TV-sarja: Salatut elämät

  • 7 983 878
  • 24 844

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Tuli tsiikattu etukäteen maanantain jakso. Oli ihan pakko katsoa. Ja täytyy sanoa, että melkoista tykitystä on tiedossa. Kaikkien aikojen jakso tulossa maanantaina 19.30. Aivan käsittämätöntä menoa alusta asti. Ismo Rulettaa
 

Rixa88

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
J.Petke kirjoitti:
Jaksan edelleen odottaa sitä jaksoa kun Ismo voittaa lotossa ja pääsee elvistelemään.

Samaa itsekin odottelen. Ja onhan se melkein ennalta arvattavaa, Ismo kun ei ole sarjasta tietääkseni poistumassa, joten käsikirjoittajat arvatenkin vievät Ismon niin pohjalle kuin vain voi viedä, asunto jo lähtenyt alta ja nyt tuo "murtokeikka" mutta sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta tuleekin lotossa jättipotti joka muuttaa kaiken. Olisihan se kieltämättä aika tylsä katsella Ismon suosta nousua vähitellen aa-klinikoiden, töiden yms. avulla, jättipotti toisi salkkareihin uuden ulottuvuuden, vaikka kuulostaakin joidenkin mielestä laimealta vedolta nostaa Laitelan laiva lottovoiton avulla.

Aikaisemminhan Salatuissa elämissä on lottovoitto nähty joskus vuosia sitten, kun Seppo ja Ulla taisivat saada 6 oikein, vai oliko 6 ja lisänumero. Nyt kuitenkin jaksetaan odottaa sitä perinteistä seitsemän oikein -voittoa.

Pihlajakadun Aku Ankan maine palaisi siinä tapauksessa Karille, joka kuulemma on takaisin sarjaan tulossa. Oli aikamoinen aku ankka aikoinaan.
 
vilperi kirjoitti:
http://www.adressit.com/ismolaitela

Ja sitten vain kaikki allekirjoittamaan adressi, jossa vedotaan RAY:hyn ja Veikkaukseen, että he maksaisivat Ismo Laitelan velat!
:D

Enpä ole ikinä näin nopeasti pistänyt nimeäni mihinkään nettiaddressiin.

Salkkarithan ovat aina olleet heikomman puolella ja käsitelleet kuumia yhteiskunnallisia aiheita. Siksipä kysynkin, että onko sarjassa ollut kertaakaan henkilöä, joka olisi pyöreä ja sinut itsensä kanssa (jos Ullaa ei lasketa)? Esim. tämä kuvottava plussapallo laihtuu ihan silmissä, ja ennen niin seksikkään sopusuhtaisen uhkea Katri on riutunut luurangoksi ja laihtunut kadoksiin. Vielä kun Ulla heittää virkkuukoukkunsa nurkkaan, jää sarjaan valtava tyhjiö. Uudet typykät ovat luurankoja kaikki: Aution pissis-sisarukset ja yliopiston kalpea vamppi.

Tässähän on pakko ruveta vaatimaan sarjaan Satu Silvon tyyppisiä naisia. Loppuisi Ispiltäkin pelihimot, kun naapurustossa pörräisi uhkeita emäntiä aamutakeissaan.

Enkä nyt tarkoittanut mitään susanruususia tai janitajanatuisia.
 
Suosikkijoukkue
RL, CC, MS, SB-A, MN, CO, GL, ST,HG, BG
Shelter kirjoitti:
En viitsi spoilata mitään, mutta on kyllä tänään sellaista tykitystä tiedossa, että ei kannata missata, huikea jakso.

Heh, se on aina helkkarin vaikeaa olla spoilaamatta, kun katsoo nettitv:stä hyvän jakson. Monta kertaa itsekin melkein jo kirjoittanut tapahtumia, kunnes on tajunnut, ettei muut jaksoa ole vielä nähneet. Tunti enää, jäi huikeaan kohtaan.
 
Kunnon tykitystä

Jumalauta. Loistavaa settiä! Ismolle täyslaidallinen niskaan joka suunnasta. On se kyllä ansainnukin paskat niskaansa, mutta miten tämä ihmisraunio tästä selviää?
 

julle-jr

Jäsen
Aiai, nyt on Ismo pahasti sillassa, eipä ole Taalasmaan Sepikään ollut noin vihainen koskaan aikaisemmin sarjan historiassa.

Pitäisköhän muuten perustaa liveseurantaketju aina jokaiselle salkkareiden jaksolle otteluketjufoorumilla olevien otteluseurantaketjujen tapaan?
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Toki Ismo on tuon kaiken ryöpytyksen ansainnut, mutta sääliksi käy silti. Ei voi mitään. Kaukana ei ollut kyllä, että mies purskahtaisi itkuun tuosta.

Saa nähdä minne menee ja mitä tekee kun Taalasmaitten ovi on lyönyt selän takana kiinni viimeisen kerran.

Veikkaan, että hakee Sievisiltä turvapaikkaa, vetoaa vanhaan kaveriinsa Paulaan. =D

...ja sitten lähtee Lassen haulikko kaniin.
 

julle-jr

Jäsen
teemu73 kirjoitti:
Mitä matsia ne katteli? Ei kai Saukkonen selostanut sitä?
Saukkonen selosti ja Jan Caloun ainakin mainittiin nimeltä. Mikäs vuodenaika tuolla edes mahtaa tällä hetkellä olla? No, pikkulapsuksista ei niin väliä, pääasia, että muu meno jatkuu samanlaisena tulevaisuudessakin.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Näin siis luhistui Ismon Imperiumi, mutta prkl, uskon, että mies vielä nousee ja imperiumi myös. Siinä ylimieliset hiihtopummit saa nenilleen. Ismo ostaa koko Pihlajakadun kiinteistön ja alistaa kaikki nyrkkinsä alle.

No joo. The Sauna oli taas ratkaisu asuntopulmaan. =D

Olipa kuumottavimpia jaksoja aikoihin, alkoi olla jo sellaista kauden päätösjakson makua vähän, mutta onneksi vielä jatkuu. Kukahan mahtoi olla se Jennin ilmoituksen bongaaja. Aaro tietysti tuli heti mieleen, mutta ehkei nyt kuitenkaan... vaan...
 

Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
teemu73 kirjoitti:
Mitä matsia ne katteli? Ei kai Saukkonen selostanut sitä?

Olin kuulevinani sekä Saukkosen että Linkku Lindegrenin äänen. Calounkin mainittiin, joten ihan tuore nauhoitus ei ollut kyseessä.

Tämän ketjun lukeminen on saanut minutkin seuraamaan satunnaisesti Salkkareiden tapahtumia ja täytyy myöntää, että tämän päivän jakso ei pettänyt odotuksia. "Ei se ole varastamista jos järjestää kavereilleen uudet hifi-laitteet" vai miten se Ismo varkauttaan selittelikään. Legendaarista.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
No jopa olikin jakso.Käy sääliksi tuota Ismoa,vaikka itse on tilanteensa aiheuttanukin.Minne mahtaa mennä tulevaisuudessa.Ja Aaro vissiin lopussa luki kadonneet-ilmoitusta.Jännittävää.kieltämättä.
 

Miksu00

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olin ihan varma että Seppo saa sydärin kun se huusi Ismolle, mutta hyvin näytti pumppu kestävän. Aika helpolla Ismo loppujen lopuksi pääsi. Saa nähdä miten se nousee tuosta suosta.
 

jiihoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Matsi oli vuodelta -98. Caloun, Nieminen, Ruutu, oli kyllä hieman hymyilemistä.
Täytyy kyllä sanoa, etten ole ikinä nähnyt Seppoa noin vihaisena, mutta samalla kävi paljon sääliksi Ispeä. Tunteet nousi oikeasti pintaan jakson aikana.
 
Shelter kirjoitti:
En viitsi spoilata mitään, mutta on kyllä tänään sellaista tykitystä tiedossa, että ei kannata missata, huikea jakso.
Ja kissan vitut. Netti-TV:n jannut hypettävät tänne juonenkäänteitä tirrit pystyssä ja kaikki paska kaatuu peruskatsojan niskaan. Kiitos ennakkokohun olin jo 100% varma, että Ispi iskee jakson päätteeksi viinipullon pöydänkulmaan ja kaapii pullonpuolikkaalla Ossin pallit irti. Nyt jäi sellainen haistapaska-fiilis koko jaksosta, vaikka Aaron soramonttuparakki olikin järkyttävän omaperäinen idea.

Olisiko mitenkään mahdollista, että netti-tv:tä seuraavat paskahousut pitäisivät kaiken mölyn mahassaan?

Tulikin sellainen juonenkäänne mieleen, että entä jos Ismo kukistaa rettelöimään tulevan Aaron ja lunastaa jälleen paikkansa Pihlajakadun kovimpana karjuna? Syksyn jaksoissa siis.
 

rivet

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Canadiens, ManU
Hazardipakki kirjoitti:
Tulikin sellainen juonenkäänne mieleen, että entä jos Ismo kukistaa rettelöimään tulevan Aaron ja lunastaa jälleen paikkansa Pihlajakadun kovimpana karjuna? Syksyn jaksoissa siis.


Mietein itsekin juuri samaa. Jostain syystä päässäni pyöri sellainen ajatus että Ipi vetää jostain uskomattomasta syystä, pienessä maistissa Aaroa nokkaan, Aaron tullessa kukkoilemaan pihlajankatu 23:n rappukäytävässä.
 

J.Petke

Jäsen
Hazardipakki kirjoitti:
Olisiko mitenkään mahdollista, että netti-tv:tä seuraavat paskahousut pitäisivät kaiken mölyn mahassaan?

Pitäisikö perustaa "Salatut Elämät **Ei spoilereita**" ja "Salatut Elämät **Mtv3 aikataulussa**"-ketjut?

Itse en nää mitään pahaa siinä jos joku sanoo että on hyvä jakso tiedossa. Jos jotain Tarantinomaista kulttuuripläjäystä odottelet ja petyt niin se on tietysti harmi mutta eipä tuosta isoa vahinkoa ole syntynyt. Itse en netistä jaksoja katsele mutta ihan hyvä jos joku kertoo että on tulossa huono jakso eikä sitä kannata katsella.

Kyllä on Ismo syvällä suossa ja pienenä juonen käänteenä voisikin olla se että Ismo ja Aaro tapaavat ja ystävystyvät ja rupeavat kaksin terrorisoimaan Pihlajakatua.
 

roki93

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Seuraavaksi tapahtuu näin...: Ismo on lyöty, elämällä ei ole merkitystä ja Ipe päättää lähteä kaupungista. Ismo liftaa aikansa ennen kuin hänet otetaan kyytiin. Kuormuri kuskaa häntä aikansa kunnes jättää Ismon tien sivuun, juuri sinne missä Aaro asustaa. Ipe koputtaa ovea, Aaro avaa oven:

Ismo: SINÄ?!?!
Aaro: Minä...

Ismo ei aikaile vaan tinttaa Aaroa turpaan ja tältä menee taju. Ismo huomaa lehden jota Aaro on juuri lukenut. Siinä näkyy Jennin ilmoitus. Ismopa pirauttaa Jennille rahapalkkion toivossa:

Jenni: Jenni Vainio
Ismo: Ismo tässä iltaa, ny ois Aaro löyetty
Jenni: ?!?!?!?!?
Ismo: Mitenkäs ois palkkion laita???...

Ja näin se sitten jatkuu.............
 
roki93 kirjoitti:
Ismo: Ismo tässä iltaa, ny ois Aaro löyetty
Jenni: ?!?!?!?!?
Ismo: Mitenkäs ois palkkion laita???
Ismosta bounty hunter... ei hassumpi uravalinta. Siinähän voisi päästä sopivasti leiville vielä kun saisi Hanipööltä hyviä vinkkejä.
 

Sir von Aulis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Hazardipakki kirjoitti:
Ismosta bounty hunter... ei hassumpi uravalinta. Siinähän voisi päästä sopivasti leiville vielä kun saisi Hanipööltä hyviä vinkkejä.


Ismo "wayne dog chapman" Laitela. Hakee EeroAarot ja laittaa rikolliset kuriin ja nuhteeseen. Voi ristus. Plussapallo vielä rinnalle, sehän melkein näyttää siltä SUButexTV:n bountyhunter-ohjelman muijalta. Hieman blondaria päähän ja 2l silikonia rintakehään, niin silivuplee.
 

FlamesFan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, TPS ja Goonit maailmalla.
Voe voe Ispeä :'( Mitähän se jätkä joutuu vielä kestämään? Onhan se toki reilua ajatella kaveria sen verran, että järjestää tälle uudet HIFI-laitteet :)
 

Koskenkorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Täällähän meinaa tulla jännäkakat housuun, kun meni kuva kolmoselta. Kaikki muut näkyy, mutta kolmosella lumisade. Muilla Oululaisilla samoja ongelmia, vai onko tämä taas näitä meidän taloyhtiön rehtien remonttireiskojen hommia että katkaistaan kaapelit? Viime viikolla ei toiminu netti pariin päivään, kun olivat vahingossa katkaisseet väärän johdon, nyt televisio..

Menisiköhän vahingonkorvaus vaatimus läpi oikeudessa? Henkisistä kivuista se pari sataa .. :)

EDIT: No nyt toimii, kiitos MTV!
 
Viimeksi muokattu:

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Taitaa olla tänään taas kovaa menoa tiedossa... Toisaalta Ismoa käy sääliksi, mies on todella vajonnut hetkessä Snow Teamin tj:stä kodittomaksi varkaaksi joka vielä velallinen
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös