Ilmoitukset

Nimimerkki Karamahti on lopullisesti ohjattu isoista ovista ulos, sillä järkevä keskustelu ja sääntöjen noudattaminen eivät kuuluneet hänen pelikirjaansa. Kamelin selän katkaisi lopullisesti yleisen asiattoman kielenkäytön lisäksi useampi viesti Trumpin ketjuun, joissa ainoana tarkoituksena oli aukoa päätä.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki nahkis kirjoittaa jatkossa jossain muualla, syynä jatkuva tahallinen trollaus, flametus ja muiden kirjoittajien vähättely.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Perusjäbä on saanut viikon pelikiellon romaniketjuun kirjoitetun hyvän maun vastaisen viestinsä vuoksi.

Sulje ilmoitus

TUTO Hockey 2019–2020

Viestiketju osiossa 'TUTO Hockey' , aloittajana Everton, 26.04.2019 klo 15.35.

  1. Everton Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    Aika avata myös TuTolle ketju ensi kauden asioista, sillä ensimmäinen pelaajasopimuskin on julkistettu tänään:
    Conrad Mölder TUTOn vahvuuteen - TUTO Hockey

    Varmoja lähtijöitä Julius Pohjanoksa (TPS) ja Miro Mäkinen (Ässät), luultavasti myös Matt Nickerson? Lisäksi pääosin junnuissa pelannut Jussi Tammela (Jokipojat).
     
  2. Eesau_65 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo
    No kiitos avauksesta. Itse jo meinasin sen työpäivän aikana tehdä.
    Nyt on siis päävalmentaja ja toinen maalivahti vahvistettu tulevalle kaudelle. Lisää uutisia lähiaikoina tulossa.
    Vaasasta tai no muuallakin ollut Conrad siis maalivahdiksi. Nuori on, joten vielä mietitityttää. Ihan hyvin on aiemmin nähtävästi esiintynyt. Jos Lonkila jatkaa, niin taistelupari on valmis. Kumpikaan ei Pohjanoksaa aiemmilla esityksillä korvaa, mutta ei tuomita ketään. Lonkilan jatkosta ei siis mitään tietoa.
    Lisätään vielä että Otto Mäkinen siirtyi varmaa KOOVEE paitaan, kun Tappra siirtyy myös tukemaan KOOVEE:tä.
     
    Viimeksi muokattu: 27.04.2019 klo 06.30
  3. Everton Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    Lainaus:
    TuToa sivuten vielä sellainenkin uutinen, että Matias Lehtonen sai (mielestäni ehkä vähän yllättävästi) jatkosopimuksen Tapparaan. Eli jos ensi kaudella nähdään Mestiksessä, niin tuskin ainakaan TuTon nutussa.
     
  4. tosiasia Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo
    Isot muutokset ovat TuTolla ilmeisesti edessä tulevalla kaudella. Yksi isoimmista muutoksista on Pohjanoksan siirtyminen Liigaan ja maalivahtiosastolla on valtavat saappaat täytettävänä. Tässä suhteessa aika loogista, että ensimmäinen uusi julkistettu pelaaja maalivahtiosastolle tuleva Sport laina Conrad Mölner. 19 vuotias 185 cm 87kg veskari voi olla vielä hiomaton timantti. Vaikuttavin suoritus viime kaudelta lienee A-nuorten Liigan ylemmän jatkosarjan toiseksi kovin torjuntavarmuus 92,41%. Tasaisuutta pitäisi kuitenkin saada lisää, koska playoffeissa ja alkusarjassa torjuntavarmuus tuntui heilahtavan vielä selvästi, mikä nuorille pelaajille on varsin tyypillistä. Teoriassa kuitenkin potentiaalinen ykkösveskari jopa tulevalle kaudelle, jos TuTo onnistuu hiomaan timantin säihkeen hänestä esiin.

    Toinen mielestäni iso asia olisi saada puolustukseen lisää kykyä pelinrakenteluun. Hyvä pakisto sää hyökkäykset vauhtiin, voittaa omassa päässä kaksinkamppailut ja luo ylivoimalle uuden ulottuvuuden, sekä pakottaa vastustajan roikkumaan. Edellisellä kaudella näistä mielestäni täyttyi vain 1/4. Pakiston nopeus ei ollut riittävä mm. Ketterän turbovaihdetta vastaan ja rikkomaan jouduttiin ihan puhtaasti koska jäätiin jalalla jälkeen. Pelinavaaminen ja rakentelu tökkivät ja helppoja virheitä tuli koko ajan liikaa. Pakiston heikkouksia ja virheitä paikkasi kuitenkin paljon se, että kamppailuissa ja väännöissä voitettiin takaisin paljon kiekonmenetyksistä. Siinä vaiheessa kuitenkin kun vastustajan viimeistelyn laatu nousi, niin oltiin todella helisemässä näiden virheiden kanssa.

    Hyökkäyspäähän tarvitaan terävämpi kärki. TuTolta puuttui käytännössä koko kauden selvä ykkösnyrkki. Maalihai ei uittanut kiekkoja vastustajan verkkoihin, eikä syöttökoneetkaan löytäneet tarpeeksi omien lapoja. Varsinkin ylivoimapeli pitää saada uudelle tasolle, jos ratkaisupeleissä halutaan lisää avaimia omiin käsiin.
     
  5. TeMee_ Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokipojat, Kopla
    Onkohan Kokkala, Ahoniemi, Taavitsainen ja Friman jatkamassa Tutossa?
     
  6. Eesau_65 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo
    Lainaus:
    Muista ei mitään tietoa, mutta Taavitsaine taisi koko kauden olla puolikuntoisena ja saattaa lopettaa koko kiekkoilun. Tällaisen kuvan sain Ahoniemen haastattelusta kauden jälkeen. Muut kyllä saisivat minun puolesta jatkaa TuTo- paidassa.
     
  7. Everton Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    Viisi pelaajasopimusta ja kolmelle pelaajalle näyttöpaikka - TUTO Hockey

    Turussa ei vielä kovin isoja kaloja naarattu Aurajoesta esille, mutta jonkinlaista runkoa aletaan kuitenkin pikkuhiljaa muodostamaan.

    Jatkot/junnuista:
    Aaro Löyttymäki - semilupaava debyyttikausi miesten sarjoissa, ehkä kolmoskentän laidalle?
    Karri Forsblom - a-junnujen SM-sarjan pistepörssikolmonen, viime kaudella vain hajapelejä Mestiksessä. Voisiko olla jopa tulevaisuuden Forsell? No, kuten uutisessakin kommentoidaan, niin ilmeisesti Mestiksen staraksi on kuitenkin vielä paljon matkaa...
    Roope Kallio - oma junnu, jos ei jotain suurta nuorennusleikkausta ole nyt luvassa, niin tuskin on kovin merkittävää roolia luvassa.
    Timi Lehti - maaliahne puolustaja junnuista, voi tosin olla hänelläkin vielä pitkä matka vakiokokoonpanoon
    Waltteri Urpolahti - ns. perustason junnuvahti. Jos tässä on TuTon lopullinen maalivahtikaksikko, niin eipä paljon kokemattomalla kaksikolla voisi kauteen lähteä...

    Tryoutille:
    Aleksi Karlsson - hyökkääjä, nappikausi FPS:ssa
    Erkki Laiho - hyökkääjä Lukon junnuista, ei mitenkään erityisen kaksiset tilastot
    Waltteri Saaristo - TuTon kasvatti, pelasi Suomi-sarjaa Kaarinassa. Kommenteista päätellen jonkinlainen hämmentäjä kentällä, vaikka ei kokonsa puolesta mikään voimahyökkääjä olekaan
     
    Viimeksi muokattu: 29.04.2019 klo 14.05
  8. Eesau_65 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo
    Hyvä mielestäni on, että nuoria ajetaan mukaan. Viimekaudella mukana jo jonkin pelin, mutta Löyttymäki useamman kerran. Piristivät myös kummasti loppukauden peleissä. Toivottavasti eivät ihan penkille istujiksi otettu. Tietysti, jos tahtoo peliaika jäädä vähäiseksi, niin aina voi sitten koettaa löytää joku lainapesti.
    Maalivahdit tosiaan aika kokemattomia, mutta eipä tuota tiedä onko vielä kolmaskin tulossa. Tai sitten luotetaan, että molemmat yllättävät meidät.
    Try- out pelaajista Laiho taitaa olla A- nuorien ja edustuksen yhteinen. Saaristo on sitten varmaa sellainen perinteinen TuTo muottiin haettu pelaaja. Karlsson
    taisi tämän kauden esityksillä saada paikan kokeiluun.
    Seuraavaksi sitten odotellaan jatkosopimusten tekijöitä. Hiljalleen ja tuttuun tapaan uutisia tipahtelee.
     
  9. tosiasia Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo
    Todella hienoa, että A-nuorista saadaan yhä vahvempia palasia tulevan kauden edustusjoukkueen rakennukseen.

    Aaro Löyttymäki osoitti jo viime kaudella, että häneltä voi tehojakin odottaa. Liike on 190cm pelaajaksi jo hyvällä tasolla, mutta ei jotenkin ihan ole vielä päässyt kunnolla pelin sisälle, vaikka vauhdissa pysyy. Tilanteita ja paikkoja hän kuitenkin jo osoitti saavansa, mutta niiden hyödyntäminen oli vielä matalalla tasolla. Ei myöskään osaa ihan hyödyntää kokoaan kunnolla kamppailuissa ja laukauksessa olisi rutkasti petrattavaa, kun vipuvartta ja rightin kätisyyttä kuitenkin löytyy. Pelkästään viimeistelyn selvällä petraamisella voisi hyvinkin tuplata viime kauden tehonsa ja ehkä lähestyä jopa pinna per peli tahtia jos ketjun pelikin rullaa.

    Karri Forsblom osoitti A-nuorissa kykyä nousta isoon rooliin. Forsblom iski nuorissa 45 ottelussa 62 pinnaa eli 1,37 per peli, mikä on kova lukema. Mestiksessä kuitenkin näyttäpaikat ja rooli jäivät vielä hieman pieneksi ja sen vuoksi tehojakaan ei vielä paljoa sieltä voinut odottaa menneellä kaudella. Omaa kuitenkin hyvän pelikäsityksen ja mielestäni osoitti välillä olevansa todella liukas ja vaarallinen. Pystyy luomaan pelikavereilleen kentällä tilaa sitomalla vastustajia itseensä. Ehkä fysiikassa on vielä isoimmat puutteet, jotka vaikeuttavat peliä. Omaa kuitenkin mielestäni eväitä ylivoiman moottoriksi, mutta ei välttämättä aina puhtaana syöttökoneena vaan voittamalla 1-1 tilanteen, millä vastustajan neliö hajoaa ja muille vapautuu tilaa. Potentiaalia olisi ehdottomasti 2 tai 3-sentterin tontista kilpailuun, jos tasoa saadaan ylöspäin kokonaisvaltaisesti.

    Roope Kallio on mielestäni erinomainen lisä edustukseen. Hieman omintakeisinkin pelityylin omaava isokokoinen sentteri on yllättävän vaarallinen hyökkäyspäähän, mutta osaa hoitaa tunnollisesti myös puolustuspään tehtäviä. Liike on jo hyvää, mutta kokoaan hänenkin pitäisi hyödyntää paremmin. Rightin sentterinä eväitä myös hieman erilaiseen perinrakenteluun ja yllättävyyteen ulottuvana pelaajana. Lähtökohtaisesti näkisin Kallion 3-4 ketjun sentterinä, mutta ehkä häntä voisi kokeilla myös YV:llä maalin edustalla.

    Timi Lehti loisti pakistossa A-nuorissa. Mielestäni yllättävänkin valmis paketti, mutta jotenkin vielä pehmeän tuntuinen puolustuspään kamppailuissa. Raamit riittää ja nopeuttakin on, mutta ehkä vähän ylihyökkää ja antaa vastustajille eväitä iskeä vastaan. Ehdottomasti kuitenkin vaarallinen lisä myös ylivoima-arsenaaliin. Veikkaisin aluksi 3 parin pakkia, mutta jos pelit lähtevät sujumaan voisi nousta hyvinkin 2-pariin.

    Waltteri Urpolahti pelasi OK kauden nuorissa ja oli lopulta ehkä TuTon A-nuorten ykkösveskari. Pystyy pitämään joukkuetta pystyssä, mutta ailahtelee hänkin vielä jonkun verran. Ihan pätevän parin hän Mölderin kanssa muodostaa, mutta rutiinin puute voi vielä näkyä tällä parilla paljonkin. Tryout pelaajista vaikea sanoa vielä oikein mitään.
     
  10. tosiasia Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo
    Hieman tässä on tullut mietittyä, miten yleisöä saisi houkuteltua lisää hallille tulevalla kaudella ja miten kilpailla "tavallisten" ihmisten vapaa-ajasta joille jääkiekko ei välttämättä ole sen kummempi viihdetuote, kuin yksi muiden joukossa ja niitä muita nykyään riittää ja kiekkoakin tarjoillaan ennätysmääriä. Olisiko yksi ratkaisu löytää yhteinen sävel joidenkin muiden viihteen tekijöiden kanssa? Jonkunlaisen paikallisen idolin saaminen hallille esiintymään esim. kickstartiksi kauden alkuun, millä ehkä jopa voisi siivittää kausikorttienkin myyntiäkin? Olisikohan TuTolla eväitä saada esim. Darude esiintymään kupittaalle TuTo cheerleaderien rytmittämänä?

    https://www.youtube.com/watch?v=RSGSWaEGp3A&list=RDRSGSWaEGp3A&index=1

    Tavallaan Mestiksen ongelma on myös pienuuteen juuttuminen, mikä viellä korostui Liigan sulkeuduttua. Ehkä pitäisi ajatella vaihteeksi isosti, jos halutaan joskus nousta isoista varjoista. Teoriassa kauden avauksesta voisi heti yrittää rakentaa mammuttimaista spektaakkelia esim. vieraalle maalle "turkuhalliin", minne voisi tavoitella jopa 6000-9 000 katsojaa löytämällä tien yleisön sydämmiin, ainutlaatuiseen kokemukseen ja enntyksien rikkomiseen.

    Nuoriso haluaa edelleen idoleita ja sankareita, mutta ehkä on jo hieman liikaakin irrottu todellisuudesta. TuTo voisi koettaa tuoda sankarit takaisin normaalin ihmisten tasolle, jotka käyvät arkisin töissä, mutta iltaisin pistävät "viitan" päälle kaukalossa. Marvel sankarisarja tuntuu täyttävän katsomot elokuvateattereissa ja ehkä TuTokin voisi ottaa pientä teemaa pelaajien hankintaan ja markkinointiin. Esim. hankittiin voimaahyökkääjä "The Rauta" Kallio hyökkäykseen, jolle vastustjat taipuvat molemmissa päissä kuin painot tangossa. Maalilla vartioi vastustajien kiekkoja jauhava"Mylläri" Mölder, jolla maalinedusta pysyy kuumana, mutta verkot kylmänä. Pakistossa Timi "Syksyn sävel" Lehti saa vastustajat oman maalin edessä keltaiseksi kiekon riistoista. mutta myös punaisen hehku on varsin tuttua ylivoiman aikana.
     
  11. OCE Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ketterä
    Lainaus:
    Totta hitossa tuota kannattas kokeilla. Kyllähän Ketterä näytti Kisapuiston pelillä et kun tuote kunnossa niin kyllä se Mestiskin sittenkin kiinnostaa suurempaakin yleisöä. Kovaa ennakko markkinointia ja sit Turkuhalli täyteen niin avot talouskin ois vähä aikaa kunnossa.
     
  12. tosiasia Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo
    Lainaus:
    Ketterä on noussut raketin lailla ylöspäin syvästä suosta ja tietynlainen buumi kytee selvästi taustalla. Tästä osoituksena oli tuo hallin täyttökin naapurissa jopa ihmeellisen helposti. Ketterän etuna on tuoreus ja uutuus. Siinä missä TuTo on vuosikymmenten aikana leimautunut kaupungin kakkosjoukkueeksi, niin Ketterä mielletään uudeksi potentiaaliseksi huippuseuraksi, jolla on eväitä ties miten pitkälle. TuTon pitäisi jotenkin murtaa tämä paikallinen "kirous" ja osoittaa olevansa katsojien luottamuksen arvoinen. Tälläkin kaudella on saanut lukea mm. tuolta naapurin osiosta ns. "paskaseura" juttua, joka osaltaan kertoo juuri uskon puutteesta, mistä TuTon ongelmat johtuvat. Vuosikymmenten taakkaa on vaikea hetkessä kääntää, mutta ajat muuttuvat ja varsinkin nuoret elävät hetkessä. Eli ei tämä ole "mission impossible".

    TuTolla on ehdottomasti mahdollisuus murtaa tämäkin kirous ja saada paikallinen suuri yleisö kiinnostumaan uudella tavalla seurasta. Tämä edellyttää uudenlaista ajattelua ja uusia näkemyksiä joka suuntaan. Kaikeasta huolimatta riskit pitäisi olla kuitenkin hallittuja ja kovan luokan uhkapeli ei ole suotavaa ellei ole koko pankkia takana.
     
  13. OCE Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ketterä
    Lainaus:
    Joo kyllähän tuo Ketterän nousu Mestiksen kärkeen on tapahtunut raketin lailla ja siinä varmaan uutuuden viehätystä. Mutta se työ jonka seura on tehnyt menestyksen eteen on antanut erittäin positiivisen kuvan pitkin Etelä-Karjalaa ja temmannut suuren yleisön mukaan.

    En kyllä hirveästi tiedä tuosta Tuton ja Tps:n yhteistyöstä ja menneisyyden kiroista. Mutta hiukan täältä katsottuna ihmetyttää miks ei yhteistyö ole tiiviimpää, koska urheilullisesti eivät kilpaile keskenään. Luulisi et yhdessä suunnitellaan seurojen strategiat sellaiseksi että palvelisi mahdollisimman hyvin molempia, pelaajapolut ja muu sellainen jos apua tarvitaan niin sitä myös annetaan. Varmasti palvelisi parhaiten Turkulaista jääkiekkoa. Varmasti siellä on monta tiukkaa kysymystä ratkaistavana. Toivottavasti nuo ongelmat saadaan joskus ratkaistua ja yhteiselo nousisi parhaalle mahdolliselle tasolle.
     
  14. Mustanaamio Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tampereen Ilves
    Lainaus:
    Katsomaan erätauolla ? Ehkä aliarvioin Daruden vetovoimaa, mutta eihän tuo muutamaa tonnia enempää tuosta ottaisi, mutta ehkä jotkin The Lipattomat olisi paremmin tyyliin sopiva? Eri asia saada ne tuhannet katsojat.
    Menestystä nyt kuitenkin, ei se keltään pois ole, jos vetää vaikka Darudella tuvan täyteetn ja lehterit turvoksiin
     
  15. tosiasia Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo
    Lainaus:
    Teoriassa tämä menee juuri kuten sanoit, mutta käytännössä ei taida olla ihan mutkatonta. Puolin ja toisin on hieman erinlaisia intressejä ja ehkä joitain vanhojakin kaunojakin vieläkin muistellaan. Osa kannattajista varmaan näkee myös kaiken yhteistyön jonkunlaisena "farmin" Jatkeena. Kaikesta huolimatta ja ainakin omasta mielestäni hyvää ja onnistunuttakin yhteistyötä on ollut. Saa nähdä miten tämä tulevaisuudessa kehittyy.

    Lainaus:
    Ei kotihallia isomman hallin täyttö TuTolla varmaan helppoa olisi Darudenkaan avulla. Jotain uutta ja vanhasta poikkeavaa pitäisi kuitenkin taas keksiä ja kokeilla hallitusti. Ehkä olisi syytä myös jälleen hieman kartoittaa syitä, miksi tavalliset ihmiset käyvät tai eivät käy kiekkopeleissä ja ihan muualtakin kuin hallin sisäpuolelta. Yksi asia mihin TuTo ilmeisesti jatkossakin tulee panostamaan ovat A-nuortet. TS:n jutussa jokunen aika sitten oli tähän suuntaan aika vahva kommentti Elomolta ja Aittolalta.
     
  16. Pardus Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät, Laser HT
    Lainaus:
    Myös TuTon A-nuorilla on ensi kaudella virolainen maalivahti, Christopher-Kullervo Jõgi. Samankaltaisella nimellä varustettu hyökkääjä Kristofer Jõgi puolestaan palaa pk-seudulle. Lisäksi TuToon/TuTo A:han saapuu Narvasta Nikita Puzakov sekä Jõen tavoin KJT:stä saapuva Andre Linde. Myös Rasmus Kiik jatkaa A-nuorissa.

    Turu seltsimeeste Eesti jaoskond :)

    Hienoa, että pojille löytyi paikka, jossa valmistautua yhdessä tuleviin U20-kisoihin. Ja erityisen hienoa, että Puzakov saatiin Suomeen kehittymään pois Viron amatöörisarjasta. Potentiaalia vähintäänkin hyväksi Mestis-pelaajaksi.
     
    Viimeksi muokattu: 09.05.2019 klo 21.20
  17. Eesau_65 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo
    Pitäisi varmaan kohta avata ketju myös A-nuorille, koska noista taitaa olla sinne menossa useampi. Tietysti A-nuorista jatkossakin pelaajia kokeillaan edustuksessa.
    Maanantaina jatkosoppareita, joka hyvä myös jatkumon takia. Hiljalleeen alkaa joukkoe tulla kasaan. Kesäkuussa risteilyllä sitten varmaan seuraavat uutiset.
    Tuolla muualla, jo ensikauden dominoivaa joukkoetta päätetään , mutta uskon että ensikaudellakin mennään tasaisesti.
     
  18. Kaukalon laidalla Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo
    Niko Ahoniemi, Mikke Levo ja Henry Mäntylä jatkavat TuTo:n paidassa.Hienoa!
     
  19. Eesau_65 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo
    Hyvät jatkosopparit todella. Hieman mietin, että Ahoniemi olisi jo muualle suunannut, mutta positiivista että ei. Levo on taas sellainen, mitä puolustukseen tarvitaan. Mäntylän kausi oli rikkonainen, mutta esiintyi hyvin ollessaan mukana.
     
  20. tosiasia Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo
    Ahoniemi oli viime kaudella ehdottomasti TuTon avainpelaajia, vaikka loukkaantuminen vei osan kaudesta. Sähäkkä laituri, joka kokoisekseen pärjää yllättävän hyvin myös kamppailuissa. Pelaa tilanteet loppuun ja hymyilee aika paljon, mikä voi saada vastustajien kasetin jumiin. Hyvällä ja ehjällä kaudella eväitä hyvinkin 50-60 pisteeseen. Lähtökohtaisesti TuTon 1-2 ketjun ratkaisija.

    Mikke Levo oli viime kaudella TuTon tehokkain puolustaja. Omaa kovan kudin, mutta tarkkuutta saisi olla vielä lisää. Hänellä olisi selvästi aineksia rakentaa itselleen todellinen viivapelote, jos saa tarkan ja painavan kudin suoraan syötöstä ja oppii viivalla väistämään blokit. Luistelussa tarvitsisi lisää räjähtävyyttä ensimmäisiin potkuihin, mutta muuten ei kyllä jää jalkoihin. Kamppailuissa pärjää hyvin, mutta sortuu aika ajoin jäähyihin. Paljon varaa vielä kehittyä ja ehdottomasti eväät lunasta joukkueessa isoa roolia kentän molemmissa päissä. 1-2 parin kärkipakki.

    Henry Mäntylä on kokoisekseen aika jämäkkä pakki, jonka selvin vahvuudet ovat puolustuspäässä ja kamppailuissa. Paremman liikkeen kautta voisi tavoitella pakistossa isompaakin roolia. Ehdottomasti joukkueen luottopuolustajia, jonka voi laittaa kentälle tiukoissakin paikoissa. 2-3 parin pakki.

    Alustavaa joukkueen hahmottelua:

    Ahoniemi-XXX-XXX
    Levo-XXX

    Löyttymäki-XXX-XXX
    Mäntylä-XXX

    XXX-XXX-Forsblom
    Lehti-XXX

    Karlsson-Kallio-XXX
    Laiho/Saaristo

    Mölder
    Urpolahti
     
  21. Eesau_65 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo
    Jos Aittolan twiittauksesta ymmärsin oikein, niin keskiviikkona joku iso kala uimassa verkkoon. Saapa nähdä millainen se sitten on.
     
  22. OCE Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ketterä
    Voiskoha se olla, onhan se täysin mahdollista, no ehkä se on...... AJ
     
  23. Eesau_65 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo
    Kyseinen AJ olisi kyllä mahdollinen. Käväisi täällä lainassa eikä tainut pohjoisessa vielä onnistua. Mutta voi olla myös joku Suomeen palaava, joka ei saanut enää paikkaa liigasta ja palaa kotikonnuille. Tämä siis puhdas arvailu.
     
  24. Flyingbird Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TUTO Hockey, Mestis, SJS
    Rasmus Kulmala tai Haaranen olisi oma toiveeni. Muita mahdollisia Mikko Laine tai Patrik Parkkonen paluumuuttajista.
     
  25. tosiasia Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo
    Juho Virtanen ja Juho Mäkelä jatkavat TuTossa. Virtanen oli TuTon viime kauden joukkueen sisäisissä tilastoissa korkealla. Mielestäni Virtanen on osoittanut olevansa erittäin energinen kahden suunnan hyökkääjä ja tärkeä palanen joukkueelleen. Se mitä Virtaselta toivoisi olisi korkeampaa hyödyntämistä maalipaikojen ja tllanteiden suhteen. Viime kaudelta muistuu mieleen pelejä, jossa Virtanen pääsi useita kertoja läpiajoon, mutta onnistumiset olivat suhteellisen vähissä. Pieni kokoisempana hyvin liikkuvana pelaajana hänen pitäisi myös hyödyntää nopeuttaan ja ketteryyttään paremmin tilanteissa, koska kamppailuissa on välillä vaikeampaa, vaikka perässä pysyykin. Voisi esim. tiputtaa vastustajia enemmän kyydistä nopeilla "Crosby käännösten" tapaisilla suunnan muutoksilla ja räjähtävillä lähdöillä. Lähtökohtaisesti 2-3 ketjun sentteri, joka omaa eväitä myös laituriksi. Virtaselle jo 4,kausi TuTossa.

    Juho Mäkelä oli viime kaudella pitkiä jaksoja joukkueen kultakypärä ja nousi yllättävänkin isoon rooliin ajoittain. Tuloksellisesti myös iso hyppäys eteenpäin ja erittäin kiinnostavaa nähdä mihin suuntaan hänen pelilnsä kehittyy. Jotenkin tuntuu, että hänellä on piilossa olevaa potentiaalia. Liike on myös Mäkelän vahvuus ja kokoisekseen pärjää kohtuullisesti myös kaksinkamppailuissa. Petrattavaa löytyy kuitenkin tilanteiden hyödyntämisessä. Tarvitsisi paremman kudin vauhdista ja suoraan syötöstä. Mäkelä on myös monipuolinen peluri ja pystyy ottamaan myös puolustavampaa roolia kentällä. Lähtökohtaisesti 2-3 ketjun laituri, mutta eväitä myös sentterin tontille.