TuTo pudotuspeleissä 2007

  • 15 242
  • 102

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Shane Falco kirjoitti:
Juu, kyllä yleisöä soisi olevan enemmänkin, mutta tuosta suohon laulamisesta olen hiukan eri mieltä. On ihan totta, että taas oli niitä "suoraan kirkosta"- hetkiä, mutta en itse ainakaan sinne Palmbergin kulmaan kuullut hekiläisistä kuin ajoittaista vaimeaa rummun pauketta. Toisaalta, taidan myös olla puolikuuro. Jotain mitä Kupittaalla ei ole pitkään aikaan kuultu kuitenkin kuulin. Ajoittaiset "Tuu-To, Tuu-To" huudot ja jopa "hei-hei-heit" ovat olleet harvinaista herkkua. Pieni sekin ryhmä oli, mutta kunnia siinä silti oli olla mukana. Toivottavasti Jukureita vastaan saadaan isompaa möykkää aikaan, puhumattakaan Sportista, mikäli sellainen sarja vielä tällä kaudella eteen tulee.

Kolmannen erän kannustus olikin jo selvästi parempaa, lähinnä tarkoitin pelin aiempia vaiheita. Toisaalta itse vaihdoin kakkoserän ajaksi istumapaikkaa toiseen päätyyn (lähdin optimistisesti siihen päähän johon "maalit tulevat", eli sinne päähän jota kohti TuTo hyökkää), ja sijainti turhankin lähellä HeKin faneja saattoi lisätä vaikutelmaa.

Pitäisi miettiä vielä tätä sijoittumista - onko parempi, että joka puolella kenttää on pieni TuTon faniryhmä (nyt toisessa päädyssä oli fanimatkaltakin tuttuja kannustajia pelipaidoissaan, Palmbergin kulmassa on oma ryhmänsä (itsekin olen usein näillä main, ainakin 1. ja 3. erässä ja vastakkaisilla puolilla ovat omat aktiivisemmat kannattajansa), vai että koko lössi kokoontuisi tiettyyn pisteeseen?

Makunsa tietysti kullakin, riippuen siitä mistä tykkää peliä itse katsoa. Itse olen Kupittaalla viehättynyt paikasta vastustajan päädyssä, laidan vieressä alemmilla penkkiriveillä. Ylivoimakuviot ja taklaukset näkee kristallinkirkkaasti, vaikkakaan ei aina näe toisen pään joka nurkkaa. Toiset taas pitävät paikasta keskemmällä, ja osa nauttii pelistä päädyssä, lähellä pubikatsomon tukea ja turvaa. Pääasia tietysti on, että TuTo kannustetaan voittoon!

Yllättävän maltilla Lehkonen suhtautui muuten Syväsalmen saamaan päähän kohdistuneeseen taklaukseen, siinä olisi voinut käydä todella pahasti. Onneksi ei käynyt, ja HeKin valmentajakin pyysi anteeksi tapahtunutta. Onneksi Syvis lienee kunnossa, ja toivottavasti T. Pelkonenkin saadaan ensi perjantaiksi kuntoon.
 
Jarte

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey,VG-62,Liverpool, Inter Tku
Koko matsin olin iloinen siitä että HeKin kannustusjoukot käyttäytyivät asiallisesti, kunnes.... löytyi taas yksi valopää joka jätti pahan maun vieraistamme.

Ottelun lopussa kun Syväsalmi jäi kentän pintaan päähän saamansa taklauksen jälkeen tämä valopää huutaa suureen ääneen että "nouse ylös pelle" ja toistaa sen muutamaan otteeseen. Jopa hänen vieressään ollut toinen Heki fani yritti tönimällä saada tämän huutajan lopettamaan.

Toivottavasti tämä "asiantuntija" ei enää toiste eksy Turkuun enempää pilaamaan muiden Heki kannattajien mainetta.
 
crossari

Jäsen
Suosikkijoukkue
FC TPS
Jarte kirjoitti:
Ottelun lopussa kun Syväsalmi jäi kentän pintaan päähän saamansa taklauksen jälkeen tämä valopää huutaa suureen ääneen että "nouse ylös pelle" ja toistaa sen muutamaan otteeseen.

Yleensä moisella asiantuntijuudella onnistuu aiheuttamaan itselleen joko sisäisen tai ulkoisen verenvuodon, mistä nämä näkemyksillään briljeeraavat maakuntamatkailijat saisivat sairaan mielensä tuotoksena todennäköisesti pääsiäisen yli jatkuvan seisokin.

Uskomaton alkaa olla TuTon putki. Täysin naurettava, jos asiaa alkaa oikein ajattelemaan. Tässä vaiheessa kautta ei mielestäni ole kovinkaan huono asia, etteivät pelaajat muista miten hävitään. Mielestäni joukkueen ei tarvitsisi enää ottaa paineita tulevista peleistä, sillä joka tapauksessa kausi on lähtökohtiin nähden plussan puolella.

Rento pelaaminen toisi varmasti parhaan tuloksen, mutta sen rentouden saaminen pelaajiin on kohtuullisen hankalaa, kaikesta huolimatta.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Jarte kirjoitti:
Koko matsin olin iloinen siitä että HeKin kannustusjoukot käyttäytyivät asiallisesti, kunnes.... löytyi taas yksi valopää joka jätti pahan maun vieraistamme.

Ottelun lopussa kun Syväsalmi jäi kentän pintaan päähän saamansa taklauksen jälkeen tämä valopää huutaa suureen ääneen että "nouse ylös pelle" ja toistaa sen muutamaan otteeseen. Jopa hänen vieressään ollut toinen Heki fani yritti tönimällä saada tämän huutajan lopettamaan.

Toivottavasti tämä "asiantuntija" ei enää toiste eksy Turkuun enempää pilaamaan muiden Heki kannattajien mainetta.

Tosiaan, joskus toivoisi että kiekkokannattamiseen saisi käytöstapojen, viisauden ja promillerajojen suhteen. Saahan sitä omiaan kannattaa, mutta tämänkaltainen mölinä ja vaahto suussa huutelu on ikävää. Ylipäätään joku raja pitäisi olla fanittamisella ja kannustamisellakin: onhan tuomari tietysti aina "nuija", mutta ei aivan vailla järjen hiventä ei katsomoihin kannattaisi lähteä, eikä jokaisesta päivänselvästä tilanteesta tai tuomiosta pitäisi repiä ihokastaan tai syytellä muita. Nämä friikit ovat useimmiten itsetuntohäiriöisiä alkoholistireppanoita, joilla ei ole omaa elämää eikä mitään saavutuksia, ja he kompensoivat omat puutteensa samaistumalla joukkueeseensa.

Toisinaan tuntuu, että nämä "fanit" protestoisivat ja pilkkaisivat, vaikka oman joukkueen toddbertuzzi irroittaisi vastustajalta pään harteilta. Näppituntumalta sanoisin, että jos hekiläisiltä näitä valopäitä on 20% (yksi viidestä), niin tietyillä faniorganisaatioilla valopäitä on prosentuaalisesti vielä enemmän. Mitä enemmän väkeä, sitä enemmän tyhmyys tiivistyy joukossa. Esim. puna-armeijan riveistä tuntuu löytyvän vähintään samassa suhteessa (ellei enemmänkin) vastaavia Wasalandian eläintarhaan kuuluvia punaniska-elukoita, jotka ovat ekstaasissa kun joku loukkaantuu ja vastaavasti täynnä pyhää raivoa, jos oma "keihästäjä-sika" sattuu saamaan rangaistuksen.
 
Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tragedy kirjoitti:
Minuakin hieman hävetti jossain kohtaa kun seitsemän HeKin kannattaa pitivät jossain kohtaa kovempaa ääntä kuin turkulaisyleisö. Hyvinhän tuollakin taputettiin kun kiekko saatiin alueelle, mutta mitään kummempia huutoja ei ainakaan minun korvaani tullut, muutamaa kertaa kolmannessa erässä lukuunottamatta. Olisihan se kiva saada tuo halli nyt vaikka perjantaiksi loppuunmyydyksi, itse tulen ainakin paikalle.

Tämä on juuri se turkulaisen yleisön ongelma. Kaikki ovat paikalla ikään kuin ulkopuolisina tarkkailijoina, jotka vertailivat miten turkulaisyleisön ja vastustajan kannattajien äänekkyys jakaantuu. Odotetaan siis, että JOKU MUU pitäisi ääntä, ja jollei se joku muu pidä ääntä, hävetään, että miksei kukaan turkulainen pidä ääntä. Vastustajan kannattajat laulavat turkulaiset suohon. Onko kenellekään tullut mieleen, että sitä ääntä voisi pitää ITSEKIN. Ainakin meikäläistä hävettää itse olla hiljaa siinä tilanteessa, kun TuTolla on tiukat paikat.

Koomisinta asiassa on se, että eilenkin se Palmbergin kulmauksessa TuToa ääneen kannustanut miesjoukko sai osalta katsojista pitkiä ja jopa vihaisia tuijotuksia. Hienoa on katsomokulttuuri Turussa. Ei voi muuta sanoa.
 
Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Devon kirjoitti:

Ei tuo ole pelkästään turkulainen ongelma. Samaa asiaa ihmetellään aika monessa paikassa ympäri Suomea.

Ja mitä tulee koko sarjaan, niin ihan hyvinhän tuo loppujen lopuksi hoitui. Fakta on se, että koko kolmen pelin aikana TuTo oli kerran tappioasemassa (reilut 3 minuuttia toisen erän alussa ekassa pelissä) ja yleisesti ottaen peli oli koko ajan kontrollissa. Ajoittain oli toki pientä heittelyä otteissa, mutta välillä taas pelailtiin pitkiä pätkiä ilman, että HeKillä olisi ollut oikeastaan yhtään kunnon tekopaikkaa. Lisäksi TuTo pystyi heittämään vielä uuden vaihteen sisään, kun sitä tarvittiin (vieraspeli 3-7). Ei siis hätiä.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Charlie Horse kirjoitti:

Runsasmaalinen vieraspeli oli puolivälieräsarjan tärkeintä antia, sillä jos TuTo aikoo ns. tappiin asti mennä, vierasvoittoja on otettava enemmänkin. Välierissä kotivoitot vielä riittävät, mutta seuraavat askelet vaativat voittoa pahoissa vieraskaukaloissa. Eipä nytkään olisi pahitteeksi ottaa vierasvoitto Mikkelissä.

Välierätaisto lienee kuitenkin äärimmäisen tasainen ja tiukka, sillä Jukureilla on Mestiksessä eniten kokemusta voittamisesta ja tasaisten matsien vääntämisestä kotiin. No, ehkä Pablo voi kertoa pelikavereilleen muutaman vinkin lisää miten Jukurien päänahka kaltataan. Ainakin kannattaa varoa herra Kovasta, jolla on taipumus äkkikuolemiin tuomarin edessä ja ihmeparantumisiin jäähyn ollessa selvä.

Tuli mieleen vanha Mestiksen finaalitaisto TuTo-Jukurit, jossa peli ratkesi viidennessä pelissä, ja vanha Kupittaa parveili mikkeliläisiä. Muistankos väärin, vai oliko itse ex-kansanedustaja, ex-nyrkkeilijä, ex-vapaapainija ja ex-laulaja Tony Halme Jukurien kannustusjoukoissa? Tai sitten kyseessä oli joku vastaava aivoton bodari, tai Halmeen klooni.
 
SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Musta Nuoli kirjoitti:
Esim. puna-armeijan riveistä tuntuu löytyvän vähintään samassa suhteessa (ellei enemmänkin) vastaavia Wasalandian eläintarhaan kuuluvia punaniska-elukoita, jotka ovat ekstaasissa kun joku loukkaantuu ja vastaavasti täynnä pyhää raivoa, jos oma "keihästäjä-sika" sattuu saamaan rangaistuksen.

Onpa ihme juttua sinun kirjoituksesi Tuton pleikkariketjussa. Haukut Red Armya pleikkariketjussa, jossa joukkueemme eivät ole edes vastakkain. Toisaalta on ilo huomata, että fanimme herättävät sinussa tällaista tunteen paloa. Voinee kertoa myös jonkinlaisesta kateudesta jos oman joukkueen takana ei ole vastaavanlaista kannattajakulttuuria. Minä myönnän puolestani, että minulla ei ole hajuakaan Tuton faniporukasta vaikka olen otteluitamme ollut Turkusessa seuraamassa. Toivon, että saat vielä tämän kevään aikana tutustua uudemmasti fanikulttuuriimme ja nimenomaan silloin kun joukkueemme kohtaavat. Yleensä en tule muiden joukkueiden sivustoille keskustelemaan, mutta jos moista lokaa kaadetaan päälle niin on oikein asioita korjata.

ps. Wasalandia on huvipuisto, ei eläintarha.
 
Viimeksi muokattu:

Makke

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Musta Nuoli kirjoitti:
Tuli mieleen vanha Mestiksen finaalitaisto TuTo-Jukurit, jossa peli ratkesi viidennessä pelissä, ja vanha Kupittaa parveili mikkeliläisiä. Muistankos väärin, vai oliko itse ex-kansanedustaja, ex-nyrkkeilijä, ex-vapaapainija ja ex-laulaja Tony Halme Jukurien kannustusjoukoissa? Tai sitten kyseessä oli joku vastaava aivoton bodari, tai Halmeen klooni.

Kyllähän tuo Halme oli omassa persoonassaan. Täytyy sanoa, että silloin oli sellainen olo, kuin olisi ollut vieraana kotihallilla, niin paljon Mikkeliläisiä oli paikalla.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
SPORTTIKOTKA kirjoitti:
Onpa ihme juttua sinun kirjoituksesi Tuton pleikkariketjussa. Haukut Red Armya pleikkariketjussa, jossa joukkueemme eivät ole edes vastakkain. Toisaalta on ilo huomata, että fanimme herättävät sinussa tällaista tunteen paloa. Voinee kertoa myös jonkinlaisesta kateudesta jos oman joukkueen takana ei ole vastaavanlaista kannattajakulttuuria. Minä myönnän puolestani, että minulla ei ole hajuakaan Tuton faniporukasta vaikka olen otteluitamme ollut Turkusessa seuraamassa. Toivon, että saat vielä tämän kevään aikana tutustua uudemmasti fanikulttuuriimme ja nimenomaan silloin kun joukkueemme kohtaavat. Yleensä en tule muiden joukkueiden sivustoille keskustelemaan, mutta jos moista lokaa kaadetaan päälle niin on oikein asioita korjata.

ps. Wasalandia on huvipuisto, ei eläintarha.

Teikäläisistä enemmistö on varmasti kunnon faneja, mutta Red Armyn joukossa tuntuu silti riittävän ns. sikakänniääliöitä, joita on vuosien varrella nähty ja kuultu myös Turussakin. Ala-arvoista tavaraa on suollettu ulos myös esim. viimevuotisessa välieräketjussa. Törkyä ja kitinää tuli siihen malliin, että olisi luullut niiden kommenttien perusteella Sportin hävinneen eikä voittaneen ottelusarjan. Olen kyllä kuullut huonoista häviäjistä, mutten koskaan noin huonoista voittajista, jotka hekumoivat tutolaisten loukkaantumisista ja itkivät samaan hengenvetoon omiensa pikku kolhuista. Osa vielä katsoi parhaaksi mennä henkilökohtaisuuksiin TuTon pelaajien ja valmentajien kohdalla, kunnes modetkin taisivat puuttua peliin.

Fanien käyttäymisestä oli aiemmin juttua erään Sport-fanin kanssa, joka tarjosi selitykseksi sitä, että vaikka ääliöiden määrä olisi prosentuaalisesti sama kaikissa kannattajaryhmissä (myös TuTolla tai kellä tahansa), niin kappalemääräisesti te voittaisitte rähinäkännikilpailun, koska puna-armeijaanne yksinkertaisesti vain kuuluu enemmän väkeä kuin muilla. Voi olla näinkin, tai sitten pohjanmaalainen uho vain näyttäytyy perin ikävällä tavalla sellaisissa tietyissä ihmisissä, joille viina ei ole ollut viisasten juoma. Varsinkin kontrastina hillitympään varsinaissuomalaiseen käytyökseen häjy-mentaliteetti ei näyttäydy aina kovin positiivisessa valossa.

Fanitoimintanne on muuten hyvin organisoitu, mutta ihan kaikkia ei kannattaisi vierasmatkoille päästää, ainakaan niitä tyyppejä joille "fanitus" on tekosyy aggressiiviseen rähinöintiin ja alatyyliseen älämölöön.

Todettakoon, että en itse arvosta kenenkään "fanin" kohdalla paikallisille vittuilua, loukkaantumistapauksissa kuuluvaa pilkkaa, verenhimoista sylki suussa huudettua aggressiota tai rähinää ja tönimistä hallien käytävillä. Ei tulisi kuuloonkaan itse käyttäytyä noin, enkä toivoisi kenenkään TuTonkaan kannattajan olevan mikään Conan Barbaari. Asiallinen kannustus omille ja kriittinen tuomarityöskentelyn arviointi ("nuija" jne.) on ok, muu ei. Toisaalta kuulun kyllä siihen koulukuntaan, jonka mielestä alkoholi ja urheilu eivät olekaan ihan niin jees juttu kuin mitä nykyään on käytäntönä.

Toivon kyllä itsekin, että pääsette Vaasasta tämän kevään aikana Turkuun asti, ja toivon samalla että yllätyn hallilla positiivisesti, kun Red Army keskittyykin kannustamaan villisti omiaan eikä hallilla tapahdu ylilyöntejä. Onneksi kyse on kuitenkin vain jääkiekosta eikä jalkapallosta, jota Italiassa pelataan tyhjille stadioneille, kun joukossa tyhmyys tiivistyi ja ihmishenkiä menetettiin.

P.S. Wasalandiassa olen ollutkin, Vaasa on kesällä nätti kaupunki. Eläintarha taitaa tosiaan löytyä jostain muualta. Olikos se Mikkelissä? Ei, siellä ei ole kuin (Jokipoikien fanien nimeämä) "kuoleva joutsen" Kovanen, joka koki ihmeparanemisen sekunneissa jäähyn jälkeen. Täytyykin tarkkailla miestä perjantaina.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Makke kirjoitti:
Kyllähän tuo Halme oli omassa persoonassaan. Täytyy sanoa, että silloin oli sellainen olo, kuin olisi ollut vieraana kotihallilla, niin paljon Mikkeliläisiä oli paikalla.

No, tuskin Halme enää Jukureita kannustaa, en tiedä miksi alun perinkään kannusti - eikös mies ole pääkaupunkiseudulta? Mutta kenpä tietäisi Viikingin aivoituksia. Itse ottelu kyllä pänni pitkään, täytyy toivoa että nyt saadaan Jukureista kunnon revanssi.

Kunpa turkulaiset ostaisivat nyt lippuja etukäteen sen verran, että mahdolliset mikkeliläiset hukkuvat sekaan. Tietysti silloin takavuosina oli kyse ratkaisevasta finaalista, mikä selittää Jukurifanien invaasion.
 
Kylähullu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HeKi, KalPa, TPS, Minnesota Wild, Anaheim Ducks
Musta Nuoli kirjoitti:
Tosiaan, joskus toivoisi että kiekkokannattamiseen saisi käytöstapojen, viisauden ja promillerajojen suhteen. Saahan sitä omiaan kannattaa, mutta tämänkaltainen mölinä ja vaahto suussa huutelu on ikävää. Ylipäätään joku raja pitäisi olla fanittamisella ja kannustamisellakin: onhan tuomari tietysti aina "nuija", mutta ei aivan vailla järjen hiventä ei katsomoihin kannattaisi lähteä, eikä jokaisesta päivänselvästä tilanteesta tai tuomiosta pitäisi repiä ihokastaan tai syytellä muita. Nämä friikit ovat useimmiten itsetuntohäiriöisiä alkoholistireppanoita, joilla ei ole omaa elämää eikä mitään saavutuksia, ja he kompensoivat omat puutteensa samaistumalla joukkueeseensa.

