(Turha) Levyraati

  • 19 128
  • 552

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Lesley Gore - You Don't Own Me 7

- Harmittoman kuuloista vanhan popin tapaista, kuuntelee ihan mielellään silloin, kun ei ole rytkettä vailla. Jotain jäi kuitenkin puuttumaan.

Natalie Imbruglia - Torn 6

- Onhan tämä tarttuva ja jää kerrasta mieleen. Vahvaa tulkintaa. Aika puhkisoitettuhan tämä tietysti on, mutta eipä tästäkään sinällään ole pahaa sanottavaa.

Nervosa - Death 4

- Tiukastihan ne tytöt soittavat, mutta niin soittavat monet muutkin. Omaan korvaan puuttuu se olennaisin eli biisi. Vastaavaa on kuultu moneen kertaan, eikä tämä erotu mitenkään positiivisesti. Loppua venytetty aivan liikaa.

The Distillers - Drain the Blood 8

- No, nyt päästiin asiaan. Brody Dallen johdolla ehdottoman kova live-bändi. Eivät koskaan päässeet studiossa aivan samalle tasolle, joka on hyvin yleistä tässä genressä. Toimiva kertsihän tuossa on ja peruspalikat kohdillaan.

Heart - Barracuda 9

- Wilsonin siskokset yhtyeineen ovat toimineet lähes kaikessa tekemässään itselleni, eikä tämäkään tee poikkeusta. Onhan tää hyvä, ei ihan kymppiä, mutta melkein.

CATBEAR - I Choose Love 2

- Ihan uusi tuttavuus, ikinä kuullutkaan. Tässä nyt ei suoraan sanottuna ole mulle yhtään mitään. Annetaan kuitenkin jotain posia ja se tulkoon laulajattaren äänestä.

Modern Talking - Cheri Cheri Lady 1

- Joo, alkoi soimaan päässä jo ennen play-napin painamista lukiessani biisin nimen. Olihan tämä aikanaan iso nimi Suomessakin ja en ymmärtänyt sitä hyvyyttä ja suosiota silloin, enkä ymmärrä edelleenkään. Tämä koostuu aikalailla kaikesta, mistä mä en musiikissa pidä. Sori, mutta kun ei vaan pysty. Pisteet itselleni, koska kuuntelin kuitenkin loppuun asti.

John Lennon - Woman

- Oma

Nina Simone - Ain't Got No / I Got Life 9

- Nainen ja ääni, siinäpä toimivaksi todettu yhdistelmä tämän ladyn kohdalla. Biisi ja soittokin toimii ja muistuttaa siitä, että monet asiat olivat ennen paremmin, myös musiikin saralla. Tekee mieli kuunnella heti uudestaan ja se on aina hyvä merkki.

Chelsea Wolfe - Deranged for Rock & Roll 3

- Jonkin sortin gootti-folk jotain, aika yhdentekevä ja tästäkin puuttuu se itse biisi. Ei säväytä millään muotoa, mutta onhan tällekin oma yleisönsä, minä vaan en kuulu siihen porukkaan. Loppua kohden parani hieman, pliisuksi jäi silti.
 
Suosikkijoukkue
in Sami we trust
Kai määkin saan arvostella vaikka en päässytkään biisiä laittamaan?

Lesley Gore - You Don't Own Me 5
-Varmaan ihan hyvä tekele oman aikansa biisiksi mut ei varsinaisesti mun kuppi teetä.

Natalie Imbruglia - Torn 9
-Heti kun näin tän biisin listalla, tiesin minkä arvosanan tälle annan jo kuuntelemattakin. Minä tykkään nostalgisista biiseistä ja mulle tämä kuuluu niihin.

Nervosa - Death 3
-Komppaan edellistä arvostelijaa. Tästä biisistä vaan puuttuu se jokin millä se erottuisi miljoonasta muusta metallibiisistä.

The Distillers - Drain the Blood 8
-Vitun kovaa punkkia hyvällä asenteella, laulajasta tuli jopa vähän mieleen aggressiivisempi versio P!nkistä. Tykkäsin!

Heart - Barracuda 7
-Ihan jees rock 'n roll biisi joka on uskollinen tyylilajilleen.

CATBEAR - I Choose Love 7
-Uusi tuttavuus mullekin mutta minun mielestä tää oli varsin miellyttävää indie poppia!

Modern Talking - Cheri Cheri Lady 10
-Aina tykännyt Modern Talkingista. Tää on semmosta kasarimusaa joka uppoaa minuun kuin voi leipään. Annetaan ihan nyt huvikseen ysin sijaan jopa kymppi, kun edeltävä kirjoittaja kehtasi antaa tälle ykkösen!

John Lennon - Woman 8
-Tästä tuli hyvällä tavalla vähän semmonen fiilis kuin olisin jossain ruotsinlaivan baarissa ja tanssilattialla pari mummoa ja pappaa tanssii tän tahtiin.

Nina Simone - Ain't Got No / I Got Life 4
-Plääh, ei iskenyt ollenkaan tyylillisesti muhun tämä biisi.

Chelsea Wolfe - Deranged for Rock & Roll 9
-Tässä oli semmonen kiva aavemainen tunnelma mitä en osaa oikein kuvailla mutta ehdottomasti tän raadin top 3:ssa itellä.

Taisipa olla muuten eka kerta kun kolme biisiä sai multa vähintään ysin. Kovatasoinen raati!
 
Viimeksi muokattu:

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Kai määkin saan arvostella vaikka en päässytkään biisiä laittamaan?

Lesley Gore - You Don't Own Me 5
-Varmaan ihan hyvä tekele oman aikansa biisiksi mut ei varsinaisesti mun kuppi teetä.

Natalie Imbruglia - Torn 9
-Heti kun näin tän biisin listalla, tiesin minkä arvosanan tälle annan jo kuuntelemattakin. Minä tykkään nostalgisista biiseistä ja mulle tämä kuuluu niihin.

Nervosa - Death 4
-Komppaan edellistä arvostelijaa. Tästä biisistä vaan puuttuu se jokin millä se erottuisi miljoonasta muusta metallibiisistä.

The Distillers - Drain the Blood 8
-Vitun kovaa punkkia hyvällä asenteella, laulajasta tuli jopa vähän mieleen aggressiivisempi versio P!nkistä. Tykkäsin!

Heart - Barracuda 7
-Ihan jees rock 'n roll biisi joka on uskollinen tyylilajilleen.

CATBEAR - I Choose Love 7
-Uusi tuttavuus mullekin mutta minun mielestä tää oli varsin miellyttävää indie poppia!

Modern Talking - Cheri Cheri Lady 10
-Aina tykännyt Modern Talkingista. Tää on semmosta kasarimusaa joka uppoaa minuun kuin voi leipään. Annetaan ihan nyt huvikseen ysin sijaan jopa kymppi, kun edeltävä kirjoittaja kehtasi antaa tälle ykkösen!

John Lennon - Woman 8
-Tästä tuli hyvällä tavalla vähän semmonen fiilis kuin olisin jossain ruotsinlaivan baarissa ja tanssilattialla pari mummoa ja pappaa tanssii tän tahtiin.

Nina Simone - Ain't Got No / I Got Life 4
-Plääh, ei iskenyt ollenkaan tyylillisesti muhun tämä biisi.

Chelsea Wolfe - Deranged for Rock & Roll 9
-Tässä oli semmonen kiva aavemainen tunnelma mitä en osaa oikein kuvailla mutta ehdottomasti tän raadin top 3:ssa itellä.
Kalasteletko tällä itsellesi tuleviin raateihin lisäpojoja kun auliisti kehut muita?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös