Mainos

TUTO Hockey 2019–2020

  • 180 221
  • 656

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Pakko mainita vielä Mölderistäkin, että tähän mieheen homma ei keväällä kaadu. Mies pelaa parempaa lätkää maalilla, kuin Pohjanoksa viime keväänä. Lisäksi miehen viihdearvo on korkealla.

Totta turiset. Ennen kautta odotukset Mölderiä kohtaan olivat mulla varsin korkealla, mutta melkein alkoi jossain kohtaa usko loppua, kun ei mies onnistunut millään kahdessa peräkkäisessä pelissä. Vaan suurinpiirtein siinä kohtaa kun Lonkila loukkaantui, niin mies alkoi parantaa peliään kuin sika juoksuaan. Tätä nykyä ei huonoja iltoja tule, ja useimmiten torjuu loistavasti. Ja kuten sanoit, niin viihdearvo huikea. Harvemmin noin eläväistä maalivahtia näkee. Huomasitteko eilenkin miten Mölder oikein innostui kun Kolppasella hirtti kiinni?
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
En ole sitä Nikulinin "maalia" Ruudusta katsonut. Ei sitä tosiaan suuremmin tuuletettu, ja tuomarikin tuntui olevan täysin varma, ettei kiekko käynyt maalissa. Olin itse sijoittunut tilanteeseen nähden parhaalla mahdollisella tavalla, ja niin minä kuin ympärilläni olleet muut katsojatkin olivat vahvasti sitä mieltä, että kiekko kävi yläriman takana, maalin katossa. Näky oli niin vahva, että ainakin olisi luullut, että tilanne olisi tarkistettu videolta. Toki nämä tilanteet tulevat ja menevät niin nopeasti, että niissä mielellään näkee sitä mitä haluaa nähdä.

Mölder on tosiaan alkanut ottaa roolia myös show-miehenä. Parasta siinä on ollut se, että show ja lämpeneminen on konretisoitunut nimenomaan varmoina torjuntoina, ei hermoiluna tai ylilyönteinä.
 

Nopsajalka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuto Hockey, Tampereen Ilves
Tämän kaiken ja ennen kaikkea hienon venäläisduon esiinmarssin takaa on pakko nostaa esiin kapteeni Jere Karlsson.
Seurannut hänen pelaamistaan pari kautta vähän enemmän ja täytyy sanoa että on mennyt isosti eteenpäin.
Luistelee hyvin, lukee peliä hyvin ja on tällä kaudella lähtenyt tukemaan hyökkäyksiä enemmän, eikä silti tingi puolustamisesta yhtään.

Ja sopii joukkueen kapteeniksi kuin nenä päähän. Tsemppaa muita jatkuvasti ja puhuu sekä ohjaa peliä puheella kentällä mainiosti. Haastatteluissa vaikuttaa myös todella mukavalta ja rehdiltä tyypiltä. Varmasti pidetty kaveri myös kopissa.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tänään on taas peli ja mielenkiintoisen siitä tekee, että molemmilla on panosta ottelussa. TuTo tarvitsee voiton, mikäli kotietua haetaan. K-Vantaa taas tarvitsee pisteitä, jotta karsintaraja jäisi riittävästi taakse. Tämä tekee hyvää Mestikselle, että panosta riittää pitkälle. Asenteesta otteluun ei siis pitäisi olla huolissaan. Helmikkuussa voitto saatiin Vantaalla ihan lopussa tehdyillä maaleilla. Tiukkaa ottelua voi siis nytkin odottaa.
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Vähäuski tänään rosterissa, kuten hiukan etukäteen uumoilinkin. Ja hyvä niin, mielenkiintoista nähdä miten poika onnistuu.
 

Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Olipa melkoinen ohipeli TuTo:lta. Onkohan media hehkutus sokaistanut osan pelaajista. Työnteko unohtui ja Vantaa haki helpot pisteet. Perjantaina vastaavaa esitys niin Ipk hakee myös helpot pisteet Turusta. Kotiedun saaminen edellyttää 12 pistettä lopuista neljästä pelistä.
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Olipa melkoinen ohipeli TuTo:lta.

Tai pikemminkin ohierä, nimittäin se toinen. Avaus- ja päätöserät oli ihan hyvää tekemistä, mutta kakkoserässä oli kyllä sellainen vaihde päällä, että harvoin näkee. Toivoa sopii, että sitä samaa vaihdetta ei enää tällä kaudella löydy. Vai pitäisiköhän ennemminkin puhua vaihteettomuudesta.

Hyvät arvosanat silti Nikulinille ja Mölderille. Ensin mainittu teki kuitenkin kotijoukkueen molemmat maalit, jälkimmäinen taas esitti avauserässä ison kasan huikeita torjuntoja. Toisessa erässä sitten niitä maaleja tuli, mutta eipä saanut Mölder tippaakaan apuja muilta.

Kredittiä myös vieraiden maalivahdille. Suhteellisen monta game saver -tason torjuntaa eilen, ja muutenkin ihan supervarmaa työskentelyä.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTolta lähti peli jotenkin lapasesta eilen ja menetettyä otetta ei oikein missään vaiheessa saatu takaisin. Ensimmäinen reilu kymppi meni kotijoukkeen tahdissa, mutta sen jälkeen ote katosi pahasti. Mölder pelasti TuTon vielä ensimmäisessä erässä tekemällä useita loistotorjuntoja, mutta toisessa erässä, kun vieraat saivat hanat auki niin katosi Mölderinkin taika. Joku maali olisi ehkä ollut otettavissa, mutta liian yksin TuTo veskari jäi pahoihin paikkoihin vastustajien kanssa. Tämän tajusi mm. TuTon kärkipakki Mikke Levo, joka selvästi otti jonkun maalin omaan piikkiinsä. Levo pelaa sen verran kovalla tunteella välillä, että tilanteiden nopea nollaus voi olla vaikeaa ja se voi näkyä seuraavissa vaihdoissa. Viimeisessä erässä TuTo yritti vielä väksin nousta peliin mukaan, mutta lopulta Vantaa korjasi tilanteista ne maukkaimmat hedelmät.

Ainoa TuTo pelaaja, joka selvisi pelissä ilman miinuksia oli kapteeni Jere Karlsson. Hän pystyi pitämään korkean suoritustason läpi pelin vaikeista hetkistä huolimatta. Kotijoukkueen tehot lepäsivät kakkoskentän Nikulinin harteilla, joka oli TuTon parhaimmistoa. Juho Virtasen ketju väläytteli, mutta ketjun pelissä näkyi Eetu Elon puuttuminen. Vähäuski pelasi ihan OK Mestis debyytin, mutta ymmärrettävästi maksoi vielä vähän oppirahoja. Alempien ketjujen pelaajista mielestäni Valtteri Virtanen erottautui positiivisesti ja on varsinainen energiapaketti. Pakistossa Megalinsky myös petrasi edellisestä pelistä ja lunastanee hiljalleen isompaa roolia. Seuraavaksi sitten panokset nousevat taas tappiin, kun IPK luistelee Kupittaalle TuToa vastaan ja "talonmies" taitaa olla taas hämmentämässä. 4 peliä enää TuTon runkosarjaa jäljellä.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tänään IPK vastassa ja toivotaan, että edellisen pelin kaltaista ei tulisi. Hieman tuntuu, että jos hyökkäyspäässä ei peli toimi, niin se kostautuu nopeasti. TuTo satsaa nyt puolustukseen tavoitteena saada se kuntoon pudotuspelejä ajatellen. Tämä saatta vaikuttaa hieman siihen, että toisessa päässä homma takkuaa. Liian monta yksinyrittämistä ollut. Jotenkin pitäisi saada syvyyttä peliin ja saada onnisumisia syöttöihin. Viime pelissä moni lähtö jäi torsoksi, kun syöttöä ei tullut tai sitä ei saatu kohdille.
Pelejä on vähän jäljellä ja seuraavat ovat juuri kärkikahinoissa olevia. Ja lopuksi tietysti K-Vantaa taas.
Voi olla, että liikaa haen negaa, kun yksi tappio pitkän pisteputken jälkeen tuli.
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Olipas taas se toinen erä melkoinen sudenkuoppa. Joku valmentaja, en muista kuka, totesi aikanaan joukkueen pelattua huonoja päätöseriä, että "pittää alkaa reenaamaan tuota kolmatta erree". No, nyt voisi hyvin ehdottaa samaa TUTOlle, sillä erolla, että treenattava erä olisi se keskimmäinen.

Mölderin puolesta kyllä hiukan harmittaa, ikäänkuin syntipukin rooliin taas joutui. Erinomainen ensimmäinen erä, sitten toisessa ihan tekemätön paikka ja 0-1. Okei se toinen sitten olisi pitänyt torjua, mutta kolmas oli tosi harmillinen. IPK:n päädystä kun kiekko norsuna lähti, niin katselin Mölderiä ja mietin mielessäni, että "lähde lähde", mutta ihan heti ei spurtannut. Ja se maksoi maalin. Mielelläni silti annan pointsit siitä että kuitenkin lähti, tuon oikeampaa tilannetta lähteä ei ole. Pieni miettiminen nyt kostautui, mutta kun nuo vaan ovat maalivahdille niin pirun hankalia tilanteita. Ei sitä maalia kovin helppo ole jättää.

Pointsit myös TUTOn venäläisille, kun tulivat pelin jälkeen tapaamaan kannattajia, sekä antamaan nimmareita. Mukava nähdä että se älytön Korona-hysteria ei ole vielä tavoittanut tätä osaa maailmasta.

E: Jaa niin unohdinpa kokonaan Ilkan. Mikäs miehellä mahtoi olla, keskittyi tänään ihan vain ja ainoastaan pelaamiseen.
 
Viimeksi muokattu:

IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
E: Jaa niin unohdinpa kokonaan Ilkan. Mikäs miehellä mahtoi olla, keskittyi tänään ihan vain ja ainoastaan pelaamiseen.

Ilkka Pikkarainen on yksi Mestiksen parhaista pelaajista pelaamaan jääkiekkoa. Ei siinä varmasti sen ihmeellisempää ollut tänään Kupittaalla. Pikkarainen osaa tehdä voittavia asioita jäällä.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tuo toisen erän kirous on sellainen, mistä puhuttu jonkin aikaa jo. Jos eka ja kolmas olisi tuolksellisia, niin tuosta ei suurta haittaa olisi. Nyt vaan se tuloksellisuus ei ole ollut parasta. Jossakin vaiheessa tilanteita luotiin ja riittäväti saatiin onnistumisia. Sitten se muuttui tilanteiden luomiseen, mutta ei onnistumisia. Nyt tilanteitakaan ei ihan hirvittävästi kyetä luomaan.
No ei tässä vaivauduta epätoivoon. Matka jatkuu.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Jaa niin unohdinpa kokonaan Ilkan. Mikäs miehellä mahtoi olla, keskittyi tänään ihan vain ja ainoastaan pelaamiseen.
Taisi paikalliset kiekkokaukalon asukkaat olla tänään sen verran asiallisia, että "talkkarilla" ei ollut pahemmin huomauteltavaa, heh.

Jotenkin rikkonaisen pelin TuTo eilen pelasi. Yritystä oli paljon, mutta oikein mikään ei toiminyt kokonaisuutena hyvin. Todella paljon tuli pieniä virheitä ja harhasyöttöjä. IPK oikeastaan tarjosi vielä lopussakin TuTolle avaimia voittoon asti, mutta suoraan sanoen ratkaisut maalipaikoista olivat ponnettomia ja ihan parhaille paikoille ei tarpeeksi päästy. IPK sai ehkä hitusen enemmän näitä kärkisektorin paikkoja ja siten pääsi paremmin voittoon kiinni. TuTo tarvitsisi ylivoimalta ehdottomasti enemmän laadukkaita kuteja ja vahvempaa maalinedustan pelaamista. Näin omasta näkökulmasta olisi varsin mielenkiintoista kokeilla Megalinskyn pelaamista vastustajan maalinedustalla ylivoimalla ja pelata YV:tä jopa 3 pakilla. Megalinskyä ei ihan helpolla siirretä ja hänellä taitaa olla ihan kohtullisen hyvä mailtekniikka, millä voisi hakea ohjauksia ja päästä kiinni myös kakkoskiekoille.

Voiton myötä IPK karkasi sarjataulukossa jo lähes tavoittamattomiin TuTolta. Viimeinen kotietupaikka on TuTolle vielä mahdollista saavuttaa, mutta sekin on kovan työn takana. Kaikki loput vastukset ovat sarjataulukossa yläpuolella ja kolmesta viimeisestä pelistä kaksi on vieraissa. Pahimmista haastajista myös SaPKolla on 3 peliä jäljellä, mutta kaikki sen vastukset ovat tällä hetkellä taulukossa sen alapuolella. KOOVEE:llä on vielä 5 ottelua jäljellä, mutta käsillä nyt peräti 8 ottelun tappioputki. Hieman on kuitenkin sellainen tunne, että SaPKo pysyisi TuTon edellä ja KOOVEE myös kampeaa itsensä tuolta takaa edelle jäljellä olevan pelimääränsä turvin. Veikataan, että TuTo kohtaa pudotuspelien alussa SaPKon tai Jokipojat.
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Ilkka Pikkarainen on yksi Mestiksen parhaista pelaajista pelaamaan jääkiekkoa. Ei siinä varmasti sen ihmeellisempää ollut tänään Kupittaalla. Pikkarainen osaa tehdä voittavia asioita jäällä.

Totta, eihän siitä ole epäilystäkään. Mutta hallitsee myös spedeilyn, josta ollaan saatu nauttia Marlillakin.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
TUTO:lla on runkosarjassa kolme ottelua jäljellä. Vääntö kotiedusta jatkuu mahdollisesti loppuun asti, pisteitä tarvitaan viikonlopun vieraskiertueelta. Jokipojat ja SaPKo kamppailevat samoista sijoista, joten mitään ei saada ilmaiseksi.

Viime viikon tuplatappio Kupittaalla oli pettymys, mutta jälkimmäinen ottelu IPK:a vastaan oli lupaus paremmasta. Megalinsky alkaa saada juonesta kiinni ja hyökkäys tuotti taas kohtuullisesti maalipaikkoja. Sairastupa on aika tyhjä ja A:n kausi on päättynyt; sieltä voi tarvittaessa ammentaa reservejä edustuksen käyttöön.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kotiedun saaminen vaatii kyllä voittoja. Hieman tuo K-Vantaa tappio kyrsi, mutta kun toisella on panosta enemmän niin noin siinä helposti käy. Seuraavilla vastustajilla pelikieltoja ja loukkaantumisia, mutta en usko sen helpottavan. Tänään kokoonpanoihin on tehty hieman muutoksia ja ehkä hyvänkin. Lisäksi Rautiainen on aloittava maalivaahti. Vaikka Mölder ei ihan saanut tukea puolustuspelaamisessa, niin on ihan hyvä pitää tauko. Jos tulisi kolmas peli perään, missä maalivaahti joutuu vaihtoon, niin se voisi syödä itsevarmuutta enemmän. Tulevissa vastustajissa voi kyllä olla myös pudotuspelien eka vastus. Riippuu tietysti runkosarja lopuista peleistä. Nyt kuitenkin pitää pelaaminen olla valmista.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Ei tämä vaan hyvältä näytä. Tutolla ei ole YHTÄÄN maalipaikkaa kahteen erään, kun pari minuuuttia vielä jäljellä ottelua. Ei toimi kiekollinen peli sitten alkuunkaan. Sama ketä vastaan tulee pleijareissa niin homma on hävitty.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
No ekassa erässä vielä karvaus toimi, mutta siinäkin näki että vastustaja osaa saman. Toinen ja kolmas olikin sitten vastustaja peliä. Kotietuun en enää usko. Saa nähdä kuinka pitkälle keväällä mennään. Pudotuspelit ovat omia pelejä ja niissä voi kyllä käydä miten tahansa. Hieman haisee siltä, että Pikkarainen pääsee vielä Turkuun.
 

Oadie

Jäsen
Ei tämä vaan hyvältä näytä. Tutolla ei ole YHTÄÄN maalipaikkaa kahteen erään, kun pari minuuuttia vielä jäljellä ottelua. Ei toimi kiekollinen peli sitten alkuunkaan. Sama ketä vastaan tulee pleijareissa niin homma on hävitty.
Olipas sekavaa todellakin. Kolmas tappio putkeen ja pelillisesti taidetaan mennä vaan enemmän ja enemmän takapakkia juuri pudotuspelien kynnyksellä. Yksikään ketju ei saanut oikein juonesta kiinni ja aikamoista pakkopullaa oli etenkin toinen ja kolmas erä. Moni pelaaja yrittää väkisin ja rentous puuttuu. Valmennukselta myös outo veto, kun joukkueen paras ylivoimapelaaja istui suurimman aikaa penkillä kun pelattiin 6vs3 tuloksetta. Kaiken kukkuraksi Vanhatalo poistui vielä kolmannen erän alkupuolella koppiin jostain syystä? Nyt on viikko aikaa löytää se hyvä vaihe, mikä joukkueella on ollut ja hävittää tuo väkinäinen puskeminen taka-alalle.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Vaikean oloista on TuTon peli-ilme ollut viime aikoina. Kolmesta viime ottelusta saaliina 0 pistettä ja sijoitus on valahtanut sarjataulukossa jo ulos TOP-5 sakista. Kaksi ottelua enää jäljellä runkosarjaa ja tänään saattaa olla jo pudotuspelivastustajien osalta ratkaisun maukua hieman ilmassa. SaPKo kohtaa tänään TuTon ja jos se peli hävitään, niin SaPKo pysyy ainakin TuTon edellä. KeuPa-KOOVEE ottelu vaikuttaa myös paljon TuTon vastustajan valikoitumiseen pudotuspelien alkaessa. IPK:lla lienee tänään mahdollisuus myös lopullisesti varmistaa runkosarjan kakkospaikka, mikä tietäisi sitä että K-Vantaa voisi vielä elätellä playoff toivoita sarjan päätöskierroksella TuToa vastaan. Vantaa on tehnyt vahvaa kiriä sarjan lopussa ja on viiden ottelun voittoputkessa.

TuTon valmistautuminen pudotuspeleihin on jo käynnissä, vaikka taistelua viimeisistä sarjasijoitukista käydään samalla tosissaan. Eilisessä pelissä taisi hieman joka ketjua olla sekoitettu tavanomaisesta ja niin näyttäisi tänäänkin olevan. Maalissa Rautiaiselle haetaan parempaa pelituntumaa ja myös joitain A-nuoria hieman valmistellaan tulevan varalle. Eli ehkä tässä vielä jonkunlaiset mahdollisuudet omataan pudotuspeleissä, vaikka tällä hetkellä näyttää vaikealta ja vastuskin tulee olemaan heti sarjan kärkipäästä.
 

sapko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
Mikäs Megalinskylla kun ei pelannut Joensuussa eikä ole kokoonpanossa Savonlinnassakaan? Harmi homma. Olisi ollut kiva nähdä mies Talvisalossa. No onhan siellä Nikulin.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Entäs Levo, eilen teki maalin Joensuussa mutta ainakin kokoonpanosta puuttuu. Se on huono juttu molemmille joukkueille. TUTOlta puuttuu hyvä pelaaja ja SaPKolta jää paljon YV:tä saamatta.
 

minarc

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Boston Bruins
Entäs Levo, eilen teki maalin Joensuussa mutta ainakin kokoonpanosta puuttuu. Se on huono juttu molemmille joukkueille. TUTOlta puuttuu hyvä pelaaja ja SaPKolta jää paljon YV:tä saamatta.
Luultavasti kymppitili täyttyi eilen. EDIT näköjään voi olla myös pientä osumaa, pahoittelut arvailusta jos olen väärässä.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Entäs Levo, eilen teki maalin Joensuussa mutta ainakin kokoonpanosta puuttuu. Se on huono juttu molemmille joukkueille. TUTOlta puuttuu hyvä pelaaja ja SaPKolta jää paljon YV:tä saamatta.

Sai jotain osumaa jalkaan maalin jälkeen. Myöhemmin myös irvisti samaa jalkaa.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös