Mainos

Treidispekulaatiot ja huhut 2022–2023

  • 382 905
  • 1 312

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
En nyt lähde ottamaan sen tarkemmin kantaa siihen, mikä return Chychrunista voisi olla, mutta kyllähän tuo Bostonin näkökulmasta on täysin järjetön paketti. Jos katsoo Bruinsin rosteria nimenomaan tänä keväänä, niin pelkkä Chychrun <-> Debrusk taitaisi olla askel taaksepäin. Rohkea väite, tiedän, mutta juuri nähtiin, mikä ero Bruins-hyökkäyksessä on Debruskin kanssa tai ilman. Chychrun taas, vaikka on hieno nuori pakki ja mielellään hänet Bostonissa näkisin, olisi pakiston nokkimisjärjestyksessä vasta kolmantena silti. Jäätävän iso upgrade siihen tonttiin totta kai, mutta kannattaako "kolmospakin" takia rikkoa hyökkäys? Vielä kun hierarkia ei edes olisi muuttumassa tulevaisuudessakaan, McAvoyn ja Lindholmin sopparit ovat Chychrunia pidemmät.

Swayman vastaavasti on paitsi edelleen Bruinsin pidemmän tähtäimen ykkösvahti, myös vähän salaa elintärkeä osa tämän vuoden joukkuetta. Ullmarkin Vezina-tason tilastoja tuijottaessa on vaara unohtua, että Bostonissa on tällä kaudella tolppien välissä nimenomaan tandem isolla T:llä. Pelillisesti ja henkisesti.

Mitä Bruinsin sitten kannattaisi maksaa? Todennäköisesti jotain sellaista, joka ei Arizonalle riitä, valitettavasti.

Ja ihan yleisesti isojen nimien pelaajakauppoja tarkastellessa, harvoin on ykköskiepin lisäksi siirtynyt paria noin varmaa nimeä vaihdossa yhtään kenestäkään. Varausvuoroja joskus liikkuu enemmänkin, mutta yleensä joko prospekti on selkeästi B-koria tai rosteripelaajaan liittyy kysymysmerkkejä.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils

Samaa mieltä, ettei Bruinsin kannata myydä kaupassa tärkeitä rosteripelaajia.

Täytyy silti lisätä, että harvoin on liikkunut treidissä tuon ikäistä, tasoista ja halvalla sopparilla pelaavaa pelaajaa kuin mitä nyt on tarjolla. Itse asiassa ei tule viime vuosilta yhtään verrokkia mieleen. Siksi nuo aiemmat normaalihinnat (ykkönen + b-korin lupaus + jotain pientä) eivät oikein päde tähän ja ymmärrän oikein hyvin Coyotesin hintapyynnön.
 
Kai tässä nyt vähän sekin saattaa vaikuttaa, että jotenkin tuolle Pastrnakille pitäisi myydä tulevaisuudenkin näkymiä, jotta suostuu jatkolappuun Bruinsin kanssa. Jos nyt kauppaa kaikki vähätkin tulevaisuuden palaset pois, niin saattaapi Pasta vaihtaa maisemaa kesällä.

Tuo on hyvä aspekti ottaa huomioon myös Bostonin kannalta. Mutta jos miettii asiaa Pastrnakin kannalta, niin veisikö 24-vuotiaan Chychrunin hankinta joukkueen tulevaisuuden näkemiä huonompaan suuntaan, vaikka sieltä lähtisikin Lysell ja joku tulevan vuoden 1st rounder?
 
foligno

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Ei välttämättä, mutta käsittääkseni tässä spekukoitiin myös Swaymanin lähdöstä samassa rytäkässä. Aika heikot nuo näkymät väkisinkin olisivat, vaikka toki pakisto olisi kunnossa. Sentteriosasto olisi käytännössä hyvin tyhjä, jos nyt oletetaan Bergeronin ja Krejcin vetävän last dancea. Samoin veskaosasto olisi täysin Ullmarkin varassa, joka on kuitenkin ainakin vielä yhden kauden ihme.
 
Bostonin ketjussa oli mainittu varsin vakuuttavan oloinen tieto siitä, että Gavrikovin treidi Bostoniin olisi jo sovittuna, mutta vaatisi vielä hieman palikoiden liikuttelua, oletettavasti Bruinsin puolelta.

Gavrikov siirtyy aivan varmasti vielä jonnekin contenderiin, joten jäädään odottelemaan tuon treidin virallistamista.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Heitetään pari Pagnottan huhua, vaikka ei ole mielestäni kaikista pätevin ukko näissä jutuissa.

- Muutama joukkue on kysellyt Pageaun perään, mukana mm. Carolina. (Oma kommentti: Islanders on niin tiukasti mukana pudotuspelitaistossa, ettei Lou tule varmasti myymään häntä.)
- Pagnotta uskoo Kingsin olevan yhä kärkiheppa Chychruniin.
- Kanen perässä arvioi olevan ainakin Dallasin, Vegasin, Edmontonin ja Carolinan.

Seravelli pohdiskeli uusimmassa podcast-jaksossa Tampan mahdollisia halpoja treidikohteita. Eräs nimi oli Noah Gregor. Tämä ei ollut siis mikään huhu, että Tampa olisi kiinnostunut pelaajasta, vaan Seravellin omaa pohdintaa. Mainittiin siellä muitakin, mutta tämä jäi mieleen.
 
secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Pagnottan mukaan Bruinsilla ja Blue Jacketsilla on odottamassa kauppa, jossa Gavrikov vaihtuisi ykköseen ja kolmoseen. Bruinsin pitäisi saada kuitenkin palkkoja sitä ennen ulos, kuten täällä onkin kirjoitettu aiemmin.

Nyt sitten Davidson luuri käteen ja tarjoat Bostonille Jake McCabea 50% pidätyksellä (2 milliä) ja otat sieltä Mike Reillyn ja vaikka sen Craig Smithin samalla. Vastineeksi kelpaa sama, mitä tuossa Columbuksen suuntaan tarjotaan. McCabe ei Gavrikovista kauheasti kalpene kuitenkaan. Bostonille jäisi vielä tuon jälkeen kattoon tilaa sellaiset neljä miljoonaa capfriendlyn mukaan.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL

Tuossa kaupassa kannattaisi jo ulostaa Forbortkin, Riellyn lisäksi, jos puolustuspään spesialisti tulee. Saisi samalla sitä ens kauden cappia siivottua.

Lindholm - McAvoy
Grzelcyk - Carlo
Gavrikov/McCabe - Clifton
Zboril - Strålman

Riittähän niillä noita pakkeja.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Chris Johnstonin mukaan Erik Karlsson olisi valmis luopumaan siirron estävästä pykälästään, jos treidi Edmontonin kanssa onnistuu. Sharks pitää edelleen kiinni tuosta 20 prosentin palkanpidätyksestä.

“Things have gone quiet since the Oilers and Sharks re-engaged in trade discussions on Karlsson earlier this month. Not only has San Jose established a high asking price on a defenceman playing at a ridiculous 110-point pace, but it has also so far been unwilling to entertain retaining more than 20 percent of Karlsson’s significant cap hit. That’s a non-starter for Edmonton.

However, it’s believed Karlsson is open to waiving his no-movement clause to join Connor McDavid and Co. and there’s still time for these sides to take another run at a blockbuster.”

Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Hieman OT:n puolelle menee, mutta Karlsson-huhuihin liittyen, milloinkohan viimeksi Norris-finalisti on treidattu kyseisen kauden aikana? Toki finalisteja ei vielä pitkään aikaan julkaista, mutta tuolla tahdilla EK65 on aika vaikea ohittaa top 3:sta.
 
Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS, Varjomodet
Hieman OT:n puolelle menee, mutta Karlsson-huhuihin liittyen, milloinkohan viimeksi Norris-finalisti on treidattu kyseisen kauden aikana? Toki finalisteja ei vielä pitkään aikaan julkaista, mutta tuolla tahdilla EK65 on aika vaikea ohittaa top 3:sta.

Ei ainakaan tällä vuosituhannella kertaakaan. Rob Blake kaudella 2000-01 lähimpänä, oli äänestyksen neljäs.

Edit: Kaudella 1975-76 Brad Park oli äänestyksen toinen, vaihtoi kesken kauden Rangersista Bruinsiin. Tämä nopealla Hockey Referencen selailulla oli ensimmäinen joka tuli vastaan.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Elliotte Friedmanin mukaan Oilers on tehnyt tarjouksen Patrick Kanesta ja pallo on nyt Kanen leirissä, että haluaako tulla Edmontoniin. Friedman myös totesi Oilersin kieltäytyneen Sam Laffertysta, koska Blackhawksin pyyntihinta oli liian korkea. Friedman pohdiskeli myös että onko Philip Brobergin ja Vincent Desharnais'n hyvät otteet saaneet Oilersin tulemaan toisiin ajatuksiin puolustuksen vahvistamisen suhteen. Erik Karlssonin treidistä Oilersiin Friedman sanoi "yksi miljoonasta".

Viimeksi muokattu:

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Onkohan tuo tarjous se aiemmin huhuttu Puljujärvi, Foegele, 1st round pick + prospect vai mikä se oli? Joka tapauksessa mielenkiintoinen tilanne, jos näin tosiaan on kuten Friedman visertelee. Siellä on nyt vaakakupissa mahdollisuus pelata mm. itsensä McDavidin kanssa ja organisaatiosta löytyy vanha tuttu Duncan Keith, joka oli tiettävästi kovasti Kanelle jo kehunut kokemustansa organisaation vaihdosta.
 
Largo

Jäsen
Mä olen ollut jo jonkin aikaa sitä mieltä, että Kane päätyisi Buffaloon. On jopa hölmöä ettei Buffalo olisi kiinnostunut tai Kanea ei kiinnostaisi kotikonnuille mennä pelaamaan. Nyt jos koskaan tuo pitäisi napata kotiin. Tilaa on ja pudotuspelipaikka aivan nenän edessä. Ja vaikka tämä kausi menisi metsään, niin ensi kaudeksi Kane alesopparilla hakemaan sormusta kotijoukkueen riveissä. Tuhkimotarinaa kiekkoromantikoille imo.
 
Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Kai tässä sen verran savua on, ettei voi ihan poissuljettuna pitää sitä mahdollisuutta, että Kane siirtyy sittenkin Rangersiin ja Chicago saa vastineeksi jonkinlaisen kiekkokasan. Tiedä sitten lähtevätkö nuo huhut enemmän Kanen kuin Rangersin leiristä, mutta ei kai sen niin väliä. Hintaa niillä tuskin nostetaan kun koko Chicagon ulkopuolinen markkina tietää, että Rangers kaupan tapahtuessa maksaa vähemmän kuin maksoi St. Louisille pari viikkoa takaperin.

Siirtona tuo joka tapauksessa vaatii sen verran puljailua, että todennäköisyydet on edelleen enemmän sen puolella, että Rangers hankkiikin jonkun Bjugstadin. Mutta niin kuollut tuo Kane-kauppa ei ole kuin olisi vielä hetki sitten ajatellut.
 
secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Eikös Larry Brooks ollut ensimmäisenä tästä vihjailemassa? Kolmas joukkue tuohon tarvitaan, joka ottaa 25% Kanen palkasta kontolleen Chicagon pidättäessä sen 50%. Ja palkkoja pitäisi tulla mahdollisessa kaupassa Chicagon suuntaan. Davidsonina löisin luuria korvaan, jos sieltä tarjotaan jotain kakkosia ja Kravtsoveja. Toisaalta, jos Kane nimenomaan haluaa Rangersiin on Davidsonin kunnioitettava kasikasin toivetta. Vähän veemäinen tilanne Kylelle
 
Mattila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset
Mahtuisiko Kane Carolinan katon alle? Eikös Pacioretty ole loppukauden klesa, jollain järjestelyllä saataisiin Pate sisään?
En näistä kyllä riittävästi tiedä, mutta olisi kyllä sopiva palanen Canesiin..
 
Joo, siis tietysti koko treidi on sen varassa, että Kane sanelee Rangersin ainoaksi vaihtoehdoksi. Jos sille kelpaa joku muukin niin hinta nousee ja osoite on joku muu. Davidsonin on tosiaan liki pakko noudattaa Kanen toiveita, jolloin tuossa tilanteessa varmaan sieltä Taylor Hallin Buffalosta Bostoniin kaupasta voi hakea niitä pohjia siirrolle. Ja silloin se hinta on Chicagon kannalta valitettavasti juuri tollanen kakkosia ja kravtsoveja.
 
Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Mahtuisiko Kane Carolinan katon alle? Eikös Pacioretty ole loppukauden klesa, jollain järjestelyllä saataisiin Pate sisään?
En näistä kyllä riittävästi tiedä, mutta olisi kyllä sopiva palanen Canesiin..
Jos Pacioretty on LTIR:llä loppurunkosarjan niin varmasti mahtuu, mutta onko toisaalta sitä mitä Carolina eniten tarvitsee? Hyökkäyksen kärki on jo aikalailla täynnä pienikokoista ja taitavaa väkkärää ja itseasiassa viime viikon Kimanttia-podissa Mäkisen heittämä ajatus jostain Barbashev-tyyppisestä rymistelijästä tuntuisi istuvan paremmin tuohon rosteriin.

Noh, onhan Kane toki (ehjällä lonkalla) aivan eliittitason pelaaja ja sinänsä tuntuu tyhmältä edes kirjoittaa ettei johonkin joukkueeseen kelpaisi.
 
Filari

Onhan tuolla Hurricanesilla yli 10milj deadline capspacea. Eli periaatteessahan sinne voisi hankkia sekä rymistelijän(Barbashev) ja Kanen. En itsekkään ole varma onko tuo Kane se mitä tarvitsevat, mutta nuo sentterit menivät vähän ohi heiltä tällä kertaa. Toki jotain huhuja oli Pageusta, mutta tuskin Islanders hänestä luopuu.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Uusi nimi treidihuhuihin. Friedmanin mukaan Nick Schmaltzin nimi on noussut viime aikoina esiin huhuissa, ja esim. Hurricanes saattaa olla hänestä kiinnostunut (jälkimmäinen osa spekulointia, ei huhua). Schmaltzin 10 joukkueen M-NTC astuu kesällä voimaan.

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös