TUTO Hockeyn fanitoiminta ja -matkat

  • 89 556
  • 218

puumaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sport liigaan kaudelle 14-15
TuTon edustuksen peleissä tulee käytyä aina kun vaan pääsee paikalle. Junnujakin tulee seurattua tulospalvelujen kautta ja viime kaudella tuli pari A-Junnujenkin peliä paikan päällä katsottua.

Tepsin matseissa ei ole tullut varmaan ainakaan 10 vuoteen käytyä.

Jalkapallossa on sellainen oikku, että sympatiat on Tepsin puolella, johtuneeko siitä, että aikoinaan tuli niitä paikan päällä seurattua aika kiitettävästi.
 
Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTon edustusjoukkueen lähes kaikki kotimatsit on viime vuosina tullut nähtyä. Junnuista olen käynyt katsomassa muutamia A:n matseja. TuTon muiden junnujoukkueiden otteita seuraan lähinnä netin välityksellä.

Futiksessa tuli aikoinaan käytyä katsomassa naisten matseja, kun sekä TuTo että Pyrkivä pelasivat SM-sarjassa. Viime vuosina on ollut sen suhteen vähän hiljaisempaa. Veikkausliigaa olen seurannut paikan päällä yleensä max. 5 matsia kesässä. Siellä ei varsinaista suosikkia ole, mutta enemmän on tullut nähtyä Interin pelejä.

TPS:n jääkiekko-otteluita käyn katsomassa työporukan kanssa yleensä yhden per kausi. Tiedotusvälineista Tepsin touhuja tulee kyllä silti seurattua aika tarkkaan.

SM-sarjan salibandya (tiedän kyllä, että Turussa ei tähän kevääseen mennessä edes ollut SM-sarjajoukkuetta), käsipalloa, koripalloa tai lentopalloa en ole koskaan käynyt katsomassa, vaikka muutaman kerran on ollut tarkoitus mennäkin. Niitäkin seuraan toki median kautta.
 
Escona

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTon edustusjoukkueen kaikki kotipelit on tullut seurattua jo monen kaudelta ajalta. Lisäksi käyn katsomassa muutaman vieraspelin kaudessa. Menneellä kaudella kävin Mikkelissä ja Forssassa. TuTon junnujen peleissä tulee käytyä pari peliä kaudessa.

Jalkapallon puolella en ole koskaan käynyt katsomassa TuTon pelejä. Muutenkin turkulaista jalkapalloa käyn paikan päällä katsomassa max. 2 ottelua/kausi, näissäkin vain silloin kun saan vapaalippuja. Suosikkijoukkuetta futiksen puolella ei ole.

TPS:n edustusjoukkueen pelejä tulee nähtyä noin 10kpl/kausi. Nämäkin vain ajankulun vuoksi. Tepsin A-junioreiden kotipeleissä käyn lähes aina kausikortin takia. Samalla näkee myös muiden joukkueiden tulevia huippupelaajia, joiden kehitystä on mukava seurata myöhemmin Mestiksessä ja SM-liigassa.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Itse kiinnostuin ja aloin kannattamaan TuToa edellisen liigaan nousun aikoihin. Silloinen joukkue säväytti jotenkin ja antoi minulle paremman vaihtoehdon TPS:n kannattamisen tilalle. Ensimmäisiä kertoja olin TuTon matsissa muistaakseni vasta TuTo-TPS ottelussa turkuhallissa, jolloin Saku Koivun johtama TPS oli parempi. TuTon tippuminen liigasta silloiseen divariin oli kova pala, mutta jatkoin joukkueen kannattamista. Muistan kuinka TuTo hävisi ratkaisevan karsinta pelin 2-1 ja TuTon ainoan maalin teki silloinen oma idolini Risto "Rike" Siltanen.

TuToa on tullut seurailtua myös kaikki nämä putoamisen jälkeiset divari ja mestis vuodet. Joinain kausina halilla on oltu enemmän ja joskus vähemmän, mutta sanoisin että n. 10 kotipeliä kaudessa on TuTon edustusta tullut seurattua. Mieleenpainuvin muisto TuTon peleistä on jäänyt Kärpät-TuTo playoff sarjan toisesta kotipelistä, jolloin tuli istuttua TuTon kannattajien rumpujen takana ja pienessä TuTon lippujen meressä. Vanha halli oli tupaten täynnä ja kuuluttajakin totesi jotain, että palataan vanhaan hyvään aikaan ja pyysi seisomokatsomoa nousemaan ylös. Kärpät hallitsi ottelua mielin määrin, mutta jotenkin TuTo onnistui pysymään hyvin mukana. Lopulta Kärpät vei ottelun, mutta TuTo vei kuitenkin koko sarjan käsittämättömällä kolmella voitolla raksilasta. Ratkaisevassa viidennessä pelissä TuTon voittomaali oli vielä uskomaton heitto omasta päästä jatkoajalla, joka muutti laidasta suuntaa ja meni lopulta tyhjiin. Bodganovkin totesi sarjan jälkeen jotain, että taisi Jumala olla puolellamme.

Monia antoisia hetkiä siis on tullut koettua TuTon pelejä seuratessa ja suurella innolla niitä vieläkin seuraan. Saa nähdä mitä uusi kausi ja pelit taas mukanaan tuovat.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
tosiasia kirjoitti:

Aika samat sanat kuin sinullakin, jopa Rike Siltasta myöten. Rike oli TuTon ehdoton syömähammas! Ensimmäinen liigakausi on hyvin mielessä, samoin Teppo Nummisen päällä tehty maali, Brad Turnerin kovat otteet, onnettoman paska Craig Woodcroft, Hirsimäki, Seppo, Pärssisen eka liigapeli maaleineen... toiselta liigakaudelta idän ihmeet Igor Boldin ja A.Putilin. Divarikausilta tuo Kärppä-sarja on legendaarinen, olin itse tuolloin seisomakatsomossa "tiivistämässä", kun väkeä tuli ja tuli. Toinen hieno (tosin karvas) muisto on Mestis-finaalisarjan viidennestä pelistä TuTo-Jukurit, jossa meno oli kova, vaikka tappio tulikin lopulta.

TuTon liigaan nousu oli se kimmoke, joka sai seuraamaan ja kannattamaan aktiivisemmin. Itse asiassa ei ollut sitä ennen koko lätkä niin kauheasti kiinnostanut, siis paikan päällä seuraaminen. TPS ei ole ollut - typerää klisettä käyttääkseni - koskaan "mun juttu", eikä sitä tule olemaankaan, vaikkakin täytyy myöntää, että kun TPS-Jokerit finaalisarjoja käytiin enemmänkin, sympatiat eivät olleet Harkimon joukkojen puolella, sama koskee TSP-HIFK-finaalisarjaa. Nykyisellään on yks hailee, kuka SM-liigassa voittaa tai pärjää, kernaasti joku altavastaaja tai ensikertalaisvoittaja jos mahdollista. TPS:n menestys tai menestymättömyys on yksi ja sama - ihan sama vaikka menisi konkurssiin, jos se jollain tasolla TuToa hyödyttäisi. Voisivat siinä tapauksessa vaikka antaa liigapaikkansa ja parhaat pelaajansa TuToon, niin kuin TuTo antoi SM-sarjataipaleen päätyttyä 1975.

Sinänsä jännää, ettei tullut ennen liiganousua edes isäukon kanssa peleissä, hän kuitenkin on vanha TuTon edustusjoukkueen pelaaja "Kippari" Kihlmanin ajoilta 60-luvulta. Jääkiekkokannatusta tietysti nuorempana latisti se, että kouluaikoina lähes jokainen tuntemani lätkänpelaaja oli täys mulkku, sivistymättömän heikkoälyinen ja egoistinen lihaskimppu, joka jaksoi meuhkata pää punaisena "lahjattomille" jonkun liikuntatunnin joutavanpäiväisen harjoituspelin tuloksista, vaikkei ketään muuta kiinnostanut. Lätkäjunnut ovat varmaan vieläkin sellaisia, mutta tärkeintä on joukkueen henki ja esitykset kentällä, eivät yksilöiden persoonat siviilissä. Miellän lätkämiehet samanlaisiksikuin muusikot, näyttelijät yms. Aivan sama, vaikka esim. Cruisen Tomppa söisi vauvansa istukkaa tai joku kitarasankari olisi vetänyt hepoa vuosikausia, jos esitykset ovat hyviä.

Kuluneella tuli pleijarit mukaanluettuna käytyä 14 kotiottelussa ja sitten vielä vierasmatkalla Forssassa soittamassa Lättyä Pussiin -biisiä. Harvoin tulee tätä määrää varmaan ylitettyä, aikataulut eivät aina anna myöten (eikä kyllä aina rahakaan). TPS:n peleissä käyn jos jollain on vapari antaa, viimeksi tämä tapahtui viime kauden Viking Cupissa, sitä ennen pari kolme vuotta sitten. Turkuhalli on tuossa vieressä alle 10 minuutin kävelymatkan päässä, mutta mitäpä sitä sinne menemään.

Jalkapallossa kannatan teoriassa Interiä, tosin peleissä käyn vain jos saan vaparin, ehkä kerran kahdessa vuodessa. Viimeksi olin pelissä Inter-VPS (5-0), mutta ei jalkapallo ole näiden ilmanalojen peli. Eivätpä juuri muutkaan pallopelit kiinnosta: vanhan Namikan koripallomatsissa olen kerran käynyt ilmaiseksi, siinä pelissä voitti se joukkue, jolla oli enemmän mustia jenkkejä.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
tosiasia kirjoitti:
Ratkaisevassa viidennessä pelissä TuTon voittomaali oli vielä uskomaton heitto omasta päästä jatkoajalla, joka muutti laidasta suuntaa ja meni lopulta tyhjiin.

Sen verran tahdon korjata, että tuo oli Markus Laineen laukaus 3 pelissä joka oli TuTon voittomaali. Viidennessä pelissä Mika Karapuu teki maalinedusruuhkasta epäselvän maalin, joka ratkaisi sarjan ensimmäisen jatkoerän lopulla.
 
Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Flyingbird kirjoitti:

Korjaillaan nyt lisää vielä, kun tälle tielle lähdettiin... :) Se Laineen pomppumaali oli itse asiassa viidennessä pelissä, mutta ei voittomaali. Laineen maali tuli kolmannen erän puolivälissä, jonka jälkeen Kärpät vielä tasoitti pelin 5 minuuttia ennen loppua. Jatkoajalla Karapuu tosiaan teki sen ratkaisumaalin (jota kukaan muu kuin maalituomari ei tainnut nähdä) Hannes Kymäläisen syötöstä. Näin sen maalin jostain silloin, vaikka en Oulussa ollutkaan ja oli se kyllä sellainen paikka, että siitä olisi pitänyt laittaa verkot rullalle, vaikka olisi ollut millainen puukäsi. No, kaikki lasketaan... Toi kyseinen PO-sarja sijoittuu varmaan kakkoseksi meikäläisen parhaiden TuTo-muistojen listalla heti liiganousun jälkeen :) Ai niin... Siinä kolmos-pelissä voittomaaliksi jäi lopulta Jani Tuomisen ekan erän lopulla tekemä 1-2 maali.
 
Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Charlie Horse kirjoitti:
Ai niin... Siinä kolmos-pelissä voittomaaliksi jäi lopulta Jani Tuomisen ekan erän lopulla tekemä 1-2 maali.

Joo, ja Tuominenhan teki sen kaiken lisäksi alivoimalla Forren syötöstä. Mielestäni ylipäätään on jäänyt turhan vähälle huomiolle, että Jamppa Tuominen teki siinä ottelussa hattutempun, eli kaikki TuTon maalit. Hienoja muistoja.
 
Shane Falco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sunnydale Razorbacks, Washington Sentinels
Jaakko kirjoitti:
Miten seurauskollisia muuten täällä olevat Tuton kannattajat ovat? Käyttekö katsomassa Tuton otteluja myös futiksessa tai muissa lajeissa? Seuraatteko pelkkää lätkää? Mitä muita turkulaisia joukkueita seuraatte mahdollisesti?

Olen paikan päällä oikeastaan vain TuTon edustuksen lätkäpeleissä. Viime kaudella tuli pleijarit mukaan lukien oltua katsomossa runsaat parikymmentä kertaa, joten kovin montaa peliä ei väliin jäänyt.

Jalkapalloa ei juurikaan tule seurattua, ainoastaan jotain mm -tai em-pelejä sivusilmällä. Futis on ihan kivaa kun pääsee itse pelaamaan, muuten se ei suuria intohimoja meikäläisessä herätä. TPS:n ja Interin välilläkään en ole mitään valintaa tehnyt, toivon molemmille tasapuolisesti menestystä turkulaisuuden (en seuran värien) vuoksi.

Kiekkopuolella TuTo on selkeä ykkönen, mutta en toisaalta palloseurallekaan pahaa toivo. Synkässä menneisyydessäni 90-luvun alkupuolella/puolivälissä kannatin ihan avoimesti tepsiäkin, joten kai niistä ajoista on vielä sellainen pieni sympatia jäänyt elämään. Tilanne voisi tosin muuttua aika radikaalisti jos samassa sarjassa pelattaisiin.
 
Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Täytyy tulla huutelemaan naapurin pöytiin ja kysymään, että onko tällä osa-alueella saatu vielä mitään konkreettista aikaiseksi kauden päättymisen jälkeen vai onko silläkin osa-alueella kesätauko menossa? Vaikkei TuTon toiminta muuten niin hirveästi kiinnosta niin kannatustoiminta kiinnostaa aina ja olisi hienoa, jos saisitte toiminnan elvytettyä.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Jykke1978 kirjoitti:

Rantapalloilla täällä leikitään... TuTon fanitoimintaan tuli viime kaudella jonkinlainen ryhtiliike, josta osoituksena kauden loppuvaiheessa ns. Palmbergin nurkkaan kerääntynyt himofanien joukko, ja tietenkin vierasmatka Forssaan.

Ensi kaudella on siis jotain jonka päälle rakentaa. Allekirjoittaneen elämäntilanne alkaa olla sellainen, että lienee pikku hiljaa pakko antaa periksi, mutta vielä ensi kaudella yritän vielä fanittaa kaikin mahdollisin voimin.

Perusongelma toiminnan kehittämisessä on se, että faniporukalle ei ole löytynyt vetäjää. Adjutantteja olisi nykyään jo tarjolla, mutta liideri puuttuu. Pitäisi olla täysipäinen ja hiukan karismaattinen, jotta auktoriteettia riittäisi.

Kuka olisi sellainen henkilö?
 
Makke

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Itse en päässyt TuTo-TPS matsiin, joten kaipaisin infoa fanclubista.
Voisiko joku laittaa hieman tietoa esim. miten TuTon fanclubiin liitytään? Paljonko on jäsenmaksu ja minne maksetaan. Mitä etuja siitä saa?

Onko websivut jo tekeillä? Lupailin sponsoroida web-palvelun domaineineen, kun fanitoimintaa elvytettiin. Kuka vetää kerhoa? Voisin tarvittaessa toimia myös webmasterina ja tehdä sivut, mikäli tehtävään ei ole muita halukkaita.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Itse en päässyt TuTo-TPS matsiin, joten kaipaisin infoa fanclubista.

Komppaan Makkea. Siviilisäädyn vaihtoon liittyvät asiat estivät olemasta läsnä viime perjantaina, joten infoa fanclubista olisi kiva saada. Luonnollisesti liityn siihen ensi perjantaina kun on Sportin vuoro kaatua Kupittaalla, mutta kuitenkin.

TuTon fanclubi kuukahti 90-luvun loppupuolella, syihin joita ei viitsi enää muistella. TuTon paluu kirkkaisiin valoihin vaatii ilman muuta myös fanitoiminnan elpymistä. Siitä on ollut viitteitä parina viimeisenä vuotena, annetaan kaikki mahdollinen tuki projektille.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Itse en päässyt TuTo-TPS matsiin, joten kaipaisin infoa fanclubista.
Voisiko joku laittaa hieman tietoa esim. miten TuTon fanclubiin liitytään? Paljonko on jäsenmaksu ja minne maksetaan. Mitä etuja siitä saa?

Onko websivut jo tekeillä? Lupailin sponsoroida web-palvelun domaineineen, kun fanitoimintaa elvytettiin. Kuka vetää kerhoa? Voisin tarvittaessa toimia myös webmasterina ja tehdä sivut, mikäli tehtävään ei ole muita halukkaita.

Tuossa alla faktaa oheismonisteesta, jota hallissa jaettiin:
-klubin hinta 10 euroa (fun club -kortin saa myöhemmin postitse liittymislomakkeen täytettyään)
-liittymislahjana uusi TuTon lippis
-klubille oma katsomoalue Kupittaalta, yhteisesti sovittavasta paikasta
-ottelumatkoja kauden aikana muille paikkakunnille
-runkosarjakausikortti satasella (norm. 150 euroa)
-pregame-tapahtumia kauden aikana
-otteluiden jatkobileitä
-edut TuTon fanituotteista
-"jne jne jne" (eli varmaankin lisää vielä määrittelemättömiä etuja)
-lisätiedot: Tiina Hämäläinen, 040-848 1904 tai tiina.hamalainen@tutohockey.fi (tämä Tiina on se otteluemäntä, jota viime kauden lopussakin näkyi)

Siinä infoa monisteesta.

Websivut eivät varmaan vielä tekeillä ole, mutta sellaiset olisivat toki paikallaan. Luulen, että kannattaa ottaa yhteyttä TuToon päin ja kysyä asiasta, tuskin ainakaan sivujen tekijöitä on liikaa. Muutenkin joku tutolais-sähköpostilista tms. voisi olla jatkossa paikallaan.

Tietysti sivuille tarvitaan aina sisältöäkin. Itse kun olen noita TuTon wikihistoriasivuja yms. pääosin tehnyt ja muutenkin ns. vapaan toimittajan hommia tehnyt sivutoimisesti, niin ainakin seuran historiikit yms. voisin siirtää/muokata myös mahdolliselle fanikerhosivustolle. Myös peruskielenhuollosta täytynee jonkun tarjokkaan pitää vaarin, fanikerhomonisteestakin löytyi sijapäätevirhe loppupuolelta.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Nyt on sitten faniclubiin liitytty ja fanipaitakin tilattu. Valitsin selkään erään puolustajan nimen, kaverin joka on eniten yllättänyt minut kymmenvuotisen TuToilun aikana.

Vieraspelimatkasta on kuiskittu Kupittaalla. Tässä mahdolliset syyskauden ottelut:

Pe 5.10 Salamat - TuTo etäisyys 150 km
La 20.10 HeKi - TuTo etäisyys 250 km
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Nyt on sitten faniclubiin liitytty ja fanipaitakin tilattu. Valitsin selkään erään puolustajan nimen, kaverin joka on eniten yllättänyt minut kymmenvuotisen TuToilun aikana.

Vieraspelimatkasta on kuiskittu Kupittaalla. Tässä mahdolliset syyskauden ottelut:

Pe 5.10 Salamat - TuTo etäisyys 150 km
La 20.10 HeKi - TuTo etäisyys 250 km

Pelipaitamyynti on kaiketi ollutkin vähän jäissä viime vuosina, nyt ilmeisesti saa uusiakin paitoja? No, itselläni on vanhemman Syväsalmen perinteikäs pelipaita, eiköhän sillä pärjätä.

En tiedä, missä vaiheessa vieraspelikuiskinnat ylipäätään ovat, mutta jos ns. lähikohteita miettii, niin kaipa LeKi-pelikin olisi mahdollinen, ellei sitä sitten kevätpuolelle jätetä. Matka Lempäälään on Turusta 135 kilometriä, eli lyhin etäisyys muihin Mestis-paikkakuntiin.

Hainpa saman tien keltaisten sivujen reittihausta muidenkin Mestis-paikkakuntien etäisyydet, ihan täydellisyyden vuoksi. Tuossa koko hoito etäisyysjärjestyksessä:

Turku- Lempäälä (LeKi) 135 km
Turku- Kirkkonummi (Salamat) 150 km
Turku- Vantaa (K-Vantaa) 172 km
Turku- Heinola (HeKi) 250 km
Turku- Kouvola (KooKoo) 277 km
Turku- Kotka (Titaanit) 291 km
Turku- Vaasa (Sport) 327 km
Turku- Mikkeli (Jukurit) 341 km
Turku- Savonlinna (SapKo) 443 km
Turku- Joensuu (Jokipojat) 541 km
Turku- Kajaani (Hokki) 603 km
 
Suosikkijoukkue
TuTo
En tiedä, missä vaiheessa vieraspelikuiskinnat ylipäätään ovat, mutta jos ns. lähikohteita miettii, niin kaipa LeKi-pelikin olisi mahdollinen, ellei sitä sitten kevätpuolelle jätetä. Matka Lempäälään on Turusta 135 kilometriä, eli lyhin etäisyys muihin Mestis-paikkakuntiin.

Todellakin, lisätään listalle seuraava:

Pe 28.09 LeKi - TuTo

Joulun jälkeen on sitten tarjolla toinen LeKi-peli, mutta ei sen tarvitse millään tavalla vaikuttaa syksyn pelivalintaan. Olettaen siis, että ottelumatka järjestetään.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kertokaas nyt arvon fanikerholaiset, että mitä konkreettista tämän uuden yhdistyksen tiimoilla tapahtuu! Kovin vähän on ulospäin mitään hehkuteltu tai yleensäkään oltu missään aktiivisesti esillä, joten hieman on salaseurameininkiä... Ainakin näin ulkopuolisen silmin tarkkaillessa. Vai olenko missannut sellaiset kokonaan? Hallilla nyt sentään pelitapahtumien yhteydessä on hieman alkanut tapahtumaan jotain, joten onko näillä asioilla kenties jotain syy-yhteyttä?
 
Alkoiko kiinnostamaan vai? Siitä vaan liittymiskaavaketta täyttämään, niin pääset hyötymään huikeista eduista. Ihan vakavasti puhuen, niin toiminta on kai ollut sisäänpäinkin hieman salaseurameininkiä, mutta nyt käsittääkseni on tieto ruvennut kulkemaan ja toiminta aktivoitumaan.

Itse asiassa tästä aiheesta piti jo viime perjantain matsin jälkeen kirjoittaakin. Parissa viime matsissa on ns. fanikatsomossa näyttänyt olevan ihan hyvä meininki. Ääntä on riittänyt, ja TuToa on kannustettu valotaululla olevista lukemista riippumatta. Jostain syystä joku tai jotkut on kuitenkin ottanut tavakseen huudella älyttömyyksiä vastustajaan, sen kotikaupunkiin tai kannattajiin liittyen. Enkä tarkoita suinkaan pelitilanteisiin liittyviä humoristisia heittoja; niitä kuuluukin olla. Tarkoitan nimenomaan niitä huutoja, jotka eivät millään lailla liity kenttätapahtumiin. Viime matsissakin kuultiin niitä yksittäisiä "Vaasalaiset on sitä ja vaasalaiset on tätä.." -huutoja siihen malliin, että toiseen erään oli pakko vaihtaa paikkaa. Ei, en ole vaasalainen, mutta kyseiset huudot aiheuttivat niin paljon myötähäpeää ja osaaottavia katseita kanssaihmisissä, että koin itsekin parhaaksi hiukan ottaa etäisyyttä. Ne mauttomat huudot suorastaan haittasivat pelin seuraamista.

Kannattaisi ehkä hiukan miettiä, mitä huutaa. Tai sitten niitä huutoja kannattaa huudella omissa nimissä, eikä seuran fanikatsomon suojissa. Helposti käy näet niin, että yhden ihmisen toiminta leimaa koko ryhmän tiettyyn kategoriaan, ja siitä leimasta onkin sitten aika vaikea päästä eroon.
 
Riffsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punamustat, Keltamustat, mitä näitä nyt on.
Moro Turkuunkin täältä susirajalta.
Näillänäkymin ollaan tulossa pienellä "kommandoporukalla" 1.12. otteluun TuTo - Jokipojat ja olisi kiva morjenstaa teidänkin faniporukoita samalla. Täältä lähtee reissuun 7-10 tyyppiä, joista osa on mukana Susirajan Punamustat Ry:n toiminnassa, eli paikallisen tuoreen faniyhdistyksen puuhamiehinä.

Meidäthän on helppo sieltä olutalueilta löytää sitten erätauoilla, että eikun juttelemaan vaan :)

Sunnuntaina sitten Lempäälään ja 5 ottelun viikko pakettiin.
 
Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
On tullut lueskeltua tuota Mestiksen osiossa olevaa "mikä faniryhmä ansaitsee arvostuksesi" -ketjua ja ihan mielenkiinnosta tiedustelen, että minkä kokoinen porukka on saatu kasaan ja millä nimellä porukka toimii, onko ihan vain TuTo Fan Club vai jollain muulla nimellä? Mukava huomata, että teidänkin puolella on saatu porukkaa kasaan ja ainakin jonkun verran ääntä halliin lisää ja se on vain positiivista Turkulaisen kannatuskulttuurin kannalta.
 
Aivan tarkkaa tietoa faniryhmästä minulla ei ole, mutta toiminta on selvästi mennyt eteenpäin. Ryhmä kantaa nimeä TuTo Rebels ja siltä löytyy oma foorumikin:

http://www.foorumi.info/tutofanit/
 
Tavarits

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo ja föönit (Phoenix Coyotes)
Fanitoiminta

Tutustuttuani muiden joukkueiden fanitoimintaan ajattelin perustaa ketjun oman fanitoiminnan kehittämiselle. Täällä voimme sopia missä pelien jälkeiset jatkot, koska on kesägrillit ja missä puistossa, kannatuslaulut C-katsomossa ja vaikka mitä. Taivas on rajana, kunhan vain joukkueen värit on vahvasti näkyville ja kaupungilla ihmiset puhuvat TuTosta.
 
Tavarits

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo ja föönit (Phoenix Coyotes)
Heti kärkeen pitää heittää kysymys että miksi kotisivuilta ei pysty sähköisesti hankkimaan TuTo tuotteita, ja missä ne ylipäätään ovat? Ei näy kotisivuilla missään nyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös