Wasted - Here Come the Darkness
Oma biisi, paras biisi!
In Solitude - In the Darkness
Bändin nimi ei sanonut mitään. Veikkasin ennen play-napin painamista sankarikikkeliheviksi, mutta ei onneksi ollut. Sen sijaan oli hyvin ajatonta ja klassista heavy rockia. Ja näköjään Ruotsista. Aluksi tuntui ihan liian tylsältä ja geneeriseltä, mutta sitten huomio alkoi kiinnittyä tuohon huojumiseen. Vähän kuin joku autotallibändi, jolla ei taidot ja rutiini ihan vielä riitä, mutta näillä tuo on ihan tietoinen tehokeino. Ei ole helppoa vetää huolellisesti ja oikein, mutta silti niin, että se kuulostaa siltä että suorituksessa olisi virheitä. Se tuo tähän inhimillisyyttä. Kyllä tämä Radio Rockissa menisi siinä missä moni muukin biisi. 5
Mayhem - From the Dark Past
Black Metal on ulkopuolisenkin silmin mielenkiintoinen alakulttuuri. Toki myös erittäin ristiriitainen. Ja monesti koominen. Mayhemista on kuitenkin huumori kaukana. Olin itse jo löytänyt oman kapinani punkin puolelta silloin kun bläkkis nousi 90-luvulla hetkeksi muotiin ja mainstreamiin. Muutama kaveri siitä innostui. Itsekin joutui pakosti altistumaan, mutta en ymmärtänyt kyseistä musiikkia alkuunkaan. Enkä ymmärrä vieläkään. Siitä huolimatta on kuitenkin tullut luettua ja katseltua ohjelmia aiheesta melko paljonkin, nimen omaan siis tuosta Helvete-porukan skenestä. Nuoriso kaipaa kapinaa ja parhaimmillaan tällainen musa voi auttaa jotain teiniä käsittelemään angstejaan. Pahimmillaan, esim. päihde- tai mielenterveysongelmiin yhdistettynä, käy kuten Mayhemin pojille kävi... Ja monella ääriajattelu on sitten johtanut johonkin homofobiaan, natsismiin tai vaikka mihin. Että en oikein tiedä, miten suhtautuisin ainakaan niihin aikuisiin jotka ihan oikeasti ja tosissaan tätä sanomaa nuoremmille kuuntelijoilleen jakaa. Mutta musasta tiedän sanoa sen verran, että tämähän on kaiketikin justiinsa sitä alkuperäistä bläkkistä, mistä touhu lähti. Blästbiitti nakuttaa, kitarat kirskuu ja päälle kiljutaan ja karjutaan jotain. Ei vaan ole minulle tarkoitettua musiikkia. Ehdin toivoa monta kertaa, että biisi loppuisi jo. 1
Turmion Kätilöt - Pimeyden morsian
Turmion Kätilöiden suosio ja pitkä ura on ollut minulle yllätys ja mysteeri. Luulin aikoinaan samanlaiseksi lyhytaikaiseksi vitsiksi kuin vaikkapa Ruoska oli. Mutta on kai tämä sen verran omaperäinen konsepti, että viehättää sen takia hyvinkin erilaisia ihmisiä. Ammennetaan samasta laarista kuin kotiviikaterautiaisenmokomat, mutta musiikki pohjaa ennemmin Rammsteiniin kuin Repe Helismaahan ja sitten lopuksi heitetään diskokomppi jolkottelemaan siihen päälle. Liian sekavaa minun makuuni, mutta makuja on monia. 2
Horror Vacui - In Darkness You Feel Alright
Tämäkin entuudestaan ihan vieras nimi. Huokaisin jo valmiiksi, että tuliko tässä nyt osallistuttua levyraadin sijasta heviraatiin, mutta eihän tämä ollutkaan sitä mitä bändin nimestä ja videon esikatselukuvasta erehdyin päättelemään. Ja kiva niin. Oikeinkin kiva. Soitto kaikuu metallisen ontosti kuin New Model Armylla konsanaan ja laulusoundi on ihan kuin Joy Divisionin tai Bauhausin levyltä. Harva italialainen bändi on keksinyt mitään uutta, eikä sitä tee tämäkään yhtye, mutta tämä oli varsinkin noiden edellisten biisien jälkeen mukavaa vaihtelua. Kuuntelin jopa useampaan kertaan. Lisäpiste oikeasta musavideosta. 9
Lasten Hautausmaa - Pimeys on mun boyfriend
Kanssakouvolalaisena (ja yhtyettä aivan sen alkumetreiltä asti seuranneena) olen melkein jäävi arvioimaan tätä biisiä. Tykkään enemmän bändin vähän vauhdikkaammista biiseistä, mutta ehkä se melankolisuus ja surullinen pohjavire kuitenkin lyö vahvimmin näissä rauhallisemmissa ja maalailevimmissa biiseissä. Kaikin puolin hieno kappale ja esitys. Saa ajattelemaan ja herättää tunteita, mutta ei vaan ihan osu minun musamakuuni. 6
Ar'lyxkq'wr - qXVN[/TX×I'XLcG
Kaikki merkit viittasivat siihen, että nyt tulee erikoista kamaa. Mikä ei ole välttämättä huono asia ollenkaan. Ja vaikka olenkin lähtökohtaisesti melodisen musiikin ystävä, niin tykkään esimerkiksi Einstürzende Neubautenin kakofonisemmistakin biiseistä. Tästä perfomanssista tulee mieleen kaksi vertauskuvaa. Ekana se, mitä meidän kuudennen luokan opettaja sanoi kun kaverinsa tuli vastaan ja ihmetteli villiä poikalaumaa: olisi pitänyt vispata uudestaan ja heittää vaan katuojaan. Että onko tässäkin vaan heitelty blenderiin kaikki sekalaiset ainekset ja unohdettu sitten kaataa se lavuaariin? (toisaalta tämä antaa samalla kuuntelijalle mahdollisuuden etsiä sieltä ne biisin eri elementit ja rakentaa omassa mielikuvituksessaan niistä kappale). Mutta toisella kuuntelukerralla aloin kyllä löytää tuolta jo ihan selkeitä biisinrakenteitakin. Ehkä vaan useampi eri biisi yhtä aikaa. Vähän niin kuin silloin, kun meillä oli omassa punkbändissä vieraspaikkakuntalainen rumpali, joka oli aiemmin soittanut lähinnä bläkkistä ja joka rakasti tuplabasariaan. Baarireissun jälkeen mentiin takaisin treenikämpille. Itse yritin käydä nukkumaan, mutta muu sakki intoutui vielä jammailemaan. Rumpali hakkasi blästiä kuin viimeistä päivää, kitaristi koitti tilutella tuhannen kännissä Starovariuksen Black Diamondia ja sohvalla maannut tyyppi aina välillä joko kuorsasi tai muuten vaan korisi mikkiin. Lisäksi aamulla mulle selvisi, että olin nukkunut huoneessa, missä oli käynyt viemäriputkivaurio ja missä oli rottia. Ai jai jai, those were the days! En mä tätä oma-aloitteisesti kuuntelisi, mutta kyllä tämä tässä raadissa meni. 3
Nigthwish - Sleeping Sun
Ymmärrän hyvin, miksi Nightwishistä tuli niin suosittu kuin mitä siitä tuli. Taidokkaasti sävellettyjä, huolella sovitettuja ja ammattitaidolla tuotettuja biisejä. Tarpeeksi hevielementtejä monille metallimusiikin ystävälle, oopperalaulua joka voi miellyttää varsinaisen genren ulkopuolellakin, mutta kokonaisuus kuitenkin tarpeeksi poppista että kelpaa radioihin. Itse en kyllä voi sietää yhtään, mistä jaarittelenkin taas pari tarinaa. Provinssirockista vanhan sillan aikaan tullut ängettyä ihmismerta vastaan sekä Nightwishin että Ultra Bran keikkojen alkaessa. Ja sitten aikoinaan löydettiin baarin lattialta Nightwishin eka levy. En muista päätyikö roskikseen vai annettiinko jollekin, vaikka yleensä melkein kaikki levyt kelpasivatkin hyllyyni. Joskus myöhemmin jäi vähän mietityttämään, että olisi varmaan pitänyt tarkistaa, oliko se ekaa painosta. Sellaisella kun olisi ollut vissiin jotain arvoakin. No anyway, ei mun makuuni. Nighwishillä on jokunen sellainen menevämpikin hitti, mutta myös vielä tätä ärsyttävämpiäkin biisejä. 3
Simon & Garfunkel - The Sound Of Silence
Folkmeininki tai tällainen harmoninen yhteislaulu ei ole tämäkään oikein minun juttuni. Mutta onhan tämä biisinä ikivihreä klassikko ja hienoa melodiaa putkee aina vaan koko ajan lisää. Ja jotenkin tätä alkuperäistäkin on alkanut arvostaa sitten toisella tavalla, kun on joutunut kuulemaan esimerkiksi Disturbed-yhtyeen kamalan kökön ja mukarankan versioinnin tästä. Tässä on kuitenkin selvästi sielu mukana. En kuuntelisi oma-aloitteisesti, mutta luultavasti radiosta kuullessani hyräilen mukana vaikka sitten ihan vahingossa. 7
Fantastic Negrito - In the Pines
Mietin jonkun aikaa, että mistä tämä on tuttu. Ei ollut True Bloodin tunnari, eikä Ozarkin. Mutta ihan varmasti jonkun vähän synkempää tunnelmaa sisältävän tv-sarjan. Paitsi, että ei ehkä ole ollut. Vaan tietenkin Kurt Cobainin akustisesta vedostahan tämän muistaa, vaikkei olisi ollut edes Nirvana-fani. Vanha ja kirjaimellisesti synkkä biisi ihmiskunnan pimeydestä ja alistettujen osasta. Hyvin perinteikäs ja ajaton versiointi, mutta soundien kirkkaus ja tuotanto muutenkin paljastaa moderniksi musiikiksi. Hyvä biisi ja kunniaa alkuperäisteokselle osoittava versio, mutta en sitten taas toisaalta tiedä, onko juuri tätä versiota ollut millään lailla tarpeellista tai välttämätöntä tehdä. Paitsi tekijän kannalta tietysti, kivahan se on kovia biisejä soitella levylle. Meinasin antaa vielä paremmat pisteet, mutta ehkä ne kuuluisivat kuitenkin jollekin alkuperäisesityksistä. 7
Alan Wake feat. Rakel - Follow You Into The Dark
Score-musaa, mikä harvoin toimii tai on edes tarkoitettu toimivaksi itsekseen. Aika samaa tyyliä kuin mitä Sillan jälkeen oli Sorjosessa ja muissakin nordic noir -sarjoissa. Eikös Brunilan Teemukin tehnyt musaa Alan Wake -peleihin? Veikkaisin joka tapauksessa, että ei ole ollut osallisena tähän, koska tässä ei nyt vaan ollut oikein yhtään mitään koukkua. Pelin pelaajille tämä saattaa assosioitua johonkin tiettyyn kohtaan tai tunnelmaan ja olla sen takia tärkeä biisi? Ei ärsytä, mutta kun itsellä ei ole mitään tarttumapintaa, niin tää jää aika geneeriseksi taustamusaksi. 3
