Mainos

Tunnelma HIFK:n kotiotteluissa ja siihen liittyvät asiat

  • 1 150 893
  • 4 922
Suosikkijoukkue
HIFK
Tästä on ollut puhetta aikaisemminkin. Joukkueet saavar esittää toiveita. Uskoisin että IFK:n pelipäiviä ohjaavat myös yhteistyökumppanit.
Tällä kaudella 16 vkl-peliä.
Kiitos. Aika pienellä vkl peliprosentilla vissiin mennään näköjään.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Jotenkin on jäänyt joka vuosi sellainen fiilis että maalaisille lyödään vkl pelejä enemmän.

Ainakin aiemmin IFK suosi viikkopelejä Nordiksella viikonloppujen sijaan yhteistyö- ja yritysvieraiden määrän takia, kuten @sixpack totesi.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Kauden paras tunnelma hallilla tänään, toki pelikin oli kaksi ekaa erää kauden parasta.

Nyt bändi toimi hyvin ja kaikki olivat muistaneet virittää soittimensa ja/tai osasivat soittaa niitä, toivottu korjaus viime vuoden tapahtumaan.

Ainoa korjaus tuoreeltaan on se, että screenillä voisi näyttää esim. jäähyyn johtaneet tilanteen bändin sijasta. Nyt ei screenillä ollu ku mainokset ja sitten kaikki katkot kuvattiin muusikoita.
 
sixpack

Tää nyt on aivan mutua mutta saako noita tuomiotilanteita näyttää screenillä? Joskus ainakin perusteltiin että voi muuttua tuomaroinnin painostukseksi.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei sille mitään mahda, että jos joku kausarin/lipun ostanut ei saavu hallille.

Ne on niitä "Feikki-Heikkejä" moiset:) Onneksi olin ja pääsin itse tänään paikalle, sillä oli vielä eilen tilanne vähän "siinä ja siinä", että pääsenkö tänään katsomaan. Mutta oli tosiaan kyllä aivan loistava ja näkemisen arvoinen peli, varsinkin toi Pakarisen hattutemppu oli ihan huippujuttu, vaikka loppupelissä se nyt onkin sama, että kuka ne maalit tekee.
 
MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tää nyt on aivan mutua mutta saako noita tuomiotilanteita näyttää screenillä? Joskus ainakin perusteltiin että voi muuttua tuomaroinnin painostukseksi.
Liigan virallisissa säännöissä on että tilanteet saa näyttää kerran normaalisti, mutta niitä ei saa loopilla pyörittää.

IFK:n oma muutos ollut tämä viime kaudella sisäänajettu että skriinillä näytetään pääsääntöisesti vaan IFK:n omaa tuottamaa videofiidiä katsomosta.
 
Jo

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
IFK:n oma muutos ollut tämä viime kaudella sisäänajettu että skriinillä näytetään pääsääntöisesti vaan IFK:n omaa tuottamaa videofiidiä katsomosta.

En ymmärrä miksi niitä katsojia pitää näyttää siellä kuutiolla, peli siellä pitäs pyöriä, kun siitä maksetaan.
Tästä seuraava askel on pellehallin apinointi ja muka hauskat animaatiot ja muut kehoitukset tehdä jotain. Sitten kauheuden voi kruunata taustanauhalla, niin ei tarvita katsojia eikä feikkiheikkejä paikalle.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Taas on Keravalla startattu itkivirsi Nordiksen "kalliista" hinnoista.

Keravalaisia huudeltiin paikalle! Ai ei? No tulin silti, vaikka en Keravalta olekaan.

Sattuu tuo twiittaja olemaan meikäläisen frendi, mutta se ei taas muuta sitä, että en ihan ymmärrä herran vuonna 2024 valittamista lätkäotteluiden hintatasosta… ei ainakaan oman kokemuksen mukaan eroa hinnat juuri missään ja kaikkialla on peleissä kallista. Ei Red Events ole mitenkään superkalliita hintoja laittanut ja mielestäni esimerkiksi Roslundin lihalla varustetut bursat on jopa kohtuuhintaiset matsisafkaksi.
 
Juuri näin, ja ei nuo edes lätkäpelien ulkopuolisesta hintatasosta enää hirveästi poikkea nykymaailmassa. Muutaman euron ero siinä voi olla, mutta se johtuu ihan siitä tosiasiasta että jäähallinraflalla on myyntipäiviä huomattavasti vähemmän kun normaalilla ravintolalla.

Aivan normaalimarkkinahinta tuo 27€ on tuosta setistä nykymaailmassa, ja IFK / Red Events on yleiseen hintatasoon syytön. Esim. Apollo Sports Barissa vastaavanlainen hampurilainen + ranskalaiset on 18,40€, ja ananaslonkero 8,40€, eli 26,80€.

Ja itseasiassa Red Eventsin bisnestaktiikkahan on se nimenomaan että voitot tehdään volyymin kautta, ei niinkään katteen kautta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Fanitoiminta-ketjussa kommentoin illalla, että hallissa oli aika hyvin ääntä. DJ:lle voisin antaa toiveen, että säästetään Go IFK pleijareihin. Ei se ole huono kappale missään nimessä, mutta kärsii pahan inflaation, jos sitä luukutetaan jokaisessa tai joka toisessa runkosarjamatsissa. Eilisen voi antaa anteeksi, kun kyseessä oli jonkin sortin juhlapeli. Kun se kaivetaan levyhyllystä vasta välierissä, se tekee erityisen säväyksen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kamerat ja mikitys livelähetyksissä on ihan älyttömän huono tekosyy. Nordiksella on fanikatsomon puolesta säälittävä meininki verrattuna Jokereihin, ja Kiekko-Espoon fanikatsomo on noussut jo joissain peleissä mielestäni paljon paremmaksi kuin IFKn oma. Fanikatsomo nykyään täynnä vanhuksia kädet puuskassa istumassa halvoilla kausareilla. Jotain pitäisi tehdä.

Jokuhan oli jo kasailemassa uutta faniryhmää täällä, ja sai osakseen vaan vittuilua.
Siirretään fanitoiminta-ketjusta tänne. En osaa sanoa, millaista pellehattujen* tai Kiekko-Espoon fanikatsomon meno on, mutta keskiviikkona hallissa oli ihan kivasti ääntä. Ainakin sitä oli mielestäni enemmän kuin pari viikkoa sitten HPK-matsissa. Varmasti halliin mahtuu lisää mökää ja on totta, että menneinä kausina Nordiksella on ollut hiljaista kuin entisaikojen kirjastoissa.

Mitä tulee superfani-ketjuun, niin ketjun avaajan tyyli muistutti kovasti palstaa viime vuosina eri nimimerkeillä viihdyttäneitä painin ja hiihdon ystäviä. Olet niin uusi palstalla, ettet ehkä ole tietoinen niistä performansseista. Ei ole sattumaa, että moderaattorit panivat ketjut lukkoon ja purkivat nimimerkin sopimuksen

*uutisten mukaan siellä pukeudutaan fanikamojen sijaan kommandopipoihin ja sytytellään soihtuja. Sellaista menoa en todellakaan kaipaa IFK:n matseihin. En myöskään sitä, että töhritään vierasmatseissa penkkejä ja lattioita, kuten jotkut älykääpiöt olivat tehneet IFK:n vieraillessa Espoossa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ottamatta kantaa tähän ”hyperfanit” asiaan, niin totta joka sana mitä tulee nykyiseen fanikatsomoon. Kaukana on ajat jolloin se oli vielä heittämällä paras liigassa. Vois sanoo et fanikatsomoki alkaa olla tässä seurassa dinoja täynnä, mikä kaipais tuuletusta isolla kädellä.
Toisesta ketjusta napattu.

Uskallan väittää, että fanimeininki Nordiksen katsomossa on hiipunut osaltaan siksi, ettei kaukalossa nähtävä tuote ole antanut rahalle vastinetta vuosikausiin. Samalla kun lippujen hintoja on hilattu ylöspäin käytännössä joka vuosi, eikä mestaruuksia (tai edes finaalipelejä) kuulu, alkaa elinkautisvangeillakin into laantua. Menestys toisi myös lisää uusia faneja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös