Olisi varmaan syytä nostaa tätäkin ketjua ajankohtaisuuden vuoksi esille keskusteluun. En ainakaan huomannut, että Turkin tilannetta olisi nyt jossain keskustelussa esillä, ellei nyt Venäjä-ketjussa tullut Serbian lisäksi mainittua.
Mutta saa nähdä lähteekö tästä dominot kaatumaan niin, että Erdoğanin diktatuuri vihdoin kaatuu. Viime viikolla siis pidätytti tekaistuilla syillä Istanbulin pormestarin Ekrem Imamoğlun (vastapuolue CHP:n edustaja) ja häneltä vietiin myös yliopistotutkinto, mikä estäisi presidentinvaalien ehdokkuuden. Vaalit taitaa kuitenkin olla vasta 3v päästä, jos oikein ymmärsin. No nyt on viimeksi eilen miljoonat olleet kaduilla protestoimassa ympäri Turkkia, näkyi jopa Suomessa, tosin täällä vaisu 50 hengen mielenosoitus. Alkaa vaikuttamaan jo yhtä isolta tapaukselta kuin 2013 vuoden Gezi parki -mielenosoitukset. Samalla CHP-puolueen presidenttiehdokkaan valinnan vaaleissa Imamoğlu sai 15 miljoonaa ääntä, joista 13 miljoonaa puolueen ulkopuolisia äänestäjiä. Muita ehdokkaita ei toki ollutkaan, ja häntä pidetäänkin ainoana, joka suosionsa ja karismansa vuoksi voisi uskottavasti haastaa Erdon. Viimeksihän kunnallisvaaleissa CHP veikin pormestarinpaikat isoimmissa kaupungeissa Erdon AK-puolueen edestä, ja ero oli niin selvä, ettei Erdo edes lähtenyt näpelöimään tuloksia. Nyt toimiikin sitten jo selvästi etupainotteisesti. Lisäksi nyt vireillä on iso boikottiaalto, jossa boikodaan Erdon valtakuntaa lähellä olevien yritysten toimintaa, ja näihin lukeutuu monet Turkin isoimmista yrityksistä.
Liittyy siinä mielessä ketjun otsikkoonkin, että voidaan olla nyt käännekohdassa, missä Turkin mahdollinen EU-tulevaisuuskin vähitellen kuihtuu tai saa uutta valoa. Vaikka Erdokin voisi maansa viedä EU:hun, niin vain täysin omin, ei EU:n ehdoin. Mutta sosdem-puolue ja monet muut puolueet taas sekulaareja ja liberaaleja arvoiltaan, ja lähtisivät edistämään EU-jäsenyyspyrkimyksiä varmasti enemmän niistä lähtökohdista, että EU:n asettamat tavoitteet voisivat jäsenyydelle täyttyä.
Atatürkilaisen Turkin voisi helpostikin nähdä osana eurooppalaista perhettä (henkilökulttia lukuunottamatta) , mutta eipä vallanvaihtokaan välttämättä vakautta toisi. Maa on niin pahasti jakautunut Erdon aikakaudella, mitä se on toki ollut jo ennen sitäkin, mutta nyt kärjistyneemmin. Sekulaarien vallassa ollessa uskonnollisten tahojen liikkumatilaa on kavennettu, mitä tämä Erdonkin valtakausi sitten toiseen suuntaan heijastelee, vähän kuin koston makuna. Pystyisikö uusi demokraattinen hallinto ottamaan heidätkin rakentavasti osaksi, vai kiristettäisiinkö vastasuuntaan, lisäten taas jännitteitä.
Itsellä ei mitään twittereitä ole, mutta ainakin redditissä oli paljon videoita näistä eilisistäkin protesteista. Toivottavasti kansa jaksaa pysyä siellä barrikadeilla ja kaataisi lopulta tuon diktatuurin. Olisi Suomellekin hyvä juttu Nato-kumppanuudenkin kautta. Ja toivottavasti meidän uussuomettunut valtiojohtokin osaisi valita tässä oikean puolen, eikä silittele Erdon päätä.