Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Yli 1,5h aikaa nimekkään hankinnan julkistamisesta ja isommissa medioissa ei sanaakaan. Ei edes Jatkoajalla uutista. Ns. roskamediat ovat saaneet kyllä kiitettävästi klikkauksia, joten ei voi sanoa ettei ihmisiä kiinnostaisi.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Ainakin YLE ja TS ovat jutun julkaisseet jo ajat sitten. Jatkoajassa toki edelleen hiljaista.
 
"Suuri osa jääkiekko-ottelun katsojista ei ole kiinnostunut ottelun lopputuloksesta." - Kimmo Rannisto

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
JA:ssa on Elmo Aittolasta ihan mielenkiintoinen juttu. Jutusta selviää Aittolan näkemys tilanteeseensa, missä hän sai potkukut TuTo-A:n peräsimestä. Harmittavasti tosin juttu on jo sen verran vanha, että se ei sisällä tapauksen viimeisimpiä käänteitä. Tällä hetkellä ääni voi kellossa olla jo hieman erilainen.

Osittain Aittola puhuu ihan asiaa. Varmasti hän on tehnyt ison määrän työtä taustallakin ja ollut tärkeä palanen TuTossa pitkään. TuTon Mestis joukkueen päävalmentajan paikkakin lienee ollut hyvin lähellä häntä, mutta nämä valmentajan paikat ovat aina varsin tuulisia. Tällainen tuuli kävi osaltaan myös Aittolan kohtaloksi TuTo-A;ssa. Joukkueen jäädessä alkusarjan hännille ja putoamisvaaran väijyessä jo taustalla. Tässä tilanteessa ei valmentajan vaihto nyt kovin ihmeellinen uutinen ole. Muutos se on pienikin muutos ja ei kakkosvalmentajan hyppääminen kehiin nyt myöskään ihan poikkeuksellista ole.

Osaltaan Aittola on varmasti myös maineensakin vanki. Se onkin sitten mielenkiintoista, onko se Aittolan syytä vai ei? Sanotaan, että "niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan". Eli jos tarpeeksi viljelee tietynlaista käytöstä, niin kyllä se väkisinkin alkaa takaisinpäin myös jossain vaiheessa heijastella. Tietyssä kohtaa voi käydä sitten niinkin, että saa tätä käytöstä vähän aiheettakin osakseen, johtuen juuri tietyistä oletuksista. Varmasti Aittolassakin on erilaisia puolia ja todennäköisesti kaukalon ulkopuolella on hieman erilainen kaveri, kuin siellä penkin takana kilpailutilanteessa. Täytyy toivoa Aittolalle kaikkea hyvää jatkoon ja saapa nähdä jos hän löytää ensi kaudella tiensä jonkun toisen Mestis seuran penkin taakse.

 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Päivän Turun Sanomien etusivun pääuutinen oli TUTOn yli 900 KHL-ottelun vahvistukset, jotka pelaavat täällä jutun mukaan lähes ilmaiseksi. Luonnollisesti Megalinskin liittyminen joukkueeseen oli myös urheilusivujen ykkösjuttu.

Onhan Jussi Leppäsyrjä aiemminkin kirjoittanut TUTOsta ja pelaajista positiiviseen sävyyn, mutta tämähän oli kuin suoraan seuran oman markkinointiosaston kynästä varsinkin, kun eilisen päivän lehdessä Leppäsyrjä haukkui TPS:n lapaseksi ja totesi 3500 ilmoitetun katsojan taistelleen nukahtamista vastaan TPS-HPK -ottelussa.
 
"Suuri osa jääkiekko-ottelun katsojista ei ole kiinnostunut ottelun lopputuloksesta." - Kimmo Rannisto

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Onhan Jussi Leppäsyrjä aiemminkin kirjoittanut TUTOsta ja pelaajista positiiviseen sävyyn, mutta tämähän oli kuin suoraan seuran oman markkinointiosaston kynästä varsinkin, kun eilisen päivän lehdessä Leppäsyrjä haukkui TPS:n lapaseksi ja totesi 3500 ilmoitetun katsojan taistelleen nukahtamista vastaan TPS-HPK -ottelussa.
Joo suorastaan erinomainen juttu. Ja kuvien ryydittämänä vieläpä sellainen, joka saa kiinnostuksen heräämään muissakin kuin meissä verivalan tehneissä tovereissa. Mulle on tullut tänään puhelimeen jo neljä viestiä, jotka ovat olleen sisällöltään tyyliä "OHO?!", ja noista kolme on sellaisilta jotka eivät TUTOa tai jääkiekkoa muuten juurikaan seuraa.

Ja mikäs on juttuja tehdessä, onhan Aavisen TUTO nyt touhunnut hienolla tavalla. Ei tänne Turkuun kovin usein Nikulinin ja Megalinskin kaltaisia seppiä saavu. Kyllä vaan kelpaa olla TUTOn kannattaja. Siinä missä Palloseuralle valuu pitkin kautta ties mitä koukkupolvia, niin me saadaan kunnon KHL-jyriä. Splendid!

Kuten varmaan on helppo huomata, niin olen juuri nyt hyvin tyytyväinen. Ja odotan perjantaina melko lailla vesi kielellä.

Tässäpä vielä kyseinen Turun Sanomien juttu, a'la Jussi Leppäsyrjä:
 

Liitteet

Viimeksi muokattu:
The greatest trick the Devil ever pulled was convincing the world he didn't exist.

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Päivän Turun Sanomien etusivun pääuutinen oli TUTOn yli 900 KHL-ottelun vahvistukset, jotka pelaavat täällä jutun mukaan lähes ilmaiseksi. Luonnollisesti Megalinskin liittyminen joukkueeseen oli myös urheilusivujen ykkösjuttu.

Onhan Jussi Leppäsyrjä aiemminkin kirjoittanut TUTOsta ja pelaajista positiiviseen sävyyn, mutta tämähän oli kuin suoraan seuran oman markkinointiosaston kynästä varsinkin, kun eilisen päivän lehdessä Leppäsyrjä haukkui TPS:n lapaseksi ja totesi 3500 ilmoitetun katsojan taistelleen nukahtamista vastaan TPS-HPK -ottelussa.
Ohan TPS kontannu koko kauden surkeuden ja surkuhupaisuuden rajamailla, sitä ei käy kiistäminen. Näiden kahden onnistuessa Mestiksessä, kaikki tietää minkä nutun vetävät päälle ensi kaudella kun mustavalkoiset raottaa lompakkoa.

Nostan kyllä hattua TuTon konttorille että saavat näitä isoja kaloja verkkoon, jännässä odotan että minkälaisen lohen Rokin Mikkola kaivaa kun tie Mestikseen on avattu ;)
 
Tampereella ei liigapelissäkään nouse tunnelma ja kannustus sellaisiin atmosfääreihin, mihin se Lappi Areenalla ylsi - Nokian Pyryn kotisivut

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Onkohan jääkiekkoliitossa kehitteillä lex-TuTo ?
Eikös tämä ole EU-lakien vastaista rajoittaa EU:n kansalaisten määriä joukkueessa? En ainakaan tiedä, että missään olisi enää rajoitettu lajista riippumatta.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter
Pirkka Antilan ajatus siitä, että yhtenäisessä Euroopassa EU -kansalaisten osallistumista suomalaisiin jääkiekkosarjoihin rajoitettaisiin, on minusta outo. Antila on menneen maailman mies tai persu. Tai sitten niitä molempia.
 

IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Pirkka Antilan ajatus siitä, että yhtenäisessä Euroopassa EU -kansalaisten osallistumista suomalaisiin jääkiekkosarjoihin rajoitettaisiin, on minusta outo. Antila on menneen maailman mies tai persu. Tai sitten niitä molempia.
Tuskin on yksin Antilan idea. Hyvä ajatus kuitenkin. Politiikan kanssa tuskin on mitään tekemistä mutta juniorityön kanssa paljonkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy