Mainos

Turismin varjopuolet

  • 10 760
  • 52
Turismi aiheuttaa monin paikoin pahoja ongelmia ns. tavallisille ihmisille ja luonnolle. Viime aikoina varsinkin Espanjassa osalle paikallisista on alkanut tulla mitta täyteen turismin huonoista puolista. Tässä muutama HS:n esimerkki asiasta: Kanariansaaret | Asukkaat saivat turisteista tarpeekseen: Kymmenettuhannet osoittivat mieltään turismia vastaan ja tässä jutussa vähän muualtakin: Turismi | Euroopassa on kyllästytty massaturismiin

"SEVILLA ilmoitti alkuvuodesta suunnittelevansa Plaza de España -aukion muuttamista pääsymaksulliseksi. Venetsiassa taas ryhdyttiin viime viikolla veloittamaan koko kaupunkiin saapumisesta.

Viime vuonna Amsterdam kampanjoi erityisesti brittimiesten turismin vähentämiseksi. Ranska taas kertoi suunnitelmasta hajauttaa maahan suuntaavat turistit tasaisemmin eri puolille maata ja kannustaa heitä vierailemaan sesongin ulkopuolella.

Ratkaisut ovat erilaisia, mutta ongelmat kaikkialla samoja.

Turistimassat tuovat mukanaan päihtyneiden päähänpistoja, meteliä, roskaa, ilkivaltaa, ahtautta, haittaa luonnolle ja asuntopulaa.


Samaan aikaan, kun turismin lieveilmiöt tekevät paikallisten elämästä ankeaa, moni kaupunki tarvitsee turismia elääkseen."


Eivätkä ongelmat rajoitu vain ulkomaisiin lomakohteisiin: Turismi | Turistit ovat pilaamassa elämän Rovaniemen kylissä: ”Se alkaa joka ilta kymmeneltä ja kestää aamukahteen”

Veikkaan, että jossain vaiheessa turisteilta aletaan kerätä enemmän ja enemmän erilaisia veroja ja suurempia maksuja tiettyihin paikkoihin pääsystä. Silloin ehkä saadaan pienemmällä määrällä turisteja lähes saman verran rahaa kuin aiemmin. Mikä on oma suhteesi turismin varjopuoliin? Mietitkö, että kannattaisiko johonkin jättää menemättä liian suuren turistimäärän vuoksi vai ajatteletko, että viet alueelle kumminkin rahaa, joten ehkä siellä sittenkin ollaan tyytyväisiä?
 
Viimeksi muokattu:

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Onhan tuo ongelma monessa paikassa, ja itse ainakin koen, että turistit ovat nykyisin todella huonoilla käytöstavoilla liikkeellä, mikä vain pahentaa ongelmia:
- ei jonoteta vaan etuillaan
- minäminäminä
- ei huomioida muita
- ei arvosteta joitain tapoja tai perinteitä (mennään väärin pukeutuneena pyhiin paikkoihin tms)
- odotetaan jotain ylihienoja kokemuksia tai palvelua, johon sitten petytään.

Napsun rauhallisempi aikataulu, pieni reality check omiin asenteisiin ja odotuksiin, niin varmasti olisi kaikilla helpompaa.
 

hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Veikkaan, että jossain vaiheessa turisteilta aletaan kerätä enemmän ja enemmän erilaisia veroja ja suurempia maksuja tiettyihin paikkoihin pääsystä. Silloin ehkä saadaan pienemmällä määrällä turisteja lähes saman verran rahaa kuin aiemmin. Mikä on oma suhteesi turismin varjopuoliin? Mietitkö, että kannattaisiko johonkin jättää menemättä liian suuren turistimäärän vuoksi vai ajatteletko, että viet alueelle kumminkin rahaa, joten ehkä siellä sittenkin ollaan tyytyväisiä?
Ajettiin kesällä Geirangerin läpi ja oltiin kyllä tyytyväisiä, että tultiin etelästä eikä oikein tiedetty muuta kuin että tosi hieno vuono siellä pitäisi olla. Ehdittiin ihmetellä paikan kauneutta ennen kuin ruvettiiin ihmettelemään porukan määrää. Olihan se ihan jäätävän hieno paikka, mutta pienen vuonon perässä useampi iso risteilylaiva ja porukkaa noin sata kertaa enemmän kuin paikallinen infra vetää. Siellä toki etuna se, että jyrkkäreunainen vuono rajoitetulla tiekapasiteetilla ei mitenkään tue sitä, että paikallinen luonto tallottaisiin paskaksi, mutta ensimmäistä kertaa oivalsin, että mitä turistilauma oikeasti tarkoittaa. Ymmärrän, että jossain muualla on pakko ryhtyä dramaattisiinkin vetoihin, että elämästä ei katoa se viimeinenkin järjenhiven.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
- ei arvosteta joitain tapoja tai perinteitä (mennään väärin pukeutuneena pyhiin paikkoihin tms)
Käytiin vaimon kanssa tässä muutama viikko sitten Etelä-Ranskassa. Vierailtiin mm. sikäläisessä katolilaisessa kirkossa. Vahingossa mulla oli lippalakki päässä kirkon sisällä, jolloin henkilökuntaan kuuluva henkilö huomautti minulle nätisti tuosta lippalakista. Äkkäsin kyllä heti, että herttinen sentään, lippalakki päästä pois, ja anteeksi pyytelevä nyökkäys huomauttajaa päin. Opetus, tai muistutus: myös lippalakki tietyissä, lähinnä uskonnollisissa paikoissa on väärin pukeutumista.

Ilmeisesti "macronilaisten" oppien mukaan olimme "hyviä turisteja", kun vierailimme Ranskassa jossain muualla kuin Pariisissa ja vielä sesongin ulkopuolella.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Heh, edelliseen viitaten, kyllähän melkeinpä missä tahansa maailmassa lakki miehen päässä sisätiloissa on hyvien tapojen vastaista. Ja paljas pää ulkotiloissa, ainakin vaarivainaan mielestä. Noh, maailma muuttuu Eskoseni ja nykyäänhän on ihan okei vaikka syödä ravintolassa lippis päässä. Nuo uskonnolliset paikat lienevät järjestäen poikkeus.

Olen turistina varmasti iso osa ongelmaa, mutta koitan kyllä parhaani mukaan välttää kaikkia turistirysiä ja sesonkeja. Onhan se perseestä kauheassa väenpaljoudessa pyöriä ja aika helvetin paljon enemmän saa lomastakin irti, jos ei tarvi sitä kokemusta jakaa miljoonan muun kanssa juuri samalla hetkellä. Sinänsä mukavaa, että Suomen paras kesä ajoittuu yleensä heinä-elokuulle ja reissuja voi sitten miettiä ennen ja jälkeen.

Jossain Pohjois-Italian järvillä ja Ranskan Rivieralla on noin 100 kertaa miellyttävämpää kesäkuun alussa kuin keskellä heinäkuuta.

Turismin rajoittamisessa on kyllä järkeä, mutta varmaan se oleellisin olisi taas takoa ihmisten kalloihin niitä käytöstapoja ja muiden huomioon ottamista - vaikka lomalla tekee mieli irrotella, voi sen myös tehdä aiheuttamalla mahdollisimman vähän turhaa haittaa. Yritetään edes!
 

Kälvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kävin Roomassa heinäkuussa 2018 ja siellä ainakin oli turisteja hyvin paljon. Tämä oli kyllä tiedossa etukäteen, mutta kun kesälomaa oli vain yksi viikko ajoittui reissu pakosti juuri tuohon ajankohtaan. Varsinkin Vatikaanin museo oli sellainen paikka, jossa olisi mielellään käyttänyt enemmän aikaa, mutta ei siinä huvittanut pysähdellä kun oli osa isoa turistilaumaa josta suurin osa halusi vain kävellä nopeasti museon läpi päästäkseen Pietarinkirkkoon ja Sikstuksen kappeliin.

Äärettömän hieno ja mielenkiintoinen kaupunki Rooma kuitenkin on. Useimmat massaturismikohteet ovat syystäkin suosittuja.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Kävin pari viikkoa sitten Bruggessa ja vaikka nyt ei edes olla lomasesongin alussa, pursusi kaupunki etenkin viikonloppukävijöitä. Minkälainen tungos onkaan elokuussa - puistattaa ajatella. En ihmettele päätöstä rajoittaa läheiseen Zeebruggen satamaan ankkuroituvien risteilyalusten määrää. Tai lopettaa mainontaa Ranskassa ja Saksassa.

Pohjoismaiseen väljyyteen tottuneelle turistilaumojen tuoma ahdistus voi olla tunne, jota kiinalaisilla ja intialaisilla turisteilla ei samalla tavalla ole. Oppaan perässä liikkuvat kiinalaiset olivat Bruggessa tuttu näky ja lienee vain ajan kysymys, kunnes muiden vaurastuvien ja väkirikkaiden kehittyvien maiden turistit (Intia, Indonesia) pääsevät laajemmin Eurooppa-matkailun makuun.

Bruggessa kiinalaiset eivät (ilmeisesti) vielä olleet perustaneet omia, maanmiehilleen suunnattuja kauppoja ja palveluita. Käsittääkseni näin on käynyt joissain Euroopan turistikohteissa ja se on herättänyt närää paikallisissa yrittäjissä. Massaturismin sieto ei ainakaan parane, jos haitat jäävät ja rahallinen hyöty valuu ulkopuoliseksi koetuille tahoille. Hotelliöihin kohdistettu vero (kuten Hampurissa) on yksi tapa jättää turismista rahaa myös julkisiin investointeihin, mutta se ei tietenkään pure päivämatkaajiin ja risteilyturisteihin.

En tiedä kuinka paljon omassa massaturismista ahdistumisessani on kyse länsimaalaisen, turismin haittavaikutukset muka-tiedostavan ihmisen kriiseilystä ja samanlaisesta snobismista kuin mitä ne keikkapaikkojen takarivin kädet puuskassa olevat jantterit edustavat. Ne "muut" ovat minun tielläni. Kadehdin heitä, joilla on kyky pönöttää keskellä katua suu auki ja olla jahtaamassa sitä seuraavaa heille täydellistä kuvakulmaa. Minulta se kyky puuttuu.
 

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Onhan tuo ongelma monessa paikassa, ja itse ainakin koen, että turistit ovat nykyisin todella huonoilla käytöstavoilla liikkeellä, mikä vain pahentaa ongelmia:
- ei jonoteta vaan etuillaan
- minäminäminä
- ei huomioida muita
- ei arvosteta joitain tapoja tai perinteitä (mennään väärin pukeutuneena pyhiin paikkoihin tms)
- odotetaan jotain ylihienoja kokemuksia tai palvelua, johon sitten petytään.

Napsun rauhallisempi aikataulu, pieni reality check omiin asenteisiin ja odotuksiin, niin varmasti olisi kaikilla helpompaa.

Tässä on kyllä aika tyhjentävästi lueteltu ne suurimmat ongelmakohdat ja myös se, kuinka ne voitaisiin välttää. Kun tuolla maailmalla pyörii, niin tuntuu että vähän väärillä motiiveilla ollaan liikkeellä ja siihen hetkeen ja ympäristöön keskittymisen sijasta ollaan suorittamassa siellä jotain listaa asioista. Täytyy käydä ne tietyt paikat, joissa kaikki muutkin käyvät, täytyy saada se täysin samanlainen täydellinen kuva, joita Insta on jo ennestään täynnä, täytyy tehdä ne tietyt asiat jotka ko. paikassa "kuuluu" tehdä. Sitten painetaan aivan laput silmillä ja vailla minkäänlaisia käytöstapoja, että saataisiin suoritettua nuo asiat. Se hetkeen ja ympäristöön keskittyminen tuntuu samalla unohtuvan täydellisesti.

Ja kyllä, myös itse tulee käytyä joissakin noissa supersuosituissa ja ruuhkaisissa "pakko käydä" -kohteissa, ja itsekin otan paljon kuvia kun harrastan valokuvausta, ja yritän aina löytää jostakin sen "täydellisen otoksen", mutta silti yritän aina pitää mielessä sen, että minä en ole siellä suorittamassa mitään listaa asioista ja sen takia minun ei ole pakko rynniä, etuilla tai käyttäytyä ketään ja mitään kohtaan epäkunnioittavastai. Aika monta kertaa onkin sitten huomannut, että onkin jättänyt sen ruuhkaiseksi osoittautuneen paikan kokonaan väliin, siirtynyt jonnekin sivummalle ja löytänyt sieltä sen ihan oman täydellisen paikan ja hetken. Ja myös sen täydellisen kuvan. Ne ei ehkä ole niitä samoja kuuluisia paikkoja ja kohteita mitä kaikkien muidenkin Instassa on, mutta ne ovat aidosti koettuja hetkiä.

Jos nyt alkaa vähän yleistämään näitä turistijoukkoja, niin kiinalaiset ovat kyllä yleensä pahimpia. Kaikki menee ihan zombina puhelimet kädessä, etuilevat, tönivät, eivät välitä säännöistä eikä kielloista, ja käyttäytyvät kaikkia kohtaan hyvin epäkunnioittavalla tavalla. Heille jos jollekin matkustelu näyttää jonkinlaiselta listan suorittamiselta. Siirrytään kiireellä ilmeettömänä kohteesta toiseen, rynnitään siihen "insta-spottiin", feikkihymy naamalle ja nopea selfie, ja sitten taas rynnitään seuraavaan paikkaan. Monesti tullut katsottua sivusta ja mietittyä, että onko niillä ihmisillä oikeasti mitään aitoa muistikuvaa niistä paikoista missä ovat käyneet? Vai onko ainoat muistikuvat ne puhelimesta löytyvät selfiet? Toki tämä onnistuu ihan kaikkialta tulevilta turisteilta, mutta kiinalaiset ovat kyllä pistäneet oikein erityisesti silmään töykeällä käytöksellään.
 

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jos nyt alkaa vähän yleistämään näitä turistijoukkoja, niin kiinalaiset ovat kyllä yleensä pahimpia. Kaikki menee ihan zombina puhelimet kädessä, etuilevat, tönivät, eivät välitä säännöistä eikä kielloista, ja käyttäytyvät kaikkia kohtaan hyvin epäkunnioittavalla tavalla. Heille jos jollekin matkustelu näyttää jonkinlaiselta listan suorittamiselta. Siirrytään kiireellä ilmeettömänä kohteesta toiseen, rynnitään siihen "insta-spottiin", feikkihymy naamalle ja nopea selfie, ja sitten taas rynnitään seuraavaan paikkaan. Monesti tullut katsottua sivusta ja mietittyä, että onko niillä ihmisillä oikeasti mitään aitoa muistikuvaa niistä paikoista missä ovat käyneet? Vai onko ainoat muistikuvat ne puhelimesta löytyvät selfiet? Toki tämä onnistuu ihan kaikkialta tulevilta turisteilta, mutta kiinalaiset ovat kyllä pistäneet oikein erityisesti silmään töykeällä käytöksellään.
En tiedä onko kiinalaiset vaan kotimaassaan tottuneet tuollaiseen röyhkeyteen, mutta vanha viisaus on se, että mikäli jonossa on 20cm edellä olevaan tilaa niin kiinalainen katsoo siinä olevan vapaa paikka ja erittäin todennäköisesti tunkee siihen väliin. Ilmeisesti väkimäärä heidän kotimaassa on saanut aikaan sen, että mikäli on paikka laukoa niin silloin myös lauotaan vailla mitään käytöstapoja.

Toinen on kiinalaiset lentokentällä. Ei ole mitenkään tavatonta, että kiinalaiset tunkevat business linjalle levittelemään käsiä vaikka tietävät 100 varmasti, että heillä ei ole kyseistä lippua. Toinen on baggage droppi. Kiinalaiset eivät tietenkään käytä mitään automaatteja ja heillä kun ei yleensä ole kuin sellaiset seitsemän isoa matkalaukkua per henkilö. Ilmeisesti kiinalaiset kun matkustaa niin koko maallinen omaisuus pitää olla mukana. Kerran Frankfurtissa kiinalaiset olivat miehittäneet Finnairin dropin jo hyvissä ajoin ennen sen aukeamista. Taktiikkana heillä oli seisoa jokaisella pisteellä kunnes näkivät mitkä aukeavat. Tämän jälkeen droppiin pölähti varmaan 30 kiinalaista valtavien laukkumäärien kanssa ja tottakai sinne jonon keulaan missä kaverit olivat jonotustyönsä tehneet. Siinä sitten kaksi henkilökuntaan kuuluvaa alkoi tägittää tätä laukkumerta ja varmasti meni toista tuntia aikaa noiden laukkujen käsittelyssä. Tämä on jäänyt niin elävästi mieleen koska droppi aukesi vasta 1h30min ennen koneen lähtöä ja tarkoituksena oli käydä ennen lähtöä aamupalalla. No eipä tarvinnut käydä vaan piti kiirehtiä koneeseen.
 

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Sekin kannattaa minusta aina pitää mielessä reissuilla, että ne suosituimmat, kuvatuimmat ja halutuimmat kohteet eivät välttämättä ole mitenkään kovin vaikuttavia, vaan ainakin itse on havainnut ne usein yliarvostetuksi. Niistä saa otettua sen yhden "täydellisen instakuvan", ja monet niistä on nousseet suosioon juuri sen yhden täydellisesti onnistuneen kuvan perusteella, mutta muuten saattavat olla aika mitäänsanomattomia, eikä vähiten siksi että siihen ympärille on monesti muodostunut niitä lieveilmiöitä kuten kaikenlaista krääsäshoppia ja muuta, mikä vie hohtoa siitä paikasta.

Monesti ne ihan parhaat ja suurimman vaikutuksen tekevät paikat löytyykin sitten kun ottaa vaikka auton alleen, ajelee jonnekin sivummalle ja pitää silmiään auki. Et välttämättä saa sitä kaikkien himoitsemaa kuvaa siitä kuuluisasta kohteesta, mutta saatat saada kymmenen hienompaa, ja kun saat parhaimmillaan olla siellä täysin omassa rauhassasi, niin saat vielä paljon enemmän irti siitä paikasta ja hetkestä kun ei tarvitse väistellä töniviä kiinalaisia tai muita turisteja.

Esimerkiksi vaikkapa Uudessa Seelannissa sain suurimmat kiksit ihan siitä, että ajeltiin niitä maaseudun pikkuteitä, poikettiin jonkun kyltin perässä jonnekin ihan tuntemattomaan paikkaan ja löydettiin itsemme jostakin huikean upeasta maalaismaisemasta tai rantakalliolta. Tuli siellä käytyä niissä "pakollisissa" turistikohteissakin, ja olihan osa niistä todella hienojakin, mutta päällimmäisenä tuosta reissusta jäi mieleen ihan vaan se ajaminen ja matkanteko niissä upeissa maisemissa, tai vaikkapa elämäni hienoin auringonlasku Opunake Beachin rantakallioiden päällä seurana vain muutama lehmä. Sama pätee oikeastaan kaikkiin niihin paikkoihin, joissa on tullut vuokrattua auto ja kierreltyä ihan omaan tahtiin, että parhaat elämykset löytyy yleensä sieltä tien päältä.
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Amsterdamissa tuli käytyä kunnon turistina kanavaristeilyllä. Risteilylle lähtö tapahtui lipunmyyntikojun läpi kulkien, siellä oli kaikenlaista matkamuistoakin myynnissä. Jonottaessa kolme kiinalaisoletettua mammaa punkesi ensin jonon ohi myymälään tutkailemaan tarjontaa ihan muina mummoina, paatissa lähtöä odotellessa ne olikin yrittämässä jo kyytiin, taisi kapteeni saada korvanappiinsa tiedon ettei lippuja ole hankittu ja kävi ottamassa emännät lämpimästi vastaan, sinne ne jäi laiturille. Kyllä meitä nauratti.
 

"Platja de Palmalla, Palman kaupungin kaakkoispuolella sijaitsevalla turistialueella parveilee ennen kaikkea saksalaisia ja brittejä, jotka pääsevät Mallorcalle parhaimmillaan muutamia kymppejä maksavilla halpalentoyhtiöiden lipuilla. Viikon matkapaketitkin maksavat vain joitakin satasia."

Varmaan rasittava paikka asua, kun kännisiä brittejä ja saksalaisia pyörii jaloissa. Myös asuntojen hinnat ovat nousseet pilviin turismin takia.
 

Mäyräkoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK En gång-alltid-aina
Kerrotaan kotimainen esimerkki joka saatiin ainakin kyseisen talon osalta nokkelasti
kuriin : Vanhempieni tuttavat asuivat Suomenlinnassa sijainneessa puutalossa, turistit
eivät tietenkään ymmärtäneet että sillä saarella myös asutaan, eivätkä kaikkien talojen
pihat ole julkisia, ja kun he olivat häätäneet riittävän monta porukkaa piknikeiltä, ja
pihalta toikkaroimasta he laittoivat talon reunoihin kuvia kyykäärmeistä, ja varoitusteksti
Varokaa käärmeitä- Beware of snakes.

Se piha ainakin rauhoittui tehokkaasti, ei niitä ollut siellä oikeasti, mutta tuossa oli jo
psykologista pelotetta kerrakseen.

Tuo taitaa olla aika tavallinen ongelma paikoissa jossa käy paljon turisteja että yksitysyytta
ei osata kunnioittaa, tai ei edes tiedetä että kohteissa myös asutaan.
 

PetriVaris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllähän näiden massaturismin kanssa painivien paikkojen tulisi asettaa lentokenttävero ja hotelleihin/airbnb yöpymisveroa (jos ei sellaista jo ole). Esim Malagankin lentokentällä oli saapuvia matkustajia vuonna 2023 noin 22,3 miljoonaa. Tuohon joku kympin lentokenttävero, jolla kerätään "helpot" +200 miljoonaa provinssin kassaan. Mitätön summa yksittäiselle matkaajalle, mutta suuri euromäärä köyhälle Andalusialle.

Näillä vuosittaisilla summilla voidaan sitten subventoida korkeiksi kohonneita paikallisten vuokria esim. Tosin tässä skenaariossa tulisi olettaa etteivät nämä(kin) pesetat päätyisi jonkun Don Pepen puhalluksena omaan taskuun.
 

MegaForce

Jäsen
Hyvä neuvo jokaiselle matkaajalle mielestäni on: kiertäkää kirkot ulkoa ja kapakat sisältä. Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisi vetää perseet, vaikka sekin on parhaimmillaan sitä parasta kulttuurivaihtoa, vaan sitä, että kiertää massaturismi-kohteet ja menee sinne, minne muut eivät mene. Suosittelen myös olemaan paikallisten kanssa vuorovaikutuksessa. Muidenkin, kuin taksikuskien tai matkailualalla työskentelevien. Matkasta saa todennäköisesti paljon enemmän irti tällöin.
 

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Sääliksi käy barcelonalaista mummoa joka on asunut kahden sukupolven ajan keskustassa ja nyt naapurissa onkin joku bnb-läävä.
Tuosta AirBnB:stäkään ei sinällään olisi varmaan naapurustolle niin iso riesa kun ihmiset muistaisivat, että AirBnB-kämpässä asuminen ei tarvitse tarkoittaa sitä että eletään kuin pellossa. Itsekin tullut käytettyä AirBnB-kämppiä majoittumiseen useitakin kertoja, mutta aina on pyritty elämään niissä sillä tavalla että ollaan vain vieraita talossa ja alueella.

Toki sitten tuo asuntojen hinnan nousu alueella on monelle se ongelma.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Suosittelen myös olemaan paikallisten kanssa vuorovaikutuksessa. Muidenkin, kuin taksikuskien tai matkailualalla työskentelevien. Matkasta saa todennäköisesti paljon enemmän irti tällöin.
Ollaan asuttu parissa pienessä B&B:ssä ja sellaisessa AirBnb:ssä, jossa isäntäväki asui samassa talossa ja meillä oli oma huone kylpyhuoneella. Tosi kiva tapa tutustua paikallisiin. Tietysti sillä oletuksella, että isäntäväen kanssa synkkaa. Ensi kesänä on luvassa jälleen tällainen AirBnb -kokemus, toivottavasti natsaa tälläkin kertaa. Katson aina paikan arviot ja AirBnb:ssä, että on ns supermajoittaja.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Yksi turismin suurista varjopuolista ovat all-inclusive resortit. Tarjoavat turisteille mukavaa, jopa ylenpalttista oleskelua paikan päällä ja sapuskaa 24 h vuorokaudessa sekä juomat päälle. Järjestävät retkiä, joilla ei tarvitse olla paikallisten kanssa tekemisissä. Sama formaatti pätee, oli kyseessä Karibia, Kanarian saaret tai vaikka Mauritius. Turret nauttivat auringosta ja drinksuista uima-allasbaarissa ja pelaavat golfia keinokastelluilla radoilla, viis veden tuhlauksesta. Monikansalliset hotelliketjut käärivät rahat ja paskat jäävät paikallisten siivottavaksi ja vesipula heidän kärsittäväkseen. Toki nämä resortit työllistävät paikallisia, mutta millaisella palkalla ja työehdoilla. Kannattaa käyttää matkaa suunnitellessaan vähän vaivaa ja mieluummin suosia paikallisten omistamia hotelleja, jotta edes raha jää kyseiseen maahan.

Toisaalta nämä resortit tuppaavat onneksi keskittymään samoille alueille, mikä on tietysti hyvä siinä mielessä että jos haluaa välttää yliturismia, on helppoa olla menemättä noille hoodeille. Otetaan esimerkiksi Cabo San Lucas Kalifornian niemimaan eteläisessä kärjessä. Periaatteessa karunkaunis merenrantapaikka, jossa on niemimaan eteläisimmässä tipissä komea tuulen ja meren muovaama kivinen kaari, el Arco. Käytiin Cabossa pari vuotta sitten, kun reissattiin pitkin niemimaan eteläistä osaa ja pääosin asuttiin La Paz -nimisessä kaupungissa ja parissa pienemmässä paikassa. Lähdettiin Caboon retkelle, kun haluttiin nähdä ryhävalaita. Kauhea paikka, tulvillaan amerikkalaisturreja. Rannat olivat rakennettu tukkoon all-inclusiveja ja retkitarjonta näytti olevan malliin puolipäiväristeily merirosvoaluksella, jossa rokki soi ja rommi virtasi. Venesatamassa pyöri kamasaksoja enemmän kuin jaksoi laskea myymässä "meksikolaista" rojua. Hinnoittelu oli täysin amerikkalaisturistien maksukyvyn mukainen, tacotkin maksoivat monta taalaa enemmän Cabon raflassa kuin muualla niemimaalla. Onneksi nähtiin ryhävalaita ja venekuskikin oli asiallinen ja asiansa osaava.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Berliinin "klubikomission" (Club Comission) vuonna 2018 teettämän tutkimuksen mukaan yöelämän ja maailmankuulujen klubien perässä saapuvat turistit jättävät vuositasolla 1,5 miljardia euroa rahaa kaupunkiin. 280 virallista klubijärjestäjää työllistävät vakituisesti noin 9000 ihmistä ja teknoilu on noin 168 miljoonan euron bisnes suurimman tuoton tullessa juomamyynnistä. Tähän sitten päälle ne kaikki muut kaupungin ja yrityselämän palvelut, mitä yön hedonistiset valtiaat kuluttavat pitkällä viikonlopullaan. Viime vuonna turisteja vieraili kaiken kaikkiaan 12,6 miljoonaa ja majoitusvuorokausiksi purettuna se tekee 29,6 miljoonaa yöpymistä. Eli kaupungin suosio matkakohteena ei ottanut pandemiasta ainakaan pysyvää osumaa.

Kymmenen vuotta sitten Berliinissä elettiin alustapalveluiden buumia, mitä turistien majoittamiseen yksityisesti tulee. Lyhytaikaisen vuokraustoiminnan huomattiin olevan parempi bisnes kuin pitempiaikaiset vuokralaiset, joten tuhannet asunnonomistajat laittoivat ylimääräiset huoneensa, tai koko asunnon vuokralle Airbnb:hen ja muihin samanlaisiin palveluihin ja pian jopa kokonaisia kerrostaloja oli tässä käytössä. Tämä nosti rajusti vuokra-asuntojen hintaa vapailla markkinoilla jo ennestään asuntopulasta kärsivässä kaupungissa. Berliinin kaupunki puuttui tähän 2014 ja kahden vuoden siirtymäajan jälkeen ei ollut enää laillista vuokrata yhtä huonetta enempää lyhytaikaisesti ja yksityinen majoitustoiminta vaatii myös luvan, jonka saaminen ei redditin mukaan ole mikään läpihuutojuttu. Vuonna 2016 sakko sääntöjen rikkomisesta oli 100 000 euroa.

Samoihin aikoihin myös yksi maailman suurimmista tekijänoikeusjärjestöistä GEMA esitteli uuden mallin, jossa klubiyrittäjät tilittäisivät jatkossa 10% pääsylipputuloistaan tekijänoikeusmaksuina. Ilmeisesti aiemmin sillä kuinka iso tila on, kuinka monta iltaa kuussa siellä järjestetään ja soiko musiikki vaikka 3 vuorokautta putkeen, ei ole ollut merkitystä. Tämä sai hätäisimmät jo julistamaan Berliinin klubikulttuurin- ja turismin kuolemaa ja klassikkoklubit Berghainista alkaen uhkaamaan toiminnan loppumisella. Aiempaan verrattuna uudet maksut nousisivat viisin, tai jopa kymmenkertaisiksi ja pakottaisi nostamaan hyvinkin edullisia pääsylipun hintoja, jonka arveltiin vähentävän huomattavasti kaupungin suosiota klubituristien silmissä . GEMA ja klubit pääsivät kuitenkin sopimukseen maksujen kohtuullistamisesta. Se, että onko näihin neuvotteluihin tullut poliittista ohjausta Berliinin kaupungin taholta, niin sitä tarina ei kerro.

Eli Berliinin kaupungin suurin käyntikortti maailmalle on sen vilkas yöelämä, klubit ja teknokulttuuri, mutta ei sekään ilman sääntöjä ja paikallisen asujaimiston ääntä kuitenkaan.

BBC:n juttu Airbnb-toiminnasta:
 
Viimeksi muokattu:

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Yksi turismin suurista varjopuolista ovat all-inclusive resortit.
Tavallaan ymmärrän sen, mikä ihmisen saa menemään tällaiseen, koska onhan se varmaan rentouttavaa vaihtelua raskaaseen arkeen että saa istua jossakin uima-altaalla pikkuhönössä 24/7 laittamalla tikkuakaan ristiin minkään eteen. Mutta noin omasta näkökulmasta en ymmärrä yhtään, mitä tuollaisesta saa irti. Kun itse on aina kokenut ne parhaat elämykset silloin, kun ottaa vaikkapa auton alleen ja lähtee syrjemmälle niihin pieniin kyliin ja kaupunkeihin, tai menee suuremmissa kaupungeissa niille kulmille, missä paikalliset liikkuu ja asuu. Mutta jokainen meistä varmaan hakee matkoilta ja matkailusta eri asioita.
 

Mauri-Antero

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Viikon päästä ollaan menossa Rodokselle juurikin all- inclusive viiden tähden syönti- ja juonti orgia lomalle. Tavallaan tuollainen konsepti on kuin tehty meidän kaltaisellemme seurueelle kolmivuotiaan pojan ja appiporukoilla höystettynä. Tällaisella seurueella tavallinen matkailu olisi todella kankeaa, kun osa ei puhu englantia lainkaan ja muutenkin olisi iso peräänkatsominen ja jatkuva suunnittelu- rumba päällä.

Kun tässä vuosia vähän kuluu, palaamme taas omatoimi- matkailijoiksi.
 

Urasiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
All inclusiven hyvä puoli olisi kyllä ruokailu. Ei tarvitse joka päivä miettiä, että minne tänään syömään. Tulisi kuin Manulle illallinen. Miinuspuolena sitten se, että loma tulisi vietettyä pääasiassa hotellilla. Itse ainakin tykkään ottaa auton alle ja käydä katselemassa paikkoja. Omat lomat on perinteisesti suuntautuneet Gran Canarialle ja sitä alkanut jonkun verran tuntemaan. Kieltä olen sen verran opiskellut, että ravintolaespanja ainakin sujuu. Ryyppääminenkin on jäänyt muutamaan piña coladaan altaalla. Ei huvita hukata lomapäiviä krapulassa makaamiseen.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Yksi turismin suurista varjopuolista ovat all-inclusive resortit. Tarjoavat turisteille mukavaa, jopa ylenpalttista oleskelua paikan päällä ja sapuskaa 24 h vuorokaudessa sekä juomat päälle.

Niissä all-inc missä itse olen käynyt niin ruokaa ei ole saanut 24h vuorokaudessa ja alkoholitarjoilukin on loppunut joko 22 tai 23, sen jälkeen omalla rahalla saa ostaa lisää 02-03 asti. Ruokailuissa all-inc on kuulunut aamiainen, lounas ja päivällinen plus pienet välisnacksit ja mahdollisesti vähäistä iltapalaa.

lisäys: olen käynyt vain eurooppalaisissa all-inc, käytäntö voi olla erilainen jossain Karibialla
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös