Ja vielä edelliseen viestiini kommenttina, että epäilen myös siitä syystä Talella olevan nuorisorikollinen tausta, kun Seppo niin korosti Oonan tasapainoisuutta.
Mitä tulee noihin näyttelijöihin, niin ohjelma joka tulee 5 kertaa viikossa, niin näyttelijät tekevät ajan myötä rutiinilla hommansa. Joskus saattaa tulla ihan hyviä näyttelykohtauksia.
Epäilenpä, että jos tuo huumehörhö, jonka Andy lavasti, olisi pitempään sarjassa niin yhtä tasapaksusti hän alkaisi vetämään rooliaan kuin muut. Nythän hän on ollut jotakin puolisentoista minuuttia sarjassa ja hyvin on kieltämättä näytellyt.
Koverolla ja muilla on varmasti pokka ollut kuvauksissa koetuksella, kun on pitänyt esittää niin tyhmää Liisapirkon edessä.
Parhaat näyttelijät onkin olleet näitä yhden kahden kohtauksen vierailevia tähtejä.