Missä kerroksessa Ismo asuu? Ihmetytti tuo ovi Antin takana hänen puhuessaan Liisalle. Kellarin ovi?
Hissin ovi.
Missä kerroksessa Ismo asuu? Ihmetytti tuo ovi Antin takana hänen puhuessaan Liisalle. Kellarin ovi?
No ei varmastikaan kerro. Ei kohtausta olisi leikattu tuolla tavalla. Tale kertoo jonkun keksimän tekosyyn ja Helena saa lopulta tietää asiasta kun Seppo tai joku muu siitä puhuu kaupungilla ja Helena kuuntelee salaa.Tale aikoo sitten kertoa Sepon salaisuuden Helenalle. Jonkinlainen soppa tästä saadaan jo huomenna aikaiseksi, ainakin teaserin perusteella. Seppo joutuu käräjille syyttä suotta? Kun eihän se oikeasti Marian yli ajanut, eihän?
Iltalehden haastattelussa Veijonen kertoo koska häntä nähdään ruudussa.Mikaelia kyllä vilautellaan yllättävän pitkällä kaavalla eri yhteyksissä. Toivottavasti ei tarvitse kevään viimeisiin jaksoihin asti odottaa, että saadaan Veijonen mukaan kuvioihin.
No ei varmastikaan kerro. Ei kohtausta olisi leikattu tuolla tavalla. Tale kertoo jonkun keksimän tekosyyn ja Helena saa lopulta tietää asiasta kun Seppo tai joku muu siitä puhuu kaupungilla ja Helena kuuntelee salaa.
Heidi saapui paikalle kriittiseen aikaan. Yllättyneet käsi ylös _o_Kohta Jiri panee Iidaa. Tästä taas kerran se kuuluisi vasen kives vetoa.
Jep jep. Seppo se taitaa potea syyllisyyttä Marian kohtalosta aivan turhaan, sillä yliajaja taitaakin olla Isabella. Ja tuohan ei ole ollut vahinko.
Ehkä Sergei haluaa todistaa Antille "olevansa tosissaan". Jäi vain mieleen kohta, jossa Sergei sanoi, että ei poliisin kanssa kaveeraavia kovin hyvällä katsota, mutta siitäkin huolimatta hän haluaa tehdä sovinnon. Sergei siis käski jonkun hakata hänet, jotta hän voi sanoa Antille, että katso miten paljon haluan olla kaverisi. Näin Sergei sitten saa Antin luottamuksen.Minkähän takia sege otti pataansa?
Ei varmaankaan, joskin aika erikoista on se, että Marianhan ei olisi edes pitänyt olla siellä tien varressa. Ensin Jokeri-Jannen järkkäämät kotibileet, jotka riistäytyvät käsistä ja sen jälkeen auto hyytyy talviselle tielle, jolloin apua hakevaa vastaan keskellä-ei-mitään tulee kuka muukaan kuin Tissibella, joka tilaisuuden tullen jyrää Marian yli. Samaan aikaan Seppo törmää matkalla samoja kotibileitä rauhoittamaan johonkin vitun rusakkoon ja lopulta alkoholisoituu luullessaan kolanneensa Stuban tuoreen vaimon.Ja tuohan ei ole ollut vahinko.
Jep jep. Seppo se taitaa potea syyllisyyttä Marian kohtalosta aivan turhaan, sillä yliajaja taitaakin olla Isabella. Ja tuohan ei ole ollut vahinko.
Ehkä Sergei haluaa todistaa Antille "olevansa tosissaan". Jäi vain mieleen kohta, jossa Sergei sanoi, että ei poliisin kanssa kaveeraavia kovin hyvällä katsota, mutta siitäkin huolimatta hän haluaa tehdä sovinnon. Sergei siis käski jonkun hakata hänet, jotta hän voi sanoa Antille, että katso miten paljon haluan olla kaverisi. Näin Sergei sitten saa Antin luottamuksen.
En kyllä olisi veikannut Isabellaa yliajajaksi. Sehän on ollut kaikille selvää ettei se Seppo ollut.
Osterilla on vitusti varaa puotipuksutella Ipiä pölyhuisku kädessä hotellihuoneita siivotessaan?
Tuohan on yksi parhaista jutuista Salkkareissa. Yleensä kaikki tällaiset vihanpidot unohdetaan hetkessä, mutta Ismo ja Ossi ne vaan eivät voi sietää toisiaan. Välillä on ollut pientä sovinnontynkää, mutta lopulta ne todelliset tunteet ovat aina tulleet esille.On muuten oikeasti helvetin kauan kestänyt tämä Osterin ja Ipin välinen nokittelu. Kaikkihan lähti siitä kun Ipi joskus vei Ossin paikan Snowteamissa ja tosiaan vieläkin jatkuu. Luulisi jo pikku hiljaa leppyvän, mutta ei kai sitten.
Juu, tuohon nimenomaan on realistista. Todella moni ihminen on pikkumainen ja pitkävihainen, eikä unohda loukkauksia tai ylpeytensä kolautuksia koskaan.Tuohan on yksi parhaista jutuista Salkkareissa. Yleensä kaikki tällaiset vihanpidot unohdetaan hetkessä, mutta Ismo ja Ossi ne vaan eivät voi sietää toisiaan.
Todella moni ihminen on pikkumainen ja pitkävihainen, eikä unohda loukkauksia tai ylpeytensä kolautuksia koskaan.
Kieltämättä Osteri on monessa asiassa aika ämmämäinen persoona.Tarkoitat kaiketi todella moni nainen.
Huvitti itseänikin tuo Ossi kuittailu, vaikka hänelläkään ei sen paremmin mene.