Jos tämä kritiikki oli suunnattu meille HeKi-faneille niin kiitos tästä analyysistä. Olenkin ihmetellyt, mikä elämässäni oikein on vialla ja nyt sen sitten tiedän.

Olen sunnuntaisen pelin otteluketjussa pyytänyt anteeksi niiden parin kuumimpana käyneen kanssafanini puolesta ja loppujenlopuksi katson saaneeni sen huutelun loppumaan kuitenkin suhteellisen lyhyeen vaikka olinkin toivonut ettei sellaista tapahtuisi lainkaan. Joillakin joskus tunteet kuumenevat liikaa, sellaista nyt vain tapahtuu. Jos turkulaisyleisössä ei kukaan koskaan hiilly niin hyvä teille. Minä itsekin huusin aivan antaumuksella ja yhtään suodattamatta tuomarille tilanteesta kuin tilanteesta, mutta keneen siellä pelissä sitten saa purkaa tuntojaan jos ei tuomariin? Enkä siltikään tunne itseäni alkoholistireppanaksi. Tällainen toisten fanien haukkuminen ja nimittely alkaa tympäisemään todella pahasti.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Kylähullu kirjoitti:

Ethän etsi piilomerkityksiä sieltä, missä niitä ei ole. En nyt puhunut HeKi-pelistä, vaan kirjoitin yleisellä tasolla. Paljon pahempaakin on nähty kuin HeKi-kannattajien pari kuumaveristä nuortamiestä (ja ennen kuin seuraava Sport-fani tms. kirjoittaa, niin todettakoon että "pahemmalla" ei tarkoiteta vain ja ainostaan isoja pahoja vaasalaisiakaan), kyse on muutenkin yleisen tason kritiikistä, jonka kohdistan yhtä lailla tarvittaessa "omiini" jos sellaiseen olisi jonain päivänä tarvetta.

Kuten kirjoitin, tuomarihan on aina "nuija", toisin sanoen tuomarille voi ja saa huutaa, niin kuin maan tapaan kuuluu. Tuomarille voi tuntoja purkaa, siitähän sille maksetaan (päiväraha, jos ei muuta). Päivänselvistä tuomioista protestoimisella tarkoitan lähinnä sellaisia tilanteita, joissa pelaaja A heiluu mailallaan kuin niittokone, jonka seurauksena pelaaja A joutuu jäähylle - ja tätä sitten protestoidaan täysillä pelaajan A kannattajien toimesta. Käytännön esimerkkinä otetaanpa tapaus, jossa TuTon Janne Jokila heilutteli taannoin runkosarjan puolella mailaansa väärään malliin ja sai siitä hyvästä komennuksen suihkuun. Ei tullut mieleenkään tässä vaiheessa huudella protesteja tai ihmetellä suureen ääneen elämän epäoikeudenmukaisuutta: Jokilalla paloi pinna, mies teki tyhmästi ja sai mennä jäähdyttelemään suihkun puolelle, that's it. Sen sijaan on tietysti eri, jos ns. epäselvässä tilanteessa tuntuu että tuomari näki väärin tai puhaltaa miten sattuu.

En ole myöskään sinua nimittänyt alkoholistireppanaksi, päin vastoin oli fiksua toimintaa yrittää hillitä kuohuvia tunteita hallilla ja vielä pahoitellakin mahdollisia ylilyöntejä jälkeen päin otteluketjussa. Pisteet sinulle siitä, ja muutenkin onnea Heinolalle play out -peleihin (sivumennen, olen katsonut HeKi-pelejä tällä kaudella Kupittaalla mm. sellaisessa kaveriporukassa, jossa yli puolet oli Heinolasta ja kannatti näinollen totta kai HeKiä - sulassa sovussa siinä kukin kannusti omiaan, eivätkä ihmissuhteet tärveltyneet pelin jälkeenkään).

Toki sitä tunteet kuumenevat Turussakin toisinaan, ja yksittäisiä kommentteja ja huutoja voi lähteä keneltä vain ja kelle vain, mutta - kuten todettua - järjestelmällinen pilkka/vittuilu sekä tarkoitushakuinen rähinöinti on asia erikseen, ja se ei kuulu todelliseen fanittamiseen vaan varattakoon tämä sitten niille "alkoholistireppanoille", joita aina putkahtaa lajin kuin lajin (ja seuran kuin seuran) kannattajien joukoista.

Niitä voi löytyä yhtä hyvin myös Turusta, ja on löytynytkin. Ainakin takavuosina oli sekä TPS:n että TuTon peleissä joku "propellihattu", joka sai kiksinsä huutelemalla epäselvästi mölistyjä solvauksia lähes kenelle tahansa. Voi olla, ettei heppu ollut välttämättä edes kännissä vaan mielenvikainen ja karannut viereisestä Kupittaan mielisairaalasta, mutta väittäisin rikosuutisten tapaan, että pahimmissa rähinöissä ja ylilyönneissä "alkoholilla oli osuutta asiaan".
 
SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Miksi tämä Musta Nuoli Turkusesta keskittyy muiden faniporukoiden seuraamiseen? Ala rakentamaan omaa juttua teidän joukkuetta kannattavien kanssa. Seurakuntien nuortenilloista voisi saada faneja, jotka eivät kiroile, eivät ota kisahörppää, eivät provosoi vierasjoukkueen pelaajia sekaisin kaukalossa tai saati harrasta kilpalaulantaa vierasfanien kanssa. Kysymys kuuluu, että tätäkö on Suomalainen kannattajakulttuuri ja tätäkö sinäkin haluat teille Turkuseen?

No voititte Hekin melko tiukkojen pelien jälkeen ja matkanne jatkuu Jukureita vastaan. Onneksi vielä vastaanne asettuvat myös katsomon puolella Sarvipäät, jotka ovat sosiaalisia eivätkä varmasti pahaa puhu. Viimeinen kierros voikin sitten olla erilainen myös katsomotasolla. Kehotan käymään Vaasan jäähallissa jos sinua katsomokulttuurimme kiinnostaa. Voit jopa yllättyä. Asia käsitelty ja meni pikkasen aiheesta ohi.
 
Kylähullu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HeKi, KalPa, TPS, Minnesota Wild, Anaheim Ducks
Musta Nuoli kirjoitti:
En nyt puhunut HeKi-pelistä, vaan kirjoitin yleisellä tasolla.

Kiitos, että selvitit asian. Olit vaan kirjoittanut kommenttisi vastaukseksi HeKi-pelin kommentointiin, joten se tuntui siinä kohdassa olevan suunnattu meihin päin. Olen kanssasi aivan samaa mieltä sellaisesta järjestelmällisestä provosoinnista, ei kuulu kiekkokatsomoon. Eikä tätä kommenttia ole suunnattu millekään ryhmälle erikseen, vaan mielipiteeni koskee kaikkia ryhmittymiä ja sarjatasoja.
 
kakes

Jäsen
Devon kirjoitti:
Koomisinta asiassa on se, että eilenkin se Palmbergin kulmauksessa TuToa ääneen kannustanut miesjoukko sai osalta katsojista pitkiä ja jopa vihaisia tuijotuksia. Hienoa on katsomokulttuuri Turussa. Ei voi muuta sanoa.
Pikkuisen ohi aiheesta menee, mutta...
Tuo nyt on pientä. Ei sentään kukaan Hekin kannattajiin käsiksi käynyt ja toivottanut v****un täältä huutamasta. Jos kukkahattutätimeininkiä aiotte siellä Turussa alkaa harrastamaan niin kirkko tai päiväkoti ovat siihen parhaita paikkoja.

Teidän fanijoukonpitää tehdä siitä hallistanne sellainen paikka johon vierajoukkueen ja vierasjoukkueen kannattajien on paha tulla voittamaan ja kannustamaan. Tapahtuu se sitten kannustamalla, tai ihan miten vaan. Sitten kun siihen pystytte, olette itsekkin voittajia. Hienoa toki että edes jonkinlaista kannustusryhmää olette saaneet kasaan. Siitä se lähtee.

Ensisijaisesti kannattaa kuitenkin kiinnittää enempi huomiota siihen omaan tekemiseen ja kannustamiseen kun tuhlata energiaa vierasjoukkueen kannattajien seuraamiseen.
 
Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Jokila

Mitä mieltä Jokilan otteista ekoissa playoff-peleissä?

Itselle jäi HeKi-sarjasta sellainen kuva, että aavistuksen on Jannen pelaaminen muuttunut enemmän joukkuepelaamisen suuntaan nyt, kun panokset ovat nousseet. Eli ehkä ei sittenkään ole toivoton tapaus sen suhteen...? Toki ajoittain oli ilmassa pientä sooloilua ja ylimääräisen riskinoton makua, mutta yleisesti ottaen mielestäni näytti jo hieman paremmalta, kuin esimerkiksi runkosarjan peleissä. Kuten todettua, niin miehellä on lahjoja ratkaista pelejä yksilötaidolla, jota ei todellakaan kaikilla ole. Voittavat joukkueethan koostuvat pääasiassa erilaisista oikein roolitetuista pelaajatyypeistä, mutta kieltämättä Jokilan tyyppisiä ei tarvitsisi yhtään enempää. Yhdellä pärjätään mainiosti, sillä muuten hermot ainakin olisivat koetuksella. Katsotaan nyt sitten mitä esimerkiksi tänään tapahtuu. Kaikki on mahdollista.
 
Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Charlie Horse kirjoitti:
Mitä mieltä Jokilan otteista ekoissa playoff-peleissä?

Tosiaan Jokila tuntui ainakin HeKiä vastaan pelaavan enemmän joukkueelle kuin jos verrataan vaikka runkosarjaan loppuun. Hänellä on kuitenkin paha taipumus pitää kiekkoa aivan liian kauan, ja ylivoimissakin pitkän leipomisen jälkeen ratkaisuna on yleensä oma laukaus. Kesti tuntuu sopivan Jokilan rinnalle varsin hyvin. Kyseisten pelaajien ajatukset menevät yksiin, ja Kesti hoitaa tunnollisesti myös puolustuspelin.

Kuten sanottua Jokilalla on kyky ja kaikki mahdollisuudet ratkaista pelejä omalla suorituksellaan. Hänen liikkumisensa on myrkkyä kaikille pakeille tässä sarjassa. Siinä mielessä häneltä voidaan odottaa suuriakin tekoja. Suoraviivaisempia ratkaisuja vain kaivattaisiin.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Putki poikki ja katkaisuhoitoon

Putki katkesi täystyrmäyksellä, Jukurit vei avausvälierän harvinaisen selkeästi nimiinsä. TuTon peli oli samanlaista kuin HeKi-pelissäkin, paitsi että vastus oli eri planeetalta. Kiekon kanssa kahnattiin laidoissa, eikä mitään saatu kunnolla aikaan sumpun läpi. Kakkoskenttä oli entistäkin heikompi, ja kenttä kaipaisi jo uusimista. Kokkonen kakkoseen, tai sitten kolmoskenttä kakkoseksi. Tosin Kestin poissaolo polvitaklauksen jälkeen paljasti, että senttereitä ja pelinrakentajia ei ole liikaa.

Jukureiden voittoa varjosti vain Lauri Kinoksen tuo käsittämätön tempaus. Toivottavasti lisäpelikieltoja tulee, muuten saisi minun puolestani tulla Laurille muuten vain "noutaja".

Sunnuntain matsiin Mikkelissä astelee toivottavasti eri sykkeellä pelaava TuTo, nyt kun putkia ei enää lasketa, vain voittoja. Häviö Mikkelissä tietäisi nimittäin todella tukalaa tilannetta kokonaisuuden kannalta. Tiistain pelissä ratkeaa totta kai myös paljon, ja toivottavasti väkeä tulisi enemmän. Olin tänään suorastaan pettynyt yleisömäärään, joka oli vain rapiat 1700. Kauden tärkeimmät pelit, ja väki istuu kotona katsomassa telkkaria (ja TuTon peliä...).

Ainoastaan välierien avausseremonia sujui mallikkaasti, ja ainahan sitä katselee mieluummin "punapäisiä" tyttöjä jäällä kuin kuuntelisi jonkun Mokon & Vaakun Maamme-laulun raakuntaa (onneksi typerä tapa raiskata kansallishymniämme ei ole levinnyt Mestiksen pleijareihin, sen saisi muutenkin poistaa muista kuin maaotteluista).
 
Torpedo 360

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey & Manchester United
Eniten silmiin pistää tuo Kuokkasen "huikea" torjunta prosentti. Mikä mahtaa olla miehen pelissä vikana kun tuntuu että kiekot ei tartu niin kuin runkosarjassa? Eikä vetojakaan ole tullut kuin 82 vetoa kohti neljässä pelissä!
 
Torpedo 360 kirjoitti:

Sinä sen taisit jo sanoakin mikä on vikana. Laukauksia tulee ehkä jopa liian vähän erää/peliä kohden. Tämän huomasi ainakin eilisessä pelissä kun käytännössä ensimmäinen laukaus ja ainoa kunnon tilanne koko erässä meni sisään. Ei Kuokkanen runkosarjassakaan missään kiekkosateessa ollut, mutta esim. eilisen kaltaisissa peleissä, joissa torjuntoja kertyy alle 20, on todella pidettävä itsensä lämpimänä ja vireessä vaikka menisi useita minuutteja ilman hommia.

Kuten Tami sanoi eilen lähetyksessä, Jukurit sai Kuokkasen itseluottamuksen murrettua nopealla avausmaalilla ja esitykset olivat nähdyn kaltaisia. Kuokkasella varmasti on petrattavaa kuten koko joukkueella, mutta huominen antaa taas osviittaa siitä mihin suuntaan Kuokkasen peli on menossa. Voimme vain toivoa, että Kuokkanen pääsee omalle tasolleen, sillä reserveistä ei apuja ole saatavilla.
 
Torpedo 360

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey & Manchester United
Aivan ja kymmeneen ensimmäiseen minuuttiin taisi tulla huikeat 3 laukausta. Ja avausosuman jälkeen seuraava tiukka paikka taisi juuri olla tuo Kanervan maali. Joten vaatisi kyllä suuria pelillisiä parannuksia ja maalivahti pelin hereillä pitoa jos Jukurit huomenna Mikkelissä kaatuu. Eihän Tutolla omassa päädyssä suurempia ongelmia ollut mutta silloin se vaatisi juuri Kuokkaselta hereillä oloa kun ne harvat paikat tulee. Mitenkäs muuten mahtaa olla tuo Kestin tilanne että tuliko vain "puujalka" vai onko kausi jo paketissa? Jos on niin vaikeuksia tulee ainakin hyökkäys suuntaan koska Kesti on ehdottomasti ollut ykis playoffsien tärkein hyökkääjä puolustus ja hyökkäys tehtävissä!
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Välierissä on nyt selkä seinää vasten, seuraava isku ja taival jatkuu jo traditionaaliseen pronssipeliin. Ei hyvältä näytä, kun Mikkelissä Reunanen torjui 39 kertaa eikä yhtään mennyt sisään. Onneksi Kim Törnström sentään pelasi nollapelin ja torjui kaikki yksi laukausta - sitä ennen Kuokkanen olikin jo otettu vaihtoon 3-0 -tilanteessa.

Törnströmin torjuntamääristä ja Reunasen torjuntamääristä voisi tehdä sellaisen johtopäätöksen, että peli vyöryi Jukurien päädyssä koko ajan, mutta maaleja ei tullut mistään.

Avasin kolmatta välierää varten jo oman ketjun tuonne otteluseurantapuolelle, mutta nythän voi ruotia pelillistä umpikujaa enemmänkin. 22 voiton putki on päättynyt, ja nyt on ajettu umpikujaan. Vieläkö tunnelin päässä olisi muutakin valoa kuin yliajava juna, vai joko välierät ovat tässä? Kolme peräkkäistä voittoa Jukureista ei ole mahdotonta, mutta näillä maalimäärillä ei kannata haaveilla liikaa.

Nyt olisi saatava se lätty pussiin, mieluiten useammin kuin kerran. Kakkoskentän voisi minun puolestani uudistaa kokonaan heittämällä Jokilan Salon tilalle, ja Kolmosen voisi rakentaa vaikkapa muotoon Salo-Kauppinen-Lehtisalo. Neloseen sitten Vilppu-Köhler-Kokkonen, ja Kesseli takaisin pakiksi.

Maalivahtipelikin askarruttaa - pomppiiko kiekko, vai puolustusko on vuotanut? Kuokkanen on kolmen pelin jälkeen Mestiksen pleijarivahtien listan viimeisenä, joten epävarmaa pelaaminen on ollut. Pystyisikö Törnström kuitenkaan hoitamaan koko peliä, oltuaan suurimman osan kautta Kuokkasen varjossa?

Ääritapauksessa tiistainen peli on tosiaan myös viimeinen kotipeli tällä kaudella, sillä jos Sport häviäisi ottelusarjansa ja asettuisi TuToa vastaan pronssipelissä, se pelattaisiin Vaasassa. Tosin veikkaan, että Hokin etsikkoaika meni, kun se ei kyennyt pitämään 4-2 -johtoaan vaan hävisi viime hetken maalilla Kajaanissa 4-5. Olettaisin, että Hokille tulee väsy kovan puolivälierän rasitusten seurauksena, ja Sport nujertaa kajaanilaiset kahdesti putkeen. Tosin ei sitä koskaan tiedä, sympatiat ovat joka tapauksessa pienemmän Hokin puolella suurta ja mahtavaa ennakkosuosikkia vastaan.

Positiivisena asiana TuTon tilanteesta todettakoon, että nyt ei pitäisi enää olla ennakkosuosikin paineita eikä huolia muista putkista kuin orastavasta tappioputkesta!
 
Skaba

Jäsen
Huoletuttavaa lukemista on Forren ja Laakson kenttien plus miinus tilastot pleijareissa (5 peliä):

Forre -4
Bastu -3
Virpiö -3
Laakso -2
Salo -2
Keinänen -3

Olisi varmaan aika tehdä jotain muutoksia kokoonpanoon tai peluutukseen tiistain otteluun?
 
Skaba

Jäsen
Mikkelistä kuultua

Äijäketju tänään oli Vilppu-Köhler-Kesseli, joka pelasi sairaan paljon ja aiheutti jatkuvasti ongelmia Jukureille. Hyökkäyspeli oli erinomaista ja ainoastaan Reunasen haamupelastukset pitivät maalin tyhjänä, mm. Vilpulla oli 2-3 avopaikkaa. Köhler voitti seitsemän aloitusta peräkkäin Jukuripäässä ja jokaisen 100-0 puhtaasti omalle pakille joka ampui. Reboundeista olisi pitänyt heittää pari byyriä. Köhlerille merkattiin ottelussa 5 tikkiä nenään ja Jukureiden Pelliselle 2+2.

Ika hehkutti ym. ketjua ainoana joka pelasi oikeaa play-off kiekkoa muiden TuTolaisten ollessa pelkkää täytekamaa. Tänään -2 Forrelle ja -1 Laakson kentille.

Tiistaina on Forren ketjun pakko herätä ja kakkosen vihdoin saada jotain tehtyä.

Muuten lentää rantapallot Kupittaalla tiistaina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös