Mainos

TPS World-Wide Watch

  • 594 340
  • 2 676

Aleksis Veli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joo itsellekin tuli tuota katsellessa mieleen että meillä on aika hyvä tilanne rankkareihin. Tuossa oli suorastaan päinvetämisen SM-kisat. Välillä joku maustoi vetämällä ohi tai yli.
 
septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
eikä Kiviharju isoimmalta ryöstöltä vaikuta.

Mielestäni IFK on ylipäätään ollut sellainen ympäristö että harva pelaaja siellä on kehittynyt, pl. nuo aivan poikkeukselliset talentit (jollainen periaatteessa Kiviharjunkin pitäisi olla). Parhaat ovat pysyneet tasollaan ja varsinkin muiden kuin ihan kansainvälisen ykköskorin lupausten urat ovat polkeneet paikoillaan, kunnes ovat siirtyneet muualle. Vaikkapa Salin tästä hyvänä esimerkkinä. Se virheitä pelkäävä hasardipakki on alle vuodessa alkanut näyttää ihan kiekollisen ykköspakin elkeitä, kun on päässyt erilaiseen ympäristöön.

Selvää on tietysti että Kiviharjun lähes koko missattu viime kausi vaikuttaa otteisiin edelleen paljon, kun liike jo valmiiksi oli suurin heikkous, mutta veikkaan myös että IFK ympäristönä ylipäätään ja varsinkin Peltosen valmennuksessa ei ole sellainen, jossa tuollaiset pelaajat kehittyvät. Jos itse pitäisi veikata niin Aron siirtyy tämän kauden jälkeen jonnekin muualle saaden punaisilta peräänsä saatesanat "ei tuu ikävä". Ensi kaudella sitten tulee läpimurto jossain muualla.
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En tiedä oliko täällä jo, mutta monen meistä rakastelema Ahokkaan Jussi-Pussi on haastavassa paikassa OHL:ssä.

Kitchener Rangers on avannut kautensa varsin lennokkaasti. Ensimmäisestä kotipelistä tuli 2-5 pataan.

Toiseen peliin lähtivät vierasreissulle ja vahvastihan se meni.

Jussi itse kommentoi näin: “In my 24 years of coaching, I’ve never lost a game by this much,” he said. “This should never happen. There are no excuses.”

Kovan taistelun jälkeen Kitchener hävisi kuitenkin niukasti 12-2.

Sinänsä hieno saavutus, koska 30 vuoteen eka kerta kun Rangersille uppoaa 12 maalia tai enemmän.

Ahokas: “Pretty much nothing was working,” “If we give up that many odd man rushes that tells you the mental side we had defensively. They scored in big percentage spots but still, the numbers can’t be like this. Never.”

Kuitenkin faffa luotto tulevaan on koutsilla: “You always have to be concerned if you lose like this, but this team is not that bad.”

Nyt on Ahokas taas pienoisessa pinteessä. Jännä nähdä selättääkö tämän "kriisin".

Nyt olisi paikka näyttää, että oppia on tarttunut kovimmassa koulussa eli TPS:n shit showssa. Jos murenee kuin keksi jälleen toisella kaudellaan, niin alkaa toki pieni kaava muodostua.

Yhtään sen enempää en ole tutkinut, onko tuolla jotain loukkaantumisia tai miesflunssaa liikkeellä isommin. NHL-leirillä taitaa pari ukkoa olla, mutta eiköhän samoja haasteita ole kilpailijoillakin. Kauden ennakosta saa ehkä käsityksen, että jonkinlainen rakennusvaihe seurassa meneillään (pelaajien osalta).

Seuraavassa kotipelissä on varmasti jonkilaisia paineita jo näyttää, mutta pitkä kausi tuolla toki vasta aluillaan. Onnistuneelta viime kaudelta oletettavasti sai sen verran selkänojaa, että ei vielä pallit tutise vaikka eurooppalainen onkin. Siltikin aika äkkiä tuolla se eurooppalainen koutsi pääsee silmätikuksi, jos tulokset on tätä luokkaa.
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tässä kun on kanavasurffaillut niin ei kyllä paljon harmita Suomen, Kiviharjun tai Väisäsen lähdöt. Suomi on aivan lapanen, eikä Kiviharju isoimmalta ryöstöltä vaikuta.

Samaa ja eri mieltä. Kyllä mä silti aina mielellään Tepsissä näitä nuoria näen, ennemmin kuin jotain Odeneita ja Nenosia.

Luonnollisesti "kaikkia ei voida pitää" jada jada jada.

Mutta siis vähän harmitus riippuu siitä ketä meillä on nämä korvannut ja kenen paikalla/palkalla pelaisivat, jos olisivat vielä täällä.

Suomihan oli täälläkin ihan lapanen. Silti nyt 8. peliä ja 0+5.

En nyt tiedä onko meillä tällä kaudella tarvetta pehmeälle, mutta kiekollisesti etevälle pelaajalle? Salin ja Lindroth vie ison osan noista paikoista, mutta heidän jälkeen siellä onkin sitten vähän hiljaisempaa. Jokinen ja Lehtonen olisi ainakin ohitettavissa. Eikä Jurgens, Sevänen ja Lauridsenkaan vielä mitään kovin kaksisia otteita ole esittäneet.

Mahtuis mulla kokoonpaanon tämän kauden Tepsissä (toki sitten realismi palkkojen jne kanssa erikseen). Kuitenkin vasta 21v ja takana kausi, jonka kesäharjoittelun sijaan käytti syöpähoidoissa. Saattaapi tuosta vielä jotain tullakin (?).

Kiviharju nyt helposti suora vertailukohta tällä hetkellä Saliniin. Kukaan ei tietysti tässä kohtaa päittäin vaihtaisi.

Silti siinäkin kaveri joka palannut pitkältä loukkaantumiselta. Nuori, melkein häkkipää vieläkin. Ehkä vähän unohtuu, että 18v ja aikaa on kasvaa + pelituntuman hakemisessa mennee vielä hetki. Eihän tuokaan odotettua polkua ole mennyt, mutta mielellään minä tuotakin Tepsissä seuraisin.

Väisänen myös verrannollinen siihen, että onko hänen tilallaan nyt joku Oden, Munkki, Keihäs vai Nenonen tms. Aika helposti kuitenkin mahtuisi Tepsissä kokoonpanoon monen ohi vs. Ilves.

En siis ehkä ihan ymmärrä tarvetta näille lällätellä. Toivotaan, että jokainen noista painaa hyvän uran ja osa vaikka NHL:ssä. Mielellään otan noista jokaisen takaisin Tepsiin jos peliotteillaan sen ansaitsevat.

Mutta sinänsä tässä tilanteessa ei toki kovasti harmitakaan, että pelaavat muualla. Silti kuitenkin mietin, että olisiko Tepsin monesti järkevämpää maksaa näille nuorille "mottipäisiä" kuin palkata ulkopuolelta näitä pahimpia arpoja.

TPS voisi keskittyä pelkästään nuoriin eteenpäin meneviin ja ruotsalaisiin. Näistä ne parhaat runkopelaajat on lähes joka vuosi meille löytyneet. Liigan sisältä siirtyneet valmiit pelaajat ja hampaattomat kanukit tuntuu useimmin olevan huteja kuin osumia.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura

Hyviä pointteja.
Kuten itse sanoit, meillä on kaksi erinomaista kiekollista pakkoa, en mä näkisi Suomelle enää tilausta tuohon pakistokin, S-P paikkaa Suomen loistavasti. Meillä on muutenkin puutteita puolustuspäässä joten siellä ei olisi Suomesta mitään apua.. Suomen 0+5 voi ehkä johtua että pelaa ylivoimaa, en tarkastanut mutta veikkaan siis. Meillä sitä pelaa Max ja Salin, en siis vaihtaisi siihen ruutuun Suomea, ja puolustaminen on haastavaa niin mihin rooliin hänet laittaisi?
Kiviharjusta täällä jo hienosti tuossa yllä kirjoitettiin. Tietysti mahtuisi meille mutta lähinnä tuossa viestissä kerroin että ei ole ikävä, en siis lällätellyt. Tuo ryöstö viittaus oli hänen omiin kommentteihin mitä kuiskaili. Mielenkiintoista kyllä seurata mihin matka vie pojalla seuraavina vuosina.
Väisänen on oikeastaan sellainen jolle olisi nyt käyttöä, sen allekirjoitan.
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hyviä pointteja.
Kuten itse sanoit, meillä on kaksi erinomaista kiekollista pakkoa, en mä näkisi Suomelle enää tilausta tuohon pakistokin, S-P paikkaa Suomen loistavasti. Meillä on muutenkin puutteita puolustuspäässä joten siellä ei olisi Suomesta mitään apua.. Suomen 0+5 voi ehkä johtua että pelaa ylivoimaa, en tarkastanut mutta veikkaan siis. Meillä sitä pelaa Max ja Salin, en siis vaihtaisi siihen ruutuun Suomea, ja puolustaminen on haastavaa niin mihin rooliin hänet laittaisi?

Jep, tämän pointin ymmärrän ja sinänsä ei itseäkään "harmita" kun pelaavat muualla.

Mutta jos olisi taskut täynnä rahaa jne, niin kyllä tuo Suomi mahtuisi noita pieniä minuutteja pelaamaan.

Ehkä enemmän myös kertoo, että usealla meidän "puolustavista pakeista" ei vielä ihan ole lähtenyt. Näillä siis tarkoitan Sevästä, Jurgensia ja Lauridsenia. Esim. Lauridsen pelaa kyllä niin isoilla kasseilla (ja tarkoitaan nyt rahasäkkejä, hymiö), että pitäisi olla huomattavasti isommassa roolissa joukkueessa.

Lähinnä siis ajatuskulussa, että onko vaikka Seväseen ja Lauridseniin (peruspakkeihin) laitettu raha ihan oikeassa slotissa, jos vaikka tilalle saataisiin kaksi vastaavan roolin edullisempaa ja päälle Suomi ns. samalla rahalla?

No, nämä nyt on loputtomia ajatusleikkejä.

Seuraillaan mitä Suomesta kasvaa. Jääkö tuollaiseksi pienikokoiseksi hasardialttiiksi hyökkääväksi pakiksi vai kasvaako laadukaampi kiekollinen puolustaja Liigatasolle? Monesti nuo oppivat vanhemmiten lukemaan peliä paremmin, jolloin hasardialttius laskee.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Mutta jos olisi taskut täynnä rahaa jne, niin kyllä tuo Suomi mahtuisi noita pieniä minuutteja pelaamaan.
Näissä täytyy muistaa myös sellainen "pikku" juttu että sopimuksia tehdessä on kaksi osapuolta, toinen on pelaaja joka päättää ottaako tuossa iässä paikan Tepsistä jämäminuuteilla vähän isommalla palkalla vai Kookoosta paikan missä luvataan näyttöpaikkaa ylivoimalla.
 
Turnipsi

Jäsen
Mutta jos olisi taskut täynnä rahaa jne, niin kyllä tuo Suomi mahtuisi noita pieniä minuutteja pelaamaan.

Enpä jaksa uskoa että Suomi olisi jäänyt pelaamaan "pieniä" minuutteja.. aivan varmasti on ollut yksi tärkeä aspekti se että saa peliaikaa ja kehittyy sen kautta.

*edit* HC Hetu ehtikin ensin kommentoimaan samaa asiaa.
 
Temetsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
On muuten vähän outoa että lähteneistä pelaajista vain 3 pelaa tällähetkellä. Jimbo, Fröbergin palikka ja Anttila (luukkuvahtina). Varmaan jotain vikaa ilmassa tuolla muualla Suomessa.
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Näissä täytyy muistaa myös sellainen "pikku" juttu että sopimuksia tehdessä on kaksi osapuolta, toinen on pelaaja joka päättää ottaako tuossa iässä paikan Tepsistä jämäminuuteilla vähän isommalla palkalla vai Kookoosta paikan missä luvataan näyttöpaikkaa ylivoimalla.
Enpä jaksa uskoa että Suomi olisi jäänyt pelaamaan "pieniä" minuutteja.. aivan varmasti on ollut yksi tärkeä aspekti se että saa peliaikaa ja kehittyy sen kautta.

*edit* HC Hetu ehtikin ensin kommentoimaan samaa asiaa.

Kuten jo tuolla totesin, "kaikkia ei voida pitää, jada jada jada".

Ihan siis valideja pohdintoja sinänsä, mutta ei tuo ollut edes pointti. Tottakai on realisimia, että syystä tai toisesta aina joku lähtee.

En itsekään pidä realistisena, että joku jää tänne minimiminuuteille vain koska TPS. Kunhan nyt vertailin Suomen tasoa meidän nykyisiin pakkeihin. Olisi meillä selkeästi kolmas kiekollinen pakki kauden tähän astisilla näytöillä.

Kyse olikin siitä harmittaako, että joku ei pelaa meillä vai ei. HC Hetu totesi ettei harmita ja minä taas totesin, että mieluummin noita katselisi kuin jotain tusina-arpoja tyyliin Oden, Nenonen jne.

Sinänsä turhaa jossittelua koko homma. Pelaa muualla ja seurataan mitä tulee.

--

Tässä on hyvä vertailukohta vaikkapa Vittasmäki. Ei harmita yhtään että pelaa muualla ja on onnistunut tekemään muualla hyvän uran. Sama fiilis itsellä Suomea koskien. Sai kuitenkin täällä mahdollisuuksia ja oli ehkä aikakin lähteä kokeilemaan muualle.

Kiviharju ehkä enemmän tällainen Joonas Järvinen tai Lähikauppias Reunanen. Tavallaan vituttaa, ettei tuosta saatu mitattua yhtään enempää täällä ja ero hoidettiin (oletettavasti molemmin puolin) todella huonosti. Ja harmittaa kyllä, jos joku muu seura Suomessa saa tuosta ulosmitattua sen oletetun potentiaalin.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Näissä täytyy muistaa myös sellainen "pikku" juttu että sopimuksia tehdessä on kaksi osapuolta, toinen on pelaaja joka päättää ottaako tuossa iässä paikan Tepsistä jämäminuuteilla vähän isommalla palkalla vai Kookoosta paikan missä luvataan näyttöpaikkaa ylivoimalla.
Näissä on myös huomioitava se, että pelaaja ei tehoineen ja esityksineen ole sinällään siirrettävissä toiseen joukkueeseen. Ei siis voida esim. ajatella, että meillä olisi nyt pistepörssin johtaja, jos Turunen olisi hankittu kesällä tänne.

Jimi Suomi sai Tepsissä ihan kohtalaisesti näyttöpaikkoja. Olisi varmasti voinut saada enemmänkin, mutta ei voida kuitenkaan sanoa, että hänet olisi mitenkään ryssitty. Ei se ole varmaa, että hänestä olisi täällä saatu tälläkään kaudella potentiaalia mitattua ulos. Viime kausi oli jo parempaa tekemistä ja Jimi sopi paljon paremmin Toman kuin Josen kiekkoon. Silti kolme kautta Turussa ei lopulta tuonut sellaista nousukäyrää kuin odotettiin. Hienoa, että nyt kulkee.
 
Suosikkijoukkue
HC TPS Fanclub Koistinen-Vallin-Kivi
On muuten vähän outoa että lähteneistä pelaajista vain 3 pelaa tällähetkellä. Jimbo, Fröbergin palikka ja Anttila (luukkuvahtina). Varmaan jotain vikaa ilmassa tuolla muualla Suomessa.
Ainakin nämä pelaajat jotka lopettivat viime kauden Tepsissä ovat saaneet pelejä alle tällä kaudella:
Aaron Hakala
Markus Nurmi
Emil Hemming
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wernblom, Lindroth, TPS sekä Ruskon #51

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Ehkä enemmän myös kertoo, että usealla meidän "puolustavista pakeista" ei vielä ihan ole lähtenyt. Näillä siis tarkoitan Sevästä, Jurgensia ja Lauridsenia. Esim. Lauridsen pelaa kyllä niin isoilla kasseilla (ja tarkoitaan nyt rahasäkkejä, hymiö), että pitäisi olla huomattavasti isommassa roolissa joukkueessa.
No nämä kolme +Arell olivat kuitenkin viime vuonna kaikki aivan ylivoimaisia tilastossa miinukset per 60 minuuttia. Eli eiköhän ne jotain tee siellä myös oikein palkkansa eteen. Ja ehkä Lauridsenin arvoa mitataan taas sitten enemmän keväällä, eikä niinkään Ässiä vastaan syyskuussa. Toinen juttu on vielä se, että pelaajat ovat osa joukkuetta myös niiden pelisuoritusten ulkopuolella. Olen antanut itseni ymmärtää, että varsinkin Lauridsen on todella arvostettu kaveri kentällä ja sen ulkopuolella kokoajan kun joukkueena toimitaan. Ja mitkäs nämä Lauridsenin ja Seväsen hirveät rahat sitten mahtavat olla kun tällä ne tiedetään? Ei saada vielä edes marraskuussa kuitenkaan verottajaltakaan niitä tietoon, vaan pitää odotella ensi vuoteen.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Onko muuten Nurmella Ruotsissa sama maine kuin täällä liigassa? Onko jo paikallinen Ritchie hakannut paskaksi, koska on kokoajan tikkuna lihassa?
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No nämä kolme +Arell olivat kuitenkin viime vuonna kaikki aivan ylivoimaisia tilastossa miinukset per 60 minuuttia. Eli eiköhän ne jotain tee siellä myös oikein palkkansa eteen. Ja ehkä Lauridsenin arvoa mitataan taas sitten enemmän keväällä, eikä niinkään Ässiä vastaan syyskuussa. Toinen juttu on vielä se, että pelaajat ovat osa joukkuetta myös niiden pelisuoritusten ulkopuolella. Olen antanut itseni ymmärtää, että varsinkin Lauridsen on todella arvostettu kaveri kentällä ja sen ulkopuolella kokoajan kun joukkueena toimitaan. Ja mitkäs nämä Lauridsenin ja Seväsen hirveät rahat sitten mahtavat olla kun tällä ne tiedetään? Ei saada vielä edes marraskuussa kuitenkaan verottajaltakaan niitä tietoon, vaan pitää odotella ensi vuoteen.

Joo, kirjoittelin tästä kaudesta ja totesin ettei vielä ole lähtenyt.

Arvostan yleensäkin peruspakkeja kovasti, jos näitä nyt sinne voi lokeroida. Siinä mielessä tuo pakisto näyttää silmiini oikeasti tosi hyvältä.

Ehkä Lauridsenia itse pidän pelisuoritteen osalta yliarvostettuna. Mä en nyt tätä kovasti mainostettua kovuutta tai kevään pelaajaa ole hänessä hirveästi vielä nähnyt. Kankea nallekarhu, jos kärjistys sallitaan. Arvostelusta huolimatta, silti hyvä pelaaja Liigaan (ainakin viime kauden mittarilla).

Palkka on varmasti TPS:n nykyjoukkueen isoimpia. Ei tuolaissella ceeveellä liikkuvaa kaveria tänne ilman kunnon palkkapussia saatu ja varmasti jatkosopimukseenkin jouduttiin sitomaan euroja kohtuu paljon.

Sehän on täysin totta, että esim. Lauridsenia jatkosopimuksen yhteydessä kehuivat tuosta esimerkistä jään ulkopuolella ja pukukopissa. Silläkin on luonnollisesti arvoa. Johtajia joukkueessa tarvitaan.

Seväsellä 3v pahvi ja kyllähän noita palkkatietoja aiemmin liikkui.

Helposti tuo kaksikko on sellainen 250k€, mahtaako riittää? Vähän vaikea uskoa, että päästäisiin 200k€ tuntumaan tai lähelle. 250-300k€ lienee todellinen. (Rahastointeja on mahdoton arvioida, enkä sellaisia tässä spekulaatiossa edes mieti)

Kuitenkin näiden kahden pelillinen anti saattaisi olla korvattavissa myös edullisemmilla saman profiilin kavereilla. Kuitenkin meillä vielä Arell ja Jurgens. Näistäkin odottaisin Jurgensilta selkeää tasonnostoa tällä kaudella vs. ekat pelit (loukkaantuminen häiritsi?).

Sillä on tässä tilanteessa aika paljon merkitystä, että onko meillä sidottuna muutamaan "tähtipelaajaan" iso kasa rahaa vai hommataanko samalla rahalla useampi JOS oletettu taso kentällä on lähes vastaava. Alelaari tyyliin siis 2 sijasta 3 pelaajaa.

Ei tuo pakisto nyt ihan paska olisi nimillä Lindroth, Arell, Jurgens ja Salin + 1-2 peruspakkia edullisilla sopimuksilla + "junnu" (Jokinen ja Lehtonen). Tällä skenaariolla, ehkä saisi allokoitua vähän enemmän massia hyökkäykseen.

Ja tämä nyt on puhdasta ajatusleikkiä ja spekulaatiota. Selvähän se on, että ilmaiseksi ei pelaajia mistään saada. Ihan mahdotonhan se on lopulta tässä todeta, että olisiko realistista saada tuo 3 riittävän hyvää pelaajaa meidän kahden kaverin palkkapussilla (tai edes lähes). (koko spekulointihan lähti vain ajatuksesta, että harmittaako Suomen et kump. lähtö vai ei)

Esim. Palmussa meillä on jo iso kasa kahisevaa kiinni. Tuolle sopimukselle ei voida mitään kun se on tehty jo aiemmin. Sen takia Lauridsenin jatkosopimus hieman nosti kulmakarvoja, että tiukka taloustilanne oli kuitenkin jo tiedossa. Kuitenkin tehtiin oletettavan kalliita jatkosopimuksia myös Ruotsin tähtikaksikolle samoihin aikoihin.

Ehkäpä on suostunut merkittävään palkanalennukseen, jolloin tilipussi vastaa esityksiä kentällä paremmin. Jos ei, niin sitten maksetaan aika paljon siitä esimerkistä pukukopissa ja hyvästä tyypistä. Johtajiakin pitää toki olla ja tätä on mahdoton arvioida täältä.

Leveyden osalta tilanne on kuitenkin kriittisin ja mitä enemmän on rahaa kiinni (oletetusti) kalliissa sopimuksissa, niin sitä vähemmän on varaa palkata niitä leveyspelaajia. Tietynlaista uhkapeliähän TPS tässä pelaa kun kärki on timanttinen, mutta leveyttä ei ole oikein lainkaan.

Jos tuon nyt koittaa vielä tiivistää, niin meillähän on aika kova pakisto vs hyökkäys. Eli rahat on allokoitu ehkä aika klassisella akselilla ykkös mv - pakisto - muutama kärkihyökkääjä. Jossain se budjetin rajallisuus näkyy ja TPS:n valinta on allokoida näin vs esim. se, että olisi vähän nimettömämpi pakisto ja hieman enemmän hyökkääjiä tms.

Hyvinhän se kausi silti on lähtenyt. Katsotaan tuottaako uhkapeli koko kauden mitassa vai kostautuuko panostaminen kapeaa mutta laadukkaaseen materiaaliin. Ihan hirveän kauan ei kestetä, jos loukkaantumishuolet on alkukauden tasoa.
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pari erää katsoin niin ei hän kavereita ainakaan ole etsimässä. Jatkuvasti hämmentämässä.

Makken alku Ruotsissa kyllä lämmittää mieltä.

6. 5+2 ja teidän "raporttien" mukaan vielä kunnon hämmennystä päälle.

Pakko sanoa, että hieman olin epäileväinen, että noinkohan Nurmella lähtee ulkomailla. Viime kausi ei ollut ihan paras ja tuo edellinen keikka AHL:ssä herätti kyllä fiiliksiä, että noinkohan viihtyy missään ulkomailla.

Mutta näin nämä pääsee yllättämään ja hienoa, että Makkella lentävä lähtö tuolla. Toivottavasti saa nyt uuden stepin uralleen.

Mahtava pelaaja ja tuollainen ihanan vittumainen turkulaisuuden perikuva.

--

On muuten vähän outoa että lähteneistä pelaajista vain 3 pelaa tällähetkellä. Jimbo, Fröbergin palikka ja Anttila (luukkuvahtina). Varmaan jotain vikaa ilmassa tuolla muualla Suomessa.

En nyt ehkä ihan saanut tästä kiinni?

Rafkin ja Lindberg taitaa ainakin olla rikki, pelaisivat muuten.

Noista miljoonasta maalivahdista osa pelailee esim. ulkomailla. Johansson lähti jo kesken kauden Saksaan ja pelaa siellä. Osa siirtyi Divariin esim. Frans Kulmala ja Jere Fucking Jokinen.

Hemming ja Pikkarainen siirtyi ison veden taakse ja pelit juuri alkaneet/alkamassa. Hakala, Nurmi ja Väisänen olikin tuossa jo muiden mainitsemana.

Jasu pelasi Hifkissä, mutta loukkaantui.

Eli mitä tämä 3 tarkoitti?

Broadhurst ja Lindsten taitaa olla merkittävimmät "lopettajat" tai ilman sopimusta olevat.
 
Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
On muuten vähän outoa että lähteneistä pelaajista vain 3 pelaa tällähetkellä. Jimbo, Fröbergin palikka ja Anttila (luukkuvahtina). Varmaan jotain vikaa ilmassa tuolla muualla Suomessa.
Jatkan Black Star:n listaa yhdellä, eli Anttila ei ollut pitkään edes luukkuvahtina, koska joukkueessa jylläsi joku pöpö ja Anttila oli siis sairaana. Tällä hetkellä maalissa ja tappiotilanteesta huolimatta pelaa hyvin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös