Tulen ja jään laulu -keskustelua (100% spoilereita TV/suomennetut teokset)

  • 170 873
  • 927

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Vaikka kaikki nämä yksityiskohdatkin jätettäisiin pois, oli/on suurin ongelma dramaturgisesti se, että Euronin pitäisi olla ihan uusi voimatekijä sarjaan ja tämän pitäisi vielä käydä aika nopeasti selville. Siellä on tosi kovia pelureita vastassa ja jos Euronin anti pelille on, että hän heitti ikälopun isoveljensä mereen ja pilkkasi naista ja munatonta miestä Rautasaarelaisten edessä. Hänen pitäisi olla joko ylivoimainen soturi tai sitten mystinen ja pelottava, nyt ei ollut kumpaakaan.

Tietenkään kaikki tämä ei ole pelkästään Euronin ja näyttelijän syy, Kuninkaankärjät oli ylipäätään toteutettu löperösti. Tuossako todella olivat kaikki Rautasaarelaiset? Tämäkö on se mahti ja uhka jonka pitäisi vielä vaikuttaa tarinaan? Ei, ei, ei, ja vielä kerran ei.

Nähtäväksi jää mitä tuolta suunnasta tulee, mutta kuten todettua, paha pettymys, jopa Dornea pahempi.

Näinpä. Toki näyttelijä voi vielä yllättää, mutta ensikosketus ei missään nimessä vakuuttanut. Kyseessä on kuitenkin aika merkittävä "pahis" sarjaan johon ei moisia varmaankaan enää ole kovin montaa luvassa tässä vaiheessa tuotantoa.

Rautasaarelaiset varmaan tulevat meren yli rakentamalla sillan noista 1000 laivasta, ei niillä ainakaan näyttänyt väkeä riittävän purjehtimaan niitä kaikkia.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Peilaatte jälleen kirjaan, ja niinhän toki tässä ketjussa sakin tehdä. Mutta nämähän ovat eri teoksia, jopa itkuun asti juuri eroista tällä itketään... joten TV sarjaan Euron toimi aivan mainiosti ja jos kerran rautasaarelaiset täytyy juonenkuljetuksen takia (laivasto) tuoda mukaan, niin näin s tuotiin.

Kiirehän toki kaikesta paistaa, toisaalta kiire sillä RRM:lläkin tulee saada kirjan juonilangat parissa kirjassa kurottua loppuun.
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Eiköhän tuo jumitusteoria juuri pidä paikkaansa. Hodorin elämä väkivahvana vajakkina oli messiaskohtalo ja tähtäsi ainoastaan tuohon yhteen hetkeen. Itse en pidä "Hold the door" redusointia "Hodoriksi" kovinkaan ylevänä tai nokkelana juonikuviona ja se saattaa kertoa siitä, että sarjan käsikirjoittajat ovat alkaneet ylikompensoida pelkoja siitä, että itse kirjailija ei saa koskaan juonilankoja sidottua. Nyt sitten sarjassa sidotaan mitättömimmätkin seikat osaksi suurta tarinaa. Hodoria ei edes olisi tarvinnut selitellä – eiköhän jokaisesta Westerosin linnakaupungista löydy aina muutama tyyppi, jolla ei ole kaikki muumit laaksossa. Luonnollista vaihtelua. Voihan tuo olla kirjailijankin alkuperäinen idea. Huono silti.
Redditissä joku puhui, että tätä oli kysytty Martinilta itseltään eilen kun tuolla Martinin Jean Cocteau-leffateatterilla oli ollut Joe Hillin kirjailijavierailu, jossa myös Martin oli itse mukana. Martin itse myönsi, että Hodor tulee nimenomaan tuosta Hold the Door-lauseesta, mutta kirjoissa kohtaus jossa tuo selviää tulee erilainen ja eri kontekstissa. Harmitteli kuulemma ettei itse ollut päässyt tuota kertomaan tuota kirjoissa ennen TV-sarjaa, mutta toisaalta sanoi että tämä on pelkästään hänen omaa syytään.

Lähdettä:
(Spoilers Everything) Got to hear GRRM's thoughts on a name reveal tonight : asoiaf
(reddit.com)

Euron tosin taisi viimeisessä kirjassa päästä Daneryksen lähituntumaan. Saas nähdä.
Kirjoissahan tuolle reissulle lähti Victarion Greyjoy, kun taas Euron jäi laivoineen ryöstelemään tuota Reachin aluetta, ja spekulaatiota onkin, että hyökkäisivät Oldtowniin jossain vaiheessa seuraavaa kirjaa.
 
MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hold the door oli kylläkin Martinin oma keksintö, ainakin jos tuottajia on uskominen. Saa sitten nähdä miten se on kirjassa toteutettu, toivoa sopii että vähän hienostuneemmin ainakin tuon pakomatkan osalta. Voi myös olla että sillä ei ole niin suurta merkitystä kirjassa ja että tuotantotiimi halusi sen mukaan lähinnä koskettavuuden vuoksi. Itse mietin sellaista vaihtoehtoa, että Bloodraven olisi ollut se joka "mursi" Walderin tämän lapsuudessa vaikkapa jonkin ennustuksen perusteella; tarvittiin yksinkertainen apuri Branille. Bran pääsi sitten vain todistamaan tuota hetkeä jälkeenpäin. Jos nyt oikein muistan niin Bloodraven oli seurannut Brania suurin piirtein tämän syntymästä asti eli periaatteessa saattoi vaikuttaa elämänkulkuun jo ennen Branin koomakautta. Jos nyt oikein ymmärsin tuon loppukohtauksen, niin siinä Bloodraven koitti pikakeinoin opettaa Branille kaiken tarvittavan ennen kuin Walkerit ehtivät sinne luolaan. Tuokin vaikuttaa aika hätäiseltä toteutukselta ja luvalla sanoen tv-versioon suunnitellulta. Toivottavasti kirjaversio on vähän uskottavampi.

Tämä teoria tosin perustuu ihan toiveajatteluun siitä, että Bran ei ihan noin vain pysty vaikuttamaan menneisyyteen, ja ettei Branin tarvitsisi itse murtaa Walderin mieltä. Onhan hän toki jo wargannut Hodoriin mikä on jo sinänsä jonkinlainen synti, mutta ettei sentään itse ole vastuussa Walderin sekoamisesta. Bran on kuitenkin jonkinlainen symppishahmo ollut minulle koko sarjan ajan. Kirjailijan tuntien on kuitenkin parasta pelätä pahinta tältä osin...

edit: Tuossa yllä olikin jo paljon samaa mutta laitoin silti oman teoriani.
 
Edellisen kirjan perusteella sain sellaisen käsityksen, ettei Bloodraven ole pystynyt itse muuttamaan menneisyyttä tai ottamaan yhteyttä menneisyyden henkilöihin, vaikka onkin sitä yrittänyt monesti, mutta sitten taas Bran onnistui jo useampaan kertaan puhutaan menneisyyden hahmoille, vaikka olikin hommassa aivan noviisi. Toisaalta sitten Bloodraven olisi ehkä voinut murtaa Hodorin mielen tuolloin siinä ajassa, mutta toisaalta hänen olisi sitten pitänyt tietää jo Branista ja kuvioista ennen tämän syntymää.
 
MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
@Saskatoon Tarkoitin juuri tuota, että Bloodraven silloin menneisyydessä olisi wargannut Walderiin ja murtanut hänen mielensä tulevaisuutta silmällä pitäen. Hyvä huomio tuo, että siinä tapauksessa olisi pitänyt tietää Branin syntymästä jo monta vuotta ennen koko tapahtumaa, mikä monimutkaistaa asioita. Kai sekin olisi ollut teoriassa mahdollista jonkun ennustuksen perusteella, mutta taitaa tuo tv-versio olla kuitenkin lähimpänä totuutta.

Mielenkiintoinen teoria tuo, että Bran pystyisi kommunikoimaan menneisyyden kanssa, vaikka Bloodraven ei siihen itse pystynytkään. Oliko kirjassa muita sellaisia kohtauksia kuin se jossa Eddard kuulee jotain ääniä Branin yrittäessä puhua hänelle? Theon kuulee myös kummia Winterfellin Godswoodissa, mutta se taisi olla ihan tämän päivän kommunikointia.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Peilaatte jälleen kirjaan, ja niinhän toki tässä ketjussa sakin tehdä. Mutta nämähän ovat eri teoksia, jopa itkuun asti juuri eroista tällä itketään... joten TV sarjaan Euron toimi aivan mainiosti ja jos kerran rautasaarelaiset täytyy juonenkuljetuksen takia (laivasto) tuoda mukaan, niin näin s tuotiin.

Kirjoihin peilaaminen on tietysti väistämätöntä, mutta vaikka katsoisi pelkkää sarjaakin, niin minusta Euron ei ole tuonut siihen mitään merkittävästi ja uskottavasti uutta ja myös toteutuksen mielekkyydestä voi olla hyvin montaa mieltä. Balonin pudottaminen sillalta oli mielestäni hyvä kohtaus ja pimeästä mutistu "I'm a storm, brother" nosti sekin odotuksia. Siihen peilattuna nyt nähty "myrsky" oli melkoinen tuhnahdus.

Meistä kirjarunkuista minä olen varmasti ollut sarjan sisällön suhteen ymmärtäväisin, mutta tässä kohtaa oli vain pakko älähtää.
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Aah. Seison korjattuna. Siitä alkaa olla jo jonkun aikaa kun Dance of Dragonsin iPadilta lukaisin. Tämähän saattaisi vielä mennä kirjan mukaisesti, jos Victarion kaivettaisiin jostain esiin. Tuskin kuitenkaan.

Ilmeisesti Yara/Asha ja Theon ottavat sarjassa Victarionin roolin, ainakin jossain kauden trailerissa nähdään Yara/Asha lesboilemassa paikassa joka näyttää joltain Essoksen kaupungilta (olisiko Volantis?)
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Nyt vasta huomasin, että tuo Kingsmootin pappi olikin Aeron Greyjoy. Piti ihan wikistä käydä katsomassa, kun en uskonut imdb:tä. Hyvin jättivät kyllä sarjassa tuomatta esiin tämän seikan. Onneksi myös Aeronille oli ok, että oma veli tappoi istuvan kuninkaan ja samalla oman veljensä ja ilmeisesti Aeronille oli myös ok, että Theon ja Asha päättävät myös päivänsä. Enää en tiedä kumpi on huonommin toteutettu tämä vai Dorne.
 
Oudointa tässä oli se, että tuo koko hukuttamisjuttu tuotiin nyt mukaan kuvioon, sitähän ei kaiketi ollut aiemmin? Aika irrallinen veto varsinkin niiden kannalta jotka eivät ole kirjoja lukeneet ja jokseenkin tarpeeton Euronin hahmon ja juonen kuljetuksen kannalta. Joo, jotakin piti olla että Theon ja systeri pääsivät pakoon, mutta olisi kai se voinut olla jotain muutakin.

Aeron olisi ollut hieno hahmo sarjaan myös laajemmin kuvattuna mutta ymmärrän kyllä hyvin ettei mahtunut kokonaisuuteen. Olin itse asiassa ihan varma että sarjaan mystisesti castattu Ian MacShane olisi tulkinnut Märkätukkaa, mutta ei sitten kuitenkaan.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Oudointa tässä oli se, että tuo koko hukuttamisjuttu tuotiin nyt mukaan kuvioon, sitähän ei kaiketi ollut aiemmin? Aika irrallinen veto varsinkin niiden kannalta jotka eivät ole kirjoja lukeneet ja jokseenkin tarpeeton Euronin hahmon ja juonen kuljetuksen kannalta. Joo, jotakin piti olla että Theon ja systeri pääsivät pakoon, mutta olisi kai se voinut olla jotain muutakin.

Mulla on semmoinen muistikuva, että toisella kaudella Theonin käydessä saarella tuo hukuttaminen olisi ollut esillä ja vähän saman näköinen Not-Aeron siellä oli silloinkin heilumassa. Jotenkin tosi tyhmästi tuo Greyjoyn kuvio tuotu sarjaan. Aeronille oli paikka heti silloin toisella kaudella sarjassa, mutta nyt sitten tuodaan sniikisti takakautta mukaan tässä vaiheessa eikä miestä mainita edes nimeltä.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mulla on semmoinen muistikuva, että toisella kaudella Theonin käydessä saarella tuo hukuttaminen olisi ollut esillä ja vähän saman näköinen Not-Aeron siellä oli silloinkin heilumassa. Jotenkin tosi tyhmästi tuo Greyjoyn kuvio tuotu sarjaan.

Niin, kyllä Theon oli vedessä vyötäröä myöten palatessaan Rautasaarille toisella kaudella mutta mitään hukutuskastetta silloin ei kyllä ollut vaikka Aeron mukana olikin. Hukuttaminen voi olla melkoinen what the fuck - elämys jollekin noin äkkiä sarjassa esitettynä.

Joo, Greyjoyn kuviot tulivat hölmösti mukaan, joskaan ei ne kyllä kirjoissakaan kovin sulavasti mukaan tuppautuneet.
 
teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Tällä hetkellä televisiosarja spoilaa kirjoja rankalla kädellä mutta olkoon niin. Kivaa viihdettähän nämä pääsääntöisesti kuitenkin minulle ovat.

Viime yön jaksossa ratkesi Benjenin mysteeri. :)
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Itse en nyt ihan vielä osta tuota Benjen = Coldhands teoriaa sarjan perusteella. Sitä en epäile etteivätkö Bran ja kumppanit häneen törmäisi vielä mutta sarjassa on tiedetty yhdisteltävän kirjojen hahmoja ja Martin sanoi editorilleen Dance with Dragonsin manuscriptin kommenteissa että Benjen ei ole Coldhands.

Martin oli muuten nyt tänä viikonloppuna Baltinmoressa paikallisen Balticonin 50v. juhlatapahtumassa ja luki siellä aiemmin uuden kappaleen Winds of Winteristä. Kyseessä oli Aeron-kappale, jonka Martin oli tarjoutunut lukemaan aikaisemmin, mutta yleisö oli silloin halunnut kuulla mieluummin Arianne-kappaleen. Martin myös paljasti, että oli kirjoittanut juuri ennen reissua Cersei-kappaleita ja, että oli joutunut ottamaan vielä yhden uuden PoV-hamon kirjoihin vaikka oli aikaisemmin sanonut ettei yhtään uusia enää tulisi.

Tässä hieman enemmän tuosta Aeron-kappaleesta:

"The Forsaken": Aeron "The Damphair" TWOW Chapter Summary - Google Docs
(docs.google.com)

Martin myös paljasti, että Brienne on Ser Duncan the Tallin jälkeläinen, tuohonhan oli jo kirjoissakin viitattu.
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Aijai, olipas maukkaita palasia tuossa Saskatoonin linkissä kirjojen Greyjoyistä. Voi kun olisivat tuon Georgen Euronin saaneet telkkariin. Mutta ei, siellä on nyt tuo pippelivitsejä kertoileva ja veljenmurhalla avoimesti keuliva pöhönaama, jonka laivat tyttö ja kidutettu poika pöllivät sillä välin kun pöhönaama katsoi tarpeelliseksi hukuttautua rantaveteen kun kerran uskonto ja perinne vaatii tai jotain. Kirja-Euron kusisi moisten perinteiden päälle, papitkin saatana laitetaan laivojen keulakoristeiksi, velhojuomasta kännissä vallataan ja ryöstetään kaikki vastaantuleva ja annetaan miehille melkeinpä kaikki ryöstösaalis, tuollaista vitun hullua viikinkisaarelaiset voisi uskoakin lähtevänsä seuraamaan, eikä jotain vitun Sami Hedbergiä.

Viimeisin jakso oli muuten aika tylsä jotenkin. Arya lähti lipettiin, Varpunen jotain siellä rappusilla kikkaili, Dany huuteli lohikäärmeen selästä ja Sam pölli kusipääfaijansa miekan.

Pikkusormen jorinat Mustakalasta näyttäisi olevan totta, ja nyt sinne pedataan Briennen ja Jaimen jälleennäkemistä sekä ilmeisesti Jaimen kirjoistakin löytyvää pahistelua, jonka avulla sai Mustakalan linnasta karkaamaan. Brotherhood without Bannerskin mainittiin lietsomassa jengiä Freytä vastaan, helvetti kun olisi hauska jos sieltä sittenkin löytyisi Zombie-Catelyn jengiä johtamassa ja vihdoin pääsisi näkemään kuinka Freyt laitetaan yksi kerrallaan naruun roikkumaan.

Benjen tosiaan oli sitten yhdistetty Coldhandsin kanssa, mikäpä siinä. Kauas ne ehtivät kyllä juosta niitä zombeja ennen ku Benjen pelmahti paikalle, ja vissiin niistä 60 000 zombiesta vain viisi jaksoi lähteä Branin perään, loput varmaan jäi sitten leireilemään tai jotain. Tai ehkä zombijääkunkku vaan antaa tahallaan Branin päästä karkuun, jotta voi sitten tulla Muurista läpi kun Bran on sen eteläpuolelle päässyt. Toivottavasti näin, olisi tolkkua tuossakin sitten.

Noh, palaset kuitenkin vähän liikkui eteenpäin siellä sun täällä, ja jospa Aryan nyt saisi vihdoin tuolta Braavosista pois jonnekin missä on muitakin tuttuja hahmoja ku Jaqen. Se kepillä hakkaava tyttö täytyy vissin Aryan eka vielä laittaa kylmäksi, kunpa se tapahtuisi seuraavan jakson viiden ekan sekunnin aikana niin päästäisi siitäkin.

Jospa ensi jaksossa sitten päästäisiin vähän Dornen ja Greyjoy-saarien maailmaa kattelemaan taas.
 
ipaz

Jäsen
Pelkkää tv-sarjaa seuraavana on välillä todella kuutamolla noiden hahmojen kanssa, jotka yhtäkkiä putkahtelevat esiin. Benjen Stark taisi jäädä nalkkiin muurin taakse ykköskaudella ja nyt se pelmahtaa paikalle neljän ja puolen kauden tauon jälkeen. Ei sillä, jos herralla ei mitään roolia noille kausille olisi ollutkaan, mutta eihän noita voi muistaa. Pakko käydä aina jakson jälkeen wikipediasta tms. lukemassa täydennystä että mitä, kuka ja miksi. No mutta tämä taitaa olla ainoa tapa pysyä edes vähän kartalla tarinasta kun hahmoja ja tarinalinjoja on niin tuhottomasti.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Itse en nyt ihan vielä osta tuota Benjen = Coldhands teoriaa sarjan perusteella. Sitä en epäile etteivätkö Bran ja kumppanit häneen törmäisi vielä mutta sarjassa on tiedetty yhdisteltävän kirjojen hahmoja ja Martin sanoi editorilleen Dance with Dragonsin manuscriptin kommenteissa että Benjen ei ole Coldhands.

Muistaakseni Martin on sanonut, että Coldhands ei ole Benjen Stark. Luulisin, että näitä Bloodravenin agentteja on enempikin tuolla pohjoisessa kuin pelkästään Coldhands / Benjen Stark. Joten eiköhän Benjen vielä kirjoissakin esiinny myöhemmin, kun Bran tarvitsee apua ja pelkkä Coldhands ei enää riitä.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Viikottainen avautuminen:

Dorne tai siis sen totaalinen ignooraaminen. Sarja on näemmä nätisti unohtanut, että Ellaria tappoi kuninkaan sisaren. Katsojia ei kiinnostanut, joten ei myös siis ketään sarjassa? Viimeimmän tiedon mukaan äpärät hallitsivat jollain maagisella otteella voimakkaita muita sukuja (Yronwoodit sun muut ilmeisesti ovat hyvin iloisia ja kilttejä vasalleja), vaikka näillä ei ole mitään laillista perustetta edes periä kruunua. Gendry varmaan kävi hakemassa nämä paattiinsa ja seilaavat nyt maailmaa ympäri S.S Abandoned Plotlines paatilla, joka meinaa upota liiallisen painon vuoksi ihan millä hetkellä hyvänsä?
Cersein vähintään luulisi kyhäävän eeppisia kostosuunnittelmia.

Jonkun pitäisi kieltää Danya / Emilia Clarkea pitämästä puheita ja samalla Cogmania voisi kieltää kirjoittamassa moisia puheita. Aiheuttaa lähinnä vaivaantumista ja toivoisi, että kohtaus loppuisin hyvin pian, tällä kertaa loppui jälleen kerran jakso Danyn "eeppiseen" hetkeen. Tarkoitus varmaan ihan hyvä, mutta toteutuksen myötä lopetus tuntui lähinnä heikolta.
Kaikki 500 dothrakia siitä 50 000 dothrakista lopulta sitten kuuli Danyn puheen. Jee! Westerosin puolella osa on ainakin sitä mieltä, että tuo lopun kohtaus tuli noin 6 jaksoa liian myöhään, sen verta paljon se muistutti Dance with Dragonssin loppua.
Onneksi Daario muisti mainita sen maagisen tuhannen laivan tarveen, muuten joku olisi voinut unohtaa, että toisella puolella maailmaa on heppu, joka yrittää rakentaa 1000 laivaa parissa viikossa.

Coldhandsin puuttuminen sarjasta pakotti sitten tällä(kin) kertaa Deus Ex Machinan keksimiseen puskista. Eihän siinä Benjen Starkkia olen odotellut takaisin ensimmäisestä kirjasta lähtien, mutta mukana ollut Coldhands olisi taannut vähän paremman ratkaisun tuolle tyhmähkölle edellisen jakson lopetukselle. Onneksi loput Jason & The Argonautsin luurangoista jäivät suosiolla luolaan odottamaan parempaa säätä, vähemmästäkin luita kolottaa, kun ei ole edes lihaa luitten päällä lainkaan!

Bran ja Meera ei kumpikaan maininnut sanallakaan Hodoria tai Summeria. Nämä on niitä pieniä juttuja mistä huomaa, että eteenpäin mennään kauhealla tahdilla, kun edes ekasta jaksosta mukana roikkunuteita seuralaisia ja omaa sutta ei voida mainita keskusteluissa. Juonellisesti ei merkittävä keskustelu, mutta tunnelman ja tahdituksen kannalta merkittäviä pikkutekijöitä tämmöiset lisäkeskustelut.

Jaime Lannisterin hahmo ja koko tarinankaari on kyllä raiskattu totaalisesti. Hahmo ei ole kasvanut koko tänä aika käytännössä yhtään. Briennen kanssa hetkellisesti, mutta hahmo on taas palautettu sille ensimmäisen kauden tasolle ja muista viis, kunhan Cersei. Kirjoihin verrattuna tuo Jaimen tarinankaari on vain yksinkertaisesti helvetin tylsä ja huonosti tehty. Jaime Lannister on kuitenkin kirjoissa se henkilö, jota aluksi vihasi yli kaiken, mutta lopulta oppi pitäämään ja hiljalleen Jaime nousi yhdeksi mielenkiintoisimmista hahmoista. Ehkä reissu Blackfishin luokse pelastaa edes osan Jaimen hahmosta, mutta pahoin pelkään, että, jos/kun tuolta vielä palaa Cersein tykö niin sama taantuma iskee taas uudestaan. "Cersei is a lying whore, she's been fucking Lancel and Osmund Kettleback and probably Moon Boy for all I know." Sen sijaan saatiin Tyrion puhumassa koppakuoriaisista...

Jaimen potkiminen ulos Kingsguardista. Miksi? Tämähän teki käytännössä vain työnsä, joskin reilusti myöhässä. Kingsguardin tehtävä, kun on suojella myös kuningatarta (kaikilta muilta paitsi itse kuninkaalta) ja tässä tapauksessa uskovaiset hihhulit selvästi uhkasivat Kuningattaren hyvinvointia.
Unohtivat myös mainita tuossa keskustelussa, että Jaimehan on palvellut kolmea kuningasta, joista tappoi yhden itse. Jos potkut pitää antaa työstä niin perusteluita ei olisi tarvinnut kyhätä tyhjästä vaan olisi voinut käyttää jo tarjolla olevia täysin päteviä syitä. Luulisi muuten Lord Commanderin olevan edes vähän kärryillä, että suojeltava kohde on 4 kanssasuojelijan kanssa "vihollisen" leirissä...

Mace Tyrellin käyttäminen yksinkertaisten asioitten selittämiseen ihmisille, tekemällä tästä täydellinen idiootti. Ilmeisesti Jaimen huolestunut ja ei kauhean innostunut ilme Tommenin toimista ei riittänyt..

Riverlands remember! Vielä, kun pohjoinenkin muistaisi, että Boltonit ovat pettureita.

Margaeryn täyskäännös High Sparrown suhteen tuntui oudolta. Toivottavasti tuo paljastuu vain tämän manipuloinniksi ja tavaksi päästä vapaaksi, muuten tuntuu todella oudolta ratkaisulta. Tommenin näyttelijä on edelleen ärsyttävä rääpäle, jonka ääni meinaa särkeä korvat.

Samwell ei tällä menolla ehdi ikinä Citadeliin. Jotenkin en yllättyisi, jos tuon miekan varastamisen jälkeen lähtevät Gillyn kanssa takaisin kohti pohjoista, sen verta paljon Samwellin tarinaa on jo tähän mennessä saksittu. Ja, kun jäljellä on joku reilu kymmenkunta jaksoa niin miten Samwell ehtii kouluttautua / löytää ne tärkeät tiedonmuruset ja palata pohjoiseen ellei tuota tehdä ihan täysin hetkessä huitaisten...
Samwellin isän kiukkuisuuden ymmärrän, mutta syy oli jälleen kerran täysin väärä. Samwell on vannonut valan, että ei siitä lapsia ja sitten tämä tuo isälleen äpärälapsen. Tarlyt asuvat kaukana etelässä, heillä ei ole mitään erityistä syytä vihata villejä, sen sijaan valan pettämiseen tuommoisen isukin tulisi nimen omaan puuttua.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Ja perään ne hyvät asiat:

Randall "vitun" Tarly. Ei se nyt ihan Brendan Gleeson ollut, kuten olisin toivonut, mutta rajallisella budjetilla loistava kaveri löydetty rooliin.

Freyn papparainen malttoi välillä poistua New Yorkista vampyyrijahdista tylyttämään jälkikasvuaan ja Edmure Tullykin lopetti vaimonsa etsimisen Skotlannista. Hienoa :)

Horn Hill oli pirun kauniin näköinen kaukaa.

Jaime saadaan vihdoin Riverlandsiin ja ehkä Blackfishin ja Jaimen loistava keskustelu saadaan näin lopulta toteutettua.

Aryan juoni liikahti vihdoin kunnolla eteenpäin ja Needle on haettu piilosta. Seuraavaksi sitten takaisin Westerosiin Lady Cranen avustamana?

High Sparrow malttoi vihdoin luopua "syntisistä" vangeistaan. Toivottavasti tämän myötä uskonnon rooli sarjassa myös pienenee.

Uncle Benjen! 11 vuotta siihen meni (luin ekan kirjan 11v sitten), mutta vihdoin Benjen-setä palasi tarinaan.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Täytynee periaatteen vuoksi taas hiukkasen opponoida vaikka nyt ei olekaan aikaa tarttua kuin pariin ihan pikku kohtaan.

Bran ja Meera ei kumpikaan maininnut sanallakaan Hodoria tai Summeria. Nämä on niitä pieniä juttuja mistä huomaa, että eteenpäin mennään kauhealla tahdilla, kun edes ekasta jaksosta mukana roikkunuteita seuralaisia ja omaa sutta ei voida mainita keskusteluissa.

Tämä on niitä pieniä juttuja joilla ei ole isossa kuvassa suurta merkitystä mutta joihin jotkut jaksavat takertua siitä huolimatta. Turhaa plutinaa. Siksi toisekseen, kohtaushan meni niin että Brandon heräsi koomastaan ja näki ensimmäiseksi vieraan miehen joka sitten paljastui Benjeniksi. Mitä hittoa Hodorin kuoleman vatvominen olisi tässä merkinnyt? Sille on kyllä varmasti aikaa myöhemmin jos sellaista halutaan.

Jaimen potkiminen ulos Kingsguardista. Miksi? Tämähän teki käytännössä vain työnsä, joskin reilusti myöhässä. Kingsguardin tehtävä, kun on suojella myös kuningatarta (kaikilta muilta paitsi itse kuninkaalta) ja tässä tapauksessa uskovaiset hihhulit selvästi uhkasivat Kuningattaren hyvinvointia.

Höpöhöpö, tämä on nyt ensimmäinen kerta kun kuulen että Kuninkaankaartin pitäisi suojella kuningatarta ihan omasta aloitteestaan, ilman kuninkaan käskyä ja kuninkaan koko asiasta edes tietämättä. Varpuset käyttivät kuitenkin omaa valtaansa joka on aika mittava, eiväthän he muuten olisi saaneet Cerseitäkään kävelemään. Marssiminen sotajoukolla Varpusia vastaan oli toisin sanoen tulkittavissa kapinoinniksi laillista valtaa vastaan. Kysymys "miksi" on tätä taustaa vasten tarpeeton minkä lisäksi Ylivarpusen hymy portailla kertoi tilanteesta oleellisen. Jaimen lähettäminen pois oli epäilemättä yksi ehto sille ettei Margeryn tarvinnutkaan kävellä.

Logiikkavirhe kohtauksessa toki oli, tukka oli päässä ja vaatteet päällä vaikka oli kävelylle lähdössä. Joo, saman jutun toisto olisi ollut turhaa, mutta jännitettä syövä logiikkavirhe tämä oli kuitenkin.

Samwellin isän kiukkuisuuden ymmärrän, mutta syy oli jälleen kerran täysin väärä. Samwell on vannonut valan, että ei siitä lapsia ja sitten tämä tuo isälleen äpärälapsen. Tarlyt asuvat kaukana etelässä, heillä ei ole mitään erityistä syytä vihata villejä, sen sijaan valan pettämiseen tuommoisen isukin tulisi nimen omaan puuttua.

Minun ei ole millään lailla vaikea ymmärtää, etteikö Randyll Tarlyn kaltainen Wanhan koulun sotilas vihaisi koulumattomia, arvojärjestyksistä piittaamattomia ja verenhimoisia villejä ihan periaatteen vuoksi huolimatta siitä ovatko he uhka omalle turvallisuudelle vai eivät. Tuon(kaan) kokoluokan lordit eivät paljon alempiaan vilkuile joten pojan äpärälapsi villinaisen kanssa on lähellä eläimeen sekaantumista. Tuskin kukaan ylhäinen lordi silittäisi poikansa päätä tuollaisen jälkeen ja kun ottaa huomioon että Randyll vihasi poikaansa jo valmiiksi, taisi valan rikkominen olla pienin tämän rikoksista.

Samwellin tarinasta noin yleensä olen kyllä hyvinkin samaa mieltä. Ellei tässä sitten tarkoituksella olla rakentamassa ratkaisua jossa Samppa ei joko ehdi tai edes haluakaan koulutukseen.
 
Viimeksi muokattu:

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Tämä on niitä pieniä juttuja joilla ei ole isossa kuvassa suurta merkitystä mutta joihin jotkut jaksavat takertua siitä huolimatta. Turhaa plutinaa. Siksi toisekseen, kohtaushan meni niin että Brandon heräsi koomastaan ja näki ensimmäiseksi vieraan miehen joka sitten paljastui Benjeniksi. Mitä hittoa Hodorin kuoleman vatvominen olisi tässä merkinnyt? Sille on kyllä varmasti aikaa myöhemmin jos sellaista halutaan.

Höpöhöpö, tämä on nyt ensimmäinen kerta kun kuulen että Kuninkaankaartin pitäisi suojella kuningatarta ihan omasta aloitteestaan, ilman kuninkaan käskyä ja kuninkaan koko asiasta edes tietämättä. Varpuset käyttivät kuitenkin omaa valtaansa joka on aika mittava, eiväthän he muuten olisi saaneet Cerseitäkään kävelemään. Marssiminen sotajoukolla Varpusia vastaan oli toisin sanoen tulkittavissa kapinoinniksi laillista valtaa vastaan. Kysymys "miksi" on tätä taustaa vasten tarpeeton minkä lisäksi Ylivarpusen hymy portailla kertoi tilanteesta oleellisen. Jaimen lähettäminen pois oli epäilemättä yksi ehto sille ettei Margeryn tarvinnutkaan kävellä.

Minun ei ole millään lailla vaikea ymmärtää, etteikö Randyll Tarlyn kaltainen Wanhan koulun sotilas vihaisi koulumattomia, arvojärjestyksistä piittaamattomia ja verenhimoisia villejä ihan periaatteen vuoksi huolimatta siitä ovatko he uhka omalle turvallisuudelle vai eivät. Tuon(kaan) kokoluokan lordit eivät paljon alempiaan vilkuile joten pojan äpärälapsi villinaisen kanssa on lähellä eläimeen sekaantumista. Tuskin kukaan ylhäinen lordi silittäisi poikansa päätä tuollaisen jälkeen ja kun ottaa huomioon että Randyll vihasi poikaansa jo valmiiksi, taisi valan rikkominen olla pienin tämän rikoksista.

Samwellin tarinasta noin yleensä olen kyllä hyvinkin samaa mieltä. Ellei tässä sitten tarkoituksella olla rakentamassa ratkaisua jossa Samppa ei joko ehdi tai edes haluakaan koulutukseen.

Osittain samaa mieltä toki tästä asiasta, mutta pahoin pelkään, että tuo Hodorin uhraus tavallaan unohdetaan sarjan sisällä ihan vain ajanpuutteen vuoksi mikä on tunnelman luonnin puolesta vähän sääli. Kirjoissa moisia voikin sitten rakennella paremmin ja ajan kanssa.

"The Kingsguard, also known poetically as the White Swords or white cloaks, are the royal bodyguards of the Iron Throne. Supposedly the finest knights in the Seven Kingdoms they are sworn to protect their king and the royal family with their own lives, to obey his commands, and to keep his secrets."
Tämä kuningattaren suojeluhan on tullut esille sarjassa ihan Jaimen suusta, Aerys, kun tykkäsi pahoinpidellä vaimoaan ja kaikilta muilta tätä vaimoa suojeltiin paitsi itse pääpirulta. Toki Kuningas voi erikseen kieltää moisen suojelun, mutta eipä tätäkään ole näytetty erikseen, että tämmöinen mahtikäsky olisi tullut. Armeijahan oli Tyrellien armeija, Jaimen rooli oli ainakin minun nähdäkseni tuossa nimen omaan suojella kuningatarta, joka taas kuuluu Jaimen tehtäviin mikäli paska osuu niin sanotusti tuulettimeen. Jaimella ei ole valtuuksia komentaa Tyrellien armeijaa tekemään mitään, joten Jaimen rankaiseminen tästä on vähän hassua mielestäni etenkin, kun mukana oli myös Mace ja Olenna Tyrell, jotka taas moiseen valtuudet omaavat.
Toki tuo on mahdollista, että High Sparrow lähetyttää pois kaikki itseään vastustavat tahot. Jännä nähdä kuka on sitten seuraava Lord Commander vai onko moista titteliä enää lainkaan sarjassa, sen verta turisteiksi nuo kuninkaankaartilaiset on sarjasssa jätetty.
Mutta onhan tämä vähän kiertelyä, kun tuo Jaimen hahmon kehitykselle olennainen keskustelu jäi Tyrionin kanssa suorittamatta ja nyt Jaime pitää saada jotenkin "motivoitettua" lähtemään pois pääkaupungista ja Cersein rinnalta.

Ymmärrän kyllä osittain sen, että Tarly ei piittaa villeistä, mutta mielestäni tuossa isompi tekijä oli tuo pyhän valan rikkominen mikä pitäisi olla isompi asia vanhollisille jääräpäälle. Samwell rikkoi sen ainoan valan minkä on antanut ja ryhtyi vielä Maesteriksi, vaikka tämä oli se asia mitä isä Tarly kaikista vähiten halusi. Samwellin piti kasvaa tuolla mieheksi ja miehen sanaan voi luottaa, mutta Samwell näytti molemmilla teoillaan, että ei kasvanut sellaiseksi mieheksi mitä hänen isänsä voisi kunnioittaa vaan hän pysyi poikana, joka ei mieti tekojensa merkitystä ja päätti pitää päänsä edelleen kirjoissa ja kääröissä kiinni.
Etelän lordeille nuo villit ovat kuitenkin vähemmän uhka ja vastus kuin esim. Laakson ja Pohjoisen vastaaville ja tuolla nuo asenteet ovat ihan verenperintönä saatu. Alempaa kastia toki ja siinä mielessä nöyryytys, että poika tuo moisen kotia, mutta tätäkään ei suorasanaisesti tuotu esiin vaan se oli lähinnä tuo vihollispointti mikä siinä villeydessä Randallia ahdisti ja kuinka heitä vastaan on taisteltu vuosituhansia. Pienillä hienosäädöillä dialogin suhteen olisi mielestäni saanut tuon kohtauksen paremmaksi. Muuten tuo Horn Hill -osuus kuitenkin oli hyvin tehty ja vei Samwellin todella puuduttavasti junnannutta tarinaa eteenpäin. Tosin vähän arveluttaa miten Samwell pääsee pakoon isänsä miekan kanssa, mutta sekin selvinnee jatkossa.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mennäänpä vielä nopeasti ennen illalla tapahtuavaa kertauskatselua.

Armeijahan oli Tyrellien armeija, Jaimen rooli oli ainakin minun nähdäkseni tuossa nimen omaan suojella kuningatarta, joka taas kuuluu Jaimen tehtäviin mikäli paska osuu niin sanotusti tuulettimeen. Jaimella ei ole valtuuksia komentaa Tyrellien armeijaa tekemään mitään, joten Jaimen rankaiseminen tästä on vähän hassua mielestäni etenkin, kun mukana oli myös Mace ja Olenna Tyrell, jotka taas moiseen valtuudet omaavat.

Armeija oli Tyrellien mutta aika näyttävästi Jaime ratsasti siinä vieressä joten tuskin kenellekään jäi epäselväksi mistä oli kysymys. Jaimen lähettäminen pois taas oli helpoin ratkaisu koska hän oli Kuninkaankaartin komentajana kuitenkin suoraan kuninkaan käskyvallassa toisin kuin Tyrellit jotka ovat kuitenkin kuninkaalle sukua avioliiton kautta ja siten vaikeammin komennettavissa plus tähän vielä Kuninkaansataman riippuvuus Tyrellien tuonnista. Jaime on noista kolmesta myös käsipuolenakin vaarallisin joten sikälikin ratkaisun voi nähdä perusteltuna.

Uskon kyllä että myös Tyrellit marssitetaan vielä jonnekin jonkun tekosyyn varjolla; torjumaan Dornelaisten hyökkäystä, kenties?

Ymmärrän kyllä osittain sen, että Tarly ei piittaa villeistä, mutta mielestäni tuossa isompi tekijä oli tuo pyhän valan rikkominen mikä pitäisi olla isompi asia vanhollisille jääräpäälle.

Minulle on kyllä jäänyt vaikutelma, että isä - Tarlylle olisi se ja sama mitä Samille käy kunhan tämä pysyy poissa kotoa. Sikäli en siis usko, että valan rikkominen sinänsä olisi kaikkein pahin asia. Dialogin yksityiskohdista voi tietysti vääntää maailman tappiin, mutta suuttumisen aiheita tilanteessa oli kosolti, siitä lienemme yhtä mieltä.

Mitä enemmän muuten mietin, sitä todennäköisempänä pidän että Samppa ei mene Kastelliin. Miekan mukaan otto mielestäni vihjasi siihen suuntaan, samoin kuin jo aiemmin se, että romanssi Gillyn kanssa oli jo Muurilla kuin myös se, että kirjoissa ei edes ollut mitään Hornhill - vierailua. Vihjeitä olisi ehkä muitakin mutta siinä saatetaan mennä ylitulkinnan puolelle.

Eli veikkaus on, että yrittää leikkiä jossain kotia Gillyn kanssa eikä ryhtyä Mestariksi.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Armeija oli Tyrellien mutta aika näyttävästi Jaime ratsasti siinä vieressä joten tuskin kenellekään jäi epäselväksi mistä oli kysymys. Jaimen lähettäminen pois taas oli helpoin ratkaisu koska hän oli Kuninkaankaartin komentajana kuitenkin suoraan kuninkaan käskyvallassa toisin kuin Tyrellit jotka ovat kuitenkin kuninkaalle sukua avioliiton kautta ja siten vaikeammin komennettavissa plus tähän vielä Kuninkaansataman riippuvuus Tyrellien tuonnista. Jaime on noista kolmesta myös käsipuolenakin vaarallisin joten sikälikin ratkaisun voi nähdä perusteltuna.

Uskon kyllä että myös Tyrellit marssitetaan vielä jonnekin jonkun tekosyyn varjolla; torjumaan Dornelaisten hyökkäystä, kenties?

Minulle on kyllä jäänyt vaikutelma, että isä - Tarlylle olisi se ja sama mitä Samille käy kunhan tämä pysyy poissa kotoa. Sikäli en siis usko, että valan rikkominen sinänsä olisi kaikkein pahin asia. Dialogin yksityiskohdista voi tietysti vääntää maailman tappiin, mutta suuttumisen aiheita tilanteessa oli kosolti, siitä lienemme yhtä mieltä.

Mitä enemmän muuten mietin, sitä todennäköisempänä pidän että Samppa ei mene Kastelliin. Miekan mukaan otto mielestäni vihjasi siihen suuntaan, samoin kuin jo aiemmin se, että romanssi Gillyn kanssa oli jo Muurilla kuin myös se, että kirjoissa ei edes ollut mitään Hornhill - vierailua. Vihjeitä olisi ehkä muitakin mutta siinä saatetaan mennä ylitulkinnan puolelle.

Eli veikkaus on, että yrittää leikkiä jossain kotia Gillyn kanssa eikä ryhtyä Mestariksi.

Tuo on kyllä totta, että High Sparrow/Tommen pystyi vain tuohon asiaan vaikuttamaan, mutta toisaalta taas Jaimen olisi voinut yhtä lailla lähettää pois myös Lord Commanderin roolissaan palauttamaan rauhaa kuningaskuntaan. Mutta voihan tuo olla, että tuolla viitan, miekan ja tittelin menettämisellä nyt lopulta potkustartataan tuo Jaimen kehittyminen hahmona, mikä olisi kyllä kovin toivottavaa.

Tuosta Tarly -keskustelusta on tosiaan turha vääntää maailman tappiin asti. Tuosta ollaan samaa mieltä, että miekan varastaminen selvästi viittaa siihen suuntaan, että Citadel jää väliin tai Sam käy korkeintaan kääntymässä paikalla. Miekkaa hän ei nimittäin Citadelissa tarvitse, muurilla ja muualla kylläkin.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tuo on kyllä totta, että High Sparrow/Tommen pystyi vain tuohon asiaan vaikuttamaan, mutta toisaalta taas Jaimen olisi voinut yhtä lailla lähettää pois myös Lord Commanderin roolissaan palauttamaan rauhaa kuningaskuntaan.

En usko että olisi, yksi tarkoituksista oli kuitenkin lähettää viesti kaikille vehkeilijöille. Ja nimenomaan niin että viestin lähetti High Sparrow eikä niinkään kiristyksen alla toiminut Tommen.

Sarjassa pedataan kyllä vahvasti Jaimen ja Briennen jälleennäkemistä, mikä on uskoakseni avain Jaimen hahmon kehitykseen. Tämä kuvailemasi kehityshän oli sarjassa jo oraalla, mutta sitten Brienne lähettiin pois. Merimatkalla Dorneen vihjattiin että Brienne oli Jaimen mielessä ja sama lienee ollut myös päinvastoin, kiintoisaa nähdä miten tuossa käy.

Ja kyllä, minä siis toivon samaa, jotain väriä taas Jaimen hahmoon joka on taantunut pahasti. Voi olla taiteellinen tehokeino, johtua käsikirjoituksesta ja/tai siitä, että tämä hahmoa tulkitseva tanskalainen ei ole hääppöinen näyttelijä, mutta on jokseenkin oireellista, että täytyy mennä melkein kolmoskaudelle asti muistaakseen koska Jaime on ollut viimeksi mielenkiintoinen.
 
MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itsekin odotin koko Horn Hill-keskustelun aikana, että milloin isukki tylyttää Samia juuri tästä selibaattivalan rikkomisesta. Olisi ehkä sopinut paremmin tähän "kelvoton poika"-narratiiviin jos olisi vielä tuollakin tapaa häpäissyt suvun, siis rikkomalla valansa. Tämä wildling-kamaluus tuntui ehkä vähän väkinäiseltä ottaen huomioon etelässä asuvien ylimielisen suhtautumisen koko Pohjoisen kulttuuriin. Muuten tuo Horn Hill-visiitti toimi yllättävänkin hyvin.

Kokonaisuudessaan tykkäsin tästäkin jaksosta, jos nyt ei liikaa takerru muutamiin kummallisuuksiin. Aryan ja King's Landingin tarinat nytkähtivät oikein kunnolla eteenpäin, mikä on hyvä. Vähän kyllä tympi tuo Danyn inspiroiva puhe vol. 25. Taitaa olla tuotannon ideat totaalisen loppu Danyn tarinan kohdalla.

Kyllähän tuosta kokonaisuudessaan huomaa, että ne hienoudet niin tarinankerronnassa kuin dialogissakin ovat vähän kadonneet Martinin materiaalin loputtua. Juonta tavallaan runtataan eteenpäin ja aika merkittäviäkin muutoksia tapahtuu ilman suurempia selityksiä (esim. Margaeryn mielenmuutos ja Jaimen vähän kömpelö karkottaminen King's Landingistä). Kyllähän tuo edelleen viihdyttävää on, mutta taso on kyllä laskenut kuolevaisten joukkoon sieltä eliittiluokasta.

Jaimen hahmo ja tarina on tosiaan aika hakoteillä tällä hetkellä. Kirjoissa ilmennyt Cersein ja Jaimen välirikko oli paljon mielenkiintoisempi ja rosoisempi tarina kuin tämä nykyinen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös