Joo, ei tästä ihan hirveästi mun mielestä mitään suoria juttuja ollut vaan enemmänkin huhuja, vähän sama keissi kuin aikoinaan tuon DeAngelon kanssa kun aivan salamyhkäisesti treidattiin pois ja vain jotain huhuja oli ympärillä.
Kiitos, tuon jutun joskus luinkin. En tuosta saanut yhteyttä kuitenkaan noihin kaupan syihin. Mutta oli tosiaan kuitenkin tiettyä mököttämistä ainakin itselleen, kun ei saanut pelata omasta mielestään riittävästi. Aika samanlaisia ongelmia Millerilla tuntuu edelleen olevan, eli tuntuu välittävän ajoittain vähän liikaakin joukkueen tekemisestä ja omasta pelistään.
Turhautuukin välillä ja onhan häntä siksi pari kertaa istutettu penkillä. Yleensä tullut noiden jälkeen kyllä sitten entistä parempana takaisin. Olen itse miettinyt, että Miller ei olisi niin hyvä sitten muuten ja etenkään parhaimmillaan ellei hän eläisi tunteella.
Välillä kyllä menee "miinuksen" puolelle tuossa kuitenkin. Tuossa viimeisimmässä Washington-pelissäkin oli yksi tuollainen tilanne, mikä ehkä meni turhautumisen piikkiin tai oli vähintäänkin itsekästä pelaamista, kun otti hölmön jäähyn.
Ovat nuo valmentajat Vancouverissa tehneet Millerin kanssa töitä tuolla henkisellä puolella. Tocchetin tullessa kävivät keskinäisen palaverin, että se penkillä esitetty elekieli mitä nähtiin etenkin Boudreaun aikana pitää loppua. Ja se kyllä ihan kiitettävällä osuudella loppuikin onneksi.
Tuosta tunteella elämisen puolesta Miller ei ehkä pääse koskaan kokonaan eroon, mutta tosiaan kun se tunne pääosin vie kuitenkin peliä hyvään, niin nuo heikot hetket ainakin itse fanina annan anteeksi. Ja ilmeisesti joukkuekin, kun on ollut jo kauan varakapteeni.
Ne Rangersin ajat mistä tuolla jutun alussa olivat, olivatkin sitten sellaisia ettei sellaisia huippu-urheilussa saisi tulla. Niiden jälkeen ymmärrän kyllä kaupan. Eikä sitä vielä tiedä mikä tässä Vancouverinkin tapauksessa on lopputulema, mutta ainakin nyt tuntuu, että seura näkee Millerin ja Petterssonin molemmat osallisina tuohon yhtä lailla. Allvinkin tosiaan sanoi julkisesti, että nimenomaan Petterssonin olisi syytä aikuistua (ei toki viitannut välttämättä suoraan tähän Millerin tapaukseen, mutta kertoi kuitenkin, että syitä voi olla muuallakin kuin vain Millerissa).
Viimeksi muokattu: