sarjassa toimeentulo ei taida olla itsestäänselvyys millään alalla.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Meinkaako AaroEero kasvattaa Severin 18-vuotiaaksi asti siellä piilopirtissä muusta yhteiskunnasta erillään, vai onko pojan tarkoitus vielä joskus käydä peruskoulua, vastahan se ekaluokalle taisi mennä?

Toisaalta jos Seve kärsii pitkään kolarin jälkeisestä muistinmenetyksestä, niin tuskin siinä ensimmäisenä koulua tarvii miettiä, lähinnä neuropsykiatrille se vekara pitäisi viedä.

Mutta eiköhän Sievisen klaani löydä lähiaikoina sen mökin sieltä korvesta. Mielenkiintoista nähdä, miten pitkä pesti Teemu Lehtilällä on Salkkareissa tällä kertaa. Tuntuu omituiselta, että hänen hahmonsa voisi kovin pitkään uskottavasti jatkaa sarjassa. Jo tämä viimeisin come-back oli melkolailla väkinäinen idea.
 

Brocchi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Milan, Italia, Marlins, Silke Spiegelburg
Kerettiläiset. Kyseessä on sarjahistoriaa ja niin sanottu "first". Sitä ei tässä tekeleessä enää montaa kertaa tapahdu.

Paitsi ettei tuo nyt ihan "first" ollut, kuten tuossa pari sivua taaksepäin totesin. Jälkimmäinen lause on toki totta ja ns. villakoiran ydin. Nyt pitää hehkuttaa, sillä vastaavaa ei liene näköpiirissä lähivuosina.

Stringivilautuksista ei voi muutenkaan koskaan puhua liikaa. Siis ainakaan ketjussa, jossa noteerataan Cindyn ja Isabellan jokainen kumartuminenkin huutamalla kuorossa "TISSIT!"...
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nyt oli vuorostaan Isabellan povi runsaahkosti tarjolla. Tuollainen raivotar voisi tulla minullekin siivoilemaan. Läpsyttelisin vaan perseelle ja sanoisin, että kyllä se siitä.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aika mainiota poliisityötä kyllä kun ei oltu hätäpuhelua kuunneltu.
 

Trekolmestar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Oliko myös niin, ettei Polvarin laitoksella osata jäljittää prepaid-liittymiä?
Sen takiahan kriminaalit niitä käyttävät, että puhelun soittajaa ei voi selvittää. Puhelun koordinaatit selviävät kyllä linkkimastojen tietojen perusteella, mutta se kertoo käsittääkseni vain sen, missä puhelin on suunnilleen ollut, puhelun aikana.

Pepin ja Sergein "kihlaus" on jollan tasolla sarjan naurettavimpia.
On, varsinkin jos Sergei hahmona on historiaa tämän jälkeen. Kaipa tuolle nappien nappaamiselle muunkin syyn olisi voinut keksiä. Toisaalta harmi, jos Sergei hahmona poistuu, koska annettavaa olisi ollut enemmän kuin monella muulla (oikein hävetti Jannen vau-kommentti Matukasta). Muutenkin junioriosastolla on tungosta.
 

Ostrich

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Tosiaan kyllä aika naurettavaa, että Matleenaa pidetään jotenkin oikein vetävänä muijana tuossa. Kuulemma oikein kymmenen muuta äijää Talen lisäksi sen kimpussa... Suoraan sanoen voi sanoa kyllä, että tosielämässä Matleenan ulkonäkö lähinnä karkottaisi äijiä.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sen takiahan kriminaalit niitä käyttävät, että puhelun soittajaa ei voi selvittää. Puhelun koordinaatit selviävät kyllä linkkimastojen tietojen perusteella, mutta se kertoo käsittääkseni vain sen, missä puhelin on suunnilleen ollut, puhelun aikana.

Tässä keississä nuo koordinaatit olisivat paikallaan, kun Aaron autio mökki sieltä metsän keskeltä löytyisi.

Nuo Vanaloiden mökit ovat aikamoisia hotelliketjuja. Eerollahan oli se yksi hökkeli minne pelasti aikoinaan Paulan. Vai mahtoiko olla vuokrattu. Aiemminhan Eero asui myös jossain hieman maalaishenkisessä kämpässä, esim. silloin kun Aaro vaihtoi identiteetit ja muuttui Eeroksi.

Ei poliisi ilmeisesti löytänyt mitään johtolankoja sieltä Annin hylätystä talosta, missä se sairaalasänky oli? Vai onko koko juttu unohdettu? Paulakaan ei sitä ole juuri mainostanut.
 

Trekolmestar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tässä keississä nuo koordinaatit olisivat paikallaan, kun Aaron autio mökki sieltä metsän keskeltä löytyisi.
Aarohan soitti hätäpuhelun onnettomuuspaikalta, jonka koordinaatit ovat tiedossa muutenkin.

Nyt kun tuo nauha soitettiin, niin on kyllä helvetin ihmeellistä, että poliisi ei ole osannut epäillä ulkopuolisen henkilön mukanaoloa. Nauhalta kuuluu ensin lapsen hätähuutoja ja vasta sitten Aaron ääni. Joonatanko tuon sitten muka soitti? Melkoisia Sherlockeja.

Ei poliisi ilmeisesti löytänyt mitään johtolankoja sieltä Annin hylätystä talosta, missä se sairaalasänky oli? Vai onko koko juttu unohdettu? Paulakaan ei sitä ole juuri mainostanut.
Paula ei ole tainnut tästä talosta kertoa mitään poliisille. Ei sillä, että Severin kaapanneen mummelin omistaman kiinteistön tiedoista olisi mitään hyötyä tutkinnassa ollutkaan.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aarohan soitti hätäpuhelun onnettomuuspaikalta, jonka koordinaatit ovat tiedossa muutenkin.

Totta, mutta entäpä se Annin läähätyspuhelu? Tästä mainittiin stadin ainoalle, ja hän sanoi, että jos kyseessä on prepaid ei mitään voida tehdä.

Näiden juoniaukkojen pyörittely on kyllä hienoa. Mielestäni kaikista paras on edelleen spekulointi Severin uimisesta ja Aeron sukellustaidoista hakea Severi kun auto on jään ja lumen päällä. Priceless.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Poliisia on tämän sarjan historiassa mustamaalattu niin pahasti, että tuskin mikään ammattikunta on saanut samaa ruoskintaa. Tekisivät cross overin Roban kanssa, niin saataisiin Panu näyttämään tekemisen meininkiä.

Perjantain jakso osoitti miksi maailmalla käytetään lähikuvissa käsimalleja sun muita. Pepin läskit nakit ovat karmeat.

Se on muuten siinä ja siinä ettei Aaron pitkän linjan paluulle sittenkään olisi esteitä. Mitkä olivatkaan miehen rikokset? Vapauden riisto parikin kertaa ja Paulan kellaripimityksen kohdalla voidaan tietenkin murhan yritystä väläyttää. Mutta aika hyvin on syyteoikeus varmaan vanhentunut. 10 vuotta tosin tuon viimeisen kohdalla, mutta aikakäsitteet eivät täällä ennenkään ole mitään tarkoittaneet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös