Olen 46-vuotias, eli hyvinkin sitä ikäpolvea, joka on lapsuudessaan ja nuoruudessaan tottunut pitämään paperista sanomalehteä välttämättömyytenä. Niin minäkin pidin, aina vuoteen 2004 saakka. Tuolloin muutin töihin ulkomaille. Koska kohdemaassani sanomalehtien tilaaminen kotiin ei ollut ikinä ollut normihommaa, niin en minäkään siellä käynyt sellaista tilaamaan, en suomalaisia enkä paikallisia. Suomalaiset ja kansainväliset uutiset luin sitten eri nettimedioista.
Suomeen takaisin muutettuani totesin, että aiemmin tärkeäksi mieltämäni kahvin, voileivän ja aamun sanomalehden muodostama kolmiyhteinen rituaali ei tuntunutkaan enää yhtä yhtä tärkeältä, kun aamun keskeiset uutiset saattoi lukea ruudulta, tuoreempina kuin sanomalehdestä. Sen koommin en ole edes harkinnut paperilehden tilaamista. Kahville ja voikkarille en sen sijaan ole löytänyt digitaalisia korvikkeita, joten ne keikkuvat yhäti vahvasti aamuohjelmistossani.