paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
Eli Tuomo Karjalainen siirtyi Ässien vahvuuteen.

Mielestäni oikein hyvä hankinta näiltä markkinoilta, ja hyvä kirittäjä Eerolle. En ihmettelisi vaikka Tuomo nousisi selkeäksi ykköseksikin. Tekeekö jopa Riksmanit?
 
Jos kuitenkin niin käy, että Markku Tähtinen korvaa Toni Koivusen, lupaan olla menemättä kertaakaan tällä kaudella enää hallille.
nimimerkki Raúl

The Rock

Jäsen
Suosikkijoukkue
Titaanit & Ässät
Mielestäni oikein hyvä hankinta näiltä markkinoilta, ja hyvä kirittäjä Eerolle. En ihmettelisi vaikka Tuomo nousisi selkeäksi ykköseksikin. Tekeekö jopa Riksmanit?
Karjainen kelpaa myös tänne, sillä mies on varmasti varsin sopiva ja ennen kaikkea nöyrä kaveri Kilpeläisen pariksi. Eivätköhän jannut lähde samalta viivalta kauden alussa tappelemaan ykkösveskarin paikasta ja en ihmettelisi yhtään vaikka Karjalainen sen viitan itselleen nappaisi.

Muistikuvia miehestä TPS-maalilta ei hirveästi ole, mutta eiköhän nämä Ruotsin vuodet ole vieneet Karjalaista eteenpäin ja nyt Suomeen palaa entistä ehompi veskari. Riksman-ilmiöön en usko, mutta sitä en ihmettele jos Karjalainen tulee torjumaan kauden Ässien selkeänä ykkösvahtina.

Saatiinpahan viimeinkin piste näille täysin epärealistisille "Norrena Ässiin" yms.-huhuille.
 
Life is just a place where we spend time between games.

TaoTao

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Ihan hyvä veto. Puolet Kapasta halvempi ja varmasti parempi sekä kestävämpi. Melko mielenkiintoinen kilpailutilanne maalivahtiosastolla, joutuukohan Eero nyt nöyrtymään kakkoseksi?

Tosin Karjalaisesta on jotenkin samat fiilikset kuin Kilpeläisestä, Kaltiaisesta ja Nissisesta. Ihan ok, mutta sellainen tappajan vaisto puuttuu. Jokaista päästettyä osumaa pitää vihata. Siksi kyseinen nelikko ei ole liigassa noussut kertaakaan selvään ykkösvahtiasemaan, vaikka potentiaalia varmaan olisi.
 

Pata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Muistikuvia miehestä TPS-maalilta ei hirveästi ole, mutta eiköhän nämä Ruotsin vuodet ole vieneet Karjalaista eteenpäin ja nyt Suomeen palaa entistä ehompi veskari. Riksman-ilmiöön en usko, mutta sitä en ihmettele jos Karjalainen tulee torjumaan kauden Ässien selkeänä ykkösvahtina.
Omat muistikuvani Karjalaisen TPS-ajoilta ovat sen suutaiset, että parhaimmillaan kaveri on jopa keskinkertainen liigavahti. Mutta toki Ruotsin divarista on voinut tulla uutta nostetta. Varsinkin viime kaudesta varsin selkeässä kakkosvahdin roolissa. Muista tutuista Växjö-tähdistä Heino ja Hirvonen eivät ehkä ihan paikkojaan täyttäneet, mutta Tuomohan voi olla toista maata.

Ei tällä junaa raiteilleen saada, mutta toki hyvin odotettu maalivahtiratkaisu. Ja rahaa jää yhä jemmaan niihin ulkomaalaisiin.

Jos olisin vääräleuka, hehkuttaisin sopimuksessa olevaa seuran optiota sillä perusteella, että Mestiksessä Tuomo kuulunee sarjan maalivahtieliittiin.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kelpo hankinta Ässiltä. Ei epäilystä, etteikö olisi Kapasta parempi värväys. Muutama vuosi sitten Karjalainen jakoi TPS:ssa torjuntavastuun Teemu Lassilan kanssa, ja ainakin mitä muistan Äijäsuolla nähneeni, niin Karjalainen oli oikein pätevä veskari. Kokemusta on siis Upi Ylösen maalivahtikoulusta, mikä on varmasti yksi iso plussa.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendell Clark
Karjainen kelpaa myös tänne, sillä mies on varmasti varsin sopiva ja ennen kaikkea nöyrä kaveri Kilpeläisen pariksi. Eivätköhän jannut lähde samalta viivalta kauden alussa tappelemaan ykkösveskarin paikasta ja en ihmettelisi yhtään vaikka Karjalainen sen viitan itselleen nappaisi.
Ei kai noilla näytöillä voi mitään muuta ollakaan kuin nöyrä... Nyt on rosterissa kaksi epävarmaa ja melko kokematonta maalivahtia, joista kummankaan varaan ei voi laskea oikeastaan yhtään mitään. Hyvänä päivänään hyvää mestis-/Allsvenskan tasoa, huonona päivänään III divaritasoa. Kehittymisestäkään on turha haaveilla, koska organisaatiossa ei edelleenkään ole sitä asiansa osaavaa ja kyntensä jo näyttänyttä maalivahtivalmentajaa.
 
"What would Nickerson do?"

The Rock

Jäsen
Suosikkijoukkue
Titaanit & Ässät
Ei kai noilla näytöillä voi mitään muuta ollakaan kuin nöyrä.
Nöyryydellä lähinnä tarkoitin sitä, että mies sopeutuu kivuttomasti myös siihen ettei pelaa jok'ikinen ilta vaan myös Kilpeläiselle annetaan minuutteja ässämaalin suulla. Näitä kiukuttelijoita kun sattuu olemaan maailma väärällään ja viime kaudeltakin on varsin hyvä esimerkki tällaisesta tapauksesta.
 
Life is just a place where we spend time between games.

Tuamas

Jäsen
Noh, ainakin on maalivahtivalmentajan (jota ei ilmeisesti sittenkään olla hankkimassa, 8 porrasta luhistuu näköjään kohta kohdalta) valinta helppoa, kun kumpikaan veskareista ei todellakaan ole mikään peittävällä tyylillä torjuva.

Ihan ok veskari, mutta saa pelaajapuolella tapahtua joko pakistossa tai hyökkääjistössä kohtuullisen paljon jotta voidaan puhua liigatasolla kilpailukykyisestä nipusta. Karjalaista en mitenkään näe veskarina joka kannattelisi joukkuetta vaikeina aikoina, kuten en näe Kilpeläistäkään.
 
Åja.

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jatkaa kotimaisten pelaajahankintojen sarjaa: enempi matalaa profiilia, vähempi säihkettä ja toivo siinä jotta kehityskäyrä osoittaisi ylöspäin ja olisi rahkeita ottaa roolia. Kassellaan syssymmällä, siis.

Kuhan vaan sen kulloinkin pelaavan vahdin taso ja rutiini on riittävä, tuo joukkueelle työrauhan ja sopii systeemiin, niin kaikki on ihan ok.
 

Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kahdella kakkosmaalivahdilla ei vaan ikävä kyllä pärjätä, valitettavasti. TPS:n (Ylösen) maalivahtikoulusta ollaan yleensä lähdetty NHL:n jos on lahjoja. Maalivahti on kuitenkin tärkein yksittäinen palanen joukkueeseen ja antaa onnistuessaan mahdollisuuden taistella voitosta joka ilta. Olisi luullut, että vihdoinkin tajutaan satsata joukkueen tärkeimmälle paikalle. Eero on tasonsa jo näyttänyt ja tuskin Karjalaisesta on sen kummosempiin suorituksiin. Ja tämä on realismia.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kai se Karjalainen toisena vahtina menee siinä kuin joku Häkkinen/Kapanen/Leinonen yms. Hieman vain tuntuu, että ensi kausi vedetään ns. toivotaan-toivotaan linjalla. Katsotaan josko edullisista hankinnoista saataisiin 110% irti eli saavutettaisiin sija 11-13 ja vältettäisiin nolot karsinnat. Turha tuohon nippuun on enää mitään kalliita nimimiehiä hommata rahaa viemään, nehän alkaa vaan kiukuttelemaan 10-15 pelin tappioputken jälkeen ja jouduttaisiin (koska ollaan kilttejä pikku patapässejä) luovuttamaan heidät ilmaitteeksi tammikuussa Ilvekseen.
 
******************************************** The only card I need is the Ace of Spades *********************************************

ensio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Greg "Paras" Jacina & John "0+2" Lammers
Kai se Karjalainen toisena vahtina menee siinä kuin joku Häkkinen/Kapanen/Leinonen yms...
Turha tuohon nippuun on enää mitään kalliita nimimiehiä hommata rahaa viemään, nehän alkaa vaan kiukuttelemaan 10-15 pelin tappioputken jälkeen ja jouduttaisiin (koska ollaan kilttejä pikku patapässejä) luovuttamaan heidät ilmaitteeksi tammikuussa Ilvekseen.
Otetaan tämä nyt vain yhtenä lainauksena. Mikä teille iloisille velikullille oikein kelpaisi nyt? Dominik Hasek? Jos nyt katsotaan Karjalaisen edellisen TPS-kauden torjuntaprosenttia (28 matsia, 91,8), niin oletettavasti kohtuullisen halvalta maalivahdilta ihan mukava tilasto. Växjössä käyrä on näyttänyt pelattujen otteluiden perusteella laskevalta, mutta viime kaudellakin 19 pelatussa ottelussa torjuntaprosentti on kuitenkin pysynyt yli 90:ssä. Joku tilastonikkari voisi katsoa viime kaudelta vaikkapa Kapasen vastaavat lukemat... tiedän, eivät suoraan verrattavissa, mutta silti.
 

The Rock

Jäsen
Suosikkijoukkue
Titaanit & Ässät
Otetaan tämä nyt vain yhtenä lainauksena. Mikä teille iloisille velikullille oikein kelpaisi nyt?
Ihan vain mieleeni tulleena heittona sanoisin, että Antti Ore. Tähän perään röhönaurua kolmannella...
 
Life is just a place where we spend time between games.

Karl Benz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tottenham, vuorikauriit ja kiritykit
Mikä teille iloisille velikullille oikein kelpaisi nyt? Dominik Hasek?
Liian kallis.

Eipä tätä laivaa pystyyn Karjalaisella käännetä jos puolustus näyttää, no miten sen nyt kauniisti sanoisi? Vitun paskalta(?)

Mut ei siinä mitään, toivotaan parasta ja treenataan perkeleesti.
 
Ongelmat joihin ei ole ratkaisua ovat olosuhteita
Tuomo Karjalainen Ässiin? Ensi reaktiona ihmettelyä siitä, että Tuomo johonkin liigajoukkueeseen mahtui. Palloseuran vuosilta Tuomosta jäi mieleen se, että parhaimmillaan hyvä, mutta suoritustaso heittelee todella kovasti ja heikoimmillaan todella heikko. On melko verrattavissa maalivahtina Teemu Lassilaan, paitsi että Lassila on/oli Karjalaista huomattavasti lahjakkaampi, mutta kuten myös Lassila, Karjalainen ei ole ns. voittava maalivahti. Karjalainen on samaa tasoa siis maalivahtina, kuin Puurula, Lassila sekä Kuokkanen.
Kakkosveskaksi hyvä, muttei playoffeihin tähtäävän joukkueen ykkösveskari pitkässä juokussa, mutta se ei näyttäisi Ässien tavoite olla.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Ainoat muistot Karjalaisesta on kun tepsin kannattajat sanoivat, että teillä on kyllä sentään maalivahti(ehkä Rolosonin ja Karjalaisen vertailu on kuitenkin epäreilua).

Ihmetyttää kyllä kovasti ettei maalivahdin merkitystä ole pataleirissä vieläkään noteerattu. Hyvä maalivahti kummasti saa joukkueen näyttämään paremmalta mitä on. Toki toisaalta hyvä puolustus saa kassarin näyttämään paremmalta mitä on ja ehkä nyt uskotaan tähän.
 
"Raumalla nähdään kierroksen kärkikamppailu, kun sarjakolmonen JYP isännöi vahvistunutta Lukkoa" - Jatkoaika-

Jysky #13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos olisin vääräleuka, hehkuttaisin sopimuksessa olevaa seuran optiota sillä perusteella, että Mestiksessä Tuomo kuulunee sarjan maalivahtieliittiin.
Ja jos mä olisin toinen vääräleuka, niin uskon että tuomon sopimus sisältää ns. Sm-liiga pykälän.

No toisaalta oli kyllä odotettu ratkaisu, jos Eerolle haetaan kilpailijaa. Leinonen olisi ollut selkeä ykkönen.
Nyt vaan kädet ristiin, että veron skenaario toteutuu ja ässiin tulee kunnon pakit. Itsekin uskon, että hyökkäyksessä on riittävästi käsiä edellyttäen, että nämä HPK-värväykset ovat todellakin potentiaalisia ja nälkäisiä. Viime kauden suorituksiin tuskin kannattaa kovin tuijottaa. Kärppien pelaajilla saattaa olla samanlainen floppi edessä ensi kaudella.
 

mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ihan OK hankinta. Maalivahtikaksikko kelpaa.

Mutta nyt pitää palkata se luvattu maalivahtivalmentaja!!
 
Sen piti olla italianpataa

piru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Karjalainen tuntuisi olevan juuri samanlainen kuin Kilpeläinen.
(ei peitä eikä liiku)

Karjalainen on ehkä menossa alas syystä että Upin huippuvalmennuksella luotu pohja on loppunut toisella ruotsindivarikaudella.

Kilpailutilannekaan ei ilmeisesti tehnyt siellä hyvää jos peliaika putosi ja lähtöhalut kasvoivat.

Karjailaisen käsissäkö on nyt vastuu koko porilaisen kiekkoilun tulevaisuudesta?

Huono valinta.
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Ihan OK hankinta. Maalivahtikaksikko kelpaa.

Mutta nyt pitää palkata se luvattu maalivahtivalmentaja!!
Mahtaa olla helppo homma tuolla maalivahtivalmentajalla koulia Karjalaisesta ja Kilpeläisestä vajaassa 4 kuukaudessa tasaisesti torjuvia liigatason veskareita.

Karjalainen on mielestäni suoraa jatkumoa nimille, Kaltiainen, Kilpeläinen, Kapanen, Nissinen.. yms. Parhaimmillaan pelaa kaudessa sen 6-10 huippuottelua, joista 5 Lukkoa vastaan ja loput sitten hieman epävarmemmin. Mihin se ensi kaudella riittää, niin sitä jäämme odottamaan.
 
4, 8, 15, 16, 23, 42

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Muistikuvat Karjalaisesta Tepsin maalilla antaa kuvan erittäin paljon samanlaisesta maalivahdista kuin Kilpeläinen. Huonoimmillaan pieni, pelokas ja maalin sisällä tärisevä rätti, mutta parhaimmillaan jopa erinomainen ja itsestään ison tekevä refleksitorjuja.

Toivotaan, että Ruotsin vuodet ovat tehneet miehestä enemmänkin jälkimmäisen tyylin edustajan.
 
Are you Bockybautakallio?

BigJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En olisi uskonut, että Tuomoa vielä liigassa nähdään. Jos Ässien pakisto on tuota luokkaa Karjalaisen "itseluottamus" kestää ehkä 2 harjoitusottelua. Puurulakin pieksi Karjalaisen aikoinaan 100-0 ja epäilemättä Kilpeläinen tekee saman.
 

ässäfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuomo tuli sitten. No varmasti pystyy auttamaan Eeron kanssa Ässiä. Kyl Norrena olisi ollut liian kallis.

Yksi asia ihmetyttää. Tätä Karjalaisen siirtoa ei ole jatkoajan sivulla. Taskun siirto Tutoon oli ja Halavan siirto Kouvolaan. Hieman ihmetyttää. Ne vain ilmoitetaan tässä foorumissa ketkä lähtee Ässistä mutta niillä ei ole kiire ketkä tulee. Ei niitä montaa ole tullut mutta kyllä tämän nyt olisi voinut julkistaa siirto kohalla. Maininta oli kyllä etusivulla mutta siirto kohdassa ei näkynyt. Olenko ymmärtänyt jotain väärin.
 
Periksi ei anneta milloinkaan. Ässät on paras

Jack Ace

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuomo tuli sitten. No varmasti pystyy auttamaan Eeron kanssa Ässiä. Kyl Norrena olisi ollut liian kallis.

Yksi asia ihmetyttää. Tätä Karjalaisen siirtoa ei ole jatkoajan sivulla. Taskun siirto Tutoon oli ja Halavan siirto Kouvolaan. Hieman ihmetyttää. Ne vain ilmoitetaan tässä foorumissa ketkä lähtee Ässistä mutta niillä ei ole kiire ketkä tulee. Ei niitä montaa ole tullut mutta kyllä tämän nyt olisi voinut julkistaa siirto kohalla. Maininta oli kyllä etusivulla mutta siirto kohdassa ei näkynyt. Olenko ymmärtänyt jotain väärin.
Klikkaapa tästä. Uutinen lisätty 5.6.2008 klo 19.18. Löytyy myös etusivulta.
Ei 65:ssa nyt niin dissata Ässiä, etteikö meidän kaappausta uutisoitaisi.
 
Maalikuningas Arto Javanainen. 4-ever.

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
"I've been to Liverpool, and never walking alone is actually pretty good advice." - Frankie Boyle -
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy