Itse olen päässyt liiankin läheltä seuraamaan TPS:n mestaruusputkia, dynastiaa ja ylivoimaa. Tuo herätti aikanaan minussa inhotusta, mutta myös kunnioitusta. TPS oli luonut toimintaympäristön, jonne kehittyvä nuori halusi siirtyä kauempaakin. Lupaavia pelaajia siirtyi Turkuun liukuhihnalta ja TPS pystyi tarjoamaan heille seuraavaa porrasta - näistä parhaana esimerkkinä Jere Lehtinen. Laadun tekemiseen toi hirveä määrä työtä, laatu johti voittamisen kulttuuriin ja tätä kautta kestomenestystä ei voinut estää mikään. Helppohan se pohja on tehdä Kiprusoffien, Koivujen ja Nummelinin jne. varaan - näin voi ajatella, mutta todellisuudessa kilpailu pelipaikoista oli tuolloin äärimmäisen kova. Ilmaiseksi ei omille pojille jaettu yhtään pelipaikkaa, kun divaria tahkonnut TPS:n yhteistyöseura Kiekko-67 pullisteli SM-liiga -kelpoista ja ennen kaikkea nälkäistä pelaajaa. Pelaajarinki oli laaja, valmennus senaikaista timanttia, jonka myötä vaatimustaso oli valtakunnan kärkeä. TPS oli oikeasti riittävän lupaavalle jääkiekkoilijalle maailman paras alusta kasvaa ja kehittyä.
Sitten tapahtui jotain, tekemisen taso romahti kaikilla osa-alueilla. Muut suomalaiset organisaatiot kirivät eron kiinni, oikeastaan TPS tuli pakki päällä, perä edellä moottoritietä näitä organisaatioita vastaan. Epävarmuus, uskon puute ja tietynlainen haluttomuus astuivat esiin. Seurassa pääsi välinpitämättömyys valloilleen ja tuho oli karmivaa. Olen ollut Turkuhallissa keväällä 2011 katsomassa, kuinka Mario Valery-Trabuccon sivuraudan alta maaliin ujuttamalla rankkarilla TPS vältti karsinnat. Näin Jokerit-henkisenä ihmisenä myötäelin tuolloin mustavalkoisten seassa, sillä myös meidän historiamme ja suoritustasomme olisi voinut johtaa samaan.
Tomi Kallion kotiinpaluu toi ryhtiliikkeen toimintaan, mutta em. herran, Perrinin ja Tallinderin jälkeen joukkueista todellisia vastuunkantajia ei löytynyt. Nuorten SM-kulta 2015 olisi pitänyt pystyä paremmin hyödyntämään edustusjoukkueen tarpeisiin, mutta näin ei käynyt.
Nyt näkyy valoa tunnelissa. Joukkue ei ole muutaman yksilön varassa, vaan kilpailua pelipaikoista käydään ankarasti. Henki on hyvä ja pöhinää löytyy joukkueen ympäriltä. Nämä kirjoittelut häpeätahroista ja niljakkeista voidaan jättää täysin omaan arvoonsa. Paluuta 90-luvulle ei ole, mutta toimivat elementit sieltä on edelleen siirrettävissä nykypäivään ja tiedän esim. Tomi Kallion hakevan toiminnallaan juuri tätä.
Miksi minä tuen Turun Palloseuraa? Siksi, että mustavalkoiset ovat ansainneet enemmän kuin naureskelun ja pilkankohteeksi joutumisen. Siksi, että TPS on jääkiekkoilullisesti ajateltuna yksi tärkeimmistä seuroista Suomessa. Siksi, että oma poikani pelaa seurassa ja hänen sydämensä on täysin mustavalkoinen. Siksi, että minäkin tunnen jotain - tunnet sen kyllä.
